perjantai 6. maaliskuuta 2015

Välineurheilua


Vuosi sitten oltiin kuvan maisemissa, ihanalla pikku saarella keskellä Atlanttia. Samankaltaisissa hevosenpersausmaisemissa on näinäkin aikoina pähkäilty Ihmepojan satula-asioita.

On nimittäin tullut aika satulanvaihdon (kaikkien hevosihmisten kuuluu tässä vaiheessa kavahtaen hypähtää istuimeltaan ainakin kymmenen senttiä ylös). Kyllä, Operaation Satulanvaihto on täällä. On meillä karvanvaihtokin, mutta se on pikkujuttu.

Ihmepojan ensisatula siirtyi tarhakaverille ja sen jälkeen se päätyy vaikka baarijakkaraksi, ei siitä kalua tule enää, elämänsä ehtoossa on se penkki.

Ihmepoika on onneksi sangen suoranuottinen tapaus myös välineiden suhteen. Kunhan on sopiva, kaikki käy. Ja kuten ounastelinkin, siihen selkään ei mene yksikään satulamarkkinoiden edullisimmista merkeistä, kaikki pyörivät ponin vatsanseudun ympäri. Keikkuu eteen ja taakse, sivulle ja toisellekin. Kaikenlaiset satulavyöversiotkin on testattu, ei apua. On tyrkätty romaania alle (ei kirjaa vaan lampaankarvavällyä), pad-huopia, ihan kaikkea. Ja on sovitettu satuloita.

Asiaa on talven aikana pähkäilty ja tulin siihen tulokseen, että on syytä kokeilla jo edesmenneen hevoseni kautta tutuksi tullutta merkkiä.


Sattumoisin tulin vilkaisseeksi paikallisen varustemyymälän satulaseinää ja kas, siellähän oli pukilla tismalleen oikea malli, oikea leveys ja likimain täydellinen istuinkokokin. Kyytiin. Ja illalla sainkin ylistävää palautetta Ihmepojan tiimiltä, satula istuu 99 %:n hyvin, ehkä aavistuksen lapojen kohdalta kapea, mutta kunhan lapojen päältä tiristetään talvisilavat pois, penkki istuu kuin hansikas. Turha varmaan mainita, että ko. satulassa kuski istuu hyvin, oikein ja mielellään. Ei ole laihian kirkonpenkkimallia eli kapea, karhea ja kova vaan miellyttävä, mukava, perskurkkanoita hellivä istuin.

No siinä vaiheessahan hätäisempi heittää riemusta voltteja. Mutta muistin satulan hintalapun, 890 €. Joka oli kuulema tingitty hinta. No joo... tingitty ja tingitty. Itse samanmerkkisen satulan uutena ostaneena, vuosia käyttäneenä ja edelleen myyneenä uskon ymmärtäväni mikä merkkisatuloiden hintataso. Ja tuo 890 € on sen kuntoisesta satulasta paljon. Pari sataa on vähintään ilmaa hinnassa.

Pikaisella googlettelulla löysin heti toisen myyjän jolla oli parempikuntoinen hintaan 700 €. Mutta väärä istuinkoko.

Niinpä luotan taas kerran sosiaalisen median voimaan ja laitan tänne etsintäkuulutuksen.

CLIFF BARNSBY YLEISSATULA (malli Omega?)
Leveys 4, istuin 16,5 / 17 "

Havainnoista ja hintapyynneistä voi laittaa tietoa minulle ihan millä vaan välineellä, vaikka kommenttilootan kautta tai hirnakka@gmail.com ja soittaakin saa.

Ilmaiseksihan ei hyvää(kään) saa ja köyhälle kaikki on kallista. Hinta saisi kuitenkin käytetyllä olla käytetyn tasoinen, uuden osaan kyllä ostaa ihan itsekin ja sen tekisin jos olisi ns. löysää rahaa hillopurkkijemmassa. Juuri nyt ei ole.

---

Muilta osin hiihtolomaviikkoa on vietetty melko vähäisillä aktiviteeteilla. Eilen katsoin ampumahiihtoa telkkarista, alkuhan se on sekin.

