Maaliskuu alkaa ja loppuu Andaluciassa

Jotta minä saisin maaliskuun kuvakansion antia jaetuksi kaikelle kansalle, tyrkkään sitä tänne. Kuten näette, rima julkaisulle ei ole korkealla. Siinä kuitenkin on vähän kevättä, viikunan kevättä en ole ennen nähnytkään. Muurin takana kasvaa yksi tomera pikkupuu ja se oli maaliskuun alussa kalju. Nyt on lehdet ja muutama murikka lupaa hedelmiä loppukesään. Ai että miten hyvää auringossa kypsynyt viikuna onkaan. Semmoisenaan tai osana juusto- tai leikkelepöytää.

Kuukaudessa täällä on tapahtunut paljon. Siis kevään suhteen. Kylmää ja viileää on ollut ja sateistakin. Kukaan ei kehtaa ääneen valitaa sateista, koska vain sateen avulla vesivarannot täyttyvät ja sadat ja tuhannet uima-altaat saavat vetensä ja moni hyödyllisempi kohde varmistaa hellekauden kastelunsa.

Pääsiäisestä alkaa turistikausi, se kestää aina tuonne syyskuun loppuun saakka, heinä- ja elokuu ovat kuumimmat ja pahimmat. Elokuussa täältä ei saa parkkipaikkaa ja jonot A7:lla ovat suunnilleen Esteponasta Alicanteen.

Koska en saanut kauan himoitsemaani välimeren alueen kasvillisuus -kirjaa, vain osan näistä kasveista tunnistan. Ja eikös tuo tirppa ole jonniinsortin varpunen?

Mustarastas on vikkelä ja ne laulavat viereisellä rinteellä, sen minkä kosiohommiltaan joutavat. Pulu hönkii naapurin pihapuussa ja nuo varpuset ja muut kottaraiset vislaavat omia laulujaan. Eikä tarvitse mennä kuin kilometri alaspäin kun ensimmäinen arattiyhdyskunta rääkyy omia juttujaan. Ihan kohta ne ovat täällä. Se ei ole kiva juttu ollenkaan. Aratti on kuitenkin vieraslaji eikä esiinny täällä luonnostaan. Se on citylintu, ihan niinkuin Helsingin citykanit.

Yksi kissaneiti mourusi tänään kevättään, todennäköisesti kaikenlaisia ulvahteluja saan kuunnella koko ensi yönkin. Ja kesällä on ainakin yksi pentue etsimässä hyväsydämisiä skandinaaveja jossain seurakuntakodin kulmilla. Onneksi kissaongelma on vähentynyt, eikä kulkukoiria ole ensimmäistäkään.

Peetun kanssa oltiin campolla eli maaseudulla kävelemässä. Tästä ei tarvitse mennä kuin pikkuinen mäkipätkä ylöspäin ja muurin yli kun ollaankin jo melkein rakentamattomalla alueella. Monet ulkoiluttavat koiriaan irrallaan ja sekös ärsyttää. Yhtään kun en osaa luottaa noihin irrallaan hötkeltäviin bitbulleihin ja 'noutajiin', mistä sen tietää mikä niillä on mielessä, etenkin kun voimansa tunnossa keuhkoava ärrieri julkituo omaa mielipidettään irtolaisista. Ja Peetu tietysti valjaissa ja hallinnassa.

Onneksi ainakaan vielä ei ole sattunut mitään yhteentörmäystä. Aika julmannäköisiä hurttia tuolla irtaallaan pidetään eikä yhdelläkään ole kaupungin järjestyssääntöjen edellyttämää kuonokoppaa. Hirmuisen kurjaa on se, että yleensä niiden omistaja on skandi, yleensä suomalainen.

Pääsiäislauantaita vietettiin ajamalla Marbellaan. Yhtään kulttuurikohdetta ei katsottu, vaan palvottiin ostosparatiisin alttareita. Omat hankintani jäivät muutamaan tuliaisjuttuun, Perikunnan vanhin vietti tovin jos toisenkin Sephoran kosmetiikkavalikoiman äärellä.

