Kanalian tuuletuspäivä

Ettei nyt vaan nauruksi menisi?

Ylemmissä kuvissa on muuan muotovaliokukko. Pyrstö tältä 'komistukselta' puuttuu, koska se jäi minun käteeni. Jahtasin kukkoa kynsienleikkuuta ja muuta tarkastusta varten ja nappasin kukkoa pershöyhenistä. Ote oli vähän turhan pitävä ja kukko turhan ketterä. Sen pituinen se. Kukko on muuten myynnissä, koska ei istu mihinkään väriparveen millään muotoa.

Laitan tähän muutaman muunkin siipikansalaisen kuvan, nämä onnekkaat pääsevät oikomaan koipiaan ulos näin aurinkoisina päivinä. Virallinen ulkoilu alkaa vasta 1.6. kun oletettavasti muuttolintujen pääjoukko on jo kiiruhtanut yli kohti itää.

Sisällä lymyävät vielä Orpingtonit ja araucanat ja näitä etujoukkojakin majailee sisällä vielä kolme hautomahimoista pikkukanaa ja Kukkosen uusi rouva. Raitapaitarouvat antavat nokkaa hyvin hanakasti uusille tulijoille ja nyt tämä uusi rouva on tulilinjalla. Kuvia tästä uusimmasta kaunokaisesta vähän myöhemmin.

Orpingtonit pääsevät ulos vasta kesäkuun alussa. Ne ovat niin pulskia, etteivät mahdu maatiaisille mitoitetusta luukusta ulos. Ne pitää kantaa ovesta ja saavatkin asustaa ulkotarhassa syksyyn saakka.

Ukko Kukkonen

Taas tämä karvahattu 

Espanjalainen vellikello

Kedon kaunein kukkanen

Kanalan pehkuista löytyi myös yksi iso ja pullava partainen rouva. Ei ehkä kedon kaunein kukkanen, mutta rauhallinen ja ahkera munaaja. Tämä on tullut minulle ihan heräteostoksena ja pitkään oli epäselvää kuka ja mikä hän on sorttiaan. Onneksi pullautti munan ja sai pitää helttansa.

Puhdasrotuinen ei ole, vaikka ranskalainen faverolle oli oletus kun tipua valittiin. En ole tuosta väristäkään ihan varma, yksi kaveri heitti värimääritelmäksi 'mummolan verhot'. Vaikka minun mummolassani oli ruutuverhot, mummolla oli kyllä tuon väriset tohvelit.

Ehdottomat lempparini ovat kääpiökochien lisäksi raitapaitakanat. Niitä on kaksi ja ovat tosi kivoja. Munivat suhteellisen tasaiseen tahtiin ja ovat mukavan uteliaita. Ihan rotumääritelmän mukaisia nämäkään eivät ole, mutta ei haittaa yhtään. Kinttujen pitäisi olla kantarellinkeltaiset, meillä on vähän valkoisemmat silosääret.

Kintut ristissä 

Lumppa on niin nättinä

Lumppa ja sisarensa Hömppä saavat toukokuussa oman valkoisen kukon, Kupu-Kallen. Porukkaan liittyy toivottavasti muutama muukin valkoinen tipunen. 

Reissusta liftaa kyytiin ihan kokonaan uusi väri, palataan asiaan kun on jotain näytettävää. Väriprojekti käynnistyy aika pian. Hautomakone jysähtää tulille heti kun se tänne saakka saapuu ja posti kiikuttaa munatilauksen perille. Toivottavasti ei tule vatkulia, vaan runsain mitoin uusia tipulaisia uuteen väriryhmään.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan odotan kesää kotimaassa ihan oikeasti innoissani. 

On niin paljon kaikenlaista hommaa täällä Torpallakin. Niitä on ollut kiva suunnitella samalla kun pötköttelee hamacalla ja kuuntelee välimeren laineita. Mutta eiväthän ne projektit sieltä käsin edisty maaliin saakka. Nyt sitten laitetaan useampikin pihahomma kuntoon. Kunhan lumet sulavat lopullisesti, pääsen tsekkaamaan mm. A-katsomon talvituhot. Rusakko on typistänyt muutamasta kasvista varsin tehokkaasti kaikki oksat, toivottavasti eivät kuoleudu ihan kokonaan.

Nämä tipuhommelit ja muut kanalaprojektit sujuvat omalla painollaan siinä samassa.

Lumet todellakin vajuvat, mittakeppinä talon päädyn kukkapenkissä pönöttävä kukko alkaa paljastua. Se seistä pönöttää kivellään ja oli ihan umpisukkeluksissa koko talven. Nyt näkyy kohta varpaatkin.

Lumi on jo vajunut Kukkopenkissäkin

Tunnistan itseni

Tunnistan paljon itseäni tästä raitapaitarouvan kuvasta. Suunnilleen samalla tavalla käppäilen pihalla ja tutkin elonmerkkejä. Päivittäin niitä löytyykin, aina uusia. Tämä rouva ilahtui silminnähden löytäessään jonkun öppiäisen maasta. Ankara pulina ja potpotus ja sitten nielaus.

Kevätlannoituskin hoituu samalla kun rouvat partioivat, minä koetan isompia kikkareita viskellä vähän syrjempään. Kohta täytyy näitä kanatuisten pihapartiointeja vähän rajoittaa, ei nimittäin ollenkaan suotavaa, että nokkivat pionien pulskat ja punaiset nupopäät kupuihinsa. Tai oikeastaan mitään tarkoituksella istutettuja juttuja ei tarvitse nokalla kurittaa.

Kanalan ulkotarhoissa on kertynyttä korjausvelkaa ja maaperä kaipaa kipeästi uutta sorakuormaa. Viime kesän vesisateet liejustivat kanatarhat aivan kaameaan kuntoon. Kanoilla oli helppoa kun seisoi vain paikallaan ja odotti, että sateen huuhtoma mato kellui nokkaan. Muut ruuat sitten vetistyivät piloille, kuppi kerrallaan liejuuntuivat, vaikka miten sateen suojaan niitä yritti jemmailla.

Nyt sitten paljon uskoa ja toivoa ja jaksuhaleja Luontoäidin suuntaan.
Ettei ihan lekkeriksi löisi tätäkin kasvukautta.

Toiveikasta tiistaita !