Felix ja rosvosektori

Kamelinvar... käpälä ja pari muuta rehua

Pitäähän tämä tulla tänne muistiin merkitsemään kun on kyse Merkittävästä Tapahtumasta.

Felix, tuo potentiaalinen nuorisorikollinen ja kelmien kelmi pelasi eilen(kin) upporikasta ja rutiköyhää hengailemalla takaoven lähistöllä talliinlähtöaikaan. No tällä kertaa Felix pyöräytti rosvosektorille ja kärsi uhkarohkeudestaan karvaimman kautta.

Nimittäin tänä aamuna kun hoipuin aamukoomassa alakertaan ja ulkoistin koiria aamupissalle, ihmettelin miksei Felixin tyhmä naama killistele ruokakippojen äärellä odottamassa aamiaista. Ei näkynyt Felixiä mutta Oscar oli ihan eksyksissä. Jotenkin orpo ja hätääntynyt.

Iloisesti vinksahtanut Oscar

Siinä meni jokunen tovi kun tajusin, että nyt ei ole asiat kunnossa ja Felix pitää löytää ennenkuin lähdetään kotoa. 

Ei ollut saunassa, ei muualla talossa. Ei tullut vaikka kuinka huusi ja maanitteli. Yleensähän se on paikalla viivana kun ruokapussin saa käteensä, edes avaamaan ei ehdi kun keltainen naama on jo toisesta päästä pussia nyhtämässä.

Nuorimmainen etsi ulkoa kaikki kissojen perinteiset lymypaikat, riihen, leikkimökin, pihasaunan, aitan, nada. Ei kissaa missään. Ulkona myrskysi ja tuiversi pahemmin kuin pitkään aikaan.

Sen verran kävin minäkin ulkona katsomassa, että tielle päin ei tassunjälkiä mennyt. Kiinnitin uudelleen huomiota taloa kiertäneeseen kissanpolkuun. Pysähdyin takaovelle toviksi huutelemaan ja kyllä, jostain kuului surkeaa parkua! Felixin parkua, nälkäitkua ja harmitusnaukumista. Vaan kun ei näy kissaa. Katse puuhun, ei ole siellä. Katse kattoon, ei näy siellä. Katse maahan ja korva tarkaksi. Ja sieltä syksyllä nurkkaan jääneen jätesäkkimyttysen alta löytyi surkeasti uliseva Felix. Ihan se oli kuiva ja lämmin ja ehjä, mutta ehdottomasti hyvin järkyttynyt ja mahdottoman nälkäinen. Rääkyi kuin olisi isompiakin tuskia kärsinyt. 

Äkkiä laskien kattiparka oli ollut ulkona vähintään puoli kymmenestä aamuun, nimittäin niihin aikoihin kävin illalla sammuttamassa tallista valot. Aivan varma en ole siitä, oliko Felix kotona vielä kun lähdimme talliin kahdeksan aikaan vai lipsahtiko ovesta jossain muussa välissä.

Joka tapauksessa katti on tallessa ja kotona. Hetihän se kävi mielessä viime vuoden Pääsiäinen, kiirastorstaina noutaja korjasi Veli Winstonin. Onneksi nyt säästyttiin kyyneliltä ja surulta ja Felixkin leppyy kun saa riittävästi ruokaa ja lepoa.

Edes istua en jaksa

Yön onneton kulkija

Nyt onkin ollut rauhallista kun seikkailija huilaa, tankkaa ja huilaa taas lisää. Saunan lämmitetyllä lattialla on hyvä toipua seikkailusta ja miettiä mitä elämä opetti. Illan tullen se on kuitenkin taas sorhautumassa ovenraossa, ei se mitään opi.

Noista ekan kuvan kukista vielä sananen.
Iso-J sai Torpanmäen naisväeltä vinksahtaneen kukkakimpun, kuinkas muutenkaan. Siinä on kasvi nimeltä kamelinkäpälä, luutahirssiä ja tuon keltaisen palleron nimeä en todellakaan muista. Hassut kasvit kuitenkin. Vähän minua kyllä hymyilytti vinosti kamelinkäpälän sievistelevä nimi. Tuskin olen ainoa jolle nousee kuitenkin mieleen kamelinvarvas.

Mukavaa tiistaipäivää, missä lienetkin! Pysy lämpimässä ja ruokakippojen lähettyvillä.

Se o kesä ny!

Näkeehän sen nyt sokea otsallaan, se on kesäaika nyt. Kellot on veivattu tunnilla kesää kohti ja ulkona näyttää osimoilleen tältä. Jotta kesä se on, selkee homma.

Kuvat on otettu muutama päivä sitten kun se hyvässä vauhdissa eteenpäin posottanut kevät ajoi sivuraiteelle ja minnelie pöhheikköön, tilalle tuli vuorokaudessa liki 20 cm sitä ihtiään. Hädintuskin ehtivät sulaa pois ja ilma vähän lämmitä kun jo tänään tätä ihanuutta saatiin taas lisää.

Liikenne on kuulema puurona, hätähousut luistelevat kesärenkaineen ja hinausliike kiittää, rahaa tulee kuin rännistä näillä säillä. Tuossa meidänkin kylätiellä on tänään körötelty ihan maltillisia nopeuksia, yleensähän tuo on semmoinen kiihdytyskaista jossa pojankossit ja muut märkäkorvat ottavat datsuneistaan irti minkä saavat.

