Hyvvee syntymäpäivvee Tita!

Lämpöiset onnittelut Majakarin matamille syntymäpäivän johdosta!!!

Ne ovat kuule parhaat vuodet edessä, näin olen antanut itselleni kertoa.

Onnittelut koko torpan väeltä. Hali.

Hotelli-ilta

Kuvassa aurinkoinen Jyväskylä. Nyt on pimeä perjantai-ilta ja lätkälukemat 4-0 eiku 5-0 eiku 6-0. Painajainen.

Ehdittiin juuri tilata annokset huoneeseen, tuota menoa kun matsissa otetaan turpiin, joutaisi hyvin pubin puolelle istumaan. Tai mitä nyt "vihdoinkin kahden" tunnelman älyävät ihmiset mieluiten tekevätkään? Nukkuvat.

Päivä oli kiireinen. Iso-J ajoi kodin ja kaupungin väliä kuin ammattikuski konsanaan. Sain oman terapiatuokioni Johannan tuolissa, väri kirkastui ja mieli piristyi. Sen jälkeen ravitsin raihnasta kroppaani Hyve & Pahe -kaffilan jumalaisella savuporoleivällä. Ja siitä virkistyneenä säntäsin kadun yli kenkäparatiisiin. Ostin kolmet. Kun sain alennusta.

Siitä sitten hetkeksi kotiin kahvittamaan hiihtolomailevia sukulaisia ja pakkaamaan. Ja kukkakaupan kautta taipaleelle. Jossain välissä perillisetkin  pääsivät kampaajantuoliin ja kotimatkalla takapenkiltä löytyi kauniisti kiharrettuja pikkuenkeleitä -tappelemassa pizzanriekaleista ;-)

Ööh, nyt on jotenkin ilmat pihalla. Surullista katsoa hampaatonta leijonaa. Kipperiä käy niin sääliksi. Totaaliromahdus.

Huomenna on raskaista päivistä raskain. Suotta minä ruikutan lätkäpelin tähden. Laitan kameran akut lataukseen ja koetan keksiä jotain muuta puuhaa.

Tre Kronor är cirka 30 cent

Aamukooma ei hellitä, ei vaikka kuinka juhlamokalla yrittäisin re-bootata itseäni käyntiin. Onneksi tälle päivälle ei ole (ainakaan toistaiseksi) mitään isompaa aktiviteettia, ainakaan sellaista että pitäisi olla tietyllä kellonlyömällä tietyssä paikassa. Kunhan on ruoka-aikaan kotona.

Lumien pudottelu olisi ihan näiden päivien aktiviteetti, mutta putoilkoot katoilta miehet, turvallisuushakuisena ihmisenä en lähde kekkaloimaan yläilmoihin. Riittää että leijun siellä harva se päivä :-)

Jääkiekkojoukkue pelaa taas hyvällä tatsilla, omalla tasollaan omaa peliään. Just niinkuin pitääkin. Ja kyllä kieltämättä iloitsin kun Slovakia romutti taas vähän tilastoja ja passitti Hannu Hanhet taustakuoroon. Saihan trekronor sen mitä kisoista halusi, voitti Suomen.

Enkä minä ymmärrä mitä ne itkee mitalitavoitteen perään. Jos ja kun lätkämitskut tulee, niitähän ropisee kerralla koko joukkueelle ja se on hurjasti enemmän kuin alkuperäinen 12-15 mitskun tavoite. Eller hur?

Säätila torpalla on mitä talvisin. Pakkasta -15, tuulee joltain uudelta suunnalta, mutta purevasti. Taivas on selkeä ja auringostakin on näköhavainto. Kevyttä pakkaslunta ripottelee koristeeksi.

Nyt voisin tehdä Titamaisen silmänkääntötempun ja nollata tämän aamupäivän. Katsotaan sitten puolilta päivin maailmaa uusin, levännein silmin.

Ja on muuten niin hyvä suunnitelma että toteutan sen heti. Reipasta päivää teille muille, minä hautaudun nyt torkkupeiton uumeniin. Hetkeksi vain....

Munien muotovaliot

Ei tämä maalaiselämä yksitoikkoista ole. Teen päiväni käänteistä viiltävän analyysin tuonnempana. Ensin keskitymme olennaiseen.

Kuvassa kanalan tuotoksia eilispäivältä. Rouwasväellä ON huumorintajua. Harmillisesti unohdin laittaa kuvaan stidiaskin vertailukohteeksi. Vasemmanpuoleinen ruskein on painava kuin lyijystä tehty ja kokoa kuin strutsinmunalla. Keskellä on varsinainen vitsi, pitkä beige. Alholaisen kanarouvan päkistämä venytetty malli. Voisi periaatteessa olla Sirkunkin tuotos. Ja mikä ihmeen maailmanlopun minimuna tuo valkoinen? Kanaväen tietotoimiston mukaan kukkopoikia tulee suipoista munista, rouwia pyöreistä. Joten ei liene epäselvää missä panoksessa komea kukko luuraa.

Aamulla tuskin uskalsin ulos vilkaista. Lunta oli niin järjettömästi. Äitikulta mesoi jo lumileikeissä ja oli tehnyt sen verran  polkua, että sain toimitettua perilliset opin tielle aikanaan ja hyvässä järkässä. Traktoripoika oli toki oman hommansa hoitanut anivarhain. Mutta nuo meidän pihakäytävät, voi jessus miten olivat tuiskunneet tukkoon.

Kyllä sitä lapioitavaa, äyskäröitävää ja kolattavaa riitti mullekin. Pari tuntia kun jaksoin raataa helmi otsalla, oli tölli taas kaivettu esiin kinoksesta. Kieltämättä osasi Iso-J valita päivän työmatkalleen...

Nyt on sitten rauha maassa ja taivaalla nappikauppa auki komeassa kuunvalossa. Ei tuiskua eikä tuiverra. Iloitkaamme siitä.

Päivällä meinasi tulla uskon puute, bloggerpalvelu jumitti jotenkin ja epäilinkin päässeeni bannatuksi. En ole aivan selvillä onko se yleensä mahdollista. Eihän sitä tiedä jos joku vaikka ryystää herneen nokkaan sanomisistani ja valittaa johonkin Yli-Googlen kansliaan.

Nyt pitäisi vielä kirittää Tanja maaliin hyvällä ajalla, sitten saa kisat tältä illalta olla. Hiihdoissa mielenkiintoisin osio on aina se "mikäs nyt meni pieleen" -selitysosasto. Mulla on hivenen vino asenne maastohiihtoon, ihan samanlainen se on kyllä potkupalloonkin nähden. Siis siihen jossa ylipalkatut äijät löntystelee epämääräisellä logiikalla nurtsilla masentavan pitkän ajan. Joku aina malliksi vähän liikuttaa palloa, sitten taas hölkätään. Ja yleisö mölisee järjettömänä kuorona taustalla. Ainoa hyvä juttu jallistipallissa on Victoria Beckham ;-)

No hurraa, nyt ne Suomen mieshiihtäjät menevät tuonne ladulle toisten jalkoihin pyörimään, viesti tai jotain. Niillä on kuitenkin viestikapula hukassa.

