Siitäs sait, marraskuu

Yksi vuoden tyhmimmistä, turhimmista ja ankeimmista kuukausista on muutamaa tuntia vaille lusittu.
Marraskuun joutaisi minun puolestani poistaa kalenterista ja jatkaa vaikka elokuun jälkeen kivalla loppukesän kuukaudella. Mutta maan pitää valmistautua talveen ja siksi meillä on taakkanamme vitsaus nimeltä Marraskuu. Pthyi, pitkä sylki perään.

Aamulla peittelin hevoset tuulitakkeihin ja saattelin ne ulkoilemaan. Hevoset olisivat ilmeisen mieluusti jääneet talliin, Sörsselson teeskenteli nukkuvaa ja haukotteli niin, että omiakin leukoja repi makeasti, haukotus todellakin tarttuu, hevosen haukotus erityisesti koska se on niin iso. Se haukotus. Ja kello 7 marraskuisena lauantaiaamuna myrskytuulen ujeltaessa nurkissa olisi paljon kivempi köllötellä lämpimässä kuin ulostautua tuulen riepoteltavaksi. Ei hevonenkaan tyhmä otus ole, mutta ilmeisen mukavuudenhaluinenkin sille tuulelle sattuessaan.

Tuulesta puheenollen, tuli tuuli ja tuli lumisade. Koko päivän satoi enemmän tai vähemmän kiivaasti.

Päivällä vietin sitä kuuluisaa omaa aikaa kuntosalilla. Vedettiin tiimin kanssa rankkaakin hikisempi RPV-intervallitunti, täydet 60 minuuttia kovilla sykkeillä. RPV tarkoittaa yksinkertaisesti reisi-pakara-vatsa -osastoa ja hapoillehan ne kaikki saatiin. Ei ihme, että kyseinen tunti on yksi suosituimmista ryhmätunneista. Tuo intervallihomma oli vähän kai kokeilussa että jääkö siitä peruspirkko henkiin vai kannetaanko salista ulos.

Jokainen käveli omin jaloin poiskin ja autuaan tyytyväinen hymy kaikkien kasvoilla.

Siitä kauppaan ja kotiin, päivälle tuli pituutta. Ja ruokaväli venähti itkupotkuraivarin äärelle.
Ei ole hyvä asia ensinkään semmoinen. Tulee paha mieli ja ärsytyskynnys on ihan todella räjähdysherkän matalalla.

Päätelkää loput.

Iso-J viritteli valoja ja kynttelikköjä ja minä yritin toppuutella minkä ehdin. Eihän nyt kaikkia jouluhelyjä nakata esille ekana adventtina. Vähän kerrallaan ja valoilla aloitetaan.

Pihapuut ovat vielä ilman valoja, mutta veikkaan, että huomenna jo pihakuusi helottaa pimeydessä.

Minulle rakas ja tärkeä uusi jouluvalokoriste pääsi etueteiseen. Sain tämän tänä syksynä lahjaksi, kiitos Satu, kiitos Sarika.

Minä lähden nyt saunaan. Huomenna onkin jo joulukuu ja tontut teutaroivat nurkissa. Älkää te teutaroiko pikkujouluissa, siitä ei yleensä seuraa muuta kuin norjan kielikurssi vessanpytyllä ja ankeaakin ankeampi maanantai työpaikalla. Älkääkä varsinkaan lähtekö autoilemaan jos ilta venähtää ja glögi maistuu.

Viisaasti siellä, missä lienetkin!

Likaiseksi on mennyt lätkäpeli

Riihipirut

Varaosia

Katto-Kassinen pyrkii katosta läpi

Tämmöinen Riihimörkö tällä kertaa

Kurkihirren asukkaan kesäkoti

Märkää puuta

Perjantaina puoliltapäivin pihaan pörhälti Serkkupoika, hirsimies jo kolmannessa polvessa. Mukana oli muutama varaosa riihivanhukseen. Taustatietona kerrottakoon, että syksyn kurjilla sateilla pitkien polttopuiden päällimmäiset olivat märkiä. Pikaisen päättelytuokion tuloksena katseet korkeuksiin ja siellähän se oli, reikä. The Hole. Holy shit.

Perjantain Katto-Kassiset ryykelsivät välikatosta läpi ja sieltähän se paljastui, vajaan neliön ala kastunutta puuta ja vanhassa varttikatteessa reikä. Serkkupoika tälläsi völjärit paikoilleen ja teki jotain muutakin, nyt riihi saa rauhassa odotella kattoremonttia. Sitä ei sovi liian pitkään vetkutella, peltikattoa vaan asentamaan heti sopivilla helteillä. Mukavaa kesähommaa tiedossa. Siinä äkkinäiseltä asentajalta kärähtää persnahka ja kintut kun pelti oikein kivasti korventaa ahteria.

Noh, ennenkuin niille helteille päästään, edessä on pitkä talvi.

Tässä vielä mallia eristeistä, asennusaika jossain viime vuosituhannen viimeisen vuosisadan alkuhämäristä.

Jep, välikatolla on multaa, savea ja heinää. Mitälie tappuraa tuo alimmainen. Hyvä riihi meillä on, laitellaan kuntoon niin kestää taas toiset sata vuotta. Noiden toimitusaika on suunnilleen saman verran joten kannattaa pitää alkuperäisestä huolta.

Etupihalla nököttävä kolmikamarinen aitta saa sekin tukivöljärit talveksi ja eteläpääty oikaistaan hyvän tuurin sattuessa jo tänä talvena.

Tämmöistä perjantaina.