Iso-J tuli juuri kotiin Vuokatin suunnalta ja kertoi, että pliukasta on kuin seuraintalon parketilla. Milloin lie sinne kerennyt lattian pliukkauden testaamaan. No, syntymäpäiväänsä viettää hän tänään ja näistä keleistähän ne synttärit yleensä muistetaan. Sitä manaamisen määrää.

Torpan rauhaan ei mitään ihmeitä kuulu. Ihan tarkoituksella pidin vähän pienempää ääntä bloginkin puolella kun ei oikein herunut mitään. Eikä tänäänkään tämän kummempaa irtoa.

Tänään oli kyllä siitä erikoinen päivä, että läväytin ruotoni kuntosalin hoitolapuolen Taikanäpin lavitsalle ja hän nikkaroi muutaman rankaani piinanneen fasettilukon auki. Lisäksi väänteli niskani melkoiselle rusetille mutta se auttoi, veri kiertää taas vintille saakka ja pää kääntyy ihan issekseen. En minä edes tiennyt, että mulla mitään fasettilukkoja olisi. Fasettihionnan olen kuullut ja falsetti on se kimakka ääniala johon jotkut kykenevät. No, lukko mikä lukko ja aukaistaan kun kerran avaimet on.

Varasin samalla uuden ajan, ei tämä yhdestä vanutuksesta valmiiksi tule. Eikä ollut sikäli ihan hukkareissu, alustin nimittäin Iso-J:lle kaupantynkääkin siinä loikoessani.

Titalle tiedoksi, selän valuvikakohta on tasoittunut huomattavasti ja nyt sitä voi jo vähän varovasti suostutella uuteen asentoon, semmoiseen normaaliin. Ei kuulema ole tekemätön paikka. Ihme se on.
Toki osan kunniasta saan kyllä ottaa ihan itsellekin, ei ole turhaan salin puolella mörssäröity.

Tähän loppuun vielä tunnistustehtävä. Mikä tuo on? Räksä? Ei se ainakaan mustarastas ole, ihan outolintu kunnes joku fiksu lukija sen tunnistaa. Jään odottamaan.
Tänään saa räksäkin hangessa rämpiä. Sen verran olin jalomielinen, että tankkasin vielä kerran talipallorenkaan ja siemenmökin, sääliksi käy räksäreppanaa.

Kivaa kevät... öööh siis... kesäviikon alkua, missä lienetkin!

Jonkin sortin kooma

Ihmepoika lähettää terveisiä kaikille faneilleen ympäri maita ja mantereita.

Minussa ei juuri nyt ole kovinkaan kummoista älyllistä elämää, päivän aktiviteetit veivät kyllä tehot koneesta. Äsken tankattiin päivällistä eikä nyt jaksa kissaa sanoa, saati häätää pois jalkojen päältä makaamasta. 

Nousi ankara tuuli, huomenna saa kerätä risuja ja oksia eli ulkojumppaakin on luvassa. 

Ei mulla nyt muuta kuin leppoisaa perjantai-iltaa, missä lienetkin!

Viikko etenee

Tänään nostan luurit narikasta, pistän Spotifyn taustalle ja koetan keskittyä vaiheeksi vähän avustaviin tehtäviin eli sommitella kuvia ja tietoa jonkinlaiseksi järkeväksi yhdistelmäksi. Ei ihan helpoin nakki, mutta ihan kivaa puuhaa. Etenkin jos kukaan (joku) ei jatkuvasti ilmesty näkökenttään viittilöimään tärkeitä asioita 'onko kahvia?', 'voitko laittaa kahvia', 'haitko postin?'. Paino sanalla JOS.
Minä niin oikeasti kaipaisin omaa työtilaa, tässä tuvan nurkassa olen aina saatavilla ja aina puhuteltavissa vaikken tahtoisikaan.

Ei, en valita. Onhan tämä ihan mukava työpaikka, voin välillä poiketa Ihmepojan kengitystä seuraamaan, välillä käväistä koirien kanssa pihalla ja tietysti ihan itse on saanut 'sisustaa' työpaikkansa. Eikä ole pomoa niskaan huohottamassa.

Tässä näyttää nyt käyvän vielä niinkin, että joudun jalkautumaan asiakkaiden pariin. Iso-J ei kaikkialle ehdi ja minun aikatauluihini mahtuu kyllä lähiseudun pienemmät keikat. Asia vaatii toki vähän kalenterin kaivelua ja vielä vähän lisää asioiden sovittamista, mutta kyllä se varmasti hoituu.

Peetukin kaiveli hangella, varmaan joku mehevä myyränpesän käry kävi nokkaan.

Nyt ei ole enää hankia. Eilen satoi liki 20 cm uutta lunta. Tänään kävi jo aurakin pihassa. Ja kohta, kun +5°:n lämpötila tekee tehtävänsä, kumiteräsaapas lotisee rehvakkaasti sohjossa. Nyt on jo kovin märkää. Uutisissa toki kerrotaan jo kylmenevästä ja huomisen sääkartalla helottaa aurinko. Kyllä tämä kevät taas etenee mielenkiintoisin kiemuroin.