Tällä peruspositiivisella ja kivalla asenteella onkin hyvä jatkaa...;-)
Oikeesti vain väsyttää ihan järjettömästi. Teinix tulee kohta hiihtolomailemaan, tikut silmiin ja hereille.
Että ei sitä sitten tämän viiltävämpää analyysiä herunut, tänäänkään. Life is good. Todella <3

Tuulta ja tuiskua

Juu ei aamulla näkynyt tuulta eikä tuiskua vaan ihana aurinkoinen kevättalven aamu. Pakkanenkin oli ihanasti tyynessä säässä -14 eli vallan mahtava ulkoilmahommien sää.

Tuntui jotenkin oudolta kuulla radiosta kolaritiedotuksia ja ruuhkaraportteja, keli on ilmeisesti ollut tosi pahana etelämpänä.

On meillä nyt ylenpalttinen talvi.

Oma olo on sen verran kohentunut eilisestä että jaksoin hinata sisään paksuimmat pöllit leivinuunin lämmitystä varten. Pitäisi jostain hommata vanhat kunnon maitokärryt puunkuskausta varten. Nyt lykkään kottarikuormallisen takaovelle ja siitä kantopelillä tupaan.

Vaikka olin eilen kanan peräsulista ennustavinani ettei se pyry tänne tule, joudun nyt nielemään tappioni ja tunnustamaan että kyllä sataa. Tuiskuaa ja sade sakenee. Tätä on luvassa puoleen yöhön asti, vähintään.

Kuvassa Nasse toteuttaa sisäistä lintukoiraansa ja väijyy keltasirkkujen kokoontumisajoja. Linnut kävivät tänään sankoin joukoin ja suurin parvin tankkaamassa, taitavat mokomat tietää kelit ja niiden käänteet paremmin kuin tämmöinen paluumaalainen. 

 

No, se siitä koiran ja muun luonnon viisaasta vuoropuhelusta. Rotsi kutitti ja piti ottaa kylkimyyryt pihan pintaa pitkin. Varsinainen maanuoliainen ;-) Minusta on niin älyttömän kiva seurata tuon pienen pontevan koirani touhuja. Vaikka tänne mahtuisi montakin hännänheiluttajaa, en siltikään lähde laumaa liiaksi kasvattamaan. Eihän noille sitten voi antaa yksilöllistä huomiota. Eikä sänkyynkään  mahdu kuin kaksi borderia kerrallaan, nukkuvat niin leveästi.

Tässä sitä tullaan hoppaloikalla mummolasta, keksinmuruja parrassa ja henki haisi makkaralle.

Iso-J pakkasi autonsa ja läksi yksin ajelemaan kohti Seinäjokea ja Vaasaa. Minun piti alkuperäisen pläänin mukaan lähteä mukaan apukuskiksi mutta näin ne suunnitelmat muuttuu. Perjantainahan me sitten ajetaan illalla Jyväskylään, lauantaina on hautajaiset. 

Nyt täytyy keskittyä hellahommiin. Perilliset tuijottavat silmät renkaina Ice Age 3 -peliä ja koiraparka ravaa huolestuneena tuvan lattialla. Yrittää reppana taas valistaa kelvotonta emäntäänsä koiran säännöllisen ja monipuolisen ravitsemuksen tärkeydestä. Se on Nassella ruoka-aika... naukuva näläkä.

 

Aamumaisema näyttänee tuolta, toivottavasti traktoripojan pelit käy ja kukkuu hyvin huomennakin. Torpalta tämmöistä tänään, heippa!

Aijoo, peeässi. On lumentulossa avarasti ajatellen puolensa. Tätini Ruotsin Eskilstunassa ei pääse parvekkeelle eikä näe ikkunasta ulos kun koko partsi on lumentukkima. Odottaa kuulema toiveikkaana, että koko kerrostalo evakuoidaan ja että pääsee jonkun riuskan palomiehen reppuselässä pois. Mielestäni tuo on jokseenkin yltiöpositiivista. Niillä on jotain perustavanlaatuista vikaa pohjavedessä tai jotain. Siellä ruotsinpyhällämaalla.

Uskon asioita

Heräsin aamulla kauheaan painajaiseen. Silmissä väikkyi surkeista surkein, kököin, luuseriasenteisin ja muutenkin törkeän kauhea lätkäpeli. Jumaliste kolme nolla. Nyt on Leijonamiehillä usko koetuksella. Miksi sitä pitää aina mennä persus edellä puuhun? Miksi pitää alisuorittaa? Onneksi en ihan pelkän matsin takia herännyt, oppivelvollisuusikäinen kiukkupussi vaatii omat äidilliset huolenpitojuttunsa joka aamu, oli lätkämatsi tai ei.

Minä uskon kuitenkin vieläkin suomikiekkoon, onhan se yksi upeimmista vientituotteistammekin :-/ Ettei vain vierailla mailla annettaisi kaikkia paukkuja ison rahan alttarille ja sitten ei jääkään maajoukkueelle isoa sykettä annettavaksi.

Tuo ekakuva on sitten vedetty kuvankäsittelyssä (tapojeni vastaisesti lankesin nyt käyttämään vilunkipelin keinoja) ihan överiksi. Syykin on hyvä ja puolusteltavissa. Halusin saada hyvän kontrastin valkoisten pilvimakkaroiden ja aamunkalpean taivaan välille. Olivat pohjoisella taivaalla aamuysin pintaan ja vain hetkisen aikaa näkyvissä.

Ei voi tietää tekikö jäljet Karjalan lennosto vai luontoäiti. Hauska ilmiö kummiskin.

Tämä näkymä on etelätaivaalta kutakuinkin samaan aikaan. Ja ihan on käsittelemätön raakaversio. Hyvin oli kaunis valo ja kylmänkalpea hohde auringossa. Aika vajaateholla lämmittää vielä.

Tämäkin kuva antaa ajattelemisen aihetta. Maakellarin (käyttämättömänä tänä vuonna) oviaukko tuiskun jäljeltä. Tuosta ei ole hiirikään mennyt. Usko on kovilla tämänkin suhteen. Että niinkuin parin kuukauden päästä tuonkin pitäisi jo kevätauringossa lämmitellä ja vähän myöhemmin oviaukon päällä kasvaa ahomansikoita? In my dreams... vaan kyllä, oikeasti. Luonnonvoima on hurja. Kyllä tuo kaikki valkoinen vielä katoaa maaemon kitaan ja pääsiäispuput kirmailevat suklaamunasia jaellen kevätnurmella. Nyt vain rusakot riehuvat ja koppikautta viettävät kanaset pukkaavat munaa entiseen malliin.