Lounasta nautittiin helpossa ja mutkattomassa tapaspaikassa, ketju nimeltä Lizarran tarjoaa tasaisen tavallisia tikkuannoksia ja juomia. Parasta Lizarranissa on henkilökunta, välillä siellä on semmoinen show päällä, että meinaa jäädä pikkuannokset syömättä ja päiväolut juomatta.

Kaikki sisäistuinpaikat oli täynnä joten jouduttiin ulkopihalle ja siellä oli oikeasti varjon puolella kylmä. Joku ihmeen kylmä vuorituuli puhalsi voimalla ja pitkähihaisessakin palelsi.

Hurjasti oli väkeä liikkeellä ja venäläisiä eritoten. Marbellan ja Nueva Andalucian ökyosoitteet näyttävät vetoavan sekä venäläisiin että marokkolaisiin uusrikkaisiin.  Nyt täällä pohjoisessa on liian kylmä marokkolaisille, he tulevat heinäkuun lopulla.

Turistien ylenpalttinen määrä oli pääsyy siihen, että jäin tänään tänne mäelle viettämään Peetun kanssa koti-iltaa. Yritän kaivaa jotain katsottavaa Netflixistä tai jostain.

Taivaalla on tuommoinen eikä välimeri ole jäässä. Näin on aika hyvä.
Hasta pronto!

PeeÄäs:
Perillinen vietti peilin edessä aikaa valehtelematta kolmatta tuntia ja vihdoin sai valmiiksi mahdollisimman luonnollisen fasaadin. Siihen tarvittiin sen seitsemää putkiloa, puuteria ja highlighteriä. Ovat nuo milleniaalit outoa porukkaa. Kun kysyin, että mitäs meinaat hiuksillesi tehdä, hän tuhahti ja haroi niitä viispiikkisellä vähän sinne päin. Luonnollisuus on työn ja tuskan takana, näemmä. Vaatteitaan ei tainnut vilkaistakaan, kuulema vain epävarmat panostavat vaatteisiin. Hmm, ovatpa ajat muuttuneet. Enää se nätti ulkokuori ei olekaan kovaa valuuttaa vaan se, mitä suustaan päästää. Arvostan.

Tähän vielä bonuksena puhelimen kuvapankin tyhjennystä iltalenkiltä:

Kytis

Siellä ja täällä

Vauhdikas viikko tämä Santa Semana. Maanantain ja tiistain välisenä yönä kurvasin taksilla pihaan ja Perikunnan vanhin heräsi Peetun haukkuun. Jutellessa meni puoli kolmeen ja tiistaina tietysti väsytti.

Ja mitä tehdään rättiväsyneenä? No siivotaan tietysti koko talo lattiasta kattoon ja myllätään olohuoneen huonekalut uuteen järjestykseen. Puhdasta tuli ja hyvä tuli. 

Siivosti on napero elellyt täällä, Peetu on pikkuisen laihtunut pitkien lenkkien takia. Nyt Peetu on syöttöporsas ja tekee sen näköjään erittäin mielellään.

Tiistaina marssittiin kampaajalle. Toni on vähän Anita Hirvosen näköinen pieni nainen joka puhuu itse opeteltua suomea ja on mahdottoman hyvä ammatissaan. Ei voi kun ihmetellä sitä rulettia jota Toni ja tyttärensä pyörittävät. Asiakkaita oli Tonillakin niin, että kun minä istuin pesupaikalla, hän värjäsi yhtä ja yksi istui kuivurissa. Koko ajan olivat kampaamon kaikki tuolit varattuna. 

Ruokavarastojen tankkauksen jälkeen tehtiin vielä myöhäinen illallinen ja oltiin ihan vaan kotosalla.

Keskiviikkona napero lähti koulun retkelle Rondaan ja minä liikahdin alas kaupungille. Tapasin lounaan merkeissä Rouva A:n ja tovihan siinäkin vierähti. Don Santiago on kiva ravintola Paseo Maritimon loppupäässä, olisikohan se numero jotain 125 tai jotain semmoista, vahva suositus etenkin salaateille.