Syökööt kakkua ja leivoksia

Tässä on taas pari päivää vierähtänyt kun olen sovitellut Kelpo Kasvattaja -tiaraa kuontal… otsalleni.  Se, että Perilliset kantavat kymppimiinus -arvosanoja kotiin on luonnollisesti seurausta heidän geeniperimästään. Tyttölapsille fiksuus tulee äidin puolelta, on se todistettu moneen kertaan.

Olen painiskellut sangen tuskattomasti ja vähäisin hermovaurioin Nuorimmaisen yläkouluilmoittautumisten parissa. Viime vuonnahan annoin palautetta systeemin monimutkaisuudesta. Nyt oli tullut sen verran parannusta, että enää printattua ja käsin täytettyä lomaketta ei tarvitse postittaa koulutoimen osastolle jonnekin lukuisten virastotalojemme uumeniin. Nyt sen voi viedä suoraan haettavan koulun rehtorille. Esikoinen vei. Mission complete.

Enää tarvitsee pitää kädet kyynärpäitä myöten ristissä sen suhteen, että myös Nuorimmainen pääsee aloittamaan yläkoulutaipaleensa samassa koulussa jota Esikoinen jo ansiokkaasti suorittaa. Siellä on kuulema erityisen kova linja nyt, muista kouluista olisi tunkua Norssiin. Enkä yhtään ihmettele. Se ON hyvä koulu. Toki sielläkin omat ongelmansa ovat (näytä minulle yläkoulu jossa EI ole ongelmia, lupaan etsiä sen lentävän ja jodlaavan lehmän).

Jostain ihmeen syystä Teinit ovat osoittaneet melkoisen hillittyjä tunteenpurkauksia näinä päivinä. Jokin vaisto (hengissäpysyminen?) heitä taitaa neuvoa nielemään näsäviisaat kommenttinsa.

Systeemi nimeltä Wilma on ihan mainio. Sen parissa askaroimme eilenkin illalla. Esikoisen valinnaisaineet ovat siellä Wilmassa tarjottimella ja sieltä niitä sopii tiettyjen sääntöjen puitteissa valikoida. Suurta harmia, tuskaa ja epätietoisuutta valintaprosessiin toivat ranskankielen jatko-opiskelut. Esikoisen mukaan kukaan ei aio ottaa ranskaa kasilla. Emme siis valinneet sitä eilen. Hän olisi sen ranskan tahtonut ottaa ja vietin tovin jos toisenkin suositellessani hänelle korvaavia valinnaisaineita.

Tänään saamani tiedon mukaan useampikin on kiinnostunut ranskan opinnoista ja Opo-opettajan antaman tiedon mukaan ryhmä toteutuu. Näin ollen minun on taivuteltava Esikoinen luopumaan digikuvaus ja -grafiikkavalinnastaan. Turha lienee mainita, että eilen käytin lähes kaiken luovuuteni taivutellakseni häntä ottamaan ko. valinnaisaineen. Ja lisäksi yhden lisätunnin liikuntaa. Ilmaisutaidon, kuviksen ja kotitalouden lisäksi. Nyt siis kelataan takaisinpäin, keksitään lisää aukottomia perusteluja kelkan kääntämiseksi ja klikataan tarjottimella vaihdot. Huoh. Oli se ennen helppoa. Se oli konekirjoitus tai kaupalliset aineet joista valita.

Jääräpäisyysgeeni tulee ehdottomasti isän puolelta. Minä kurja lankesin omaan ansaani, onnistuin myymään idean ja nyt minun on myytävä alkuperäinen idea takaisin, korvaavana ja parempana kuin koskaan ennen. Perse edellä puuhun ja naamalleen turpeeseen, näin se menee.

Eikä siinä vielä kaikki. Minunkin oli vielä kerran vyötettävä essu kupeilleni ja ryhdyttävä leipomistalkoisiin Nuorimmaisen koulun leirikoulukahvion hyväksi. Tilauksessa oli se sikahyväsuklaakakku ja vadelma-valkosuklaamuffinseja. Niinpä käytin kilon voita, puoli kiloa sokeria ja paljon muita ainesosia joiden avulla aikaansain nämä kulinaristiset taideteokseni. Onneksi aamulla oli niin hemmetinmoinen kiire, etten ehtinyt kameraa viritellä. Edelleen valkosuklaakuorrutus näyttää valuvalta räältä, mutta onneksi maku ei korreloi ulkonäön kanssa.

Esikoinen värkkäsi amerikkalaisia suklaahippukeksejä. Nuorimmainen kantoi aamulla rinta rottingilla aherruksen tulokset opettajainhuoneeseen ja suklaakakku herätti heti hyväksyvää hyrinää.

Täytekakkua kutsutaan koululla nimellä Vanhanaikainen. Minusta se on hyvä nimi.
Ei näkynyt macaron -leivoksia eikä koreita kuppikakkuja, mokkapaloja ja koristeltuja pipareita senkin edestä.

Toivottavasti tekevät kauppansa ja kassa kilisee sen verran, että penskat pääsevät leirikouluun toukokuussa. Ovat ne sen ansainneet.

Kuten huomaatte, omaa kuvasaalista ei näinä kaamoksen tympeimpinä aikoina kerry. Valoisan aika on niin lyhyt, ettei silloin yleensä ehdi kuvakulmia miettimään. Eikä kyllä yhtään huvita lähteä tarpomaan tuonne lumeen. Lunta on maassa muutama sentti, ehkä kymmenen. Ja se on kivikovaa. Kuin hanki.

Peetu saa jostain syystä hirmuiset hepulit kun pääsee lumelle, se vetää kauheata rallia ympäriinsä, ehkä se kova hanki tuntuu jännältä tassuissa ja rapiseekin hienosti. Hullulla halvat huvit.

