Se ärsyttävä tyyppi

'Mulle niin riitti, nyt just'

Ei varmaan epäselvää kenellekään, että tämän postauksen aihe on valkoinen karvaturri, Boltsi-Polleroinen.

Kun Polle suuttuu, se sanoo iiiih ja sinkauttaa takakinttunsa ällistyttävän ylös. Kuitenkin nämä pienen ponin mielenilmaukset tehdään aina turvallisen matkan päässä Ponimiehestä. Korkeintaan rapaa ja roinaa lentää Ponimiehen upouudelle kesäkarvalle.

Olen jo oppinut ripottelemaan heinäsatsit pitkin tarhaa, niin että molemmille riittäisi kasa jauhettavaksi ja kaksi parhaalle. Tänään tein sen vihoviimeisen virheen, että otin porkkanoita mukaan tarhaan. Ponimies sattui silmäkulmastaan näkemään kuinka livautin oranssin herkun Pollen pieneen turpaan. Kuin kostonjumalana hän rynnisti paikalle, loska ja pska roiskuen. Pollen oli turha sanoa yhtikäs mitään kun henki haisi porkkanalle ja suupielessä vielä törrötti oranssi todistuskappale.

Oi mikä traaginen ruunien draama siitä alkoikaan! Ponimies autuaasti unohti saaneensa omat porkkanansa hetkeä aiemmin. Ahnetta ärsytti herkkujen katoaminen toisen ahneen kitaan, tietysti.

Porkkanagatea selviteltiin vimmatulla laukkaamisella, pukittelulla ja pystyynhyppimisellä (Polle). Piti puhkua ja puhaltaa ja päristä. Ja sitten taas piti ottaa laukkaspurtti heinäkasalta toiselle. Ponimies tietysti tutki kasat piilotettujen porkkanoiden varalta ja Polle yritti näpistää aina suullisen heinää jostain kasasta.

Oli jotenkin kauhean vaikeaa olla nauramatta pienen poninpätkän kiivaalle laukalle, se vain on niin leluhevosen touhua. Omasta mielestään Polle ei todellakaan ole leluhevonen, vaan ihan vakavasti otettava kavioeläin. Jolla muuten on ihan hirmuisen pienet ja sievät kaviot. Kuin leluhevosella.

Jossain tiimellyksessä Ponimies sinkosi toisen etukenkänsä hatelikkoon, ei se auta muuta kuin hälyyttää kengittäjä paikalle. Parasta toki olisi jos löytäisin kadotetun kengän, täällä kun ei vielä kannata kesätossuja asentaa -ei autoille eikä hevosille.

Hieman harmittelin, ettei kamera osunut mukaan, oli ns. tuhannen taalan paikka hyville tilannekuville. En minä yleensä jokaiselle heinänvientireissulle ota puhelintakaan, nyt sentään se sattui mukaan.

Kun puhina laantui ja turvat pysyivät yhä pidempään heinäkasassa, katsoin tilanteen päättyneen ja poistuin itsekin sateesta. Piti vahtia vähän aikaa kun Polle vilistää sujuvasti porttina toimivien aitalankojen ali. Tyyli on niin puhdas, että sitä on aivan selvästi harjoiteltu hartaasti. Monella toistolla se täydellinen tekniikka hioutuu huippuunsa. Laitoin nyt hätäjarruksi portille yhden nauhan lisää.

Kun lumet sulavat vielä vähän (ja ennenkuin vihreä puskee maasta), on totinen pakko virittää vielä kolmas kierros sähkönauhaa aitaukseen. Aitaus on nimittäin tehty isommille otuksille, pikkuinen ponihan kipaisee salamana aitojen ali, ainakin kentän pitkällä sivulla. Töttistamman viime töikseen tuhoama portti pitää myös vihdoin laittaa paikoilleen.

Jotenkin minusta tuntuu, että tänä keväänä minulla pysyy nivelet notkeina kun kirmailen Pollen perässä ympäri mäkeä.

Tällä kertaa kaikki tässä, kukaan ei vahingoittunut, mutta kaikkia ärsytti.