Kuckelicuu ja muita kevään merkkejä

Nonnih. Kyllä se etenee, kevät meinaan. Eilen ei kukosta näkynyt hattuakaan ja tänään jo perssulat.
Kyllä aurinko vaan on tehokas epeli ja kun kaksi edellistä yötäkin on oltu plussalla, voi kai jo sanoa kevään koittaneen meillekin. Välillä tosin meinasi usko loppua ja toivokin oli koetuksella.

Tänään ne kevään merkit suorastaan huusivat olemassaoloaan. Touhotin pihalla niin innoissani, että en edes älynnyt hakea kameraa, puhelimen räpsyillä sitä taas mennään.

Lumi pakenee, hähhähhää.
Päivittäin sula (ja litimärkä) ala laajenee ja kohtahan tuonne mahtuu haravan kanssa heilumaan.
Autolla ei passaa heittää kunniakierrosta riihen edessä vaan pitää yrittää kikkailla käännökset pienemmässä tilassa. Piha menee nimittäin ihan velliksi jo pelkästä kävelystä. Eilen jäteauto jauhoi alatien aivan tohjoksi. Kyllähän se siitä toki kuivaa ja palaa ennalleen, nämä kelirikkoajat ovat vaan niin surkeita.

Jahka Iso-J palaa reissultaan, hän varmaan laittaa kävelyreiteille edellisvuosien tapaan pitkospuut.

Penkkipunnertajat

Jotain narsissin sipuleita olen näemmä polkenut alppiruusujen penkin jatkoksi, saa nähdä mitä tuolta tulee. Muistan kyllä touhunneeni ainakin alliumien kanssa vähän joka puolella. Toivottavasti olen edes ne älynnyt istuttaa niin, että joku rehevä kasvusto peittää niiden kukkineet puskat alleen. Yleensä tällään laukat eturiviin ja manailen loppukesän niiden rupsahtaneita kasvustoja.

Lumen alla on aivan mahdoton lataus, aivan hetkessä pongahtavat pintaan ja kurkottavat kohti valoa. Voin vaikka vannoa, ettei noita ollut eilen näkyvillä.

Naapuri oli lapioinut penkeistään lumia vähemmäksi ja postasi tänään kuvan kukkivista valkovuokoistaan. Minä en lapioinut penkkejä, mutta löysin silti jo kevätkaihonkukan alun kurkkimassa valoa kohti.

Ja kun kukolla aloitettiin niin kukoilla on hyvä lopettaa. 

Kaikenlaisia sitä löytyy kun alkaa avelsägg -hakusanalla kollaamaan Sveamamman muna-antia.

Iloa viikkoosi.