keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Ovi



Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää... no ei.
Nyt on vaan kuulkaa semmoinen urakka takana, että ei oikein itsekään ymmärrä miten siitä niin hiton hidas keikka tuli.

Kaikki alkoi siitä, kun muinaisen Herrasväen eteisen sivuhuoneeseen (ns. kura-allashuone) asennettu ja jo ammoin poisblokattu vesihana valui ja kasteli vähän lattiaa. Kotivakuutus korvasi kuivatuksen ja remontin. Rempassa ei suinkaan tehty uutta vesieristettyä tilaa, vaan kaadettiin väliseinä kokonaan pois. Vakuutusyhtiö ei millään olisi halunnut halvemmalla päästä, mutta tyytyi sitten lopulta.

Remppa saatiin valmiiksi pintamateriaalien puolesta Esikoisen konfirmaatiopäivänä jolloin Iso-J heilui vielä Ryobinsa kanssa kun ensimmäiset vieraat jo saapuivat.

Kesän eteinen sai olla sillään, ilman väliovea. Syksynkin sai olla, minä nyt sentään aloitin välioven (painava, puinen, leveä lasi-ikkunallinen ovi) maalaamisen valkoiseksi.

Talvi tuli ja vuosi vaihtui. Piti maalata oven karmit ja vaihtaa pari listaa ja tehdä samoin tein samat temput tupaan johtavassa oviaukossa josta on ovi poistettu jo aikoja sitten. Meillä siinä on ollut koirien Berliinin muuri (lapsiportti) jonka läpi terrieriegot ovat julmistelleet toisilleen.

Nyt vihdoin vuoden vaihduttua Iso-J kaivoi pensselit ja maalit esille ja suti karmit valkosiksi.
Olipa juhlavaa eilen ruuvata uusvanhaan oveen uudet painikkeet ja ripustaa tuo huovutettu hevonen paikoilleen. Entisestä kellastuneesta puusta se ei edes erottunut, nyt näkyy nätisti. Paitsi noissa kuvissa.

Puhdistuskuukausi

Ovesta päästäänkin kätevää aasinsiltaa pitkin uusiin kuvioihin.
Juttelin eilen iki-ihanan koutsini kanssa salilla jumpan jälkeen kevään kuvioista. Nyt alkoi putsauskuuri ja turhan hötön kuivatuskausi. Pitäisi taas palata normaaliin viiden aterian päivittäiseen ruokailurytmiin ja pikkuisen viilata pääateriaa. Ei paljoa, mutta sen verran, että höttö lähtee, eikä uutta tule.

Koutsi tekee uuden treeniohjelman jota noudatan hamaan leikkaukseen saakka. Sitten toivun sen aikaa minkä toipuminen ottaa, mutta enpä ainakaan kovin huonoon fyysiseen kuntoon ehkä pääse, jos lähtötilanne leikkauspäivänä on kunnon puolesta hyvä. Treeni tulee olemaan maltillisempi, salin puolella vain kahtena päivänä viikossa, ryhmisjumpissa useammin. Toki kaikessa mennään oma vointi etusijalla. Jos on huono päivä eikä lääke auta, silloin levätään.

Järkevän syömisen ja järkevän liikunnan lisäksi otan käyttöön kuukauden putsauskuurin. Tuommoiset kanadalaiset (!) valmisteet hommasin ja nyt jännityksellä odottelen vaikutuksia. Lisäksi paljon nestettä eli vettä ja vihreää teetä. Aiemmin väitin, että vihreä tee maistuu kalanpesuvedelle, mutta sitten törmäsin ruotsinlautalla Kusmin teevalikoimaan ja peruin pahat puheeni. Espanjasta löytyi Pompadour -merkki ja samaa kamaa myydään Suomessa Teekanne -merkillä. Tästä vinkistä kiitos Nollikselle.

No joo, eheytynyt suhteeni vihreään teehen kärsi pienen kolauksen. Katsokaa nyt tätä, sievä Greengaten kuppi ja reunassa roikkuu näppärän näköinen teesihti.

Moni kuppi päältä kaunis
... vaan on suttua sisältä, kiitos Ikean teesihdille

Että kysymys ikealaisille teesihdin suunnittelijoille; miten meni noin niinkuin omasta mielestä?
Vaikka miten varovasti minä teen tuohon siivilään ujuttaisin, se holahtaa aivan liian suurista reijistä läpi suoraan teekuppiin. Ja jos noita sattumia katsoo tarkemmin, aika hemmetin iso lehdenriekalekin siellä killuu. Tuosta on makunautinto kaukana.

Pitää nöyrtyä kaivelemaan entiset hyväksi havaitut teesihdit esiin ja nakata noilla ikean heräteostoksilla kierrätyslaatikon kitaa kohti.

