maanantai 25. tammikuuta 2016

Joutavalla jotain

Pyöreitä pyörteitä

Uusi viikko, lähes samat toimenpiteet, hieman eri järjestyksessä. Ja vähän kaikkea muuta päälle.
Mikään uutinen kenellekään ei ole se, että tänne kurjille kunnaille on luvattu manattu ihansama ilmoitettu vähäistä ja vähän runsaampaa lumisadetta. Uutinen ei varmasti ole sekään, että Iso-J on reissussa ainakin torstaihin saakka. Olen aivan varma, että katsoo jostain pitkän aikavälin ennusteesta lumipyryviikot ja katsoo reissunsa niiden mukaan.

Joten näitä leppoisia rouvanpäiviä kun tässä joutilaana vietän, voin aikani kuluksi vähän harrastaa kolatesta joka pesee pilateksen mennentullen. Kolates ottaa erityisesti jalkoihin ja hartioihin.

Mitä ilmeisimmin pääsen harjoittamaan tätäkin ruumiinkulttuuria useamman kerran päivässä. Aamuisin äyskäröidään jonkinlainen vana tallille ja takaisin, sitten pitää tarpoa autotallille, siivota pariovien edusta jotta auton ylipäätään saa kinoksen läpi ulos. Portaat ja muut pitää toki etsiä luminietosten alta esiin, helpottaa kummasti etenemistä.

Auramiehen käytyä on siivottava x neliömäärä pihaa. Ja sama uudelleen pyryn vähän laannuttua.
Mutta ei, en minä valita. Tätä on talvella, kesällä jotain muuta.  Nyt ei ole ihan niin tarkkaa lämmittämisen kanssa eli halkoja tarvitsee retuuttaa vähemmän.

Pikkuisen närästi kun sain taas kerran kuulla länkytystä, huonosti peiteltyjä arvailuja ja vihjailuja siitä, kuinka minun päiväni mahtavat olla tyhjää täynnä ja elämä on silkkaa joutilasta vetelehtimistä. Kunhan nyt huvikseni autolla ajelen. Juu, kyllä osaan jättää nämä arvailut siihen arvoon joka niille kuuluu, mutta kyllähän se hetkittäin sylettää noita mäikämisiä kuulla. Sopii tulla tänne elämään tätä lokoisaa uuninpankolla köllimiselämää.

On ihmisiä, joiden pieneen maailmankuvaan ei mahdu muuta kuin 8-16 työ, kaikki muut vaihtoehdot ovat lusmuilua tai miehen rahoilla elämistä. Osuiko? Hyvä. Onneksi voin kohta haistattaa huilut ja kertoa, että ihan itse teen taasen laskutettavaa työtä jos nykyinen toimenkuvani ei työstä käy. Ai niin, mahtaakohan liikunta-ala olla työtä ensinkään... ??

Tämä on röystö! Heinäpussi tänne! Porkkanat kans!

Hevosille kuuluu hyvää. Pakkasten laannuttua inhimillisiin lukemiin hevosetkin saivat kirmailla ulkona nakuna, ilman loimia. Antaumuksellista piehtarointia ja tarmokasta harjan hinkutusta puhtaaseen lumeen, näkyi kelpaavan lumikylpykin.

Ponimies on saanut liikehdintää ja ihmekumma, ratsastuskerta ei ollutkaan Norwegian Ponylines lennättää, vaan ihan asiallista hommaa. Hyvä näin. Sunnuntaina on tulossa Ponimiehelle mahdollisesti uusi lisäkoutsi, katsotaan miten käy ja syntyykö suhde.

On hyvä saada Nuorimmaiselle vähän vaihtelua opettajien suhteen eikä tuo Ponimiehellekään pahaa tee. Nykyinen koutsi on ihan superhyvä ja pidän hänet Ponimiehen tiimissä niin kauan kuin mahdollista. Mutta nyt voidaan jo laajentaa vähän valikoimaa kun varsavuodet ovat takana. Silloin ei mielestäni tarvita montaa kokkia hämmentämään nuoren hevosen mieltä. 