Höh, tuo aamun arkirealismia kuvaava otos luiskahti vasempaan reunaan, no menköön. Talonmies Pikkarainen se siinä kolajumpalla. Ei mene edes liian (maito)hapokkaaksi, helposti nousee kola korkeuksiin. Eikä ole edes Pulttiboisin kevytkola, takaa auki :-)

Huomatkaa tyylikäs työasu, lantsarit, lökärit ja 15 vuotisjuhliaan viettävä toppis.

Tämmöinen se talven pitääkin olla. Parhaat hiihtokelit ovat edessäpäin ja kevätaurinko värjää kesakot neniin ihan pian.

Nyt kurlaan yrttitipoilla ja muilla taikaliemillä kurkkuni auki ja koetan keksiä jotain positiivista tästä räkätaudista. Moikka.

Kehnon kehno

 

Tuossapa teille pullearintainen keltasirkku vai mikälie tirppa. Eilen oli noin hyiset olot. Aurinko paistoi ja sibeerian tuulet ujelsivat nurkissa. Eivät päässeet poniratsukot satulaan eilen, pakkanen naukui liki kolmessakympissä koko päivän.

Mulla ei ole suoraan sanoen eilisestä illasta muistikuvaa. Ei paheellisen elämän takia vaan kertakaikkisen kehno vointi vei petiin älyttömän varhain. Aamuyöllä sitten laahustin ikkunasta toiseen uudelleen noussutta tuulta ihmettelemään. Ja tänään on ollut oikein lupaavaa tulehdusoiretta molemmissa korvissa. Jumaleissöni, kaikki lasten tauditko ne mun pitää nyt sairastaa? Omat perilliset ovat kyllä ihanan terveitä. Toistaiseksi olen ihan yrttirohdoilla sinnitellyt, yöksi tungen valkosipulin kynnet korviin ja katsotaan miltä aamulla tuntuu. Jos tuntuu kehnolta, pitää kääntyä Piätervveysaseman puoleen.

Nyt on hetkellisesti parempi olo ja pystyn rojottamaan soffalla. Eilen sain ikioman Shaktimaton. Ostin sen "aidon" ja "alkuperäisen". Tiedä nyt sitten onko yhtään eettisempi ostos kuin markettiversio. Tein valinnan ihan sillä perusteella, että tämän mattoni päällys on ihan luomupuuvillaa. Arvelin sen olevan käytössä kivempi kuin nihkeä muovi. En oikein jaksa uskoa, että yhtään kokonaista rupiaa intiaan asti maton hinnasta heruu, joku äveriäs ruåtsalainen riistodemari vie välistä jokaisen äyrin.

Mutta johonkin pitää uskoa. Ja minä uskon piikkien taikaan. Kahden kerran käytön perusteella voin todeta ihan rentouttavaksi kapineeksi. Voihan se olla, että niksipirkan innovoima muovinen ruohomaton pala ajaisi saman asian.

Pitää kyllä ottaa käyttöön myös ihan aidot akupunktioneulat. En vain tiedä vielä kenen gurun puoleen Joensuussa kääntyisin. Mulla oli ammoin yhteinen akuhoitaja hevosen kanssa. Siellä me monesti neulat päässä notkuttiin, hevoseni ja minä.

Tänään taas todettiin  maailman pienuus. Meillä kävi vieraita kaukaa Porvoosta saakka. Ja niin Arja kertoi tämän torpan uunin kyljessä lämmitelleensä monet kerrat, koulumatkoillaan, viisikymmentä vuotta sitten. Sanoikin ihmetelleensä miten on tutun näköinen torppa kun taannoin ostoksemme kuvia netistä katsoneensa. Näin se menee ;-) Samaa koulua oli aikanaan käynyt kuin mitä meidän perilliset nyt opinahjonaan pitävät.

Saatiin muuten meillekin lisää lunta. Saadaan koko ajan lisää. Mahtuuhan tuota vielä, alkaa vain olla aika yksitoikkoisen näköinen maisema, pelkkää valkoista.

Ja koskapa kuorosodassakin meni hommat nappiin, voin keskittyä hyvin olympialätkään. Aamulla on herätys muutenkin seiskalta eikä varmana katsota aamuteeveetä. Vaan jotain ihan muuta. 

Katsellaan sitten huomenna hurmoslasien läpi maisemaa.
Reipasta viikonalkua teille lukijoille, julkisille ja salaisille. Moikka.

Piisäääs, ohjelman muutos. Tänään, vihdoin, katsotaan uusin ja uunituorein Komisario Beck. Nummer tjugofem. JÄTTEBRA!!! Heja Gunvald!

Kevään merkit

Tra-la-laa... tuosta näkee sokea otsallaankin että kevättä pukkaa. Eteläpäädyn ikkunoiden lankuilla on sievät puikkorivit. Ihan varppina kuului jo tip-tip-tip, hyvin hitaalla tahdilla tosin. Eikä nyt kuulu muuta kuin jäätymisen kihinää sillä pakastuu taas muikeisiin lukemiin. Tuuli on poskettoman raaka, suoraan itärajan takaa, Siperian perukoilta.

Etelä-Suomea taas kuorrutetaan lumella, ovatkin saaneet nauttia ylenpalttisesta talvesta. Meillä on aika mietoa vielä, nämä pakkaset kyllä vähän hyydyttävät. Eivät juurikaan rajoita sillä säätilahan on pukeutumiskysymys. Lunta on kyllä keskimääräistä vähemmän.

Vähän huolettaa kuinka hiihtolomalaisten menoliikenne sujuu huonossa kelissä. Toivottavasti kukin pääsee turvallisesti perille ja pahimmat ratintakaiset räyhähenget jäävät sovulla pois liikenteestä. Näillä keleillä sinne ei tarvita yhtään änkyrää tai kyykyttäjää.

Iso-J:kin jurnuttaa kotia kohti, myöhään menee kotiinpaluu mutta menköön. Pääasia että pääsee perille.

Kävin sitten pikaisesti kaupungillakin, oli ässämiesten kanssa palaveri. Kyllä tässä vielä saattaa niinkin käydä, että työelämä kutsuu. Suotuisat ovat näkymät ja suhdanteetkin kohdillaan. 

-ja tietysti ne soittaa just kun alkaisi kevätkiireet puutarhassa ;-)

Alkuillan ohjelmisto näyttää ankealta. Aloittamista vaille valmis olisi mm. pienimuotoinen imurointiurakka (lapset hoitivat yläkerran), pölypalleroitakin päivän auringonpaiste heijasti esiin joten rätinheiluttelua vaaditaan. Ruoka on sentään valmis. Ja lapset hampurilaisbileissä kavereidensa kotona. Ihan ei nyt mennyt kysyntä ja tarjonta ns. putkeen.

Uuni sentään lämpiää jo ja ainakin yksi kuorma pitää polttopuuta riiheltä masinoida sisätiloihin. Hyötyliikuntaakin olisi tarjolla.