Monta kiemuraa tulee varmasti lähiviikkoina eteen. Onneksi Pääsiäinen on ihan kulman takana. Toukokuulle on jo varattu yksi reissu Isolle kirkolle, Helatorstaina kurvaan Perillisten kanssa etelän suuntaan. Sitten alkaakin huima loppukiri touko- ja kesäkuun alkuun. Siinä on koulujen loppumiset, Nuorimmaisen synttärit, Esikoisen ripari, kesätyöt (molemmilla, toivottavasti) ja konfirmaatio. Kovasti odotan kanaseurueen kuskaamista Raaheen, se on yksi mieluisimmista hommista tälle keväälle. Yhdet häätkin on mitä ilmeisimmin tiedossa ja tänään on 91 päivää lomaan, siihen viralliseen osuuteen. Jouluun 275 päivää.

Jännä miten tänä keväänä jokainen viikko tuo jotain uutta ja ennenkokematonta. Perillisillä on yhä enemmän omia juttuja, Esikoinen on tänään tukioppilaskurssituksessa, on TET-viikkoa, riparia ja muuta. Eipähän käy aika pitkäksi.

Heidin kanssa puhuttiin vähän semmoisesta vaihtoehdosta, että Töttis the Dramaqueen tekisi ehkä vastavierailun Vallun kotimaisemiin. Meillä olisi silloin talli tyhjänä muutaman viikon ajan. Tuntuu ajatuksenakin oudolta. Ja suoraan sanoen vähän houkuttelevaltakin.

Noo, näitä pohditaan sitä mukaa kun eteen tulevat.
Nyt ne luurit ja hommiin.
Mukavaa tiistaita, missä lienetkin!

What the hittoa, havuja??!

PeeÄäs: kiesi on pajalla, yhä. Jotenkin nyt tuntuu, että on pikkuisen isompi vikavika. Oi jospa kohta olisi oikeasti aika sonnustautua ostohousuihin ja lähteä potkimaan renkaita.

Revi tästä nyt sitten

Aurinkoinen viikko on muisto vain. Heidi kävi rapsuttelemassa Vallua ja hevoset nauttivat auringon lämpöterapiasta. Karvanlähtö on vielä vaiheessa eli punertavanruskeaa hevosenkarvaa on kaikkialla. Kevätkiireiset tintit ovat kantaneet tuhansia karvatuppoja pesiinsä. No, se oli silloin viime viikolla kun oli kevät. Nyt tintit istuvat nokka jäässä salavien oksistossa ja koettavat pysytellä hengissä. Eivät laula nuottiakaan.

Nyt on taas talvi. Lunta sataa aina vaan sakeammin ja kohta sitä on pihalla puolisääreen (meikäläisen hobittikoipi mittatikkuna).

Kevät on oikukas ja aina löytyy se 'positiivari' joka aloittaa iänikuisen lällätyksen kuinka uusi lumi on vanhan surma. Perhana vieköön ihan sama, minua jo vtuttaa tuo lumi, poispoispois kaikki heti!

Facebookissa olen saanut Ilohaasteen. Seitsemänä päivänä pitäisi listata pieniä ja isoja ilon aiheita. Päivät 1-5 olivatkin tosi helppoja, oli aurinkoa ja muuta pientä ja isompaakin kivaa.

Tämä viikko alkoi semmoisella kierteellä, että tästä on hieman haasteellista löytää niitä ilonpilkahduksia.

Aamulla Attack -ryhmätunti peruttiin. Satoi lunta. Oli liukasta, melkein kaaduin tallihommissa. Kaaduin koiria pissattaessa, käteen sattui. Tein salitreenin, olkapäässä on joku hiton pinne ihan kireellä. Vesipullo tyhjeni autonpenkille. Posti toi laskuja. Lunta sataa. Melkein kaaduin kun vein hevosille heiniä. Sukat kastuivat. Näkkäri on loppu.

Revi tästä nyt sitten lystiä. En revi.. eikäkunjoo!!
Kiva juttu oli se, että vanha koulukaverini oli saanut fb-viestini ja vastasi. Kyllä se taitaa tämän päivän pelastaa. Ja kello on vasta vähän yli puolenpäivän, tällä päivällä on vielä aikaa parantaa juoksuaan. Sian lailla.

Ei mulla muuta. Muikeaa maanantaita, missä lienetkin!

PeeÄäs: päivän toinen kaupunkireissu päättyi tasapeliin. Auto hyytyi menomatkalla ja ihan silkalla kiukulla sain sen potkittua takaisin, on nyt pajalla laitettavana. Kohta pitää niitä autonostohousuja sovitella jalkaan ja lähteä autokaupoille, nyt nimittäin alkaa mitta täyttyä noita puolaongelmia sun muita.
Päivän pelasti ihana Maria joka teki räpsyihin takuuhuollon, veloitus 0 € + hyvä mieli. Kiitos.

Valoa ja varjoa

Viime viikko oli varsinainen kevätviikko. Samalle viikolle sattui huikeita revontulia, auringonpimennys, kevätpäiväntasaus ja lämpöennätyspäiviä. Nyt on pakkasta, muutama aste vain, mutta kylmältä tuntuu.