No sitten ihan muihin juttuihin. Joutessani pläräsin akkainlehteä ja kas, mitäpä sieltä bongasin? Huuda hep! kun näet sen...

Jopa JLo...

Hep! Kyllä siellä on ihan ehta hikiläntti kainalossa. Eikä rintsikoidenkaan istuminen ihan parhaalla mahdollisella tavalla onnistu. HK:n lenkki prinssinakin kuoressa on tuo puku ja sillä siisti! Ei ilme, että emännällä on ilme kuin sitruunan nielleellä. Voin niin kuvitella kuinka JLo:n assistentti/stylisti on saanut korvanmakkeeta kun nuo kuvat ovat levinneet maailman lehtiin.

Yritin tiirata omaa lehdykkääni olisiko juuri tuohon kohtaan roiskahtanut aivastus tai jotain mutta ei, kyllä se väri on tuolla keltaisessa kainalossa.

JLo:sta sujuvasti latinotemperamentin kautta espanjan kieleen. Hankkiuduin tänään espanjan tunnille. Sille kurssille jonka syksyllä aloitin. Muuten ihan tosi jees, mutta kun kurssi oli alkanut jo KAKSI viikkoa sitten. Minä olin aivan varma, että se alkaisi tänään. Onneksi minulle jäi muutama minuutti aikaa kääntää käsiteltävä kappale pintapuolisesti.

Huimaa vauhtia kurssilla edetään, nyt ollaan kellonajoissa ja turistien opastuksessa. Kielioppina akkusatiivia ja jotain muuta mitä en nyt edes tiedä. Olisi pakko näpistää jostain joku tovi siihen, että kävisin rauhassa ja ajatuksella läpi oppikirjan tähänastisen annin ja opettelisin edes ne yleisimmät epäsäännölliset verbit kaikissa taivutusmuodoissaan. Otan siis kirjan ja kaikki saamamme sata monistetta mukaan Kuopijoon kun menen sinne loikoilemaan, ainakin yhdeksi yöksi. Eiväthän ne tervettä pitkään sairaalassa makuuta. Ja mulla on sillä viikolla muutakin tekemistä kuin loikoa sairaaloissa.

Kun iltaseitsemältä kotiuduin neljänneltä vakoilureissultani ja hinasin kauppakasseja Torppaan, huomasin ilokseni, että ruoka oli valmiina ja pöytä katettu. Pöytäkoristekin viimeisen päälle. Orgaaninen se ainakin on mutta ei syötävä.

Pöytä on katettu

Tätä rataa on viikko alkanut. Viikonlopusta ei juuri merkintöjä, meni ihan entisellä painollaan. Perjantaina kun siivottiin huolella Taksvärkin merkeissä, ei tarvinnut lauantaita tärvätä moiseen hommaan vaan saatiin ihan muita hommia askaroida.

Taidettiin käydä jonkin sortin kehityskeskustelu Perikunnan kanssa aiheesta Hevoset ja niiden pidon kulurakenne, lyhyt oppimäärä. Hiljaista oli muutaman tunnin, nyt jo vaikuttaa piirun verran paremmalta. Niinpä siis buukkasin ensi sunnuntaille tämän uuden koutsin tutustumaan tapauksiin.
Siitä sitten tuonnempana.

Koirat, nuo laiskurit ovat vieläkin pakkasen jäljiltä off-säädöillä. Ei juuri turhia liikkeitä, paitsi sisätiloissa jossa on ihan ookoo jahdata kissaa, etenkin jos Lefalta kysytään.

Eikä mullakaan tähän nyt mitään lisättävää ole. Mietin jo, otanko pois tuon ensimmäisen osan närästysosion. En ota. 