Töttistamman elokaan ei tylsältä näytä, eilen taisi olla korvienvälisessä tuulitunnelissa poikkeuksellisen kova räminä sillä se hölmö pyöri tallin mentäessä kuin helikopteri.  'I really hear voices' -ilme kertoi hevosen päänsisäisen hälytystilan ja annoin sen hölmön koheltaa. Siinä vaiheessa, kun se siirtyi tanssimaan minun varpaillani, nostin metelin.

Ja talliinhan me marssitaan aina ihminen edellä. Siitä ei tehdä poikkeusta ikinä. Joku roti se on oltava.

Perjantaipäivän ohjelma on nyt stand by -tilassa. Iso-J lojuu Taikanäpin lavitsalla ja toivottavasti saa apua vaivoihinsa. Iltapäivällä vaivattomia ja toimivia käsipareja tarvitaan kun serkkupoika tulee tekohengittämään aittavanhusta ja riiheä talven vastuksien varalle. Kärryllinen hirsiä tarvikkeinaan.

Minä en laske nyt kuuluvani niihin käsipareihin vaan pakkaan Äitikullan ja Nuorimmaisen kyytiin. Äitikulta tarvitsee liukumattomat talvikengät ja jääkaappi täydennystä, mulla on rahkat loppu.

Tähän loppuun vielä maininta Riemukaaren Kanalasta. Siellä on ryhdytty munimaan, pöljät kiuruveteläiset kanaset seistä tököttävät hangessa ja pitävät asiasta kauheata meteliä. Sitten ne juoksevat takaisin kanalaan ja muljauttavat munauksensa. Eilisiin leipomuksiin sain upotettua kymmenen munaa, yhtä normaalimunaa vastaan tarvitaan kaksi maatiaisen minimunaa. Käyhän se niinkin.

Kohta alkaa joulukuu ja minulla on ilo esitellä viimeinen Kilpisoturi, kuvat on jo otettu! Tällä kertaa en aio myöhästyä. Joulukuun kunniaksi myös joulukaktus päätti pusertaa kukkia. On se ihme yrtti. Mitä kehnommin sitä kohtelen, sitä sinnikkäämmin se kukkii. Tämä yksilö on sinnitellyt 'hoidossani' yli kymmenen vuotta, muistaakseni samassa ruukussakin, samoissa mullissa kaikki nämä vuodet. Tässä on kiitos:

Koko rehu täynnä tulihehkuisia kukkia. Vähästä kiitollinen, tuli melkein huono omatunto.
Nyt ei podeta huonoa omaatuntoa, nyt on perjantai ja marraskuu ihan just lopuillaan.
Nauti siitä, missä lienetkin!

Keskellä viikkoa

Näin sitä on tultu jo arkiviikon puoliväliin, marraskuu alkaa olla selätetty.

Tämä päivä on mennyt aamusta alkaen päänsärkyä kuunnellen, johan tässä olikin monta hyvää päivää takana. Hiljaa kun makaa paikallaan hämärässä niin olo on ok, valot, hajut, äänet ja jalkeillaan heiluminen tekee pahaa. Nyt kaksi kahvimukillista on pysynyt sisällä joten luulen, että vielä tästä tokenen.

Yöllä oli satanut lunta. Jos se olisi kuivaa ja kuohkeaa kunnollista lunta, sitä olisi noin 4 senttiä. Mutta kun se on vetistä röppöä, sitä on kaksi kiukuttavaa liikasenttiä. Eihän noiden takia kannata kolaa varastosta hakea, sulavat kuitenkin iltaan mennessä.

Minä jo niin iloitsin kylmänhuuruisista päivistä ja taas tämä englantilainen ilmasto iski päälle. Torpan vastaiskuna tein vihdoin päätöksen mieltä kaihertaneesta kumisaapasasiasta, niin, oikeasti, se oli pienoinen kriisi... Tuossa aikanaan tilasin itselleni uudet hienot Hunterit. Entiset lähestulkoon kuljin puhki. Ja muuan Poni Sörsselson tuhosi loput.

No ne uudet ihanuudet olivat sitten kuitenkin pari senttiä liian pitkät (minä EN ole hukkapätkä, omasta mielestä ainakaan) joten haikein mielin palautin ne.

Tein uuden tilauksen, lyhyestä mallista. Semmoiset mulla oli edellisetkin ja nyt otin talven pirteäksi väriksi mustat, kiiltävän mustat. Ei mulla mitään kumpparifetissiä ole mutta nuo nyt vaan ovat arjen sulostuttajia ja hyvä lesti ynnä käyttömukavuus ovat noissa kumppareissa lajinsa aatelia.

Vinkiksi pidempikinttuisille, Adjustable -malli on säädettävä joten menee hyvin farkkujen, verkkareiden ja vaikka toppahousujen kanssa. Original Tall on se rimppakinttumalli.

Nyt vaan odotellaan Kustin polkevan ja jättävän lakkoilut vähemmälle jotta minäkin pääsen taas tuonne sohjoon rämpimään. Eipähän potuta ihan niin paljoa kun on uudet ja koreat kuljettimet.

Alkuviikko oli ihan sitä samaa, tuttua ja turvallista arkea. Hivenen hiljaisempaa koska Iso-J käväisi Isolla Kirkolla kokoustamassa. Pitivät vielä toisen kokouksen kotimatkalla Mäntyharjulla ja tuli eilen illalla kotiin. Eilen panostin oikein ajatuksella Kodin Hengetär -palkintoon, vein matot ulos ja puunasin nurkkia. Lämmitin uunin ja yritin vähän suunnitella joulukoristeiden paikkoja. Niitä silmälläpitäen yritin jemmata edes jotain niiden tieltä pois. Sanomattakin selvää, että edes jotain oli työn takana. Silmä on niin tottunut jo näihin olemassaoleviin juttuihin, ettei oikein osaa ottaa mitään pois.