Auringonpimennystä en lähtenyt kuvaamaan koska a) en osaa b) en opetellut ajoissa c) koska laiska.
Netti on pullollaan erilaisia pimennyskuvia joten mieluusti nautin toisten otoksista. Islantilaiset valokuvaajat ovat kunnostautuneet oikein hyvin, moneltakin sivustolta löytyy hienoja kuvia.

Pimennyksen hetkellä pidin ikkunaa auki ja seurasin valoa. Varjot pitenivät, valo tuntui jotenkin pysähtyneen ahdistavalta. Omenapuussa möykännyt talitintti vaikeni ja tuulikin tyyntyi muutamaksi minuutiksi. Outo tilanne, hyvin kummallinen.  Ihan kuin pieni maailmanloppu, kaikki pysähtyi.

Hrrr.... Luontoäiti voisi nyt palata normaaliksi ja antaa kevään edetä. Penkistä punnertaa jo esiin vaikka mitä, ensimmäisiä kevätkukkijoitakin (se Titan tunnistama Adonis) saa kohta kytätä kameran kanssa eivätkä takapihan varjopenkin pikkunarsissit kauaa mullan alla pysy, piipat on jo tunnustelemassa lämpötilaa.

Sarvipäinen metsäborderi

Mitä tulee kuvaamiseen, eilen sitten lopultakin nöyrryin ja latasin pahuksen Picasan koneelleni. Nyt on helppoa ja kätevää perkata kuvia saman tien roskikseen ja jakaa eri kansioihin. Eilen olikin purkamista, yli 600 jäähallikuvaa.

Joku siinä Picasassa tökkii, ehkä se, että luovutan kuvieni oikeudet Googlemonsterille, en minä ainakaan jaksa lukea kaikkia 'hyväksymällä nämä ehdot myyn sieluni googlelle' -litanioita. Toisaalta en koe tarvitsevani monimutkaisia Photoshop -ohjelmia. Koska kuva on joko hyvä tai huono. Huono poistetaan, hyvä pidetään. Tarvittaessa yritetään rajaamalla ja värejä pikkuisen fiksaamalla pelastaa mitä pelastettavissa on. Ja turha itsekritiikki pois, julkaisen juuri sellaista kuvaa jota itse kehtaan. Kellä silmiä kirveltää kuvien epäsuhta ja kohina ja ties mikä, menköön ihailemaan ansioituneempia räpsyjä. Nih.

Voisin kuitenkin yrittää tutustua Picasan maailmaan vähän paremmin, huomasin nimittäin eilen, että verkkoalbumissa (?) ovat ilmeisesti kaikki Picasan kautta siirtämäni kuvat. Hämmentävää. Jollain kuvalla oli yli 2000 katselua enkä edes muista milloin olen kuvan ottanut.

Mulla on selkeästi varjonpaikkoja myös sen ymmärryksessä mitä tulee nettiin ja kuvien lataamiseen.

Lätkäpojat olivat perillä Oulunkylän hallilla heti kl. 23:n jälkeen eli ihan kohtuulliseen aikaan. Tänään on uusi matsi saman vastustajan kanssa, toivottavasti homma ei ratkea vielä tänään vaan viimeinen ja ratkaiseva matsi pelataan keskiviikkona täällä. Rankka viikko pojille tulee mikäli näin käy. Katsomossa ollaan, se on varmaa. Kokoonpanoon kuuluu ehdottomasti myös Seniorikansalainen joka oli eilen hyvin innokkaasti seuraamassa matsin käänteitä. Kummipoika oli iloinen mummon nähdessään ja mikäpä ettei. Oli siellä pukkarissa pyörähtänyt muuan eduskuntaan mielivä Iso Persukin selfien ottamassa. Kyllä ne joka paikkaan ehtivätkin.

Muutenkin päättyvä viikko on ollut aika kiva. Esikoinen pääsi tukioppilaaksi, Iso-J:n aloittama elämäntaparemontti lähti mallikkaasti käyntiin ja tänään illalla saadaan Esikoisen riparipassiin myös se viimeinen leima. Aamulla haettiin jo yksi. Nuorimmainen linnoittautui huoneeseensa Oreojäätelönsä kanssa ja kun oikein tarkkaan kuuntelee, sieltä kuuluu ihan selvää tyytyväistä kehräämistä. Eikä se ole kissa.

Nyt on hyvä aika siirtyä ulkoilma-aktiviteettien pariin, hanki kantaa ja aurinko paistaa. Kylmä tuulikaan ei haittaa kun etsii sopivasti vaatetta päälleen. Sinne siis.

Oscar näyttää mallia laiskotteluun. Lepää ja ulkoile sinäkin, missä lienetkin!

Kevätpäiväntasaus 2015

Keltaista! Kevät!

Tänään on ollut kiva päivä.
Aamulla ei ollut kiire minnekään vaan saatiin ihan rauhassa vetelehtiä ja parsia univajeita kasaan. Eihän niitä nyt ihmeemmin ole päässyt kertymään, mutta on kiva kun voi aamutallin ja koirien pissityksen jälkeen köllähtää vielä toviksi petiin. Sitten saa rauhassa ryystää toisenkin mukillisen kahvia ja lukea lehden rauhassa.