Heippahei ja koetahan saada aikasi kulumaan, missä lienetkin!

Leffe ei hikoile



16 kommenttia:

  1. Mä kyllä haluaisin ihan oikeaksi laiskaksi rouvaksi vaikka pariksi vuodeksi. On alkanu viime aikoina niin paljon hatuttaan, kun en selviydy enää ihan normaalista kodin siistinä pidosta, kun en enää jaksa kaikkien töiden ohella. Joten parin vuoden laiskajakso saattaisi alun lomailun jälkeen korjata kodin siisteystilanteen ;)

    Ihmisten asenteen tuntien olen kyllä suunnitellut, että mikäli joskus maailmassa päädyn jonkun aikaa olemaan kotona, voin onneksi sanoa, että olen tehnyt ne löysäilyt etukäteen sisään ;) Nimim. tähän mennessä 6,5 vuotta kahta työtä takana...

    Voi JLo parkaa. Ihan tuli sääli. Oikeesti, hirveä kohtalo päätyä lehteen hikiläntin kanssa. Ja väärät rintsikatkin vielä. Onneks ei tarvi olla ite julkkis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on japanilainen työtahti, olet kyllä jokaisen lepohetkesi ansainnut moninkertaisesti.

      Kukaan ei kyllä kommentoinut mun jaksamistani silloin, kun mies teki reissutyötä (vielä enemmän kuin nyt), itse painoin kaksivuorotyötä ja lapset olivat alle kouluikäisiä. Onneksi oli Äitikulta joka haki tytöt päiväkodista ja piti iltapäiväkerhoa. Monesti oli Perikunta nukkumassa kun tulin töistä ja jäi nukkumaan kun lähdin töihin. Kerran laskin, että kolmeen päivään en nähnyt lapsiani valveilla.

      Että jos nyt näinä vuosina on ollut erilaisella tavalla töitä, niin eiköhän tämäkin kausi ole etukäteen tienattu.

      Mieti nyt, JLo raasu. Taitaa olla stylistin virka auki tuon kuvaepisodin jälkeen.

      Poista
  2. Paljonko mahtaa olla Torpan myyntihinta - meinaan sitten ens vuoden syksyllä vai joko aiemmin?
    Ennustelen tässä vaan tulevaisuutta ja yhdistelen asioita....noin niinkus kieliopinnot, aiemmat reissut kyseiseen kohdemaahan ja liikunallinen ammatti. Joo, susta tulee espanjalainen koutsi, kenties jonkin suomalaisen, matkatoimistoja palvelevaan fitness - keskukseen tai sitten sä pykäät ihan oman gimnasion tahi educación físican sinne ja myö jäähän tänne kylmään, pohjolan peppana tunnetuun frozen holocaustiin. Ei ole reilua ei:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuule Torppa ole myynnissä niin pitkään kuin minulla jonkinlainen kävelykeppi tutisee. Lyön sillä Perikunnalle tahtia kintuille jotta juoksuttavat hevosille vettä ja hellaan puita.

      Ääh, ei sinusta ole ennustajaukoksi. Ehkä me joskus olemme siinä tilanteessa, että voimme viettää Hipsaaniassa pidempiä aikoja kerrallaan, kenties vaikka omassa residenssissä siellä.

      Minusta vaan on kiva oppia kohdemaan kieltä ja nyt se sattuu olemaan Hipsaanian kieli. Joka on, sanalla sanoen, hitusen hankalampaa kuin esimerkiksi sukulaiskielensä italia. Jonka opin pelkästään Kaunareita seuraamalla (dubattu italiaksi). Tai sitten sitä nuorempana oppii asioita sukkelammin (en usko).
      Muuten hyvin olit gimnasiot tai físicat oivaltanut, sitäpä juuri.