Riemukaaren asukit pysyvät nekin viisaasti sisätiloissa. Totinen oli kanalla ilme kun jäistä maata nokki.
Nyt olisi syytä nokkia jotain itsekin, ettei päänsärky ylly verensokerin laskiessa liian alas. On tämä vähän tylsää kieltämättä. Sairaala toimi ripeästi ja oli tunkenut minulle lääkäriajan vielä ennen joulua. Tarvitaan lisäksi röntgenkuvat ja pitkä lista laboratorionäytteitä, onneksi niihin oli jo buukattu ajat valmiiksi. Ja ajat passasivat kalenteriin.

Kalenterista puheenollen, nyt on sitten joulukuun viimeinenkin vapaana roikkunut viikonloppu buukattu, tuli kutsu Tahkon kauden avajaisiin. Ei sillä, että me olisimme mitenkään aktiivisesti hiihtokeskusten palveluita käyttävä perhe. Ei, tämä tuli yritykselle yhteistyökuvioiden takia. Ilmeisesti homma on hoidettu hyvin kun olivat lisänneet meidätkin kestittävien listalle. Päätettiin sillä sekunnilla pitää Iso-J:n kanssa firman pikkujoulut Tahkolla ja ihan yöksikin jäädään. Ollaan me hurjia. Tosin päivärahakeikkahan se on, perheellisen on pakko yrittää vapaa-aikanaankin…

Näin tänään, huomisesta en tiedä. Päänsärky saisi nyt lähteä vaikka kananhelttaan!

Mukavaa viikonjatkoa, missä lienetkin.

PeeÄäs:
meille asennettiin lauantaina etäluettava sähkömittari. Saiturin sieluun koskee joka kerta kun näen mittaritolpan tikittävän keltaista valoaan, siellä ne eurot ropisevat ja kerryttävät laskua. Vaikka tässä on miten uusittu sähkölaitteistoa ja mietitty sähkönkäyttöä, sähkölaskuissa se ei vaan näy. Eikä sillä, että sähkö itsessään olisi kohtuuttoman kallista. Se on se siirtomaksu ja verot ynnä muut pakolliset kulut jotka paisuttavat laskua hirveästi. Taidanpa hankkiutua päreentekokursseille ja ruuvata parit sulakkeet irti. Pahus!

Vaeltavat aaveet

Tämä vaeltava vihreäviittainen heppuli ei ole arveluttava roolimalli Nuuskamuikkunen vaan pikkuinen risu nimeltä suklaakirsikka. Kolme kesää se parka on sinnitellyt elävien kirjoissa, viime keväänä kukkikin. Kasvua ei juurikaan ole ja se mikä on, menee rusakoiden kitaan. Nyt sai tuommoisen talvipalttoon. Tarvikkeeni olivat lasikuituiset laiduntolpat, vihreä muoviverkko ja vanha kunnon paalinaru, tuo oranssi ihmenaru jolla korjaa sen mihin jesari ei pysty.

Kuvissa kannattaa kiinnittää huomiota myös valkoiseen juttuun jota on maassa ja kaikilla tasaisilla pinnoilla ulkosalla. Mieluummin kuitenkin tuo valkoinen olomuoto kuin vesi. Ilma on pysynyt nollassa tai sen alapuolella joten ei ole pelkoa, että ihan heti muuttuisikaan vedeksi. Itse asiassa, nyt kun katson ulos hämärtyvään iltapäivään, näen jopa sinistä taivasta! Kylmästi puhaltava tuuli hajoitti pilvet ja antaa talven kouran hipelöidä maata routaan.

Nuo vihreänuttuiset hiipparit istuvat maisemaan suunnilleen yhtä sujuvasti kuin puutarhatontut. Voisin puhua melkein ympäristörikoksesta. Toivottavasti rusakoita potuttaa yhtä paljon kuin minua. Loikkikoot muualle.

Puutarhataidetta (voi jestas!)

Iso-J hilppasi eilen kutostietä etelään ja oli kuulema parkkeerannut Mankkaalle ilta kahdeksan tienoilla. Matkalla oli piipahtanut ihmettelemässä asiakkaansa luona Lappeenrannassa maailmanluokan 'ostaria'. Onhan tuo kommee pytinki. Asiakkkaista 15 % oletetaan olevan suomalaisia ja loput rajantakaisia.
Hyvä, että uskoa tulevaisuuteen vielä on, täällä pohjoisemmassa Karjalassa seistään tumput suorina ja annetaan kaikkien toimintojen valua käsistä muihin kaupunkeihin.

Meillä oli vähän outo ja ehdottoman hiljainen lauantai-ilta. Imurille näytin keskisormea ohikulkiessani (sorry Iso-J) ja tyttöjen kanssa oltiin vaan.

Lämmitin tuvan hyväksi ja illalla lojuin jopa tv:n äärellä. Katsoin kauan sitten tallentamani  ohjelman The Queen of Versailles. Ohjelma kertoo lomaosakemiljardööri Siegelin imperiumin kurimuksesta USA:n talousromahduksen aikaan. Samaan aikaan pikkurouva puuhasteli 8000 m2:n asunnon rakennustyömaan parissa, perhe kun ei pienempään taloon enää mahtunut. Naurahdin ääneen rouvan lentäessä ensimmäistä kertaa elämässään julkisilla lentokoneilla. Ja lopussa tunsin suurta sääliä harmaantuneen miljardöörin masentunutta olemusta katsellessani.