Päivällä hankkiuduttiin koko porukka jäähallille, kummipojan jengi oli pelaamassa C-poikien play-offseja. Tänään tuli niukka tappio, mutta huomenna ottavat revanssin kotihallissaan.
Toivottavasti keskiviikkona täällä pelattava matsi tuo hyvän ratkaisun ja kausi jatkuu finaaleihin.

Noh, matsi kerrallaan, huomenna on voitettava.

Koska on kevätpäivän tasaus, voidaan vilkuttaa talvelle hyvästit ja toivottaa kevät ja kesä tervetulleeksi.

Jatkan huomenna, kirkonmenoja on kahteen otteeseen, sitten on riparipassi hoidettu kuntoon.
Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin!

Viralliset kevätkukat

Tasa-arvon päivä... ja ihanaa turhuutta

No Photoshop, no filter

Eilen keskiviikkona oli ihana tyttöpäivä. Hömppäsin oikein kunnolla ja kuten kuvasta näkyy, pötköttelin pari tuntia kosmetologin lavitsalla kuunnellen ihanaa aaltojen kohinaa. Eikä tullut edes pissahätä.

Parin tunnin jälkeen oli silmät melko punaiset, mutta niitä koristivat oikein kivat bambiräpsyttimet.

Ripset tuulessa viuhuen kipitin hakemaan autoa ja vähän väliä kurkin peiliin jotta onko ne vielä tallella. Ovat ne. Muutama haiven on irronnut mutta se kuuluu asiaan. Ja on näillä viikon takuu, saan ihan ilmaisen takuuhuollon jos nyt ripisevät yksi kerrallaan pois.

Kyllähän tuo kiireisiä aamuja pelastaa eikä kanssaeläjien silmiä kirvellä meitsin aamunaama toivottavasti niin pahasti kuin ennen. Luulen, että minusta ja ripsistä tuli bestikset. Kiva oli saliltakin lähteä kun näytti jopa ihmiseltä, ei punakalta katkaravulta.

Tämä on sitten toistaiseksi ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen Torpan kauneuspostaus, sama pälli täällä on, välillä vähän laitetumpana mutta yleensä eleganssi on 'mielenkiintoinen ja luova'. Aamulenkillä koirien kanssa asuna olivat virttyneet lökäriverkkarit, villasukat, crocsit ja rääkyvän keltainen kevyttoppis. Ketä haittaa? Hangella oli kivaa. Pikkulinnut taisivat kyllä vähän järkyttyä näkemästään sillä niiden kiivas sirkutus vaimeni kun pelmahdin pihalle.

Nuorimmainen loikki onnellisena löydettyään kaupan jätskialtaasta suosikkimakunsa jäätelönä. Dominokeksit eivät sitten ole sama asia kuin Oreot, ettäs tiedätte. Vaikka minä en välttämättä sokkotestissä osaisi niitä erottaa.

Koska minulla ei ole mitään kohtuutta jäätelön suhteen, sain maistaa valvotusti vain yhden pienen lusikallisen. Hyvää oli. Minulla ja jäätelöllä on selvä peli, kaikki tai ei mitään. En tunne kohtuutta, kuulen sen avatun paketin houkuttelevan seireenin äänellä 'tule ja syö loput, tule kiireesti' ... ja sitten sitä mennään taas pakastimelle. 

On mulla pakastimen perukoilla yksi Aino Ihana mokkaunelma -paketti, avaamatta. Hyvä tietää, että lohtuherkku on saatavilla kun ankara tarve iskee. Nyt ei ole.

Aurinkokin paistelee vaikka piti tulla lunta ja ties mitä. 

Hömpsänhei, tasa-arvoa vaan kaikille, missä lienettekin!

Tämäkin vielä

Silmua pukkaa

Siinä se on, hirmu pikkuinen hevoskastanjan alku, Tita sen tänne toi ja tietää tarkan tieteellisen nimenkin, minä puhun rehvakkaasti Hevoskastanjasta. Yrittää reppana yhä kohti korkeuksia, ei häneltä uskoa omiin voimavaroihin puutu. Se on kuitenkin vain ajan kysymys milloin ohiloikkaava rusakonretku hänet typistää bonsaimalliksi. Taisto Tammikin änkeää lumen alta esiin. Korkeutta ei vielä polven vertaa mutta sieltä vaan puskee. Silmut ja kaikki. Toivottavasti näkee kesän (rusakkovaara) ja pääsee vihdoin kasvuvauhtiin.

Käppäilin hankia pitkin tutkimassa talvisuojaamattomien kasvien tuhoja. Ei näytä pahalta, paitsi luumupuu on pätkitty kaikista versoista tyngäksi. Mitäs jätin suojaamatta, tässä se taas nähdään.

Päivä oli mahdottoman aurinkoinen ja lämmin, hanget sulavat niin, että kohina kuuluu. Illaksi näemmä jäätyy, (taas kerran) perskohtaisesti asian totesin, kun kurvasin pikkuisen vauhdikkaamman yhden mutkan ja mäjähdin ahteri-polvi-kämmenselkä -järjestyksessä kyljelleni. Ihan lähti jalat alta, ei kumpparin syrjässä sen vertaa pitoa ole. Aivan kun en olisi asiaa älynnyt aiemmin, en varmaan.

Mitään ei kuitenkaan ole rikki, pystyn yhä etenemään.

