tiistai 16. helmikuuta 2010

Elämä on Tetristä



Kotitorpalla ollaan. Tohtori koira veteli autohäkissä sikeitä ja seisoi tovin torpanmäellä (kevät!!)auringon kirkkaudessa aivan unentokkurassa. Voiko Joensuun ja Jyväskylän välillä tulla jetlag?
Itku kuristi kurkussa kun lähdin ajamaan aamupäivällä kotia kohti. Ystävä jäi nyt yksin. Mutta toivottavasti edes henkäyksen verran vahvempana. Niinkuin puhuimme, nyt ovat elämän tetriksen palat romahtaneet aivan sekaisin. Iso ja olennainen pala puuttuu ja jäljellä olevat pitää asetella uusiksi. Pala palalta. Yrityksen ja erehdyksen kautta. Sovitellen ja särmiä hioen.

Tapahtunutta ei voi vieläkään ymmärtää -eikä hyväksyä, ehkä koskaan. Mutta tapahtuneen pystyy nyt jo myöntämään. Monta kertaa olen luullut näkeväni unta tai olevani mukana mauttomassa liveroolipelissä. Huono läppä. Mutta ei, totta se on. Tästä ei voi herätä, tämä pitää nyt vain ottaa osaksi elämää. Särmikkääksi palaksi jossa riittää hiomista.

Kotimatkaa piristi hieman saamani puhelu. Nyt ne ässämiehet jo perään soittelevat. Rekrytointimielessä tosin. Mutta kiva kun soittelevat. Eihän sitä tiedä mitä elämä eteen tuo.

Pudasjärveltäkin kuuluu kummia. Siellä on koiraparkaa koeteltu oikein huolella mutta hyvin sukan nielleelle koiralle kuitenkin kävi.  Sankarillisia pikkulikkoja, lämpimät terveiset sinne kaikille.

Pitäisi jotenkin ottaa nyt tuntumaa kotihommiin. Jospa aloittaisin tervehdyskäynnillä Kanaliaan. Enkä usko, että pöytään ilmestyy päivällistä ihan vain päätä kääntelemällä.

Leuka rintaan ja nöyränä kohti uusia vastoinkäymisiä.... eieiei... tästä noustaan kuin usva paskasta!
Vaikka kiukulla. Tuleen ei jäädä makaamaan.

Moido, lepakkoluola vaikenee. Mutta vain hetkeksi.


7 kommenttia:

  1. Nita, laita vaikka tekstarilla viestiä Hyvinkään tuloksista.

    VastaaPoista
  2. Seijalle kiitos puhelusta, kummasti se vaan piristää kun elämän monia puolia kokeneen ihmisen kanssa puhuu.

    Ajattelin ihan tapojeni vastaisesti heittäytyä laiskurintuoliin ja uppotua olympiaurheilun pariin. Harmi ettei näissä geimeissä ole M15 ja muu iskuryhmä mukana. Curling oli niin hypnotisoivaa seurattavaa. Kuka se olikaan se selostaja?? Bubi? Osasi ainakin naulita katsojat ruudun ääreen. Ääni joka teki curlingista thrillerin.

    Ja kyllä, meillä on uunituore Komisario Beck tuolla odottamassa. Minä luin jo kansitekstit, Gunvald joutuu pulaan. Taas kerran.

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa Hirnakka kotiin! Arki imaisee sinut mukaansa - ei voi mitään. Eikä tarvikkaan.

    Majakarilla juhlitaan. Saatiin suuri soppari, jolla liikevaihto nousee noin 50%. Tulee tarpeeseen. Kiitos siitä. Tosin lisää töitäkin se luonnollisesti tietää. Suurimmalta osalta viikonloppuisin. Minäkin alan nyt sitten ensi kuusta lähtien myös kouluttajaksi. Timohan sitä hommaa on tehnyt monta vuotta. Kouluttajan hommat on hyvin tuttuja ja mieluisia. IT-hommissa tein viimeisen 10 vuotta koulutusjuttuja.

    Miten Hirnakka se kissajuttu?

    VastaaPoista
  4. Moro Titallekin,
    pakkanen pisti viheltämään, -25 *brrrrr*

    Olen NIIIN iloinen teidän sopimuskäänteistä, saanen lisätietoa vaikka KF:n yksityismeilissä?
    Siellä samalla voidaan käsitellä myös muita asioita, miukuviakin.

    Koskapa tästä ei taida kevätpäivää tulla, pelkkä aurinkoinen talvipäivä, on hyvää aikaa suorittaa niitä siivouspakkoliikkeitä. Petivaatteet kartanolle ja matot hankeen.

    VastaaPoista
  5. Hirnu, siulle o meilivä : )

    VastaaPoista
  6. Nita, boksissa kolisee. Ja eräällä taholla soi korvat ;-)

    VastaaPoista
  7. Viime yönä oli huikean hienot revontulet! Ei niinkään väreissään, kirkkaudessaan tai laajuudessaan - vaan energisyydessään huikeat! Luoteistaivaalla oli kuin it-tykki, joka sylki valtavalla vauhdilla reposia kohti taivaan lakea. En ole ennen tuollaisia nähnyt. Valtava vauhti taivaan valoilla.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com