Kaikkea sitä pitää nähdä ja kaikenlaisia ihmisiä sitä leipä elättääkin.

Kaariportti kanalaan, luonnollisesti

Kanat ja kukko eivät lumesta piitanneet. Ne tonkivat innosta pulisten marsunhäkin pohjia. Se on viikon kohokohta kun marsujen pehkut kipataan ulkotarhaan tarkempaan syyniin. Jumalaton pulina ja hölinä! Olen antanut kanojen ulkoilla vapaasti, kyllä ne sisällä joutavat lähikuukausina pyörimään.

Tuo kaariportti päätyi meille ja sai uuden elämän kanalan ulkotarhan riemukaarena. Kyllä aika tavaran kaupihtoo, on taas toteennäytetty.

Tänään täytyy illalla lääkitä yksi kana ja tuo kukonrutjake, minun silmääni näyttää, että niillä olisi jotain liikakasvustoa jaloissa, ellei peräti inha kalkkijalka. Onneksi varastossa on monta annosta Strongholdia joka tappaa kaikki turhat loiset ja korjaa kalkkijalan kertakäsittelyllä.

Pitää ottaa Nuorimmainen avuksi, hämärässä kanalassa on kätevä napata nukkuvat elukat kainaloon ja hoitaa pikainen lääkinnällinen toimenpide. Täytyy vain merkata se kohdekana jotenkin, sitä kun ei nukkuvien rivistä erota millään.

Tänään ollaan pikkuisen ulkoiltu ja käyty mummolassa sunnuntailounaalla. Helppoa ja kätevää kirmata pihan poikki valmiiseen pöytään. Voisin melkein tottua moiseen ylellisyyteen.

Hevoset ovat saaneet keksiä itse viihdykkeensä, huomenna voikin olla jo lukujärjestyksessä merkintöjä myös hevosten osalle. Jostain syystä ne ovat saaneet ihan hulluja sätkyjä mm. naapurin autonpesusta, Miltonin kaulakellosta ja vähän kaikesta. Tamman korvienvälisessä tuulitunnelissa taitaa ujeltaa aave jos toinenkin, välillä se laukkaa häntä tötteröllä ja seuraavassa hetkessä toljottaa tuttu, sumea ja järjetön katse silmissään. Näen selvää yhtäläisyyttä tamman ja rva Siegelin välillä, sielunsisaret.

"Darling, I have no idea.."

Sain minä sentään kuvatuksi ison läjän pieneksi (tai suureksi) jääneitä ratsastuskamppeita ja tehtyä niistä kansiot netin hevostarvikekirppikselle. Jospa joku tarvitsisi lapsilleen housuja, takkeja, toppaliivejä…

Tämmöistä tänään, nyt kamat kasaan ja kuntosalin riemuihin. Vuorossa olisi jalkajumppaa ja sen kanssa saakin olla tarkkana ettei mikään nivel ärsyynny. Tosin tiedän siellä olevan muutaman muunkin eli aika saattaa hyvinkin mennää suorituspaikalta toiselle jonottaessa joten hyvin ehtii kintut huilaamaan.

Esikoinen jää Peetun treeneistä pois, sillä ensi viikko on koeviikko. Läksyjä näyttää olevan kohtuullinen määrä ja historian esitelmä alkaa olla vihdoin valmiina. Kaikkien deadline huomenna. Kokeita ja viikkokuulusteluja riittää koko viikolle.

Tää ottais nyt sitä omaa aikaa, ota sinäkin, missä lienetkin!

Leikkasivat mulle taas talvitukan...

Hukattu päivä

Niinpä niin. Tottahan toki perjantai jouti viettää migreenin kanssa pimeässä pötkötellen.
Aamuhommat hoidin hammasta purren, mutta kun Nuorimmainen oli saateltu kouluun, karja ruokittu ja hevoset ulkoistettu, rojahdin viltti korvissa sohvanpohjaan. Äsken heräsin.

Nyt ei sitten nukuta tippaakaan. Mutta eipä särje päähänkään. Niskat ovat hieman jäykkänä liiasta makoilusta mutta veikkaan, että vertyvät iltaan mennessä.

Iso-J lähtee tänään nylkyttämään kohti etelää, odotettu kotiinpaluu vasta tiistai-iltana. Joten tässä ei todellakaan ole varaa minkäänlaiseen sairasteluun, se kiintiö on nyt tälle kuulle täys.

Eilen pötkötellessäni useampi ajatusta käväisi päässä, yksikään ei jäänyt ideasta oivallukseksi jalostumaan. Että siinäkin mielessä täydellisen turha päivä.

Nyt kahvia käkättimeen ja pohtimaan lauantain kuvioita. Torppa kaipaa kipeästi lämmitystä, siitä on hyvä aloittaa.

Elämä jatkuu, eihän se muutakaan voi.
Eikä tässä voi kesken rallin kyydistäkään hypätä. Älä hyppää sinäkään, missä lienetkin.

Matkustaja

Eilen illalla myöhään tuli viesti. Meille läheisten ja rakkaiden ihmisten elämään astui suuri suru. Sairaus, nopea, armoton ja rajusti edennyt vei voimat, vei miehen.

Tänään toivon, että kommenttien sijaan istutte tovin ja mietitte kuinka hentoinen elämänliekki meillä jokaisella on. Jokaisella vain yksi. Eikä meistä kukaan, koskaan tiedä, milloin sen on aika sammua.

Rakastakaa kun vielä ehditte, pyytäkää anteeksi kun vielä ehditte, eläkää kun vielä ehditte.