Alkuviikko meni Esikoisella ja Iso-J:llä sairastaessa mitälie kuumetautia, me Nuorimmaisen kanssa sentään käytiin venyttäytymässä Body Balancessa ja tänään kävin vetämässä ihan häiriintyneet selkätreenit rakkaan koutsini kanssa. Valitettavasti videomateriaaliakin on eräällä kanavalla tilanteesta julkaistu, anteeksi siitä.

Muut voivat kurkkia loppukuumottelujen tunnelmia vaikka tästä youtube pätkästä, siinä näytetään kuinka burpee tehdään. Minä tein siirtymän kahden loikan välillä täyskierähdyksellä maassa, se oli joku rullaava burpee. Tein ensin kymmenen ja videolla näkyy välikuoleman jälkeen tehdyt kymmenen. Ei ole sulokasta eikä energistä liikehdintää, ennemmin se näyttää mursun kuolinkamppailulta.

Noh, kaikkeahan sitä pitää kokeilla, jopa kansantanhuja. Tai ainakin burpeehyppyjä.
Mukavaa perjantai-iltaa, missä lienetkin!







5 kommenttia:

  1. Terveisiä (kuume)hourulasta! Olen jo päässyt hevoselämässäni rahan suhteen hintajärkytyksistä. Noihin kakkaaviin ja heinää ylenpalttisesti mutustaviin kauramoottoreihin palaa niin paljon rahaa, että muutamat satulat sinne tänne heilauttaa taloutta onneksi aina vaan hetkellisesti.

    Mutta hauskinta tässä on se, että osa meidän hevosista on huomattavasti halvempia, kuin niillä käytettävät varusteet. Todellistä välineurheilua!
    Rapsuja omalle tummalle komialle, het kuhan tästä tokenen täytyy tulla käymään. Ja kohtahan sitä juhlitaan Vallun 19v synttäreitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi teitä kuumeilevia. Eikä nyt taida olla kyseessä keväinen autokuume tai peräti varsakuume? Mehän kyllä voitaisi tuo meidän Töttis asentaa itämään ja tämmöisenä kylien välisenä projektina kantaa kortemme kekoon Suomenhevosen puolesta? :D

      Joo, mullakin on varusteissa ollut enemmän rahaa kiinni kuin hevosen ostohinnassa, se on aika tavallistakin. Etenkin jos hevosta vieraalla pitää, ostohinta on vain hyttysenpissan pisaran puolikas kokonaiskuluista.

      Mutta eikös se niin ole, että hevosten arvo mitataan muissa ansioissa kuin euroissa... uskonto kymppi ja matikka nelonen, niistä on hevosihminen tehty.

      Näillä mennään.

      Value party, ehdottomasti!

      Poista
    2. Voi jösses, Vallulle Partyt, ehdottomasti...

      Poista
  2. Hmmm... Heidipä tuon sanoi. Kaikkinensa varustus saattaapi hiipiä arvoltaan kauramoottoria arvokkaammaksi. Mullakin on tuolla varastoituna laadukas lännensatula, jonka asianmukainen myyntihinta lienee jotain 700-800 euron tietämillä.

    Hirnakan suuntaan lähettelin aikoinaan muita ylijäämiä, tuo länkkäri ja muutamat loimet jäivät. Loimistakin suurimman osan olen rahdannut kummipoikaorin kasvutarpeisiin. Ei se kauaa ponikoossa ole. Mutta loimet onkin kulutustarvaraa, erityisesti varsoilla ja muuten näppärillä loimentuhoojilla.

    Keväisiä tuulia Torpalle ja muille kulkijoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne lähettämäsi ylijäämät ovat täällä visusti tallessa odottamassa tulevia tarpeita, nyt Ihmepoika on kasvanut niistä jo ulos. Harjoiteltiin varusteiden kantamista pukemalla ajovermeitä päälle vaikka miten päin ja vähän ajettiinkin maasta käsin.

      Ehkä minä vielä joskus issikan hommaan kun on jo suitsetkin :D

      Keväisiä tuulia sinnekin, nyt puhaltaakin kovaa, meni ampumahiihdoissa kudit hutiin jopa karjalan tytöiltä.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com