Nolliksen blogista löytyi linkki mainioon Jaskan Pauhantaa -blogiin josta kopioin oheisen 'Uusin Maammekirja' -pätkän riemuksenne. Lukekaa loput suoraan Jaskalta.

18. Pohjois-Karjala
Pohjois-Karjala on yhtä metsäistä kuin muu Suomi, melkein yhtä järvistä kuin Savo ja melkein yhtä mäkistä kuin Lappi. Siksi Pohjois-Karjalassa liikkuminen oli mahdotonta ennen teiden keksimistä. Matkustusmahdollisuuksien puuttuessa ja väestön asuessa harvassa serkun kanssa on menty naimisiin viidessä peräkkäisessä sukupolvessa. Maakunnan pääkaupunki on Joensuu. Sinne on rakennettu paikallisten mielestä nerokas ruutuasemakaava. Valitettavasti kaupunki on Pyhäselän luoteisrannalla ja kadut ovat järven suuntaisesti. Tuuli taas puhaltaa aina suoraan järveltä. Niinpä kadunkulmissa näkyy pohjoiskarjalaisia kasoissa, joihin he ovat kaatuneet tullessaan nurkan takaa hyytävän tuulen yllättämiksi. Oikeasti pohjoiskarjalaiset ovat savolaisia, jotka kuvittelevat olevansa karjalaisia. Savolaiset eivät kuitenkaan laske heitä savolaisiksi, koska he eivät ole riittävän kieroja. Karjalaiset taas eivät hyväksy heitä karjalaisiksi, koska he puhuvat savoa.

Tähän ei mulla tänään muuta lisättävää. Pitäkää maakuntahenkeä korkealla, missä lienettekin!

Tilhet kävi sorbuksella

Hankirallia

Tänään kirkonmenojen jälkeen puhaltelin kamerasta pölyt ja otin sen ulkoilemaan. Valo on haastava, katsoi sitä minkä suotimen läpi tahansa. Mutta tuo on niin keväinen valo kuin ikinä olla voi. Hanki kantoi vielä iltapäivälläkin, Peetun riemulla ei ollut rajoja kun pääsi pellolle jahtaamaan oranssia vinkuvaa kumisiiliään. Joka sattuneesta syystä piileskeli taskussani koko ajan ja vinkaisi aina tarpeen tullen. Muutama kelvollinen pönötyskuvakin tuli, Peetun Tinderprofiiliin tarvitaan vähän machompaa kuvaa kun Peetu itsekin on jo aikuinen.

Ensin me Nuorimman kanssa korjattiin hevosten talvitarhan langat, olivat talven tuiskeissa päässeet liitoksesta ja koko pahuksen aitaus piti kiertää jotta sai langasta ns. löysät pois. Tarhasta löytyi kaksi Töttiksen Cinderella -leikeissä pudottamaa kenkää ja Ihmepojan miehekkäät upouudet päitset. Eivät ole menneet miksikään vaikka ovat olleet kolme kuukautta hangessa. Nuorimmainen ne sieltä askaroi irti.

Huomatkaa maalaiseleganssi, hyvä ettei työmiehen hymy pilkota. On se poni vaan melkoinen jonglööri, pahimpaan mahdolliseen sontaringin paikkaan se ne päästään ravisti. Onneksi löytyivät ja pesun jälkeen ovat kuin uudet. Mahtaa Ihmepoika ilahtua kun saa ne takaisin... not.

Nasse tapansa mukaan piti viisaasti hajuraon hevosiin. Se ei ole näemmä vieläkään päässyt yli siitä, kuinka edesmennyt Herra Harmaa Hevonen kimmastui kun Nasse pentuhuimuuksissaan kusaisi mainitun hevosen yöheiniin.

Nasse lähti ihan omille reiteilleen, vanha vispiläkinttu puuhasi mukaviattomana kuusenhavukasan liepeillä ja heti kun silmä vältti, pötki syvemmälle metsään, ei näkynyt eikä kuulunut.
Vartin päästä metsätietä jolkotti muina koirina takaisin, hieman reissussa hengästyneenä. Mitä ilmeisimmin oli saanut jänöpupun hajulle ja kävi vähän kirmailemassa.

.... Tuonne se Nasse meni...
... ja tuolta se tuli...

No mitäs hevoset? Eivätpä juuri mitään, seisoivat ja varisivat karvoja kuin ylivuotiset joulukuuset neulasiaan. Hangella on vaihteen vuoksi hyvin runsaasti tummaa karvaa siellä missä Vallu on piehtaroinut ja punaisia rautiaan karvoja siellä missä Töttis on hinkuttanut ruhoaan hankeen. Ennen oli hanki keltainen Ihmepojan temmellyskentillä.

Nyt ei pääse hevosilla eteen eikä taakse koska Töttis liikehtii tätä nykyä yhdellä kengällä (kopisteli irti toisen etukenkänsäkin) ja hanki on niin kova, etten minä lähde hevosen jalkoja sinne raapimaan kun ei ole mikään pakko. Töttiksen mahareppu on jo vähän koominen, ihan on tiine. Heinäpaalille.

