Vaihtelevaa

Ylämäkeä ja sivuluisua, on raskasta asetella arkea uusiin uriin. Aitiopaikalta katson ja koetan autella. Ja olla hiljaa silloin kun puheita ei tarvita.

Aamu oli harmaa kuin varpusen siipi, nyt taas näkyy sininen taivas ja järven jään valkea lumipeite hohtaa, suorastaan häikäisee.

Tänään käydään läpi iso kasa valokuvia ja kootaan kaksi albumia perheen käyttöön.
Huomenna lähden ajamaan kotiin. Tai Kuopioon, en vielä tiedä onko meillä treffit savon sydämessä Iso-J:n kanssa. Ei tämä elämä ainakaan yksitoikkoista ole. Mutta taivas tietäköön, minä olen enemmän kuin iloinen kun voin taas palata omieni pariin, tavalliseen arkeen. Että on ne omat rakkaat joiden luokse palata.

Tohtori Koira makoilee designsoffalla ja päästelee pahoja henkiä hanuristaan. On vähän epävireinen yhdistelmä, koinsyömän näköinen rakkimus ei oikein sovi interiööriin. Mutta toisaalta sopii juuri oivallisesti. Vastakohdat täydentävät toisiaan. Paitsi tuo haju, se ei täydennä mitään. Borderi on kyllä todellinen monitoimikoira. Jota ei voi suositella kaikille. Ei ainakaan huumorintajuttomille.

Koiralla on täällä tärkeä tehtävä. Olla linkki rutiineihin, kelloon ja aikatauluihin. Olla vilpittömästi oma itsensä. Koiran touhuja katsellessa surevankin silmiin pilkahtaa iloa. Ja taas otetaan kuin huomaamatta yksi pieni askel eteenpäin.

Tämä puu tässä vieressä on lehtikuusi. Bongasin sen eilen tuolta rantalenkin varrelta ja rymysin mäkeä ylös umpihangessa päästäkseni kuvaamaan oksamonsteria. Kuva ei todellakaan tee puuvanhukselle oikeutta.

En ole eläissäni tuommoista luonnonoikkua nähnyt. Hyvä kun nyt näin ja sattui kamera mukaan.

Kotona on kuulema kaikki hyvin. Hyvä niin.

Nyt pitäisi kesyttää yksi puhelin, saa nähdä riittääkö kärsivällisyyteni vai lentääkö lopullisesti jorpakkoon mokoma läpykkä.