      Lottovoittoa odotellessa ;-)

      Poista
    2. Joo, kyllähän kohdemaasta saa enemmän irti ja siellä olemisesta nauttii huomattavasti enemmän jos osaa edes välttävästi sikäläistä kieltä. Espanja on omalla tavallaan hirmu kaunis kieli, ihan niinkuin italiakin.

      Poista
    3. Juuri näin. Minusta Italia on kielenä kauniimpi ja kirjoitettu Espanja on ihan kamalaa kun kääntävät huuto- ja kysymysmerkit väärin päin. Onneksi on vain yksi aksentti.

      Poista
  3. Ihanat kuvat. Näitä sinun hevoskuvia katseltuani pari vuotta olen alkanut ymmärtää, mikä niissä hevosissa kiehtoo. Eläväpöytäkoriste on hieno, joskin aika iso ja Leffe aktivoi lässytysgeenit taas.

    Minunkin pitäisi puhua espanjaa. Meillä vaan ope oli innostunut jostain kummallisesta pedagogiikasta. Käännettiin sellaisia lauseita kuin "Vihreässä laatikossa on kaksi kuollutta kissaa" tai "Sinä olet ihan tyhmä mutta vanhempasi ovat viisaita" - ei puhettakaan mistään matkailufraaseista...Tarkoitus oli kuulemma se, että kun joutuu kääntämään kummallisuuksia, asiat jäisivät mieleen. Nope. Vuosien jälkeen minä muistan nuo käännöslauseet suomeksi, ja matkailuespanja rajoittuu muutamaan sanaan.

    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Ihana kuulla, jos kuvistani on välittynyt jotain mitä ei voi sanoiksi pukea vaan ne kertovat omaa tarinaansa itse. Hevosissa on niin paljon voimaa, tietoa ja nöyryyttä. On suuri etuoikeus (tätä hoen itselleni mm. aamuisin kl. 06.45 ulkotarhaan vesiä kantaessani) saada elää näin lähellä hevosta. Hienoja eläimiä.

      Voi varjele, mikä ihmeen opetusmetodi tuo kaksi kuollutta kissaa laatikossa on? Hirveästi ei ole kyllä noista lauseista hyötyä.
      Kyllähän noissa turistikaupungeissa pärjää englannillakin mutta etenkin maaseudulla ja vanhempien ihmisten kanssa on kiva osata vaihtaa muutama sana heidän kielellään. Arvostavat kovasti kun turisti edes yrittää.

      Paljonhan asioita oppii ihan päättelemällä kun paikan päällä viettää aikaa. Aamiaispöydässä oppii paljon kun tavaa muropaketin kylkeä. Isoissa marketeissa luuhaan mielelläni sillä ruoka-ainesten nimien ja sisällön tutkiminen on kivaa. Outo juttu muuten, siellä on maitohylly lähes yhtä pitkä kuin Suomessa, vaikka eihän siellä maitoa juo muut kuin pikkulapset.
      Mitähän äidimaidonvastiketta mekin ollaan aamukahviimme loroteltu kun ei osattu aluksi muuta kuin leche. Pulevan lecheä kun ostaa niin saa melko aitoa maitoa. Ehkä.

      Poista
  4. Jopa onkin joutilasta, miten en ole osannut ajatellakaan! Olipa hyvä kun hoksautit tämän kirjoituksen myötä :D

    Lumentulon rytinät alkavat Pohjanmaalla huomenna. Samalla lämpötila kipuaa sinne nollan tietämille. Onpa livakkaat kelit ajella Isoon Kaupunkiin.

    Marralle semmoisia terveisiä että siivoaminen on tyhjän elämän täyttämistä erilaisilla pakkoliikkeillä tai sisäisen kaaoksen kompensoimista ulkoisella järjestyksellä. Sitä on tullut tehtyä tässä tämän talvisydämen aikana. Nyt lauhtui kelit, joten aloitan kevyesti metsätöillä. Sen voi ajatella metsikön siivouksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, joutilaisuus on asia minkä jokainen näkee omalla tavallaan ;-)

      Täällä tuli lunta ihan hulluna tänään. Tiet ja kadut olivat taas kuin kynnöspeltoa, onneksi ei ollut ongelmia Hopianuolen maavaran ja leveiden renkaiden ansiosta. Motarilla köröteltiin jonossa 70 km/h koska ohituskaista oli lumesta tukossa.