Rondan retkeilijän kotiuduttua lähdettiin kukkaostoksille. Luonto kukkii nyt keltaisena, mimosan suloiset kukkapallerot ryöppyävät rinteillä. Kaivattiin parvekkeelle kukkasia ja niitä lähdettiin hakemaan vähän kauempaa Valtocadon takaa. Iso viveros olikin ja eihän sitä voi kun nieleskellä tarjontaa ja hintoja. Metrin korkea jasmiini maksoi huimat 12 € ja ihanat ruukkuleinikit 2 €.

Pakattiin autoon iso tuuhea laventeli, joku sininen tähtikukka ja muutama pelargoni sekä uusia ruukkuja. 

Kotiin tultua napero huomasi auton oikean takarenkaan olevan silminnähden vajunut. Niinpä minun piti hissutella sillä huoltoasemalle ja tarkistaa sekä korjata ilmanpaineet. Onneksi osasin ihan itse ja onneksi rengas ei tyhjentynyt kukkareissulta palatessa millään lailla äkillisesti. Ajoin nimittäin hirmuisen mutkaista reittiä Mijas Pueblon yläpuolelta.

Torstaina istutin kukat, lannoitin ja lisäsin multaa takapihan muurin ruukkuihin. Sitten pesin talon laatoitetut piha-alueet ja portaat. Ynnä merenpuoleisista ikkunoista sateen ja saharan hiekan jättämät punaiset läntit.

Illalla hankkiuduttiin kaupungille toiseen suosikkiravintoloistani, La Primaveraan. Muutkin tykkäävät paikasta sillä se posahti täpötäyteen. Täällä alkaa nyt turistisesonki ja sen huomaa. Parkkipaikkaa saa etsiä. Edellisellä reissulla sitä ongelmaa ei ollut.

Rouva A. liittyi seuraan ja meillä oli oikein rattoisaa. Asiaa ei suinkaan pahentanut se, että tarjoilijamme Juan oli järkyttävän komea ja hyvähampainen nuori mies, hauskakin vielä. Varmaan jostain mallitoimistosta on buukattu kyseisen ravintelin tarjoilijamiehet, ehtaa Dressman -tavaraa.

Kadulla oli paljon porukkaa ja teki mieli mennä katsomaan Kiirastorstain kulkuetta. Oli kuitenkin niin hirvittävän kylmä, että luikahdimme äkkiä sisään vielä yhteen suosikkiravintolaan. Kutsutaan sitä Happy Houseksi koska Happy Singh on pitänyt meidät ruuissa ja juomissa kaikki nämä vuodet kun olemme täällä käyneet. Happy ei ollut kuitenkaan töissä. Limoncelloa löytyi ja se tuotiin pöytään käsittämättömän kokoisissa kulhoissa.

Perillinen liukeni omiin menoihinsa ja me jäimme Rouva A:n kanssa särpimään lasillisiamme.

Vierähtihän siinä aikaa ja toisetkin lasilliset. Rouva A:n mies ja koira tulivat meitä sieltä noutamaan ja sain kyydin kotiin valtavan audin takapenkillä.

Yhtään kuvaa kulkueesta en saanut, vaikka retuutin kameralaukkua matkassa juurikin kulkueen takia.  Tänään via cruzis -kulkueita on liikkeellä mutta me olemme lojuneet kotona. Napero ahertaa kouluprojektiensa parissa.

Tänään on siis pitkäperjantai ja pyhäpäivän keskeyttää jossain vaiheessa pakollinen kauppareissu. Onneksi isoimmat kaupat ovat auki ja saadaan tankattua jääkaappi.

Säät ovat olleet koko alkuviikon erinomaiset. Tiistaina oli kuuma ja keskiviikkona vallan helle. Tänään on satanut muutaman kerran ja tuuli on ilkeä.

Sitten uutisia Torpalta.
Otto lähti kahden kuukauden treenijaksolle. Sattumoisin paikka on Rouva A:n entinen tila, maailma on loppujen lopuksi aika pieni.