Farewell Thomas, hyvää matkaa Tomppa, sinne missä kipua ei enää ole! Nähdään!

Egotrippi: Matkustaja

Melkein tavallinen tiistai

Älköön nyt kukaan pahoittako mieltään näistä soffaidyllini maisemista. Tätähän se yleensä on. Joskin yleensä minä valikoin julkaisuun ne kuvat, joissa näkyy söpöjä uninaamoja tai pulleita massuja, märkiä nassuja ja semmoista sievää. Tässä sitä realismia. Tunnelmasta ehkä ilmenee myöskin välitön koiranpierun kärtsä jota ilman tuo idylli ei ole mahdollinen. Ei savua ilman tulta, ei koiraa ilman tuhnua.

Tiistai oli toisaalta liikuttavan iloinen, toisaalta pikkuisen turhauttava. Kirjailen molempien aiheuttajat päiväkirjaan muistiin.

Aamulla sain nähdä taannoisen ihmiskuvauksen palautteen. Tuli itku hyvästä mielestä. Minua pyydettiin ottamaan "toisenlaiset" 60-vuotiskuvat ja totisesti otettiin toisenlaiset. Särmä leidi kuvattiin kuntosalilla ja vähän erilaisten vihreiden kuulien kanssa, nämä vihreät kuugelit olivat 6,8,12 kiloisia murikoita. Synttärisankari kyykkäsi levytanko niskassa, pungersi taljavetoja ja veivasi soutuja mörkömiesten osastolla.

Ihana ihminen, kaikkiin ideoihini heittäytyi innolla ja ponnella!
Kuvauksissa oli hauskaa, uskallan väittää, että molemmilla. Hyrisin hyvää mieltä kuvauspäivän illallakin.

Perkasin kuvat, siirsin ne tikulle ja kirjoitin onnittelukortin, se oli minun lahjani vetreälle synttärisankarille. Taustalla oli semmoinen tarina, että sankarin lapset olivat maksaneet hänelle lahjaksi kuntosalijäsenyyden, puolenvuoden fitgroup-jäsenyyden ja kannustaneet äitinsä kuntoutumaan. Nyt kun puolivuotisurakka alkaa olla puolessa välissä, ero on silminnähtävä. Mikä hehku ihmiseen syttyy paremman ryhdin, hoikemman varren ja vetreämmän kropan myötä!

Valitettavasti en voi julkaista yhtään kuvaa täällä. Teknisesti niitä voisi aina parantaa, mutta väitän, että elämänilo niistä kyllä välittyi vaikka jokin sävy saattoikin olla päin pyttyä.

Eilen pakkasin rohkeasti salikamat kassiin ja Esikoisen koulukyydin jälkeen sovittelin kiesini parkkihallin ovista sisään. En huomannut poistuvan portin puomia… olisi päässyt ihan ilmaiseksi ulos.
Pikkuisen venyttelin, pikkuisen kokeilin nivelten kestämistä kevyillä painoilla ja sitten pikkuisen raskaammillakin. Ainoa reaktio oli hyvä mieli ! Ei siis ollut hukkareissu ensinkään.

Sekään ei harmittanut, että poistuessani parkkihallista minulla oli maksettu lipuke -ja se perhanan puomi sojotti pystyssä kuin … noh, pystyssäsojottava parkkihallin puomi. Ihan olisin ilmaiseksi päässyt jos olisin jättänyt maksun alakerran automaatille.

Kurvasin keskussairaalalle. Marssin tk:n päivystykseen ja sanoin, että nyt on ollut viikon lämpöä, helvetillistä nivelsärkyä ja elämää rajoittavaa kipua. Kolmessa tunnissa selvisi, että tulehdusarvo oli korkealla ja akuutti niveltulehdus ukkovarpaan nivelessä sekä turvonnut peukalontyvi todistivat vaivaani. Muut veriarvot ja lasko olivat ihan priimaa, en olettanutkaan sieltä mörköjä löytyvän.

Siinä kävi sitten niin, että minut lähetettiin kiireellisenä reumatologin jonoon. Poistuin vastaanotolta buranareseptin kanssa. Kortisoni joka olisi auttanut heti, ei piikitetty, sillä reumatologin pitää nähdä tilanne. Sitä minä en voi taata, että vastaanottohetkellä yksikään nivel kuumottaa tai turvottaa, se kun kulkee omia aikojaan ja reittejään, isoista nivelistä pieniin. Ei voi ennustaa.

Parasta kaikessa oli se, että liikuntaa EI tarvitse EIKÄ SAA jättää pois. Pitää yrittää elää ihan tavallista elämää. Se, että saatan tarvita särkylääkettä enemmän, ei nyt haittaa mitään. Pääasia, että korvienvälys pysyy kunnossa kun saan liikkua. Hikilenkeille en tietenkään lähde, ei tähän mitään hengitystieinfektiota tarvita.

Peetu, sohvakoirana jo vuodesta 2012

Emmäätiiä, ihan kiva päivä siinä mielessä, että niin moni ja niin erilainen asia osui eteen. Ei voi väittää tylsäksi päiväksi ensinkään.

Hevoset hapantuvat sateeseen, eilen ei ollut rapsakasta pakkaskelistä tietoakaan vaan lämmin tuuli hönki ja satoi niin samperisti. Pistän kyllä kädet kyynärpäitä myöten ristiin siitä, että älysin aikanaan investoida kunnollisiin sadeloimiin.

Tänään sentään aurinkokin näyttäytyi, nyt toki jo hämärtää eikä pimeään ole enää pitkä aika.

Viikon kalenteri näyttää elävän niin paljon, ettei loppuviikon ohjelma ole ihan selvä vieläkään. Eipä haittaa, käytän jokaisen liikenevän tilaisuuden huilailuun ja lepuutteluun. Ihan hyvällä omallatunnolla.