Heinästä puheen ollen, sitäkin haettiin pari paalia joilla pärjättäneen seuraavat pari viikkoa. Pikkuisen taidan hövelisti annostella heinät, mutta minusta heinässä pihtaaminen on tyhmää. Hevosen vatsa kaipaa sulateltavaa säännöllisesti. Hyvin näyttää heinämiehellä onneksi riittävän tavaraa, meidän kiintiöstä on jäljellä vielä kymmenisen rullaa, sitten pitäisi olla jo melko hyvin laidunvihreääkin.

Saa nyt nähdä minkälainen kevät tästä kehkeytyy, nyt se on muutaman viikon etuajassa ja talvi ehtii tehdä monta comebackia. Nyt on kyllä täysi hönkä päällä ja se vain passaa.

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin!

 

 

Lauantain toivotut

Uunipaahdetut Siiklit lisukkeineen

No sehän se, lauantain toivottu. Iso lautasellinen hyvää ruokaa, kyytipojaksi lasi (no okei, kaksi) maukasta Tempranilloa, sauna ja pitkät yöunet.

Aamulla pakkasin talli-, koira- ja kotihommien jälkeen treenikassini (hajoilee) ja pyyhälsin kaupunkiin. Perhe jäi vielä nukkumaan, eivät tienneet mitään vaikka olisi Torpan myynyt ympäriltä.

Eipä kaupungillakaan älyllistä elämää näkynyt, ei ollut kisaturisteja eikä juuri ketään muutakaan siihen aikaan liikkellä.
Hyvin oli salilla tilaa tehdä treenit mutta kun keho on lauantaiaamuna kohtuullisen tyhjä, ei oikein mikään sujunut saati kulkenut.

Niinpä vaihdoin toisen paidan ja hiihtelin jumppasaliin. Ensin oli puolen tunnin Core -vatsarunttaustuokio ja sen jälkeen puoli tuntia aivan älyvapaata Grit Plyo loikintaa. Tuli kuuma ja tuli hyvä mieli.

Nyt alkaa olla päivä pulkassa kun on hevoset tallissa, kanat hoidettu, kissat ruokittu (niitä saa olla alvariinsa ruokkimassa) ja seuraava saunavuoro osuu omalle kohdalle. Töttis antoi jo sovitella kenkiä kinttuihinsa, kilkuttelin naulaa kenkään ja kavionpintaan eikä tamma oikeastaan reagoinut mitenkään. Toki kuunteli, mutta söi heiniään samalla.

Päivä oli aurinkoinen ja hanki kantava. Huomenna aamu alkaa hartaasti, Esikoisen riparipassiin tarvitaan vielä merkintöjä. Päivällä voisi vähän ulkoilla, kenties jopa kameran kanssa ja illalla sitten uusintahartaus (toinen passimerkintä). Ihan lepopäiväksi olen huomisen aikatauluttanut.

Leppoisaa illanjatkoa, missä lienetkin!

Tästä se lähtee, kesä

Viikon korvamato: Elle King; Ex's and Oh's

Puhutaanko vähän hevosta?

Jouluaaton hevosnaamat

Olen miettinyt paljon Töttiksen törkeää käytöstä viimeisessä kengitystilanteessa. Eilen se oli onnistunut Tuhkimoittamaan itsensä, eli hukkasi toisen etukenkänsä tarhaan. Oi sitä potutuksen määrää mikä minut valtasi asian huomattuani. Noh, hommahan on hoidettava ja ensin pitää tuumata.

Olen hakenut syitä ja arvellut seurauksia. Kaikkihan johtaa jonnekin, mutta minusta se polku ankeaan lapsuuteen on nyt kaiveltu kokonaan. Pajatso on sen suhteen tyhjä.

Kuulostaa ehkä ihan henkimaailman hommilta, mutta minä tunnen tuon hevosen sielun. Minä olen sille lauman vanhin tamma, se jota uskotaan ja joka ei vie pahaan paikkaan. Me tehtiin tamman kanssa ekana kesänä diili, että tiedän mitä teen eikä hevosen tarvitse sitä kyseenalaistaa. Käytiin läpi monta hevosta suunnattomasti pelottanutta tilannetta ja se oppi, ettei sille tapahdu mitään pahaa. Sen piti vain luottaa.

Ehkä otteeni on lipsunut viime kuukausien aikana muiden kuvioiden vallattua aikani ja ajatukseni. Kontakti hevoseen on rajoittunut viime viikkoina minimiin. Ehkä se on kokenut tulleensa jollain tasolla hylätyksi ja päätynyt toimimaan pulmatilanteissa omalla tavallaan, riehumalla tai pyrkimällä tilanteesta pois.

Ehkä. En tiedä eikä ole kristallipalloa, ei oraakkelia kertomassa ohjeita ja näyttämässä suuntia. Itse pitää vaistoillaan navigoida.

Tänään Esikoinen teki iltatallissa työtä käskettyä ja nosteli kavioita kilkutellakseen niitä kaviokoukulla, ihan vaan treeninä. Mutta Töttis veti vihreät asiat (grönsaker) nenään ja riuhtoi koipensa irti. Rumasti.

