keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Ajokoira

Vaikka en aivan eskoriihelämäiseen tienposkessa narisemiseen ryhdykään, on silti syytä merkitä muistiin muutamia huomioita matkaltani Sinne ja Takaisin. Nuorempia lukijoita kehotan vaikka googlettamaan tai youtubettamaan hakusanat Esko Riihelä. Hän on (oli) legendaarinen toimittaja jolla on aivan erinomaisen tunnistettava ääni.

Muistan eräänkin kuuman aurinkoisen ihanan päivän Helsingin edustalla kököttävän Sirpalesaaren ravintolan terassilta. Vuosia, vuosia sitten. Ihana rauha, lokkien rääkynä ja tasainen puheensorina. Ja sitten äänimaiseman rikkoo tuo radiosta (tuskallisen) tuttu ääni. Joku terassin asiakkaista karjaisi pahuksen kuuluvalla äänellä: "radio kiinni tai vaihda kanavaa". Mutta kas, sehän olikin livelähetys, herra Riihelä istui itse siellä terassilla.

No niin, takaisin tien päälle.
Torpan pihatien sorat ropisten kurvasin maanantaina reissuun. Kartturin virkaa toimittivat kaksi silkkikanaa joiden uusi koti oli löytyvä illan etapistani, Limingasta.

Kaunis keväinen iltapäivä vaihtui illaksi ja mitä syvemmälle savon sydänmaille pääsin, sitä tukalammaksi kävi niinkin yksinkertainen asia kuin hengittäminen.

Ilma oli suoraan sanoen sakeana paskankärystä. Lietetankkeja vyöryi edessä ja takana ja kaikilla pelloilla oli joko justiinsa menossa ankara lannanlevitys tai se oli juuri tehty.

Reitti oli hauska, siellä Tahkovuoren maisemissa, Varpaisjärvellä ja Lapinlahdella on kiva kurvailla. Ei liikaa liikennettä, vaihtelevan mäkinen ja mutkainen reitti ja ah niin kaunis kevät. Ja se pahuksen lannankärtsä.

Iisalmessa on loistava puolimatkan krouvi Rouva Kauppiaan kahvipöydän muodossa.  Kiitti taas kerran. Tauko tuli tarpeeseen.

Matkan maisemallisesti tylsin osuus alkaa heti Vieremän jälkeen. Suoraa tietä, suoraa tietä, sitä piisaa silmän kantamattomiin. Ja toki jo aiemmin mainitsemani maanläheinen kevään tuoksu haju.

Ja todettava oli, sitä saa ajaa koko maan halki ja poikki ja sen saa tehdä pääsääntöisesti aivan yksin. Ei ollut liikennettä, mainittuja lietetankkitraktoireita lukuunottamatta. Pari hassua rekkaa ja jokunen myyntitykki Huikkanen. Ja minä.

Majapaikkani löytyi ongelmitta, kiitos nykyisten ärsyttävyyteen asti näppärien puhelinten ansiosta. Seurasin puhelimen näytöltä karttaa ja päädyin kohteeseen ns. heittämällä.
Kanat pääsivät matkalaatikostaan ja köllähtivät tyytyväisen näköisinä uuden kotinsa puhtaille puruille. Kenellä tie vie Kukka- ja eläinpuisto Escurialiin, voipi hän ehkä bongata valkoisen silkkikanan ja -kukon. Ne ovat torpalta maailmalle ponnistaneet. Ja noin pitkälle päässeet!

Aamulla matka jatkui Raaheen.
Päivä oli aurinkoinen, kaunis ja lämmin. Kuulema ennenkuulumattoman lämmin kevätpäivä niille säänpieksämille rantamaille. Toveri Tita piti vapaapäivän ja toimi ansiokkaana paikallisoppaana. Voi veljet sitä kasvun kohinaa ja naisenergian pulputusta.

Kiesi sai lisää kasvilastia Särkän perennataimistolta, sangen ihastuttavia hankintoja, priimoja taimia eikä hintakaan päätä huimannut. Ja koska Toveri Titalla on varsin joustava käsitys vapaapäivästä, hän sai tahtonsa läpi ja pääsi ropeloimaan meikäläisen nikamia ja koputtelemaan selkärankaa. Muutama lihaskin löytyi. Ja hermot, voi elämä kuinka mun hermojani rassattiin, hyvällä tavalla.

Ennen kotiinlähtöä tulimme tietäviksi millaiset ovat jymyannokset kebappia. Varjele mikä annos! Minäkin, hyväsyömäiseksi tunnettu ihminen pystyin vain hiljaa huokumaan annokseni äärellä. Noin 2/3 jäi lautaselle. Hyvää se oli mutta sitä oli aivan liikaa.

Kotimatka sujui luonnikkaasti jo tutussa lietteenkäryssä. Iisalmessa oli taas tarjolla kahvia ja pullaa. Lopputaipaleen jännittävin osio oli piipahdus luontoäidin vessassa. Eihän siellä ei-minkään-keskellä ole ilta yhdeksän jälkeen mitään huoltsikoita auki, ei edes syvästi inhoamiani osuuskaupan abc-asemia. Auto sai toki automaatista menovettä mutta vessanovea ei löytynyt.

Toveri Tita mainitsi viisaasti, "ei sua pyllystä kukaan tunnista, senkus kyykkäät vaan". No, oltiin jo niin lähellä kotikarjalaa ettei tuohonkaan voinut aivan täysin luottaa. Siispä sopivalla syrjäisellä tienpätkällä parkkeerasin metsäautotien alkuun ja kipaisin pöpelikköön. Mäntymetsässä on raikas tuoksu ja metsäkonemiehet uurastavat myös öisin. Puskapissa toi nuoruusmuistoja mieleen... *köhhhöh*

Torpan pihaan kurvasin paria minuuttia vaille kl. 23 ja ajettuja kilometrejä kertyi rapsakat 850, ajassa 32 tuntia tai jotain sen tapaista.