Päivän uutisvirrasta pitää kyllä ehdottomasti nostaa esille tämä surkea äiti-ihmisen kohtalo. Onneksi ei ole tuommoisia murheita. Olisihan se ihan hirveää, ihan sieluun sattuu myötätunnosta… :(

No ei oikeasti, onhan se hyvä tietää, että tasa-arvoisesti yhtä ahneita oman edun tavoittelijoita ja omaan pussiin pelaajia me naisetkin osaamme olla.

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin!

Erittäin Hyvä Nasse ja Tuhma Eino

Lähes 8 vuotias veteraani-ikäinen uros. Hyvät mittasuhteet ja raajakorkeus. Voimakas pää, hyvät tummat silmät, hyvät korvat. Riittävä eturinta. Vahva tilava runko. Hyvä paksu nahka. Hieman luisu lantio. Tasapainoinen joskin hieman niukasti kulmautunut. Hyvä häntä. Hyvät yhdensuuntaiset edestakaisliikkeet. Sivuliikkeessä tulisi olla enemmän tehoa. Hyvä karvanlaatu.
AVO EH, AVK3.

Meillä on hemmetin pätevä terrieri. Vaikka tuomisina olikin vain kaksi muovinauhan pätkää, olimme ukkokullan esiintymiseen hyvin tyytyväisiä. Ja sen mitä vähän ehdin vilkuilla muita bordereita, Nasse oli minun (erittäin puolueellisella) silmälläni katsottuna hitosti paremmassa kunnossa kuin moni esilletuotu koira. Valiouroksia oli esillä kaikkiaan huimat 7 ja niiden joukossa Nassen ei olisi tarvinnut hävetä mitään.

Tuo hieman ponneton sivuttaisliike myönnetään, draivia ei ollut tarpeeksi, mutta asia korjataan Messukeskukseen mennessä.

Rouva Tuomari aloitti rekkujen osalta urakkansa kolme varttia myöhässä, teki perusteellista työtä ja mietti ilmeisen tarkasti valintansa. Edelliset koirat olivat australianterrierejä ja kyllä ne vaan ovat metkan näköisiä kavereita.

Näyttelyreissulle lähdimme navakan tuulen siivittämänä, herätys Torpalla oli 05.45 joka on minusta lähinnä Pyhänhäväistys, kirjaimellisesti. Pyhäpäivänä pitää nukkua ainakin seitsemään. Hevoset olivat erittäin hämmästyneitä kun marssin talliin kl. 6 ja ilmoitin, että nyt rotsit niskaan ja pihalle. Hyvittelin niitä tavallista runsaammalla aamiaiskattauksella sillä arvelin tuulen puhaltavan osan aterioista pitkin peltoja.

Enkä väärin arvellut. Jyväskylässä tuuli puhalsi kohtuullisen kovaa ja Paviljongin läheisten rakennustyömaiden aitoja oli kaatunut pitkältä matkalta, onneksi poispäin autoista. Sinne ajaessa vastatuuli yritti kammeta piskeillä lastattua autoamme milloin oikealle milloin vasemmalle. Tiellä pysyttiin ja perille päästiin aivan aikataulussa.

Kotimatkalle pääsimme pikkuista vaille kolme. Juuri ennen rantaväylän loppua jäin katsomaan erään teollisuushallin kattoa ja tunnustan, että kesti pidempään kuin kolme sekuntia ennenkuin ymmärsin näkemäni. Hallin kattopellit olivat rullautuneet syttyrälle, kuin sardiinipurkin kansi.

Kaatuneita puita oli pitkin ja poikin teiden varsilla ja tuuli viskoi autoa hetkittäin melko voimallisesti.
Kotoa tuli terveisiä, että sähköt ovat poikki. No niin olivat monesta muustakin paikasta. Olihan se aavemaista ajella halki pimeyden, vain keltainen kuu ja repaleiset pilvet valaisivat tietä.

Kun auton kuorma koirineen ja matkustajineen oli purettu sekä matkan varrelle että kotipihaan, rojahdin suunnilleen seisovilta jaloiltani sohvalle. Sitä särkyä, pakotusta ja kipua! Olisin antanut nyhtää vasemman jalkani pottuvarpaan kynnen pois jos se olisi pois ottanut siinä sykkivän kivun. Palelin, tärisin ja kitisin vällyjen alla, muuhun en pystynyt.

Sähköyhtiö löysi tuulen irroittaman töpselimme kello 21. Juuri kun olin tottunut kynttilöiden valoon ja uunissa rätisevään rauhoittavaan tuleen. No, hyvä niin, helpottaahan sähköenergia nykyihmisen elämää melkoisesti. Ja loppui se väsyneen teinin vinkunakin. Se oli ehkä pahinta koko sähköttömyydessä, kaksi turhautunutta teiniä kränää ja kinastelee joutilaina. Harkitsen edelleen vakavasti lähettäväni heidät vaihto-oppilaaksi jonnekin ulkosaaristoon, mahdollisimman karuihin ja ankeisiin oloihin. Ilman nettiä ja puhelimia.

Saunan jälkeen latasin särkylääkkeet ja varmistin hyvät yöunet lasillisella punaviiniä. Ja nukuin.
Tänäänkin on tuullut, mutta sähköt ovat pysyneet ja ilma on pysynyt nollan tienoilla. Aurinkolasejakin olisi tarvittu.

Tänään en pystynyt lähtemään lääkärireissulle mutta huomenna on sen vuoro. Tulee nimittäin viikko täyteen kuumeilua ja kipuilua ja särkylääkkeen kulutuskin on noussut huomattavan korkeisiin lukemiin.