Otto oli hörissyt kaikille hevosille ja ollut vallan ihastuksissaan pikkuponi Anssista. Toivottavasti kaikki sujuu siellä hyvin ja ilman suurta draamaa.

Torpalla oli Oton lähdettyä ollut draamaa ja kiukkuista kiljuntaa kun Ponimies jäi muutamaksi tunniksi yksin. Nyt siellä on uusi seuralainen, poniruuna Polle. Minä oikeasti toivon, että Polle on kiva kaveri eikä mikään kauhea riiviöponi joka tulee aidoista läpi (tai ali).

Tässäpä tämä raportti pääpiirteittäin ja kuvat tuttuun tapaan puhelimesta.
Voikaatten hyvin ja nauttikaa pääsiäisestä. Niin mekin täällä.

Kaikkeen tottuu

Kun en kehtaa säästä ruikuttaa jokaisessa päiväkirjamerkinnässä, tyydyn sen osalta kohtalooni. Toki kohtaloon tyytymistä helpottaa ihmeesti tehty check-in ja onnistuneesti suoritettu ikkunapaikan varaus. Huomenna ei tarvitse kentällä muuta tehdä kuin jättää laukku tiskille ja löntystellä portille.

Viikonloppu antoi esimakua siitä hiljaisuudesta, joka koittaa kun Perikunta aikanaan lähtee omille teilleen. Kyllä siihenkin varmaan tottuu. Eniten oudoksuttaa se, ettei nyt olekaan pestävää pyykkiä, tiskikone täyttyy hitaasti ja vessaan pääsee jonottamatta.

Felix on ollut erittäin seurallinen. Entinen nuorisorikollinen on aikuistuttuaan muuttunut rauhalliseksi ja lempeäksi setäkissaksi. Lähes päivittäin se on luikahtanut ulos ja eilen se sitten eksyi. Minä löysin sen naukumasta riihestä ja Äitikulta löysi sen myöhemmin pihan lumikäytävistä hortoilemasta. Onhan se varmasti kissan silmin katsottuna pelottava valkoinen, kylmä tunneli.  Kun vaan nyt ei hätääntyisi ja loikkisi ison tien suuntaan. Se on paha paikka.

Tuntuu oudolta kun nyt on Palmusunnuntai eikä ole vielä mitään pääsiäisen ruokasuunnitelmia laadinnassa. Kukkia ei koskaan voi olla liikaa ja ne ovatkin tänä vuonna ainoa pääsiäispanostukseni. Vaikka keltainen ei ole suosikkivärini, näin keväällä se on kuitenkin paikallaan. Keltaiset hyasintit ovat söpöjä ja perunanarsissin hennot värit kauniita. Siihen, että kukkapenkeistä pääsee bongailemaan näitä samoja piippoja, on vielä aikaa. Eihän toista metriä korkea kinos hetkessä vaju. 

Ensimmäisiä leskenlehtiäkään ei ihan heti näillä korkeuksilla löydy. Mutta joka vuosi ne ovat löytyneet ja aina se ensimmäinen leskenlehden bongaus ilahduttaa yhtä paljon. 

Iso-J teki aimo urakan ja pudotti aitan katolta lunta vähemmäksi. Olihan siellä semmoinen puolimetrinen kerros josta alin oli jäässä. Minun pitäisi nyt tarpoa samaiseen aittaan ja etsiä taimiruukkuja, tänään on taimikylvösteni kohtalon päivä, ne pitäisi siirtää isompiin ruukkuihinsa. Yleensä chilini heittävät tässä vaiheessa henkensä. Katsotaan nyt miten niiden käy tällä kertaa.

Lellu ilahtui lauantaina aivan hirmuisesti, vt. tallimestari tuli liikuttamaan hevoset.  On totinen onni, että hän pystyy hoitamaan hevoset ja pölhön spanielin  myös ensi viikolla. Jännä miten Lellu on niin valtavan ihastunut häneen, istui sylissä koko sen ajan kun hän oli tuvassa.

