Syyskuun satoa

Tomato on it's way

Seniorikansalaisen työpöytä

Hortensian toinen tuleminen

Näitä tulee vähän. Tyhmää.

Ihan jos tarkkoja ollaan, niin kuvathan ovat elokuulta jolloin sain viimeksi kuvausherätyksen.
Tomaattia pukkaa, paljon. Kiva kun laitettiin eri laatuja, niissä on selkeä makuero. Ihan outo homma on se, että luumutomaateista monet ovat kärjestä 'puutuneet' eli tavallaan muuttuneet ihmeen puumaisiksi. Enin osa on kuitenkin ihan priimaa. Veikkaan, että ne ekat keskenjääneet ovat saaneet kesäkuun hallaöinä kylmää ja paleltuneet.

Tomaattikuvan etualalla kiemurtaa viiniköynnös, se on kauheasti kasvanut pituutta. Täytyy tutustua sen talveuttamiseen. Roudaanko ruukun kellariin vai peittelenkö kasvihuoneeseen, se pitää miettiä tässä jossain vaiheessa.

Hauska juttu on tuo Hortensian toinen tuleminen, äitienpäiväkukka ihastui kasvihuoneen olosuhteisiin ja antoi kiitokseksi uudet kukat.

Chilisadon äärellä puistelen päätäni ja puin nyrkkiä, perhana kun ei sitten ollakaan ensi talvea omavaraisina. Kylmän alku keski loppu kesän jäljiltä ne kukkivat vasta nyt ja vasta muutama palko siellä pullistelee vihreänä. Onneksi ne palot voi punastuttaa sisällä, kypsyvät hyvin uuninpankolla.

Valkosipulisadosta en hiisku vielä mitään. Pieniä ovat, penteleet, mutta onneksi edes maku on sitä mitä pitääkin.

Torpan punastus 

Parhautta, suoraan puskasta

Lisää parhautta

Punastuvista chileistä hataraa aasinsiltaa pitkin kipitellään ihastelemaan Torpan seiniä. Osa niistä on jo punakoitunut, osa taitaa jäädä ensi kesän kelejä odottelemaan. Tärkeimmästä aloitettiin, eli eteläpäädystä joka tuossa kuvassa onkin melkein valmiina.

Nyt on työn alla länsipuoli eli Paraatipuolen seinä.

Karviaispuskissa oli ensimmäistä kertaa kunnolla marjaa, sekä syötäväksi, että muutamaan hillopurkilliseenkin. Onneksi Torpan koirat eivät ole innostuneet karviaisista. Nasse vetää kyllä vadelmia niin korkealta kuin yltää ja maistuvat ne Leffellekin. Peetu ei piittaa terveysmarjoista, Äijäruokaa eli muroja ja raakaa lihaa sitä pitää olla.

Peetu on muuten Leffen tulon myötä alkanut suhtautua syömiseen ihan niinkuin terrierin pitääkin, kaikkimullehetitännenyt! Ruokarauhan turvaamiseksi Peetu syö eri huoneessa, Nasse ja Leffe hotkivat omat eväänsä pienen hajuraon turvin. Ja Nasse ryysää tietysti omat syötyään tullaamaan Leffen kupin mutta ei sinne jää tuon ahneen spanielin jäljiltä edes hajua.

Takaisin sadonkorjuuseen...
Omenasato on surkeaa katsottavaa, rupea, rupea ja rupea! Perhanan perhana, ei noista hilloa tai sosetta keittele. Enkä ole ihan varma syötänkö mokomia ruppanoita edes hevosille. Käykööt itse maistamassa kelpaavatko kunhan kotiutuvat.

Maahan asti 

Siellä ne punastuu...

... ja rupeuntuu

Mehua noista kuulema ehkä saisi, mutta sitä on vielä pakkasessa, edellisvuosien ylijäämää.
Ihailtavan uutterasti nuo ikivanhat omppupuut kuitenkin tekevät hedelmää, ovat nähneet sotavuodet ja maailman myllerrykset. Yksi halkesi viime syyskuun ensilumen alle, oli reppanalla vielä lehdet ja omput kannettavana kun satoi 20 cm märkää lunta, muistan sen kuin eilisen. Painajaisena.

Luontoäiti on ollut vitsikäs tänä vuonna. Kovasti ne väittävät oppineet, että ei ole ilmasto muuttunut, ihan normivaihteluiden skaalalla ovat sekä lämmöt että pakkaset. Minun sietokyvyn skaalaan tämmöiset vitsivuodet eivät oikein mahdu, joku roti perhana vieköön!

Mustaherukkasato oli pientä marjaa ja vähän sitäkin. Mutta punainen ja valkoinen, ne kyllä kantavat marjaa oksat notkuen. Onneksi naapurin suosikkimarja on punainen viinimarja ja puskat tyhjentyvät hänen ansiostaan rivakkaa tahtia.

Tähänkin päivään mahtui kaikenlaista. Ystävällisessä ja kotoisassa pankissamme sain hyviä neuvoja ja viitenumeroita laskutusta varten. Ei tarvinnut varata aikaa eikä jonottaa kuin noin 5 minuuttia.

Sieltä kurvasin kylän virastotalolle (semmoinen meillä oikeasti on, entinen kunnantalo) jossa on kaupungin yhteispalvelupiste. Kipitin käytävää rakennusviraston kansliaan. Kopkop oveen ja heti pääsin juttusille. Kun selitin ihan vakavalla naamalla huoleni siitä, tarvitaanko ratsastuskentän tekoon jokin toimenpidelupa tai -ilmoitus, mies hörähti nauruun. Ei kuulema tarvita, korkeintaan voi kohteliaisuussyistä ilmoittaa naapurille.

Naapuri valitti asiasta puhuessani. On kuulema epäreilua viedä hevoset pois, hänen maisemansa on ollut ihan tyhjä liian pitkään. Vaati hevosia takaisin, per heti.

Pienen miinuksen tähän päivään tuovat päiväkahvit Iso-J:n seurassa. Hän toi kaksi hillomunkkia kaupunkireissultaan. Minä hotkaisin toisen ja ryystin sumpit perään. Sitten kassi olalle ja kaupunkiin. Grit Strengthiä äheltäessäni se perhanan munkki paistorasvoineen lillui kurkussa ja pyrki väkisin ylös ja ulos. Jäi paha mieli niistä päiväkahveista. Ei kannata päiväkahvittelut ei.

Esikoinen hyppäsi kyytiin ja tehtiin pari lenkkiä. Matkalta tarttuivat kyytiin lähes priimat ruskeat nahkapäitset, toisen roina on toisen aarre -todettiin ja kaksikymppinen sekä päitset vaihtoivat omistajaa.

Nuorempi oli tänään(kin) ratsastamassa Ponimiestä. Eilien estetunnin seurauksena klikkailen vielä tänään nettikaupasta ostoskoriin uudet ratsastushousut. Entiset kävivät pieneksi (!!!) ja niihin tuli eilen polveen reikä. Ponimiehen hyppy ja sen korkeus yllättivät kuskin joka suistui satulasta. Onneksi mitään sairaalareissua vaativaa haveria ei tapahtunut vaan tunti jatkui pienen puhinan jälkeen.

Joo, ei huono päivä, ei ensinkään. Mitähän kivaa huominen tuo?
Mieti sitä, missä lienetkin.

PeeÄääs: tälle on naurettu tänään. Huonoa huumoria huonosti täytettyjen eläinten kustannuksella, olkaa hyvät.