      Metsikön siivous, oivallus ;-) Joko ne koivut heittivät henkensä?

      Poista
  5. Terveisiä Napapiiriltä! Tosin en aivan sinne ole ehtinyt mutta ainakin Joulupukin paja on muutaman kilometrin päässä. Redsie porhalti eilen halki tuulen ja jäätävän vesisateen ja olin todella ilahtunut sen ominaisuuksista. Aamulla läksi liikennevaloista niin rivakasti että viereisellä kaistalla ollut Arctic Rallyn numeroitu kuljettaja kurkisteli seuraavissa liikennevaloissa:) lunta tulee taivaan täydeltä...huomenna pitkä on taas taival kohti kotia ja vielä Isolle Kirkollekin...terkkusia Torpalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten tarkka juttu, Redsie ei ole Redsy vaan juurikin RedSIE koska hää on karjalast lähtösin!

      Hyvä kun auto pelittää ja vastaa odotuksia. Kyllä sinä olet sen ansainnut. Ja etenkin noilla sinun vuotuisilla ajokilometreilläsi alla pitää olla kunnon peli.

      Jaksaa jaksaa, painaa painaa, huomenna on viikko jo puolessa!

      Poista
  6. Minäkin olen kuullut riittävän monta kertaa toteamuksen: "Ai sä teet kotona töitä? Sittenhän sun lapsesi ei ole koskaan ollut päivähoidossa, vai mitä." Tekisi mieli vastata, että aijaa, otatko itse lapsesi sinne toimistolle mukaan koko päiväksi? Ai et vai? No miksi et, kun kerran olet sitä mieltä, että täyspäiväinen työ ja täyspäiväinen lapsenhoito onnistuvat ihan vaivatta yhtä aikaa? Kyllä se joillekin on niin vaikeaa ymmärtää, että myös kotona tehtävään työhön on annettava ihan yhtä iso osa itsestään, ajastaan ja energiastaan kuin kodin ulkopuolellakin tehtävään! Yksinyrittäjällä vielä kun se palkka tulee tasan tarkkaan tehdystä työstä, pelkästä paikallaolosta ei heru latiakaan, toisin kuin kuukausipalkkaisilla.

    Ja ei, tietenkään liikunta-ala ei ole mitään työtä - sehän on harrastus. Juuri luin kotisalini sivuilta yhden ohjaajan esittelyn. Hän kertoi päätyneensä ohjaajaksi ajateltuaan jossain vaiheessa, että hitto, mä vietän täällä salilla niin paljon aikaa, että tästä pitäisi kyllä pikemminkin maksaa mulle päin eikä päinvastoin. Onnea vain tuleviin haasteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gnnnnnh! Kaikenlaisia aivopieruja ihmiset möläyttävätkin!

      Juuei, ei ole liikuntahomma mitään oikeaa työtä, sehän on harrastus :D

      Kiitos onnentoivotuksista, kaikki tarvitaan. Tässä edessä on kaikenlaista! Koetahan saada aikasi kulumaan ;-)

      Poista
  7. Totta, Redsie on Karjalast lähtösin ja siksi ehkä porsjuttelikin tänään aamu kuudesta lähtien kohti Kajaania Kuusamon kautta...p..le tuli vähän lenkkiä mutta ajamisen iloa senkin edestä. No, sekobolti-p-ivän lopuksi Home, sweet home! Terkkusia Kajaanista!½

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etsityin yhtään pidempää kiemuraa tehnyt? Venkula autoksi. Onneksi et ostanut Kuopijosta..;D

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com