keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Munataksijonossa



Kuvat lainattu munataksin nettisivuilta, linkki ylhäällä.

Niin, mitä tekee kotikanalanpitäjä kun omat kanat ovat koko lössi kaamostauolla ja perheessä on yksi fitnesskissa joka ahtaa sisäänsä munia puoli tusinaa päivässä (osa valkuaisina)? Kaupassa olen yrittänyt etsiä freerange -munia eli mahdollisimman hyvissä oloissa ja vapaasti ulkoilevien tyttösten munauksia. Pikkuisen nousee aina puklua kurkkuun kun tehdaskanalan tuotoksia pitää kuitenkin ostaa jos muuta ei ole tarjolla.

Tässähän on takana siis se, että eivät nuo tehdaskanalan tuotokset kertakaikkiaan maistu miltään ja minusta on rahan haaskuuta maksaa pahasta tavarasta. Kyllä sen tuotteen mausta huomaa onko eläin saanut raitista ilmaa, saanut touhua ja toimia lajityypillisesti ja onko stressikäyrä ollut tapissa koko tuotantoprosessin ajan.

Niinpä olin aivan touhua täynnä kun sosiaalisesta mediasta hoksasin munataksin avanneen reitin tänne Kurjalan perukoillekin. Aivan sille ekalle rundille en kerennyt mukaan, mutta tälle toiselle tein tilaukseni heti kun se avautui tilaussivulle. Vesi vallan herahti kielelle kun selasin tuotelistaa.

Kohta tilauksen jätettyäni viesti kilahti takaisin ja siinä oli yhteenveto tilauksesta, noutopaikka ja -aika sekä tilauksen loppusumma.

No minä sitten tiistaina kökötin kiltisti Koskiparkissa käteiset käpälässä ja arvuuttelin mikä auto on se oikea josta voi lähteä munasia kyselemään. Tarkistin kuitenkin viestin ja olin erehtynyt päivästä, se oli 29.11.

Tänään kurvasin samaiseen parkkiin ja siellä oli Jokilaakson lihan punainen paku ovet ammollaan. Kyydissä avokennoja särmät pinot. Meitä oli useampi hakija eikä kello ollut vielä ihan pykälässä edes. Kun minun vuoroni tuli napata kenno ja kilo lampaanlihaa mukaani, jonossa takanani oli jo useampi hakija. Että kyllä se täälläkin alkaa asiakaskuntansa löytää, kunnon ruoka.

Eipä sillä etteikö täällä olisi aina vähän herkkusuita oltu, karjalanpiirakat ja karjalanpaisti eivät turhaan ole asemaansa kansallisruokina ansainneet.

Friidan munauksia
Kotona testikäyttäjä otti iltapalaksi neljä Friidaa ja tuomioksi tuli paistamisen jälkeen 6/5.
Uskallan siis sanoa, että nyt korvike on aivan alkuperäisen veroista. Ei kuulema erota munia oman kanalan tuotoksista muuten kuin leimasta.

Toivottavasti yhä useampi kuluttaja alkaa vaatia ruualtaan muutakin kuin halvinta hintaa, maku nyt pitää ainakin saada kaupan päälle.

Täältä vahva suositus munataksille ja seuraavalla kierroksella tilaukseni on pikkuisen isompi, lihaa pitää saada myös. Ja juustoja. Ja jauhoja. Jajajajaja, oi että.

Minulle ei sitten maksettu tästä postauksesta mitään.

Alemmissa kuvissa tupaantuliaiskanoja ja ihan niitä ekoja omia Friidoja.

Leppoisaa torstaita, se onkin marraskuulta viimeinen huokaisu liki vuoteen. Hyvä näin.





tiistai 28. marraskuuta 2017

Sinivalkoinen haaste


 
 
 



















Tätä kaikkea on minun Suomeni, sinivalkoista. Puhdasta, raikasta, turvallista.

Haluaisin kuvin kertomaan omasta sinivalkoisesta Suomestaan Heidin, Sirkun ja Ässän.

---


Toveri Tita Unelmia ruusuista -blogista haastoi minut tähän Suomi 100 -haasteeseen jonka aloitti Tiiu Puutarhahetki -blogista, kiitos molemmille.

Haasteen säännöt:
- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti Tiiu/Puutarhahetki
- tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään

Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #sinivalkoista_haaste ja @puutarhahetki , jotta löydän ne.

torstai 23. marraskuuta 2017

Piuhat irti


Otolla jatketaan kun on vielä julkaisemattomia kuvia.

Tänään oli puolen päivän jälkeen se riemukas hetki kun sain repiä Holterin piuhat irti rinnastani. Ai että kun olikin kutittanut makeasti. Eivät ole yhtään kivoja semmoiset piuhat ja tarrat ihmisen kehossa. Nyt se kapistus on  pakattu nätisti palautuspussukkaan ja huolella täytetty päiväkirjakin on mukana, huomenna meinasin viedä sen analysoitavaksi tuonne meidän Piäterveysasemalle. Meinaan samalla reissulla kysellä laboratoriokokeista, mitä meinaavat ottaa ja milloin. Ja että kai ne minun rauta-arvoni syynätään huolella.

Tämä vaivaisen elämä alkaa olla jo aika työlästä, kauheasti olisi kaikkea muistettavaa.
Mieluummin olisin ihan tylsästi terve ja tekisin töitä.


Muita asioitakin on tehty, nyt on tallin heinävarastossa kaikki lavapaikat täynnä avaamattomia heinäkääröjä. Justiinsa hyvän sään aikana ehdittiin kuormat purkaa. Tuoksuu kesältä ja näyttää ihanalta, hevoset nyökyttelivät tyytyväisinä sisään tullessaan, yksi paalinjämä on varastoitu talliin ja siitähän ne ryökäleet sitten nyhtävät suullisia ohikulkiessaan. Onneksi on leveä käytävä joten mahtuu olemaan ja mahtuu kulkemaan.

Otolle soviteltiin uutta satulaa, ihan hyvältä vaikuttaa. Täytyy nyt toivoa, että entinen menee kaupaksi sukkelaan.

Iso-J tuli just kotiin ja toi myrskyn tullessaan. Kauhea tuuli ja pyry. Hyi.


PeeÄääs:
tähän myrskyyn vähän lämpöä ja tunnetta:


tiistai 21. marraskuuta 2017

Keltaisia eläimiä ihan pihalla




Torpalle on päätynyt kolme keltaista nelijalkaista eläintä. Ovat kyllä niin omanlaistaan porukkaa, että tietyn lapsenomaisuuden on pakko liittyä keltaiseen väriin.

Felix loikkasi tapansa mukaan längistä läpi ja tupsahti vastasataneeseen lumeen. Ensin tuli nauku ja toinen, sitten lensi tintti yli ja suurta saalistajaa vietiin. Tintti parkkeerasi itsensä puskaan eikä Felix oikein keksinyt miten sen sieltä saisi. Niinpä se antautui hivenen helpottuneen oloisena kiinni ja tuli sylikyydillä takaisin kotiin.

Kotona on kivempi (ja lämpimämpi) saalistaa, tätä kirjoitettaessa pikkuinen pinkki princettiani on Felixin ruokalistalla. Uskoakseni se ei ole kovinkaan myrkyllinen vaikka ilmiselvästi kuuluukin joulutähtien sukuun. Kukkaparka pitää kohta siirtää jonnekin syrjään, ei ole enää ehjää lehteä.

Felix on erittäin määrätietoinen kaveri ja jääräpäisesti pyrkii nukkumaan työhuoneen työtuolilla vaikka saakin lähdöt harva se päivä. Ja joskus, kun kukaan muu ei näe, Felix heittäytyy selälleen, tekee söpöjä ilmeitä ja kehrää. Se on ihan mammanpoika.



Lellu, on heppu huoleton. Ensin touhuttiin tallihommissa ja sitten muuten vaan pihalla. Muoviroskapussista se kelpotteli ulos jonkun tuommoisen suojakäären ja sitä oli jännittävää kiikuttaa ympäri pihaa. Ja tokihan se kääre hautautui jonnekin lumeen. Kyllä se sitten lumien sulettua tulee taas esiin ja päätyy lopulta sinne minne oli matkallakin.

Leffe tuo hyvää mieltä pelkällä olemuksellaan. Häntä heiluu ja ilme on iloinen. Ja aina pitää olla jotain suussa. Mieluiten ruokaa mutta pehmolelukin käy. Minulla ei ole aikaisempaa kokemusta jenkkicockereista, mutta hauskempaa ja hyväntuulisempaa koiraa on vaikea löytää. Lellu ei jaksa mököttää, kaikki on ihanaa. Aina.





Sitten tietysti suurin ja tätä nykyä vanhin Torpan keltaisista pojista, Ponimies. Minä eilisessä kirjoituksessa häntä ikävästi solvasin mameroksi. Tänään tarhassa itseänsä liikutti hienosti kurvaileva karvaferrari, nopea ja ketterä kapistus.

Hevoset mököttivät minulle ensin koska jompikumpi sai sähkötällin kurkotellessaan porkkanaa aidan välistä. Vähän ajan päästä keltainen salama laukkasi ja puhkui ympäri tarhaa eikä tainnut enää muistaa kokemaansa kurjuutta.

Kai se on tämä satanut lumi joka tuo hulluutta päähän ja vipinää mahan alle, rapa vain roiskui kun Ponimies kiihdytteli ja jarrutteli. Minulle tuo hevonen on ikuisesti varsa, se sama Skogspojke joka talvisesta metsätarhasta löydettiin ja jonka ilkikurisiin silmiin rakastuin välittömästi.

Nuo kolme huimaa keltaista ovat, kuten sanottua, omanlaisiaan. Ja jokaiselle sanon vähintään mielessäni useamman kerran päivässä; älä koskaan ikinä muutu, pysy just sellaisena kuin nyt oot.


Puihin jääneet omenat alkavat olla kypsää tavaraa, noista saa tilhiparvi kohta hyvät hutikat.

Maisema raikastui ja kirkastui paljon sataneen lumen myötä ja mielialakin kohosi nollasta sataan yhtä nopeasti kun Ponimies spurttasi.

Saa nyt nähdä tuleeko lumimyrskyä tänne meille vai jääkö länteen. Pitää kuitenkin varata polttopuita sisään vähän reilummin, onpahan sitten kiva köllötellä pirtissä ja odotella mahdollisen myrskyn laantumista.

Nyt kuitenkin heinää hevosille ja ruokaa kanalaan!

Nähdään taas.