Kotisaunan lämmin syli odotti väsynyttä ajokoiraa ja oma peti oli kuin kotipesä. Lämmin ja turvallinen.
Kiva reissu ja erittäin tervetullutta vaihtelua. Vaikka ajomatka oli pitkä, ei se ollut missään vaiheessa stressaava saati tympivä. Siihenkin sonnanhajuun tottuu. Eihän se piparkakkusille tuoksahda mutta kyllä siitä selviää. On syytä muistaa, että siellä traktorin kopissa on ns. asian ytimessä ja hajut sitä myöten. Ei käy kateeksi maanviljelijää, odöörit lisäävät työhön vaikeuskerronta ja lisähaastetta melkoisesti.

Kamera oli mukana ja se viihtyi turhan hyvin auton etupenkillä koko reissun. Ei kuvia, sorry.


xxx

Jälkihöngät:
Tässä se taas nähtiin, kirjoitettu huumori, sarkasmi ja ylipäätään itsensä ilmaisu on taitolaji. Minä hukkaan aina niin punaisen kuin sinisenkin langan eikä loppujen lopuksi ole hajuakaan (!) mitä piti sanoa. 

Hajusta vielä. Se, että minä tuossa ylläolevassa tajunnanvirrassa mainitsen usein lietelannan ja sen hajun, ei ole ruikuttamista eikä valittamista. Ei, minä olen maalaislikka ja iloitsen tästä toukokuun töhinästä pelloilla ja kunnahilla. Toukotyöt ovat kiivaimmillaan ja se tietää sitä traktorirallia. Eivät ne maaseudun miehet (ja naiset) kenenkään kiusalla yleisillä teillä jurnuttele, he siirtyvät työmaalta toiselle ihan niinkuin se takana köröttelevä työsuhdeautossaan hidasta kulkijaa sadatteleva valkokaulustyöläinenkin.

Hemmetin hyvä, että täällä maallakin vielä asuu ja elää ja yrittää niitä sitkeitä sissejä jotka repivät elantonsa pelloiltaan ja navetoistaan. Säistä ja muista vastuksista huolimatta. Maajussien aktivoitumisen näkee, kuulee ja haistaa. Ei löydy cityvihreiden leseisiin jyviä jos suomalainen maajussi iskee kintaat kanveesiin.

Uusi kasvukausi on iloinen asia, homma toimii ja henki haisee. Näin on hyvä. 





7 kommenttia:

  1. Asutkohan sä väärässä paikassa jos paskanhaju harmittaa noin paljon. Maalla on maaseudun hajut, Helsingin Kalliossa varmaan omansa.

    VastaaPoista
  2. Parahin Anonyymi. Asun juuri oikeassa paikassa. Ei paskanhaju harmita. Älä sure, kyllä minä pärjään.

    VastaaPoista
  3. Paska haisee ja balalaikka soi !

    Tuoksuvia terveisiä ja halauksia täältä meren äärestä sinne Karjalan kunnahille.

    Nauttikaa huomisesta kesästä : ))))

    Kade, kade, kadeee...

    VastaaPoista
  4. Nita, suoraan pitkistä kalsareista shortseihin ;-) Noh, tästä se vielä kylmenee ja hymy hyytyy. Iloitaan nyt kun hampaat ei kalise.

    VastaaPoista
  5. Lehmän ja sianpaska haisoo, mutta hevonpaskapa ei haise. Itsekin maaseudun asukkaana pidän lannan levitystä tarpeellisena, luomuna tapana lannoittaa maata ja taata kasvuvoimaa. Haju kestää hetken vain. Nykysäädöksillä se pitää heti levittämisen jälkeen kyntää maahan. Loppuu hajut. Haisee täälläkin, kun naapuri lehmänsontaa pelloille ajaa, mutta se on osa tätä elämää. Pieni hetki.

    Kiitokset Hirnakalle vierailusta! Hauskaa oli ja melkoinen vauhtimimmi olet... Tänne ja Sinne takaisin noin heittämällä vain.

    Eilen oli kyllä kevään lämpimin päivä, mutta tänään hakattiin uudet ennätykset. Mieletön lämpö (+16) ja aurinko alkoi ahistaa. Tai siis ei ne, vaan pitkät kalsarit ja fleece tuulipuvun alla. Kai sitä kelmeä pohjolan asukkikin uskaltaa vähitellen kuoriutua villavaatteista keveämmille... :D

    Hirnakan ennustus kevään saapumisesta viikon päästä tänne voi toteutua jopa nopeamminkin.

    VastaaPoista
  6. Sulla ei ole mitään hätää, mutta mulla on selkeesti ongelmia ilmaisuni kanssa. Välillä joudun oikein miettimään, että mitä mä olen kirjoittanut ja mitä mä tarkoitin, kun kommentit ei välttämättä edes hipaise sitä, mitä mä olen (muka omasta mielestäni) tarkoittanut. Ja sitten kun yrittää olla hauska tai sarkastinen, niin aina tulee joku, joka tonkaisee jutun todeksi. *huokaus*

    VastaaPoista
  7. Tita, kiitos itsellesi. Ilo oli täysin minun puolellani.

    Nollero, pakkohan se on johonkin vetää raja ja jättää lukijain ymmärrettäväksikin jotain. Ilmaisusta katoaa paljon jos kaiken vääntää selkosuomelle, niin hyvä asia kuin se onkin. Jotkut vain lukevat tiettyjä kirjoituksia kuin se kuuluisa piru raamattua. Sen kanssa on vain elettävä!

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!