Kauppareissun lykkään kylmästi huomiselle. Tänään ei jaksa.

Kumman alavireinen päivä... ja sentään kevään merkit ilmassa. Kevätväsymystäkö muka? 

Pirteämpää viikonloppua teille muille ja hyviä hiihtokelejä lomalaisille.

MUOKS: Pakko laittaa tännekin muistiin linkki unelmien kasvihuoneisiin, tuossa on tuommoinen pieni vaan mutta hintaa ihan kiitettävästi tuollakin:
http://www.vanstatradgard.se/villa0.html

Silakkapää

 

Oumaigaad, aamulla pyörivät villasukatkin jaloissa kun pakkasmittarin lukemat olivat karusti kylmän puolella, -26. 

Kissamummotkin joutuivat etsimään uuden lämmittelypaikan. Pakkasen takia näppäsin ilmalämpöpumpun pois virroista, ihan turhaa töhisee kun pakkanen on kahdenkympin kehnommalla puolella. Kissathan tykkäävät lekotella portaikossa, lämpöpumppu on niille kuin lempeä fööni joka hönkii kissalle sopivaa ilmaa tasaisella puhkunalla.

Aamu menikin tirppabaarien lataamisessa, nyt kelpaa jo talipallotkin. Jänisväki oli myös käynyt harrastamassa aktiivista liikehdintää pihalla ja salavien siimeksessä. Yritin kyllä kovasti tiirata ikkunoista yölläkin mutta eihän ne retkut niin vain näyttäydy. Ehkä eniten hommassa naurattaa portaille viskellyt papanat, on siinä koiralla toiminnankehittämisen uudelleenarvioinnin paikka kun jänekset silmille hyppii.

Mitä tekikään koira? Astui portaille, söi yhden papanan ja kaarsi tyylillä takaisin sisään. Ei edes ruikkaisulla käynyt. Löntysti tyynenä takaisin sänkyyn. Voin kertoa, että koira tuli sittemmin kannetuksi ulos :-) Siinä meillä on laiskuudenmaksimoinnin piirinmestari.

 

Kohta edessäni onkin kasvatuksellinen keskustelu vanhemman perillisen kanssa. Opettaja soitti ja kertoi temperamentin taas kuohahtaneen liikuntatunnin tiimellyksessä. Mikä onkaan sitten reilu ja oikeudenmukainen itsehillinnän vaatimustaso tytöille? Pojille ollaan useimmiten huomattavasti sallivampia. Onko temperamentti aina poistukahdutettava ominaisuus? Mitä on oikeasti hyvä häviäminen, oppii mokistaan ja yrittää enemmän seuraavalla kerralla? Kehityshän pysähtyy tyytyväisyyteen, mielipiteitään pitäisi arvostaa eivätkä kaikki mahdu samaan muottiin. Virheistä viisaammat jopa oppivat jotain. Vaan mitkä ovat vaatimusrajat missäkin iässä. Lapsen mukana ei tule manuualia joka kertoo yksiselitteisesti. Pitää luovia.

Kyllä minä ymmärrän, että ärsyttäähän se ihan sikana jos polttopallossa aina palaa ja joutuu poltetuksi. Etenkin kun on niinkin kunnianhimoinen lapsi kuin omani on. Mutta mikä on sitten se ärsytyksen määrä jolloin voi haukkua toista silakkapääksi. Huoh.

Itse olen kohtuullisen lunki eikä Iso-J:kään mikään kiivailija ole. Se, että minulta palaa hihat ja hermot on harvinaista. Ja se johtuu epäoikeudenmukaisuudesta, epäreiluudesta ja selkäänpuukottamisesta. Viheliäisintä kaikesta, rupusakkia semmoiset. Ja moiset roskat siivotaan huolella pois. Typerystähän voi aina sääliä ja toivoa, että oppii joskus jotain. Petturi on aina petturi eikä myrkynsylkijä tapojaan muuta. Joillakin vain on kaksihaarainen kieli, muillakin kuin käärmeillä.

Vaan nyt pohditaan pienen kanssa isoja asioita. Ja sitten annetaan auringon paistaa. Koska paiste lupaa kevättä, uutta kasvua. Kenties myös viisautta. Ainakin auringonpaiste tuo elämään kosolti hyvää mieltä eikä sitä ole koskaan liikaa.

Villiä menoa

 

Siinäpä olisi jälkiä niinkuin todistusainestoksi. Eivät ole jänekset mihinkään kadonneet. Tuommoiset jutajaiset oli viime yönä pidetty etupihalla, tienpuolen salavien juurella. Tuossa nimenomaisessa paikassa oli vielä eilen koskematon umpihanki, puolimetrinen lumipeite. Korkeintaan joku lintu oli hangen pintaa rikkonut piipertäessään lintulaudan apajille.

Toinen sakki oli riehunut omenapuiden alla ja olipa joku käynyt näykkimässä riihenvierustan salaviakin. Nuo maassa näkyvät oksankappaleet ovat jänisten aikaansaannoksia. Syksyllä istutetut tyrnipuskat ovat turvassa lumen alla, huput niskassaan. Ja uskoisin huppujen suojaavan muitakin syksyllä istutettuja hedelmäpuita. Yhden luumunhan ne ryökäleet typistivät silloin, kun se oli vielä ruukkuineen talon nurkalla.

Päivän kysymys kuuluu, pitäisikö tehostaa koirapartiointia hivenen uskottavamman koiran muodossa? Nassepoikahan ei umpihankeen mene, tuskin edes makkaran perässä.Vai odotanko ihan sovulla luonnon tasapainottavan homman ihan itse? Ehkä tuolta metsistä tulee reipas ilvesporukka ns. valmiiseen pöytään.

Oi jos jaksaisin valvoa edes yhtenä yönä videokameran kanssa, saisin varmasti aika hauskaa matskua. Nyt tosin ei ole vielä kunnollista kuutamoa valonlähteenä. Pitääkin odotella vielä reilu viikko, sitten saattaa olla kiva valo.

Iso-J uhkaili kyllä virittävänsä ansat ja napsivansa jänispaistit ihan luolamiehen tyyliin. Emmää nyt tiiä, kannattaako tuhlata ruutia tai muitakaan kuteja vähäiseen jänispaistiin? Ei se nyt mitään niin huikeaa herkkua ole.

Tita ihasteli revontulia eilispäivän kommentissa. Olisipa upeaa nähdä niiden leimuavan. Pitääkin yrittää tiirata pohjoiselle taivaalle illan tullen. Kyllä niitä joskus näilläkin korkeuksilla on nähty, olihan niitä kerran Espoonkin yötaivaalla.

Veikkaan tosin, että illalla tiirailen ihan vaan telkkaria, lätkähän on nähtävä. Hoki on kuningaslaji.