Silloin vanha tamma minussa heräsi ja kävin kättelemässä hevosen. Se riuhtoi koipiaan irti. Niin ei tehdä ja pidin hevoselle puhuttelun.  Komensin sen nurkkaan ja varmistin, ettei livistä mihinkään. Puhe taisi tehota sillä se pyysi jo monta kertaa että riittää riittää, minä jo ymmärsin, olin tuhma. Jatkoin sen vieressä jäpittämistä ja sille puhumista. Kerroin, että kyseisellä luupäällä ei ole tässä maailmassa liikoja ystäviä, eikä minua kannata yrittää siirtää vihollisleiriin. Joka kerta kun se yritti kuikuilla jonnekin muualle (pois tilanteesta) puhahdin niin kiukkuisesti kuin ikinä osasin.

Hetken kuluttua tamma rupesi maiskuttelemaan ja pyrki turvallaan tavoittelemaan kättäni, koskettaakseen, kertoakseen että on läsnä ja vastaanottavainen.

Kun se oli osoittanut olevansa kuulolla ja luottavainen, kiersin hevosen ympäri kättelemässä jokaisen kavion, monta kertaa, eri järjestyksessä. Välillä harjasin kuivikkeet pois ja välillä vain nostin. Lopulta se nosti itse jokaisen jalkansa kun seisoin nostettavan jalan vieressä ja piti niitä ylhäällä niin kauan kuin pyysin. Ei tarvinnut kannatella, hevonen kantoi itse koipensa.

Sitten seisoin sen vieressä, pidin kättäni sen niskalla. Esikoinen teki samat temput, nosti ja koputteli.
No problem.

Erosimme ystävinä ja jotenkin uskon, että ensimmäinen askel kohti ongelmanratkaisua on nyt otettu. Ihan vaan vanhan tamman auktoriteetilla.

Joo ei, ei tarttee soittaa hätäpäivystykseen, ei raportoida ufokeskukseen eikä eläinsuojeluväen tarvitse rynnistää tänne vapauttamaan alistettua hevosparkaa ihmisen orjuudesta.
Meidän välit on ihan kunnossa eikä omassa lääkityksessä ole mitään paikattavaa. Ei ole kukkahattu silmillä eikä muutenkaan mitään hätää.

Ne välit vaan piti selvittää.
Ei mulla muuta, muista taputtaa hevosta, missä lienetkin.

Hupsistaprkele !

Rakas (remontti)päiväkirja,

minua harmittaa. Siis ihan aikuisten oikeasti harmittaa. Ja pikkuisen pelottaa.
Purkuryhmä saapui paikalle 7.30 ja kahdeksalta tontilla oli myös putkimies katkomassa vesiä. Katkoi lopullisesti sillä uutta vesipistettä nyt remontissa olevaan tilaan EI tule.

En nyt muista mikä sen vesijohtojen jakohomman nimi oli, nousujotain, tukki?
No semmoinen löytyi sitten vessassa sijaitsevan lämminvesivaraajan takaa kun osa varaajan suojakuorista oli irroitettu. Ja kappas kehnoa, siellä vuoti vesi varaajan putkista. Onneksi lattiakaivoon mutta vuoti kuitenkin.

Minä olen kohtuullisen neuroottinen mitä tulee satavuotiaan hirsitalon ja vuotavien vesiputkien yhdistelmään. En minä toki öitäni valvo peläten milloin putki paukahtaa, mutta semmoinen terve suojelunhalu ihmisessä kuitenkin on. Etenkin kotiansa kohtaan.

Muoviputkia ne meidän vesiputket ovat, eivät kuparia joka ajanoloon hapettuu (?) ja tulevat vääjäämättä tiensä päähän. Silloin tehdään hiton hankala ja kallis putkiremontti ja ollaan kotoa evakossa kuukausitolkulla.

Nykyisin käytetään sekä muovi- että komposiittiputkia. Jälkimmäisten käyttöiästä ei tietenkään ole muuta kuin arvailuja. Tyynenmeren muovilautta tulee tässä mieleen, jos se siellä suolaisessa vedessä lilluu vuosikymmeniä, en usko, että meidän vesiputket tuosta vaan posahtavat.

Nyt pitäisi sitten soittaa vakuutusyhtiöön ja kertoa tästä putkimiehen perjantaiyllätyksestä. Sieltä sitten antavat työmääräyksen tämän nyt ahertavan firman (Polygon) kartoittajalle joka tulee ja arvioi tilanteen. Ja sitten mitä ilmeisimmin korjataan. Vuosivähennykset huomioiden omaa lämiskää joutuu kaivelemaan pitkään ja hartaasti.

Tämä ei nyt kuitenkaan mene ihan niinkuin minä haluaisin, tulee liian paljon huonoa dataa kerralla eikä minun vähäinen korvienvälinen kovalevyni (jota perhe leikkisästi tuulitunneliksi kutsuu) kykene sitä käsittelemään. Hirnakkaa harmittaa ja täällä sitä nyt saa yksinään spekuloida erilaisilla kauhuskenaarioilla.

Yleensä perjantai 13. on jonkinlainen onnenpäiväni mutta nyt ei ihan siltä tunnu. Enimmäkseen v-tuttaa.

Turhautumistani purkaakseni tyhjensin vessaan kertyneet kosmetiikka- ja kemikaaliroinat, sain saaliiksi ison säkillisen vanhaksi mennyttä ryönää. Paripuoli korviksia, pumpulipuikkoja ja ties mitä roipetta.

Eikä päivä ole edes puolessa vielä.

Jippikayjee, missä lienetkin!

PeeÄäs:

Siinä se nyt pari viikkoa töhisee: