perjantai 25. tammikuuta 2019

Sisähommissa -ja vähän pihalla



Pakkasviikko on tullut jo perjantaihin. Ollaankin Perikunnan nuorimman kanssa kahdestaan tämä viikonloppu, kun se vanhempi on Hipsaaniassa ja Iso-J lähti lasettelemaan eteläntielle, tuo tullessaan matkalaiset kotiin joskus sunnuntaina.

Sääpovarit ovat lupailleet lisää lunta, ei olisi niin väliksi. Ihan riittävästi on hommaa ilman lumitöitäkin. Lämmitys nimittäin käy työstä, vaikka ruokittavia tulisijoja ei nyt niin montaa olekaan. Tänään täytyy viritellä tulet myös ulkosaunalle, etteivät putket nyt ihan tyystin jäätyisi. Takkatupaakin olisi syytä vähän lämmittää.

Pakkasella tupaeläimille pakkaa hullua päähän, kissat ovat aivan mahdottomia rakkuloita. Oscar kiertää pyhää kehäänsä ruokapaikan, sisävessan ja uuninpankon välillä. Elmo saa hepuleitaan ja rypistelee matot ja pöytäliinat, liikkuvan massan pysäyttäminen kun ei käy ihan niin sujuvasti kuin Elmo vaikuttaa kuvittelevan.

Felix, tuo keltasilmäinen kehveli harrastaa edelleen puutöitä. Enää se, että kynnet teroitetaan halkokorin klapeihin ei riitä. Nyt pitää olla herralle jo hammastikkukin. Ja kävihän se hienohelmaa runneltuaan heittämässä komeat keltaiset yrjöt tupatuolini käsinojalle.




Se pentele meni ja puri minun neulepuikkoni pään katki! Koska minä en tykkää neuloa metallipuikoilla, otin epätoivoissani kynsiviilan ja hioin puikon pään tasaisemmaksi. Ihan hyvä siitä tuli. Nyt olen oppinut jo jemmaamaan puikot neuletyön alle. On minulla kuitenkin varuilta metallipuikotkin.

On vain ajan kysymys milloin ensimmäinen kissaeläin hoksaa lankakorini pehmeyden ja asettelee ahterinsa villakerien päälle. Jos nyt saisin valita kissan, ottaisin koriin mieluiten Oscarin, sillä ei ole (ollut) tarvetta pureskella eteensä osuneita esineitä.

Kissoista sen verran, että Iso-J vähän kuumottelee kissan hankintaa, bengali tai ocicatti olisi kuulema kiva lisä Torpan eläinkirjoon. No, minä nokitan sitten villakoiralla.



Villapaita edistyy hyvin ja kaarrokekuvio lähestyy uhkaavasti. Sitä ennen neulon kuitenkin hihat. Olen nyt kahtena iltana kuunnellut neuloessani kuulokkeilla Auta Antti -podcasteja. Kunhan kaikki julkaistut jaksot on kuultu, lataan ensimmäisen äänikirjani ja siirryn ihan uuteen aikakauteen, kirjan uuteen käyttöliittymään. Onkin vaikea valita kaikesta tarjonnasta ensimmäinen kuuntelukokemus.

Kylvöhommiin en ole ihan vielä ryhtynyt, keijunmekko ja chilit olisivat ensimmäisinä. Syy ryhtymättömyyteen on selvä, kylvölaatikot ja minikasvihuoneet ovat ulkoaitassa, paksun ja upottavan kinoksen takana. Yhtään ei huvita kahlata lumessa näillä pakkasilla, niinpä päädyn varmaan tämän päivän kaupunkireissulla ostamaan taas kerran yhden uuden minikasvihuoneen -ja muutaman pussukan siemeniä, niitä kun on nyt ilmestynyt kauppoihin kiihtyvällä tahdilla.




Koirapojat ottavat rennosti -tupakoirina. Kumpikaan ei ole varsinaisesti pakkaskelillä ulkokoira. Peetulla paleltaa tassuja, eivätkä koirantossut ole vaihtoehto, niitä saisi olla keräilemässä pihalta koko ajan, eivät ne vauhdissa pysy.

Lellu touhuaa ulkona vähän pidempään, mutta koskapa spanielinkaan turkki ei ole arktisiin oloihin ideaali, etenkään lyhyeksi ajeltuna, sitä paleltaa melko herkästi. Tietysti voisin pukea pojille takit ja pitää niitä ulkona pidempään, mutta laiskuuttani päästän ne irti pihalle nakuina ja hoidetaan pihahommat äkkiä. Lenkillä käydään paremmilla keleillä. Talliinkaan en ota kumpaistakaan nyt kun on kylmä ja vähäinenkin lämpö tarvitaan tallin sisälle.

Tallilla majailleet kanat saivat lämpölampun, semmoisen punaista valoa antavan, joten se voi palaa öisinkin. Lisäsin myös paksulti rutimixiä. Hyvin näyttävät pulskat rouvat pärjäävän, onhan niillä höyhennuttu niskassa. Koko lössi kujerteli tyytyväisenä lampun alla aamullakin. Jos nämä kelit tästä vielä kovenevat, haen vielä yhden kirkasta valoa antavan lämpölampun päivän lisävaloksi ja -lämmöksi.

Punaisen lyhdyn haaremi

Eipähän tässä kummempia, rauhaa ja hiljaiseloa luvassa viikonloppuunkin -ja se vain passaa. En minä enää jaksa pakata viikonloppuja täyteen aktiviteetteja. Jos ei oo pakko, niin mihinkään en Torpalta lähde. Tyrkkään puuta uuniin ja tarvittaessa tyrkkään lumikolaa, se olkoon aktiivimallini tänä viikonloppuna.

Mukavaa viikonloppua sinulle, missä lienetkin.

Sarjasta 'hassut hatut' 
Lumipallopensas

PeeÄääs:

ensi viikolle on ennusteltu vielä kovempia lukemia, tännekin kolmosella alkavia.







14 kommenttia:

  1. Kuvatoive: kuva neuletyöstä keskenräisenä.

    Tästä talvesta ei selvitty hengissä.

    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä koetan muistaa laittaa tännekin kuvia, Instagramin mystoryssa se aina välillä vilahtaa.

      Olen pahoillani <3

      Poista
  2. Olipa koirista niin söpöt kuvat! Meilläkin pahimpien pakkasten aikana koira käpertyi pirtin nurkkaan nukkumaan aivan kuten kissatkin. Ei se edes riehunut sisällä, kuten odotin. Piteli pakkasia muina koirina.

    Meillä ei onneksi ole luvattu kolmosen rikkoontuvan pakkaslukuna. Taitaa olla lempeämpiä kelejä tänne länsirannikolle, mikä kiitollisuudella otetaan vastaan.

    Leppoisaa viikonloppua, toivottavasti lumitöihin ei tarvi siellä ruveta isommasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on mulla toisenkinlaisia kuvia pojista, odotahan vaan.
      Aika vauhdilla ne ulos kaahaavat -ja vielä vikkelämmin takaisin sisään.
      Eilen Oscar löytyi takaovelta ihan sen näköisenä, että oli ehtinyt odotellessaan miettiä poistumisensa järkevyyttä.

      Minä kyllä taidan mieluummin ottaa kireämmän pakkasjakson kuin tolkutonta lumisadetta. Etenkin nyt, kun Iso-J on jo etelän valoissa.
      Ei muuta kuin pökköä pessään.

      Poista
  3. Toivottavasti sitten seuraavaksi viikoksi lauhtuis, kun pitikin ostaa sinnepäin junaliput. Mutta mistäs näitä säätiloja tietää. Nykyisin on junatkin niin lumi-ja pakkasherkkiä.
    Parastahan se on noilla keleillä sisällä pysyä, ja vaan uuneja lämmitellä. Kohta sulla on uusi lämmin villapaitakin. Ois kiva nähdä sitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloinhan ollaan jo hyvästi helmikuussa, näiden pakkasten on povailtu lauhtuvan ensi viikon jälkeen. Semmoinen -10 on oikein passeli. Ja mahdollisimman lyhyt loskakausi, kiitos.

      Eivät junatkaan ole niinkuin ennen, ne kyllä puskivat eteenpäin, tuulessa ja tuiskussa.

      Minä kyllä julkistan neuleestani kuvia jahka se joskus valmistuu, toivottavasti vielä näille lumille"

      Poista
  4. Saapa nähdä tulevatko 3lla alkavat pakkaset? Toivottavasti ei! Kyllä minä lumesta ja pakkasesta tykkään, mutta rajansa kaikella. Ihme, että sait puikkosi hiottua toimintakuntoiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olisi niin väliksi semmoiset lukemat. Mulla on vähän oma lehmä ojassa, tai siis auto tallissa. Näes pätevä mutta hosuli automyyjä unohti tilata siihen lohkolämppärin asennuksen eikä mekään ole saatu aikaiseksi... pitäisi auto ajaa Tuusulaan jälkiasennukseen eikä nyt ole ollut sinne asiaa. Toistaiseksi on lähtenyt käyntiin silloin kun on tarvinnut, mutta olisihan se hyvä saada auto johdon päähän kovemmilla pakkasilla.

      Tuo puikko taitaa olla bambua, sitä voi näköjään työstää kynsiviilalla. Hyvä tietää sekin jatkoa ajatellen.

      Poista
    2. Itsekin olen korjannut puikkoja kynsiviilalla. OP

      Poista
    3. Hahhaa, en siis ole yksin oivallukseni kanssa, kiitti OP

      Poista
  5. Toivottavasti ei tule kolomenkympin pakkasia! Mielelläni miekin vuan tupahommilla oon kovilla pakkasilla, vilasukat jalassa!
    Ootpas sie ollu vikkelä tuossa neulonnassa. Jopa tempun tek Felix, puikot ja tuoli!

    Mukavoo viikonloppuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti kun manataan, ei se kova pakkanen uskalla tulla, eihän?
      Idän suunnalta kyllä tuulahtelee siperian hönkä, tämän päivän laimea -15° tuntui paljon kylmemmältä. Nakkasin tuvan matot hankeen, helppoa tämä pakkaskelillä siivous.

      Iltaisin on aikaa istuksia kudin sylissä, hirmu joutuisaa lankaa on tuo islanninvilla.

      Felix on tuommoinen monilahjakkuus.

      Poista
  6. Pakkanen saisi jo lauhtua, lunta ei tarvita lisää - toisaalta täällä on aikas ihanat ladut jo, ne testasin enkä tällä kertaa kaatunut!

    Taidetaan olla samalla hollilla tuon villapaidan kanssa...kaarroke lähenee kunhan hihat on tehty. Sinulla kävi tosi surkiasti noiden puikkojen kanssa, mutta onneksi ei ollut peukku keskellä kämmentä!

    Onneksi ensi viikolle luvataan lauhtuvaa, tällainen pakkanen ei oikein pitemmäksi aikaa ole kiva ollenkaan!

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisi totisesti lauhtua! Nyt vain kiristää kehveli otettaan, auton mittarissa oli äsken ollut -26°. Onneksi ei tarvitse aamulla lähteä minnekään.

      Minulla alkaa hihojen teko ihan just ja piti kysellä Facebookin ryhmässä apuja.
      Onneksi älysin tuon hiomismahdollisuuden, kaikkeen se kynsiviila pystyykin.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com