Onneksi harmini aiheet ovat näin pienet. Ulkona on nyt -27° pakkasella, isossa uunissa roihuaa tuli ja Torppa lämpenee. Paikoilleensaatu väliovi takaa sen, että lämpö todella jää Torppaan, eikä valu hataramman Herrasväen eteisen kautta harakoille. Ulkoeteisessä on nyt +12° eli talvetettaville pelargoneille just passelin viileää.

Hevosten jumppaliikutus jäi väliin tänään, Ponimies pääsee pienelle verryttelykävelylle. Täytyy kai ensin vetää pitkää tikkua kuka tuonne pakkaseen joutuu Ponia taluttelemaan. Töttis saa notkua tarhassa, hällä ei niin väliä. Liikkuu vain hyvällä säällä ja yleensä sunnuntaisin.

Huomenna on vaihteeksi aivan arkinen torstai, männäviikkoina torstait ovat olleet aattopäiviä. Ihan kiva tämä pehmeä lasku arkeen, ensi viikko onkin jo totisempaa puurtamista.

Paljon olisi kerrottavana kutkuttavia juttuja, mutta joista en nyt vielä hiisku sanaakaan, Karma tuskin huilaa pyhinäkään. Sen verran herutan, että työhommeleihini taitaa vihdoin tulla kauan funtsailtu ja kaivattu muutos. Muutoksen suhteen kärsivällisyys palkitaan ja vasta loppuvuodesta pääsen nauttimaan alustavan työn hedelmistä. Sitä ennen ollaan hissuksiin. Se on vielä mainittava, että loppuvuoden sadonkorjuun hetki pitää todellakin ansaita, ei ole ehkä helpoin valinta mutta sitäkin kuumottavampi.

Mukavaa Loppiaisiltaa, missä lienetkin! Pipo päähän!

Se todellakin on YKSIsivuinen... 

PeeÄäs: ei meiltä Torpasta maalattavat puunväriset ovet lopu, alakerrassa on vielä yksi, vessan ovi joka äljöttää keskellä muuten rempattua tilaa rumana kuin syylä nenässä. Yläkerrassa on kaksi makuuhuoneen ovea samassa jamassa.

14 kommenttia:

  1. On siellä teillä kylmä... hrrr, täällä "vain" -25. Nuo teesihdit on kyllä jonkun kiusantekijän keksintö - sellainen varrellinen pallo olisi kiva, mutta kun ne mokomat falskaa kaikki :( ja toisekseen sitä ei pysty pesemään tiskikoneessa - se on ehdoton edellytys tai jää ostamatta.
    Joulusuklaita pitäis ryhtyä minunkin sulattelemaan, muttakun herkuttelu senkun jatkuu -> joulu - uusivuosi - loppiainen=kuopuksen synttärit - siskonlasten synttärit - omat synttärit.... huoh, kunhan tästä flunssasta selviän, niin täytyy taas ottaa niska-pers -ote ja mennä lähisalille hikeä vuodattamaan. Talvilenkkeilyäkin meinasin harrastaa, mutta vähän hirvittää kun liukastakin taitaa jo olla - pitäiskö investoida Icebugeihin...

    Tsemppiä arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista. Olen miettinyt kaikenlaisia innovaatioita teesihtiongelmaan, ehkä joku sideharsonyytti toimisi. Minulla on semmoinen ihan pieni siivilä (konepestävä) mutta teekuppi pitää täyttää piripintaan eikä sekään ole kiva.

      Pitää seuraavalla Helsnginreissulla poiketa teekauppan, ehkä sieltä löytyy jokin ratkaisu. Siivompi kuin tuo ikeaversio.

      Juhlia piisaa ja herkkuja saa maistaa, en todellakaan jätä laskiaispullaa ja runebergintorttua väliin. Mutta tyydyn yhteen per laji. Eihän sekään ole hyvä, että kiusaa itseään kieltäytymällä kaikesta. Kun kaikki on sallittua, kohtuudella.

      Icebugeja ovat kovasti kehuneet, varmaan ne pitää hommata. Mulla on vielä hyvä pito salomonin talvilenkkareissa joten juoksen ne sileiksi ensin, pihi mikä phi.

      Pakkanen muka lauhtuu, aamun -29 ja nyt oleva -23 tuntuu ihan samalta. Hrrrrr.
      Kivaa viikonjatkoa sinulle!

      Poista
    2. Mulla olisi käyttämätön kankainen teesihti, jonka saa mukiin roikkumaan. Iskemätön.
      Emme juo teetä juuri lainkaan ja pidämme teepussien tuomasta sivumausta silloin, kun näin teemme.
      Haluatko?
      OP

      Poista
    3. Laitan sähkäria, jos ei sulla ole minun sähkäriä, että saan osoitteen, noin suurin piirtein sen muistankin, mutta jotta se tulee perille. nii..
      OP

      Poista
    4. Juu, laitan myöhemmin illalla, nyt on taas tilanne päällä, kiitos Ponimiehen :-/

      Poista
  2. Armoton liikuntasuoritusten taulukko on täälläkin - puukopat kädessä pirtistä liiteriin ja takaisin. Tuonkin liikunna suorittaa Maestro. Minä raavin sitten tulitikkuja pirtissä - vakava operaatio sekin.

    Pakkasminimiksi uudet lukemat tälle talvelle -26,9 ja nyt lauhtuu hiljalleen.

    Puhdistuskuureista sen verran, että kato edes kerran päivässä peiliin ilman meikkiä. Jos silmien ympärille tulee mustat renkaat, niin liian ankara on kuuri rasittaen maksaa ja munuaisia. Höllää annostus silloin vähintään puoleen purkin suosituksesta.

    Tarkenemisia - minun osalta tulee nettipimentoa kun huomenna katoan Ouluun huolehtimaan äitini kahileikkauksen jälkihoitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan tuota pakkasta teilläkin.
      Ja sinähän liikut kasvukaudella niin paljon että talvilepo on tarpeen sinullekin. virransäästötilaan vaan niinkuin teidän kissat.

      Öööh... Ilman meikkiä? Mä laitan jotain väriä pärstään ehkä kerran viikossa joten on helppo seurata silmänympärystää. Kiitos vinkistä, otan asian tarkkailuun.

      Hyvää paranemista äidillesi, yleensä saavat ison avun leikkauksesta.

      Poista
  3. Eikös vaan olekin mukava fiilis kun oviremppa on valmis?
    Vaan totta tuo että kun yhtä kohtaa laitat, niin vieressä oleva paistaa silmään kahta kauheammin ja vaatii päivitystä joten eipä ne työt koskaan lopu ja johan sinä tuossa listasitkin melko läjän näitä kohteita.

    Mukava kuulla myö se että treeni - ja työhommelit ovat kohdillaan ja koska myöskään minä en halua osaltani ärsyttää Karmaa, niin jätän utelut syksystä sikseen ja odotan kärsivällisesti tulevia postauksia.

    Pakkasta on -27,7 jotta alkaa piisaamaan ja mitä Ilmatieteen laitoksen pitkää ennustetta katselin, niin vasta alkuviikosta (maanantain) paikkeilla lauhtuu siedettäviin kymmenen pakkasasteen lukemiin mutta kauanhan näitä pakkasia vonguttiin joten ei piä valittaa.

    Hyvää illanjatkoa ja kerrohan Torpan karvakomppanialle terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hittolainen sentään - päivän paras juttu meians unohtua!:

      http://yle.fi/uutiset/hevosnainen_saa_miehen_koukkuun_kehumalla__anonyymit_uhrit_paatyvat_apupojiksi/8568925
      :D :D

      Poista
    2. Perhana, ei meille vaan mitään lauhtumista ole luvassa. Kireänä paukkuu vieläkin ja aurinko paistaa, ei pilven pilveä missään. Tosi hieno halo näkyi myös.

      Kiva kun ymmärrät olla Karman suhteen maltillinen, se kun ei jätä tilaisuutta käyttämättä.
      Ja mitä tulee remontteihin, niitähän riittää kun tämmöisen asumismuodon valitsee. Tärkeintä on sietää keskeneräisyyttä. Keittiö uusitaan joskus lähivuosina jos ei lottovoittoa jysähdä. Pitäisi kai lotota ;-) Siihen saakka on kärvisteltävä tuon vm85 kyökin kanssa.

      Ja mitä tulee linkkiin, se voi ehkä päteä ;-)
      Kivaa päivänjatkoa !

      Poista
    3. Ja vielä tuohon linkkiin, etenkin tämä kohta sai aikaan huutonaurua: "Voisi esimerkiksi olla ensiapulaukku, josta löytyisi rauhoittavia, teippailuvälineet onnettomuuksien varalle ja todella paksu lompakko." :D

      Voi että, me (hevos)naiset olemme vielä paljonpaljon viekkaampia. Esimerkiksi vaatii todellista taitoa saada hevosen osto tehtyä niin, että sehän on lopulta miehen oma idea ja niin mies sanoo: nyt me kyllä käydään ostamassa se varsa pois :D

      Poista
  4. Ei mitenkään liity tähän alkuperäiseen postaukseen, mutta naurunkyyneleet silmäkulmassa bongasin FB:stä tämän kanarouvien muotipalstan... eikö ne jo tässä kylmyydessä tarvis takkia? http://www.goodshomedesign.com/diy-chicken-sweaters/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi varjele :D Luulin jo nähneeni paljon... mutta en sittenkään. Nyt olen :D

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com