Talven tuntu ja retroa uunista

Juuei, ei ole epäilystäkään vuodenajasta. Nyt on talvi. Sen näkee katsomalla ikkunasta ulos (valkoista), sen tajuaa kurkkaamalla ovesta (nenä paleltuu) ja kalenterikin kertoo, että tammikuuta eletään. Hyvä puoli tässä on se, että nyt EI ole rapaa, kuraa tai roskaa joka kantautuisi koirien käpälissä Torppaan.

Koirat viettävät nyt syystalveen verrattuna vähemmän aikaa lattialämmitetyssä kylpyhuoneessa ja enemmän aikaa tuvassa.

Hevoset pysyvät puhtaina ja siisteinä koska tarhassa EI ole märkää multakasaa jossa piehtaroida itsensä virtahevon näköiseksi.

Autot pysyvät puhtaina koska ei ole rapaa.

Se niistä hyvistä puolista. Sitten ne toiset, ei niin kivat puolet.
Ulkoilu on lähes mahdotonta koska -27° lukemilla kukaan täysijärkinen ei ulkona reipastele ellei ole ihan välttämätön pakko. Toki on niitäkin, joiden mielestä reippaat ulkoilukelit alkavat -30° lukemista mutta se on heidän ongelmansa.

Tämän päivän olen kiltisti pysynyt Torpassa, rapistellut tositteita ja kuitteja oikeaan järjestykseen Rouva Kirjanpitäjää varten ja koettanut saada jotain tolkkua myyntisaamisiin.
Välillä olen käynyt viemässä hevosille lämmintä vettä ja heinää, hakenut postia ja kurkannut kanalaan. Juuri nyt yritän kiivaasti hätistellä Iso-J:a halonhakuun, iso uuni on tulilla.

Koirat käyvät ulkona vain minimin. Kaikki paitsi Leffe (tietysti) nostelevat viluisina koipiaan jo pissireissulla eikä pitempiä lenkkejä tehdä juuri ollenkaan. Varttitunti maksimissaan ja sitten saa jo kantaa juoksuunjäätyneen terrierin kotiin. Pöljä spanieli ei vähästä hätkähdä vaan pomppii hankeen ja takaisin korvat lepattaen.

Edelliset kuvat ovat sunnuntailta jolloin oli jollain tavoin inhimilliset pakkaslukemat. Peetu ja Leffe riekkuivat takapihalla umpihangessa. Nasse ikääntyvänä herrasmiehenä ei pallejaan kastele hangessa, hän kääntää persposkea mummolan sohvalla ja nauttii takkatulen lämmöstä.

Ulkoilun puute näkyykin sisätiloissa lisääntyneenä riehumisena ja hulttiokäytöksenä. Leffe etenkin purkaa pentuenergiaansa ärsyttämällä kissoja. Eihän se pure eikä pahaa tee, yrittää komentaa niitä leikkimään omalla varsin äänekkäällä ja vauhdikkaalla tavallaan.

Kun koirat nukahtavat riehumisen jälkeen, kissat aloittavat riekkumisen. Ne mätkähtelevät kauhistuttavalla voimalla (massaa nimittäin löytyy) alas portaita, juoksevat rallia yläkerrasta alas ja takaisin, makaavat hetken lattialla läähättämässä (Oscar erityisesti huohottaa suu auki) vain kirmatakseen hetken päästä samaan ralliin. Keskity siinä sitten matkalaskuihin ja tositteisiin.

Ponimies pomppii tasakäpälää koska pakkanen puree perskurkkanoita vaikka on toppatakki päällä. Näillä pakkasilla hevosia ei ratsasteta koska se ei ole oikeastaan kenenkään etu. No toki voisi ajatella, että hevosen kanssa yhdessä vietetty aika ja blaablaa. Liian kylmä. Piste.

Sitten tämä rujo kuva joka oli osa tämän päivän päivällistämme:

Muotopuoli retroeväs

En tiedä teistä muista lukijoista, mutta meillä syötiin usein mökkiruokana (talvella) uunilenkkiä jonka kaverina kypsyi uunissa kuohkea munakas. Jostain syystä tänään tuli pakottava tarve tehdä tätä kyseenalaista herkkua ja niinpä viipaloin kyrsät vuokaan ja nakkasin munaseoksen sekaan. Lopuksi roimasti juustoa päälle ja syömään.

Pikkuisen se kärvähti tuosta lenkin tyylikkään viipaloinnin reunoilta, mutta maku oli ihan niinkuin silloin penskana mökillä. Meillähän oli mökki ympärivuotisessa käytössä koska isävainaan metsät ja maat olivat siinä vierellä ja niitä oli mökiltä käsin kätevä hoitaa. Lisäksi isä oli innokas riistamies.

Tästä syystä lähes ainoa teollinen ruoka jota meillä ikinä syötiin oli jotain jossa oli lenkkimakkaraa. Muuten syötiin hirveä (myös jauhelihana), metsäkanalintuja, jänistä ja joskus jopa karhua.
Kalaakin riitti pöytään, aina oli joku kalasesonki päällä. Muistan erityisesti ne tiskialtaassa  kevättalvisin mötköttäneet mateet jotka olivat mädistä pulleita ja joiden perkaamista oli jännä katsoa.

Minähän asuin lähes koko nuoruuteni isäni kanssa, jos ette sitä vielä tienneet.
Niinpä tämä uunilenkkimunakas on erityisen tuttu ruoka. Ja sitä tänään perheelleni loihdin. Ihan tuurilla. Muuten tuli hyvä, makua myöten, mutta tuo ikävä esteettinen seikka pudotti antamani pisteet kahdeksikkoon.

Minähän en makkaraa syönyt vaan löysin jääkaapista lauantaisen lampaanpihvin joka oli oikein hyvä vaikka sitä pitikin mikrossa vähän elvyttää.

Toki maistoin tätä retroevästä jotta tiedän mistä puhun.
Huomenna onkin aikainen lähtö ja monta hoidettavaa asiaa. Nyt talliin. Sielläkin on raikas talvisää, nollassa suunnilleen ilman hevosia, hevospattereiden lämmittäessä lukema kohoaa jonnekin +5° tienoille. Eivät hevosten keuhkot ainakaan kosteanlämpimästä talli-ilmasta pilaannu.

Viikkoon mahtuu näköjään kaikenlaista kivaakin, keskiviikkona syön lounaan kaupungilla harvinaisen hyvässä seurassa jos Nemppakuoma ja Reddie kurvaavat kulmille.

Pidä pipo päässä ja kesä mielessä, missä lienetkin!