Iso-J kurvasi hoppansa nokan kohti kutostietä ja etelää. Onneksi lupasi tulla kotiin viimeistään perjantaina. Etelään on käsittääkseni lunta luvassa, vaihteeksi. En voi kuin ihmetellä mihin se kaikki taivaalta satava valkoinen manna siellä mahtuu kun on katu, tie, käytävä ja väylä rinta rinnan. Harvinaistahan  noin runsas lumen tulo etelään on, tai lumen pitkään pysyminen lumena. Loskaksihan se yleensä muuttui alta aikayksikön.

Torppa on pakkaspäivän kunniaksi lämmitetty mukavaksi ja petivaatteet pöyhistyvät vielä pakkasessa. Pitääkin muistaa kohta hakea ne sisään. Voi meinaan olla äitien arvostus nollassa jos jääkylmiin peittoihin yritän perillisiä peitellä illemmalla.

Äitikulta potee flunssaa ja turjottaa vällyissä. Vien Vilustusta ensiavuksi.

Nyt taitaa olla aika kurkata kanalan menoa, Turha Kakkonen on saanut kevättä rintaansa ja harjoittelee uutterasti kiekumisen nuottia. Aika hyvä soundi sieltä jo irtoaakin, kukolla on rytmi veressä.

Saas nähdä kuinka kauan Urho Kukkonen jaksaa kuunnella, veikkaan että siellä vielä heltta heilahtaa ja kurinpalautusta annetaan isän kädestä, siis nokasta. Eihän tässä onneksi mene enää kauaa kun kanojen koppikausi päättyy ja ne pääsevät taas ulkoilemaan. Tulee sitten enemmän tilaa nousevillekin kyvyille, myös kanalassa ;-) Ja alkaa tipuprojektikin, hiphei ja hautomaan.

Tämmöistä tänään, moro!

Elämä on Tetristä

Kotitorpalla ollaan. Tohtori koira veteli autohäkissä sikeitä ja seisoi tovin torpanmäellä (kevät!!)auringon kirkkaudessa aivan unentokkurassa. Voiko Joensuun ja Jyväskylän välillä tulla jetlag?

Itku kuristi kurkussa kun lähdin ajamaan aamupäivällä kotia kohti. Ystävä jäi nyt yksin. Mutta toivottavasti edes henkäyksen verran vahvempana. Niinkuin puhuimme, nyt ovat elämän tetriksen palat romahtaneet aivan sekaisin. Iso ja olennainen pala puuttuu ja jäljellä olevat pitää asetella uusiksi. Pala palalta. Yrityksen ja erehdyksen kautta. Sovitellen ja särmiä hioen.

Tapahtunutta ei voi vieläkään ymmärtää -eikä hyväksyä, ehkä koskaan. Mutta tapahtuneen pystyy nyt jo myöntämään. Monta kertaa olen luullut näkeväni unta tai olevani mukana mauttomassa liveroolipelissä. Huono läppä. Mutta ei, totta se on. Tästä ei voi herätä, tämä pitää nyt vain ottaa osaksi elämää. Särmikkääksi palaksi jossa riittää hiomista.

Kotimatkaa piristi hieman saamani puhelu. Nyt ne ässämiehet jo perään soittelevat. Rekrytointimielessä tosin. Mutta kiva kun soittelevat. Eihän sitä tiedä mitä elämä eteen tuo.

Pudasjärveltäkin kuuluu kummia. Siellä on koiraparkaa koeteltu oikein huolella mutta hyvin sukan nielleelle koiralle kuitenkin kävi.  Sankarillisia pikkulikkoja, lämpimät terveiset sinne kaikille.

Pitäisi jotenkin ottaa nyt tuntumaa kotihommiin. Jospa aloittaisin tervehdyskäynnillä Kanaliaan. Enkä usko, että pöytään ilmestyy päivällistä ihan vain päätä kääntelemällä.

Leuka rintaan ja nöyränä kohti uusia vastoinkäymisiä.... eieiei... tästä noustaan kuin usva paskasta!

Vaikka kiukulla. Tuleen ei jäädä makaamaan.

Moido, lepakkoluola vaikenee. Mutta vain hetkeksi.

Vaihtelevaa

Ylämäkeä ja sivuluisua, on raskasta asetella arkea uusiin uriin. Aitiopaikalta katson ja koetan autella. Ja olla hiljaa silloin kun puheita ei tarvita.

Aamu oli harmaa kuin varpusen siipi, nyt taas näkyy sininen taivas ja järven jään valkea lumipeite hohtaa, suorastaan häikäisee.

Tänään käydään läpi iso kasa valokuvia ja kootaan kaksi albumia perheen käyttöön.
Huomenna lähden ajamaan kotiin. Tai Kuopioon, en vielä tiedä onko meillä treffit savon sydämessä Iso-J:n kanssa. Ei tämä elämä ainakaan yksitoikkoista ole. Mutta taivas tietäköön, minä olen enemmän kuin iloinen kun voin taas palata omieni pariin, tavalliseen arkeen. Että on ne omat rakkaat joiden luokse palata.

Tohtori Koira makoilee designsoffalla ja päästelee pahoja henkiä hanuristaan. On vähän epävireinen yhdistelmä, koinsyömän näköinen rakkimus ei oikein sovi interiööriin. Mutta toisaalta sopii juuri oivallisesti. Vastakohdat täydentävät toisiaan. Paitsi tuo haju, se ei täydennä mitään. Borderi on kyllä todellinen monitoimikoira. Jota ei voi suositella kaikille. Ei ainakaan huumorintajuttomille.

Koiralla on täällä tärkeä tehtävä. Olla linkki rutiineihin, kelloon ja aikatauluihin. Olla vilpittömästi oma itsensä. Koiran touhuja katsellessa surevankin silmiin pilkahtaa iloa. Ja taas otetaan kuin huomaamatta yksi pieni askel eteenpäin.

Tämä puu tässä vieressä on lehtikuusi. Bongasin sen eilen tuolta rantalenkin varrelta ja rymysin mäkeä ylös umpihangessa päästäkseni kuvaamaan oksamonsteria. Kuva ei todellakaan tee puuvanhukselle oikeutta.

En ole eläissäni tuommoista luonnonoikkua nähnyt. Hyvä kun nyt näin ja sattui kamera mukaan.

Kotona on kuulema kaikki hyvin. Hyvä niin.

Nyt pitäisi kesyttää yksi puhelin, saa nähdä riittääkö kärsivällisyyteni vai lentääkö lopullisesti jorpakkoon mokoma läpykkä.

Ystävänpäivä

 

Talvinen päivä Jyväskylässä on ollut aurinkoinen ja raikas. Kuuden kilometrin kävely aurinkoisessa talvisäässä Jyväsjärven ympäri teki hyvää. Pää ja mieli tuulettuivat. Ja kohtuullisen hyvällä omallatunnolla mussutettiin laskiaispullatkin. Illemmalla on tarkoituksena antaa ruokahuolto ravintola-alan ammattilaisten hoteisiin ja istua ns. valmiiseen pöytään.

Paljon on puhuttu ja paljon puhutaan vastakin. Itku ja nauru ovat sisaruksia. Ei toista ilman toista.

 

Tohtori Koira makaa kohtuullisen nuutuneena ja kaikkensa kinoksiin ruikkineena. Kaupunkilaiselämä on maalaispojalle kovin rankkaa. Kotiin lähdetään kenties tiistaiaamuna. 

Pajunkissat antavat lupausta keväästä, sieltä se tulee. Lisääntyvä valo antaa voimia ja lupauksen elämän jatkumisesta. Kyllä se tästä. Pienin askelin.

Hyvää Ystävänpäivää kaikille, olkaa ystäviä omillenne.

Perjantai

Päivästä toiseen, elämä jatkuu.
Ei tämä oikein vieläkään meinaa asettua mutta arki pitää tiukasti otteessaan. Lasten koulu ja muut kotipuuhat rytmittävät arjen.
Nyt olisi ihan rutiiniperjantai ja rutiiniviikonlopput edessä. Mutta rutiinit rikottiinkin nyt hieman erilaisella tavalla. En minä ihan tätä toivonut kun viime lauantaina ihmettelin asiaa.

Ei tämä elämä aina ihan niin mene kuin suunnittelee.
Eipä ei.

Harmaaseen aamuun. Päätä särkee ja kurkussa on metrin verran piikkilankaa. Kulauttelen Vilustusta ja kaivan kaapin perältä Codetabsit, niillä lähtee.

Surun liekki

 

Vahvimmille annetaan raskain taakka, niin sanotaan. 

Tie on pitkä, se on uuvuttavan raskas ja se on vasta alussa.

Hyvän Miehen muistolle

E&J

lapset

Puhtaat purut ja kahvipaussi

Se on ahkeruuskahvin paikka. Päivän ensimmäinen fyysisempi urakka on tehty. Nyt on taas puhtaat purut kanalassa. Ja sen minä sanon kaikille kanalasta haikaileville. Älkää levittäkö kerralla kokonaista olkipaalia kanojen pengottavaksi. Ikinä. On pirullista siivottavaa. Puru on parasta, pohjalle toki turvetta. Olkea ja pehkua pesiin. Helpottaa kaikkien elämää.

Voin kananvapautusrintaman iloksi kertoa, että sitä heinää, kortta, olkea sun muuta ruohovartista siirtyy pesistä aivan riittävästi lattiatasollekin kuopsutettavaksi.

Nuori kukko, Turha Kakkonen, yritti ilmiselvästi vapauttaa itsensä ja samalla muiluttaa avioerokanat pois Urho Kukkosen hirmuhallinnosta.
Kottareiden alla, siellä katveessa, yritti livahtaa ulos. Onneksi olen jo oppinut Turhan temput ja älysin tsekata kottarin alle. Avioerokanat näkyvät leimaantuneen nuoren kukonpojan hoviksi. Mitenköhän pitkään olisi lempi leiskunut villinä ja vapaana pakkasen armoilla luonnossa? Ilveksille olisi kyllä tullut juhlat talven keskelle.

Ja mitä teki Sirkku. Se kultainen kanaseni pyrki munintapesään ja kotkotti hyvin huolestuneena. Jokainen pesä sattui sillä hetkellä olemaan miehitetty joten Sirkku sai lähdöt. Ressukkapieni joutui päkistelemään munansa kanssa ties miten kauan. Eilen löytyi yksi pieni ryppykuorinen munantekele, ehkä se on Sirkun luomus <3

Nyt pitäisi kurkistaa jauhopussiin, onko siellä puhtaat jauhot.
Pakastin kolisee tyhjänä, joku on syönyt kaikki vierasvarapullat.
Paitsi että meillä käy nykyisin niin paljon porukkaa ettei pullat pakkasessa vanhennu. Ja se on hyvä se.

 

Päivän kuvista; tuossa on vähän eteläistä aamutaivasta (yläkuva). Valo oli ihan kummallinen. Aurinko on jo yllättävän ylhäällä ja sinnittelee päivä päivältä ylemmäs. Puiden talviunesta voi kuitenkin päätellä kevään olevan vielä kaukana. Minä niin odotan, että omppupuiden tyvelle tulee pälvet. Sitten on kevät.

Otin pihasuunnittelua varten tulevan pionipenkin sijainnista kuvan, tästä on ollut ainakin fyllissä jo mainintaa: 

 

Penkin paikaksi ajattelin oikealle tulevaa aluetta, tuota mihin kasataan portaan edestä lumet. Tuosta voi jatkaa oikealle alas vaikka miten pitkästi. Tuohon paistaa aamupäivästä auringonlaskuun asti, viettää reilusti alaspäin ja on kuohkean multavaa maata.

Tässä vielä täsmennystä. Talvipolku tuossa oikeassa reunassa merkkaa todennäköisesti kesäpolunkin paikkaa. Polun oikealla reunalla on viimekesänä muokatun perennapenkin aurinkoisempi puoli. Siinä on polun suuntaisesti päivänliljoja (4 erilaista) ja leimuja. Sekä satapäin kukkasipuleita. Aitan ja pihatien välissä on muuten se ruttojuurien kasvualue.

Tässäpä vielä tieltä taloon. Pioneille olisi tilaa polun oikeassa reunassa.
Mitä sanoo Tita, Tuula ja muut pihasuunnittelusta ymmärtävät?

Tässä meni nyt kahvipaussin lisäksi safkis, melkoinen aikavaras tämä blogi. Pitäisköhän rajoittaa update -tahtia? Jos vaikka viikottain päivittäisin? Sitten saattaisi kyllä tulla vielä vapaampaa tajunnanvirtaa eikä kyydissä pysyisi naapurin Erkin kissakaan.

Ensi viikolla saattaa tulla roadshow, vaikuttaa siltä, että pääsen Iso-J:n kartturiksi reissuun. Ihan savon sydänmaille saakka, jännittävää.
Seuraavalla viikolla piipahdan kenties länsirannikolla, Vaasassa. Valitettavasti rundiin ei mahdu koukkausta Kokkolaan tahi Raaheen.

Lappeenranta taitaa hoitua ilman minuakin mutta Savulle tiedoksi, tästä sinne singahtaa joskus kaljakylmiötä ihmettelemään ihan omillakin ajeluilla ;-)

Ja nyt pitää mennä. Koska olen sen arvoinen.... *tsihhihhhiih*

Miukulaisia

 

Jatkanpa Sarikan synttärin kunniaksi kuvittamalla blogimerkintää näillä friikkikissoilla. Pitää joskus väsätä oikea kuvakavalkaadi hirvittävimmistä dumbokorvaisista menninkäiskissoista. Niitä mahtui aktiivisten kasvattajavuosien joukkoon joitakin. Mitä huikeimmat korvat, sitä parempi.

Perilliset reissaavat paraikaa kohti Joensuuta, partiolaiset hupailevat tänään sisähuvipuistossa. Itsekin vedän pitkää tikkua lähteäkö perään vai lykätäkö huomiseen. Siellä olisi sixpack matkahuollossa, saappaat Sokoksella ja leipääkin pitäisi ostaa. Ja furminaattori eräälle koiralle. Nyt olisi  muutama tunti tehokasta toiminta-aikaa tai ainutlaatuinen tilaisuus päivänokosiin.

 

Tuollaiset uniset kissannaamat minua hyvin syyttävästi mulkoilivat kun aloin pöllyttää aamulla petivaatteita, vakaana aikomuksenani pedata hyvin ja huolella. Vaan eihän se kissalle käy. Siellä ne karvapallot olivat niin sievillä kiepeillä etten minä hellämielisenä raaskinut poiskaan käskyttää.

Joten niin jäi peti petaamatta -ovatpahan kissat saaneet nukkua pehmeästi päivänsä. Jaksavat sitten yön mellastaa ja rampata portaikossa *gnnnnh* Miten tuommoiset vanhat mummokissat jaksavatkin riekkua aivan eläimellisellä energialla -ja aina öisin?? Aina löytyy joku pieni esine leluksi, myös kuviteltu lelu kelpaa. Pääasia tuntuu olevan mahdollisimman outojen äänien päästely ja jytistysjuoksu.

 

Jep, päätösten aika. Lunta sataa hiljalleen,  mennäkkö vai eikö mennä? Jos en tänään mene, huomenna on mentävä aamusta ja siltikin tulee kiire. Nyt ei suoraan sanoen huvittaisi lähteä... Odotanpa vielä sen verran, että saan uunista pellin pienemmälle. Shit, should I stay or should I go?

Hyvää syntymäpäivää Sarika!

Tässäpä nykyaikaisesti blogisynttärikortti.

Perinteisiinhän kuuluisi lähettää kortti viikon myöhässä 

-ja luonnollisesti ilman postimerkkiä ;-)

Sen kortin sitten saajakin muistaa kun postista lunastaa.

Hyvää syntymäpäivää wanha wos... kuoma!

Lovella, E

Sirkku Simasuu

Tässä on sievä kananeiti Sirkku. Aivan pilalle hemmoteltu kana joka on sekä yksityisruokinnassa että erityisvalvonnassa kaikkiaan. Sirkku saa eniten pullaa ja parhaat sattumat.

Sirkun ei tarvitse munia, riittää kun on söpö. Ja ne syyspuolella munintapesiin ilmestyneet viiriäisen munat olivat arvatenkin Sirkun harjoituskappaleita.

Sulkasato vielä vähän pörhöttää höyhenpeitettä mutta kirkkaan valkoinen, kestoputsis sulkakerros näyttää paremmalta päivä päivältä.

Nopeasti Sirkku on oppinut erityiskohteluunsa ja lehahtaa kiireesti orrelle tai muuhun sopivaksi katsomaansa paikkaan odottelemaan päivän erikoisherkkuja. Muut kanat saavat Sirkun puolesta kiistellä ihan keskenään lattiatasossa, namusia kun sataa nokkaan orrella istuenkin.

Enkä olisi jukoliste kuuna päivänä uskonut, että tässä sitä vaan lässytetään jonkun kanan kauneudesta. Kaikkea se elämä eteen tuo. Onneksi.

Arki alkoi taas kerran varsin mielenkiintoisesti. Iso-J soitti etelään ajaessaan muutaman manageripuhelun ja eipä mennyt kauaa kun juttelin itsekin erään henkilöstöpomon kanssa. Alkaa ilmeisesti Iso-J:tä hiottamaan ajatus että viihdyn lokoisilla rouvanpäivillä liian hyvin. Huspois rouva töihin, pois kartanolta vetelehtimästä.

Saa nyt nähdä, eihän sitä tiedä vaikka tässä kevään aikana jotain työkuvioita sitten eteen tulisikin. Kieltämättä säännöllinen palkkatulo tuo tiettyä vapautta toteuttaa itseään ja haaveita. Eikä sitä osaa ihan joutenkaan olla. Kun ei tämä edes ole The virallinen rantakartano, ei voi maalata meritauluja *hahhhaaahhaah*

Sirkun seurapiiriin kuuluu myös päätön kana :-) 

Kaupunkireissu sujui itse asiassa aika luonnikkaasti, ei ollut pahempia jumittajia liikkeellä, parkkitalossa oli hyvin tilaa ja kotimatkalla oltiin ennätysajassa. Vähän jäivät yhdet Sokoksella halvennuksessa olleet saappaat kaivelemaan, ne on ehkä pienoinen pakko hakea huomenna pois. Tuntuu vain niin järjettömän tyhmältä ostaa mitään uusia vaatteita kun täällä törpalla sitä löntystelee mielellään kauhtuneemmassakin kuosissa.

Eipä ole kaukana kauhtuneesta torpan rouvakaan, onneksi on kampaaja-aikaa luvassa ihan näinä päivinä.

Niin joo, huippuparas käsivoidekin on nyt vaihtunut. Ennen vannoin kaikessa Ellu Ardenin 8 hour cremen nimiin. Hyvä tökötti se on vieläkin mutta kirkkaimman pokaalin vie Tummeli. Vanha kunnon lypsyvoide on ihan huippua. Että jos rouvalla vähän jo poskilihas roikkuukin, kädet ovat pehmeät.

Tässä vielä pahimmat linssiluteet kaalinpään avajaisissa. Sirkkuhan sai luonnollisesti ihan oman kaalinlehdet tutkittavakseen. Tuommoinen iso kaalinpää nokitaan tohjoksi reilussa vuorokaudessa. Kanoilla on ilmeisesti vihreän kaipuu. Kaali nyt ei paljoa maksa joten ihan mielellään noita pallukoita kotiin kyyditään. Kanojen riemastusta on niin hauska seurata. Mahtaa siitä metakka syntyä kun kevään tullen pääsevät taas ulkotarhaan puuhastelemaan. Matorallia ja etanajahtia ;-) Haukkaverkko on pakko asentaa ensin, ettei vie ahne haukka Sirkkua joka hohtaa niin houkuttelevan valkeana.

Rauhallinen ilta luvassa, perilliset ottivat kirjastosta Usko tai Älä kirjan ja nyt riittää kuhinaa kirjan ääressä. Saan keskittyä kaikessa rauhassa Victorian ja Danielin rakkaustarinaan ;-)

Ai joo, säätila tänään: pikkupakkasta ja satunnaista hiutalointia. Pliukastakin oli maantiellä mutta kyllä siellä pärjää kun ei hätäile turhia.

 

Näihin Sirkku Simasuun yksityisbaarin tunnelmakuviin, moikka!

Datavelho hangessa ja muita outoja asioita

Kyllä tässä nyt jotain hämärää on, luulisi tiellä sauvakävelevä naapuri. Tai joku muu hätäisiin johtopäätöksiin taipuvainen kansalainen.

Meillä on ihan normihomma heittää hemmot hankeen läppärin kanssa oikeita taajuuksia hakemaan. Tai mitä poppakonsteja nuo nykyajan datavelhot sitten ikinä loitsuavatkaan.

Tänään nähtiin kuinka bitit häviävät satavuotiselle hirrelle ja metrisille kiviseinille. Saas nähdä millaiset tiedusteluvehkeet meidän pitääkään vielä torpan mäelle virittää saadaksemme mummo verkottettua ja nettipokeria pelaamaan. Eläkeläisten hämärähommia netissä, who wants to know more... anyone???

Niin että kiitos vielä kerran Satu ja Olli käynnistänne, näissä merkeissä jatkamme vielä tovin. Ja se illanistujaiskutsu esitetään tässä yhteydessä myös julkisesti. Synkronoidaan allakat ja sitten istutaan vihdoin alas, ajan kanssa.

Leivinuunista löytyi taas padallinen ihanaa paistia (Satu, maustaminen meni nappiin sen punaviinin ansiosta) ja kuinka ollakkaan, juuri kun otin paistin uunista, hopeainen citymaasturi pörähti pihaan. Iso-J:n isä ja velipoika osuivat juuri oikeaan aikaan paikalle. As usual ;-)

Sen lisäksi päivään on kuulunut perillinen M:n matikantehtävien perässäjuoksemista, Sirkku Kanasen kauneuden palvontaa ja satunnaista lumenpöllytystä. Seijalle tiedoksi, Sirkun sulkasato taitaa olla ohi. Hän on hyvin kaunis ja entistä hohdokkaampi kana. Otan kuvia lähiaikoina.

Kuorosodan Joensuun kuorossa mestaroi entinen musiikinopettajani, kyllä Kukkula on aina Kukkula.

Nyt en osaa sanoa kannatanko enemmän Savon kuoroa Hietalan isännän takia vai kotikaupungin kuoroa kotiseuturakkauden hengessä. Ja Vantaan kuorossa on sukulaisväriä. Noh, laulakoot toisensa vaikka suohon, paras voittakoon.

Sarikalle terveisiä vielä tätäkin kautta, nämä kaverit kaipaavat sinua niin kovin:

 

Sarikasta tulikin mieleen, omat synttärit ovat kutakuinkin puolen vuoden päästä, Sartsan vanheneminen on aina ollut sellainen merkkipaalu, puolen vuoden päästä on ihana elokuu. Tämä on ihan sisäpiirin juttu, päivää vaille puoli vuotta. 

Iso-J katoaa aamuhämärissä kuutostien etelään vievään virtaan, meillä alkaa taas uusi naisten viikko. Aamusta alkaen ajokilsat raksuttaa, kananruoka on vähissä ja muutakin juostavaa asiaa on kertynyt. Ja sen kun suorittaa Joensuun nihkeässä liikenteessä jossa jokaisessa autossa istuu sarvikuonoänkyrä, tietää käyneensä kaupungissa asioilla *verenpaine kohoaa-kohoaa-kohoaa*

Nyt on kuitenkin leppoisa sunnuntai-ilta, nauttikaamme siitä.

Reipasta viikon alkua kaikille, nähdään taas!

Perinteisin menoin

 

Tänään minulle kirkastui miten kaavoihin kangistunut rutiinisuorituspäivä lauantaista onkaan muodostunut.

Aamulla saa loikoilla sängyssä reilun tunnin pidempään joten aamukooma ei ole aivan niin invalidisoiva kuin ma-pe. Kymmenen jälkeen täytyykin jo hoputtaa Perillistä M pois tv:n äärestä sillä satulassa on oltava kl.11. Tasan. Sillä välin kun poni saa kyytiä, tapahtuu pienimuotoinen munajakelukierros johon yleensä tulee pummittua kahvitkin jollain pit stopilla  Marketti, rautakauppa, satunnaisia juoksevia asioita ja liiallisesta kahvin ryystämisestä aiheutuva jomottava vessahätä.

Iltapäivällä pari tuntia hämmentynyttä pyörintää kotosalla, eläinhuolto ja saunan lämmitys. Ruokahuolto, sauna, perilliset parkkiin tv:n eteen. Itselle lasi viiniä ja puolilta öin punkkaan. Jeps. Näilläko mennään.

Ei muuten ole pakko mennä. Ensi lauantaina pitäisi heittää ihan anarkistinen vaihe päälle ja rikkoa rutiinit.

Taidan loikata bingoon (vieläköhän bingohalleja edes on?) ponitunnin ajaksi, käydä vaikka Lillissä ruokaostoksilla, tankata auton aivan eri asemalla. Sitten vaikka päivätansseihin ja vasta illalla kotiin. Ei saunaa vaan korkeintaan suihku. Kopallinen kaljaa..... ptruuuuu, komento seis. Alkaa tökkiä jo kirjoittaessa.

Tarkemmin ajatellen. Rutiinit ovat hyvästä. Perheen yhteinen tortilla-ateria ja saunahöpöttelyt ovat mukavaa hupaa, etenkin kun tietää, että yhteiset saunaillat perillisten kanssa jäävät vääjäämättä vähiin teini-ikäisten hiipiessä kotiimme. Sitä paitsi, mitä minä siellä päivätansseissa tekisin kun minulla on kaksi vasenta jalkaa. Enkä edes tykkää likistellä ventovieraita saati hytkyä hikisenä jonkun pensselisedän kanssa humppaa. 

Niin että tämänkään brainstormin anti ei sitten kovin häävi tainnut olla. Paitsi että ajatustasolla edes rikoin rutiineja.

Pitää nyt kuitenkin ottaa joku Olli Linjalan aurinkoisista asenteista käyttöön, taidamme siirtyä kulkemaan oven sijaan palotikkaita pitkin.  Otetaan edes harkintaan. Ja kissakin on kiivennyt pöydälle.
Tähän tarvitaan nyt kupillinen kahvia ja sitten voikin jatkaa lauantaita, ihan perinteisin menoin. Pertsa rules OK.

By the way, hälytys Ollille, mulla on ihan vaan pieni (mutta perin kiusallinen) ongelma laptopin ja verkon välillä. Mikäli joskus ehtii pohtimaan Äitikullan nettiyhteyksiä, olisi kiva jos tämänkin saisi kuntoon. Ei ole varmaan tekijämiehelle iso urakka, minulta jää tekemättä.

Tähän vielä Sarikan kyseenalaiseksi iloksi toinenkin miukulaisten kuva:

 

Aika reteet pöytäkoristeet eller hur? *virn*

Nyt hopihopi hommiin. Leppoisaa lauantaita kaikille. Moido.