Eräänä kauniina aamuna

Perjantaina, 11. syyskuuta meillä oli kaunis, unenomainen, utuinen aamu. Kun katsoi oikeassa vinkkelissä vastavaloon, näki kuinka hento kosteus leijui ilmassa. Kameralla en osannut näkyä taltioida mutta aikani räpellettyä sain sentään jotain talteen. Kaunis ja rauhallinen aamu se oli.

Näissä loppukesän ja alkusyksyn aamuissa on parhaimmillaan paljon tunnetta, iloa menneestä kesästä, haikeutta, hyvästejä kesälle ja viimeiset auringonsäteet ennen kaiken pimentävää pitkää kaamosta. Nyt aurinko vielä lämmittää, kohta se on kaukainen pallo joka hädintuskin jaksaa pinnistää näkyviin. Kunnes sitten vuoden vaihduttua valoisan aika jatkuu, kohta harppoo pitkin askelin kohti uutta kesää.

Tämä kesä oli hyvä kesä. Säät olivat sitä yhtä Hipsaanian kuukautta lukuunottamatta likimain luokattoman huonot mutta kaikkihan se on otettava mikä annetaan. Myös sää. Ja se on kaikille sama.
Hipsaanian kuumuuden jälkeen iho oli kananlihalla viikon kunnes karaistui.

Niin paljon iloa, hyviä hetkiä ja kivoja muistoja. Yleensä suurinta iloa minulle tuottavat yhteiset ruokahetket joko ihan perheen tai isomman joukon kanssa. Nyt eritoten ymmärrän iloita, koska vuosi sitten jokainen ruokahetki oli jännitystä täynnä.

Perjantain aamussa huomasin, kuinka yövuorossa oli seitinkutoja ollut ahkerana. Hienoja kudelmia, välillä silkkaa syheröä ja sitten taas kaunista kuviota. Siinä on ehkä joutunut kutoja improvisoimaan tai sitten on ollut langassa syöttövirhe. Ihmettelin pitkään noita kuvioita, kauniita.

En ottanut edes koiria mukaan, ne ryökäleet olisivat juosseet huimina ympäriinsä aiheuttaen pelkkää kaaosta ja epäjärjestystä. Ja vähintään joku tolloista olisi photobombannut kuvan kyykkimällä köntsällä taustalla tai tunkemalla märän kuononsa kameran linssiin kiinni.

Sitä paitsi, ennen kuvien ottamista ne olivat jo olleet ulkona ja kuvien ottohetkellä kuivattelivat koipiaan lattialämmityksessä. Se on kyllä aivan mahtihyvä keksintö, rekut kuivavat salonkikelpoisiksi nopeasti.

Kuvat räpsittyäni olikin aika nakata kassiin vähän vaihtovaatteita ja muuta reissukampetta, lähdettiin sujuttelemaan kohti etelän kaupunkeja. Esikoinen jäi kotiin potemaan räkätautiaan, tavoitteena sunnuntaiaamuun kuntopiikki jolloin reissubussi kohti Tukholmaa starttaa Norssin pihalta. Nuorimmainen ja Leffe valloittivat takapenkin, Nuorimmainen sai luvallani omaa lomaa koulusta ja Leffe lähti muuten vaan sivistymään.

Mielelläni olisin viipynyt puutarhassa vielä hetken, nämä ovat näitä viimeisiä aamuja jolloin ilmassa on ihastuttava sekoitus kesää ja syksyä.

Jatkukoon tämä lämmin, kuiva ja kaunis sää vielä hyvän aikaa. Hevoset tulevat huomenna kotiin ja mikäpä olisi sen mukavampaa kuin jatkaa laidunkautta kotimäellä.

Etelänreissusta tuonnempana, ehkä. Tässä on erikoinen viikko edessä kun yksi reissaa Tukholmassa, Iso-J poistuu työmatkalle ja me Nuorimmaisen kanssa pidetään Torpasta huolta.

Siskolikalla on vielä oudompaa, hänen Perikuntansa esikoinen matkustaa sunnuntaina Skotlantiin, yliopistoelämä fuksiviikkoineen alkaa heti maanantaina. Justiinsahan me pönötettiin ristiäisissä... nyt jo lähtee maailmalle. Onneksi sinne lähtee ihan hemmetin fiksu ja skarppi nuorimies jolla on selkeät päämäärät ja tavoitteet. Ja sopivasti pilkettä silmäkulmassa että muistaa ottaa ilon irti myös opiskelijaelämän rennommastakin puolesta.

Nämä kauniit aamut kiitävät vuosi vuodelta vinhempaa vauhtia. Siirryn pohtimaan asiaa ja hetkessä elämistä pihasaunaan. Ulkona on jo pimeää, taivaan nappikauppa näyttäisi olevan auki ja elämässä on muutenkin kaikki hurjan hyvin.

Olkoon sinullakin, missä lienetkin!

MUOKS: 

aprillia, eivät ne hevoset tänään kotiin tulleet, maanantaina ehkä. Laidun on valmiina, akku vain kiinni paimeneen ja aitaan niin sitten passaa tulla.

Nuorimmainen oli tänään valkussa Ponimiehen kanssa ja voi veljet miten hyvännäköistä menoa oli! Huomenna vielä yksi valkkutunti ja sitten kotiin.