Huuhtikuun viimeiset

Onko suloisempaa?

Pollen omistaja toi suitset. Ihan valtavan kauniit ja sievät. Ja niin pienet. Minulla alkaa ihan selkeästi jonkinlainen isoäitivaihde painaa päälle, viehätyn kaikesta pikkuisesta ja suloisesta ja etenkin lastenvaateosastot (erityisesti Espanjassa) aikaansaavat ihan järjettömän 'voi kun olisi syy ostaa' -fiiliksen. 

Ilmeisesti tämä liittyy jotenkin siihen, että kun ihminen saa omat perillisensä täysi-ikäsiksi, alkaa uusi vauvakuume. Niitä seuraavia perheeseen tulevia kun ei tarvitse enää itse hoitaa eikä synnyttää. Oma tinki on nyt hoidettu, melkein. Jatkakoot nuoremmat, aikanaan.

Nyt on siis oiva hetki iloita pikkuisista hevoseläimistä. Pollen suitset ovat kertakaikkiaan tyrmistyttävän suloiset. En edes tiennyt noin pieniä kuolaimia olevan myynnissä ja nuokin näyttävät ihan hirmuisen isoilta Pollen pikkuiseen suuhun. Huomenna sovitellaan ja säädellään.

Suorastaan kompastuin näihin ihaniin taivaansinisiin varsapäitsiin paikallisessa varusteliikkeessä. Yllättävän vähän oli valinnanvaraa, ottaen huomioon varsomiskauden ajankohtaisuuden. Toivottavasti kauppias on hereillä ja hoitaa hyllyyn paljon nättejä pikkupäitsiä. 

Anyway, Polle sai uudet päitset ja ne hälytysväriset neonkeltaiset pääsevät vihdoin pyykkiin.

Mitäpä muuta?

Hautomakone jyllittää työpöydälläni tuvan nurkassa ja heti vapun jälkeen pääsen läpivalaisemaan munia. Survoin sinne yhden Orpin munan täytteeksi, toivottavasti se on kauniin mustani munima. Mikäli sieltä kuoriutuu musta, kukko tai kana, sille on takuuvarmasti sijaa täällä.

Elmo viihtyy hyvin konttorikissana. Ilmeisesti tuo kone naksuttaa jotain ylitaivaallista viestiä jonka vain Elmo kuulee tai sitten koneen hurina tuo mieleen kissaemon, en tiedä.

Lauantaina ei ihmeempiä värkkäilty. Aamulla Iso-J retuutti nukkatyräkkini yläkertaan. Tuo rehu on kulkenut mukanani hamalta 80-luvulta. Ex-anoppini antoi minulle aikanaan ruukuttamansa pistokkaan ja siitä lähtien on tämä pahaksi pojaksikin kutsuttu siemenlinko kulkenut mukanani. Tämä nykyinen versio on ainakin 15-vuotias. Tähän asti se on majaillut tv-huoneessa, mutta nyt alkoi haitata tv:n katselua kokonsa takia ja se tiesi häätöä. Mikäli joku lukijoista kaipaa pistokkaita, tuosta niitä irtoaisi muutamia. Laita kommenttia ja/tai sähköpostia niin tyrkkään tulemaan.

Kaupoilla käytiin ja sain vihdoin alkusatsin pionitukia. Sunnuntaina meinasin ne asentaa, kerrankin ajoissa. Riihen edustalla kasvava vuokkopioni on aivan hillitön, sille otettiin kaupan suurin tuki ja sekin on armottoman alamittainen. Pitää syksyllä rohkaistua juurakon jakoon. Kesä olisi aikaa kehitellä jakopaloille uutta kasvupaikkaa, täällä tarvittaisiin oikeasti sitä kaivuria ! Äitienpäivälahjaksi olen vuosia sitä toivonut, toistaiseksi turhaan. Onneksi Iso-J:n asiakkaissa on nykyisin valtavasti puutarhamyymälöitä ja sieltä on jonkinlainen puutarhakärpänen päässyt näykkäisemään. Silloin kun mies ryhtyy harrastamaan puutarhurointia, silloin tietysti aloitushankinta on jonkinlainen uusi kone. Totisesti toivon, että saadaan edes vuokralle jonkinlainen minikaivuri. Paljon olisi hommaa semmoiselle.

Grillinkin se huima hinasi esille. 

Tästä se sitten lähtee, grillaamisen kausi. Meillä se tarkoittaa sitä, että minä rehkin keittiössä parisen tuntia esivalmistelemassa juttuja, sitten kannan ne grillille. Iso-J seisoo grillinsä edessä hölöttäen puhelimeen ja käännellen makkaroitaan ja käräyttäesssään kasvikset. Minä paistan pihvit ja sitten syödään. Hyvänä kesänä muutama ateria ulkona, loput tuvassa.

Mikäs se olikaan se hellekesä jolloin aamiaisenkin voi syödä ilman toppatakkia ulkona? 2013?

Vappuna 2018 meillä näyttäisi olevan lunta. Ei paljoa, mutta kuitenkin. Tallin ikkunaseinällä (pohjoisen puoli) on lunta varmasti vielä kesäkuussakin. Saadaan juhannusskumpat pikakylmään.

Yritän muistaa ottaa kuvia lumitilanteesta.

Hassua, kuinka tilan etelärinteellä sireeninsilmut pullistelevat räjähtämispisteessä ja pohjoisen seinustalla on vielä parimetrinen kinos lunta. Fiksusti ovat aikanaan talonpaikan katsoneet, maksimoineet valon ja lämmön. Piharakennukset suojaavat pohjoisen puhureilta ja idän tuulilta.

Otsikossa ei muuten ole virhttäe, meillä on aina puhuttu Huuhtikuusta, kahdella uulla. Oli aika vaikeaa kun menin kouluun ja piti opetella syömään sianlihaa ja puhumaan kirjakieltä. Meillä syötiin riistaa ja puhuttiin mitälie murteiden sekamelskaa. Ilmeisesti Huuhtikuun tuulet huuhtoivat lumet ja muut talven merkit pois, kesän tieltä.

Nyt olisi fiksua lähteä nukkumaan, kallistun kuitenkin vielä Netflixin puolelle. Heippa.

Kuutamohortensian  puremalla typistetty versio x 3