Sekin on ihan tosi kiva, että hevoset saavat ensi viikolla säännöllistä liikuntaa. Otto nimittäin lähtee kuun vaihteessa kevään treenileirille, eikä sinne ole ihan viisasta lähteä suoraan hangessa seisomasta.
Sijaisponin suhteen oli vähän jännää mutta onneksi kaverilta löytyi joutilas poni. Polle on nimi ja ihan sopuisan ruunan maineessa on. Saa nähdä miten Ponimies riemastuu uudesta kämppiksestään. Toivottavasti kumpainenkin tottuu vaivatta.

Nyt sitten niihin pakkaushommiin, yksi kassillinen Fazerin karkkeja on jo valmiina. Huomenna ostan naperon tilaamat ruisleivät ja ruissipsit, Peetun suosikkipuruluut ja huoltoreissu Hipsaaniaan voi alkaa.

Hasta pronto!

The Polle

Valosta kuvia

Tänään saatiin ihailla lunta ja penkkoja oikein räikeässä valossa. Aamulla oli pakkasta rujot -14° ja Ottopoika herkkänahka joutui lähtemään pihalle topparotsissa. Ponimies pölyää niin julmasti, että armollista on antaa hevosen olla loimetta.

Aamukahvin jälkeen kävin taas kerran ihmettelemään lumimassoja ja ihastelemaan suloista auringonvaloa, se todellakin lämmittää jo ihanasti.
Valosta ja lämmöstä huolimatta fiilis oli kuin sydäntalvella konsanaan, kiitos mojovien pakkasasteiden. Linnutkin olivat aika hiljaa, nokkivat happamina lintulaudan antimia.

Viimeinen joulukuusenranka toimii näköjään Ponipojilla jumppatelineenä.

Lellu jaksaa touhottaa, kätevä tallispanielin juoksemisturkki on todella helppo ja huoleton, jenkistä muistuttaa vain korvakarvat.

Tuossa yksi lintulauta jonka huolto on hieman haasteellista, lunta on semmoiset 150 cm tuossa...

Pihasaunan kesäemäntä yrittää lämmitellä kohmeista persaustaan, ilme on paljon puhuva..

Tuonne kasvihuoneeseen olisi toistaiseksi elossa olevia taimia tulossa asumaan, kehnolta näyttää kuitenkin kasvarin tilanne. Sisällä on lämmintä mutta kasvihuoneeseen ei pääse, polku on pyryttynyt umpeen. Kolamiestä tarvitaan siis tuossakin osoitteessa. Vielä tässä hetki menee ennenkuin pääsee krassia ja kehäkukkaa kylvämään.

Hirveästi ei ole panostettu maakellariin, tuossa ruskean tupsun kohdalla kasvaa ahomansikkaa, oikeasti. 

Ilmeeni kun kevätaurinko lämmittää, kokovartalokoira Lellu nauttii.

Aika myöhään meni taas jahka tässä torpassa saatiin ruokaa. Kannatti kuitenkin odottaa, salaatti on parhaimmillaan maukas, ruokaisa ja raikas. Tänään salaattilautaselta löytyi pastaa, naudan sisäfilettä, halloumijuustoa ja tietysti ihan perinteisiä salaattitarpeita.

Suurin haaste ruuanlaitossa nykyisin on opetella laittamaan ruokaa kahdelle. Perikunta on hajaantunut entisestään, nuorempi on Rukalla, laittoi kuvan sushiravintolasta. Pitää varmaan hommata pienempiä kattiloita ja paistinpannuja, salaattivaditkin ovat kaikki kokoluokkaa 'rykmentti'.

Ja onhan se kieltämättä outoa syödä ihan kahdestaan. Ihan äskenhän pöytään sai kattaa nokkamukeja ja muumilautasia.

Leppoisaa perjantai-iltaa, missä lienetkin!

Leikkonarssissit löytyivät kukkakauppojen turhan kiertämisen jälkeen Lidlistä, vieläpä kotimaisia Huiskulan narssuja, kieltämättä olin tyytyväinen. Kukkapenkeistä on turha pääsiäiseksi odotella leikkoja.