Tämmöistä näin tällä kertaa.
Saisi jo talvi tulla.

Tyynempää viikon alkua, missä lienetkin!

Kuitti

Winston tunkiolla marraskuussa 2011

Jep. Tämmöinen viikko tällä kertaa. Olo on ihan yhtä tympääntynyt kuin tunkiota tonkivalla Winstonilla. Lumen määrä on suunnilleen sama kuin kuvanottohetkelläkin. Tänään sitä valkoista röppöä oli maassa ehkä tunnin, kaupungissa tuli vetenä se mikä meillä leijaili lumena.

Tästä viikosta ei ole vastusta puuttunut. Tiistai-iltana alkoivat vilunväristykset, inhottava lämmönnousu, luitakin jäytänyt särky ja kaamea lihaskipu. Ensin arvelin kyseessä olevan pikkuisen rankemmista treeneistä johtunut ylirasitustila mutta en oikein jaksanut uskoa itsekään.

Siinäpä sitten meni illat hoippuessa ja päivät nukkuessa, sillä jäytävä särky katkoi yöunet pikkuruisiin torkahduksiin. Epätoivoissani yritin päivisin pakko -luokitushommien jälkeen kursia kasaan järjissäpysymisen kannalta oleellisia unitunteja.

Jos jonain iltana läppäri olisikin ollut vapaana, en jaksanut edes avata sitä. Puhelimella kurkkasin netistä tärkeimmät kuulumiset ja pelasin aikani kuluksi candycrushia. Ja sitten taas nukuin. Onneksi olin hakenut kirjastosta maanantaina pari kirjaa joita olen sekalaisella menestyksellä lueskellut.

Tänään oli pakko raahautua jalkeille ja kaupungille, Äitikullalla oli audienssi Tikkamäen Takomolla eli keskussairaalassa. Tahdistin paukuttaa kuulema hyvät tahdit ja tasaiset rytmit joten ei uutta murhetta siltä saralta. Hyvä niin.

Pojat marraskuussa 2012

Tälle viikolle on kuulunut huonoja ja vielä huonompia uutisia useammalta suunnalta. Siksi oma nillitys kipeistä nivelistä tuntuu niin turhalta ja tarpeettomalta. Pitäisi vain osata ja muistaa iloita omasta suht tasaisesta arjestaan ja ennenkaikkea terveydestään. Se kun ei ole mikään ikuinen luonnonvara josta ammentaa.

Eli ei minulla ole ollut mitään sanottavaa.
Onneksi olen saanut pari mukavaa puhelua ja yhteydenottoa ja kieltämättä olo on ollut hitusen parempi niiden jälkeen.

Nasse on trimmattu nyt näyttelykarvoihin ja sunnuntaina pitäisi lähteä taipaleelle ennen sen kuuluisan suuruskukon pieremää. Vai oliko se sika joka pieri? Ihan sama, aikaisin lähdetään jotokselle kohti Jypinkylää, auto on lastattu pienillä terriereillä. Peetu jää kotiin kasvattelemaan muskeleitaan joulukuun mahtikoitoksia varten. Ja uutta kehää pukkaa jo heti tammikuussa, Kajjaaniin vie tiemme silloin.

Lohdullista on tietää, että kalenteri täyttyy ensi vuonnakin ja elämä jatkuu. Vaikka nyt onkin vähän mollivoittoiset tahdit. Ehkäpä tämä tästä.  Ja kyllähän se tästä. On se ennenkin alkanut taas elämä maistumaan ja turhat taudit ja vaivat jäävät taakse.

Kaveriterapiaa on tullut monista viestivälineistä ja karvakaveriterapeutit ovat hoitaneet antaumuksella soffalle langennutta emäntäänsä. Kaksi kuumottavaa terrieriporaa änkeää kyllä käsittämättömänkin pienistä rakosista kylkeen kiehnäämään ja Veli Milton tulee härskisti ihan vatsan päälle köllöttämään. Muuten kiva mutta se kissa kuorsaa nukkuessaan ja kuolaa.

Näin tänään. Olkoon huominen parempi. Missä lienemmekään!

Terrierin tarmolla

PeeÄäs: jotta viikko olisi täydellisen kuralla, nettiyhteys on juminut pitkään ja hartaasti. Tänään oli pakko tehdä rahansiirtoja tililtä toiselle PANKIN AUTOMAATILLA. Herranjestas, siitä on sata vuotta kun moisia masiinoita oli kauppakeskusten käytävillä ja laskunippu näpissä siellä toppatakeissa hikoiltiin omaa vuoroamme jonottamassa. Tänään minä kuitenkin toljailin Mr. Beanina koneella ja voin vain kuvitella miltä urpoiluni näytti pankin valvontanauhoilla.

Mikäli nettioperaattori, Suuren Elisan nielaisema paikallispuljumme, ei nosta palvelutasoa, tässä joudutaan vielä isoon nesteeseen. Ilman toimivia yhteyksiä ulkomaailmaan olemme täysin kädettömiä.

Ja vielä:
huomaan uuden lukijan, tervetuloa Keskeneräinen!

Mannaa maanantaille

Orvokit tikistävät vielä kukkia vaikka marraskuu on jo hyvällä mallilla. Ensi yöksi kyllä pakastuu, sen tunsi jo iltatallin aikaan, tarhan portin tienoo ei lotissut entiseen malliin vaan hevoset astelivat melkein kuivin jaloin talliin.

Jorriinin juurakot on taltioitu sillanaluseen ja monta muutakin syksyn viimeistä puutarhahommaa voidaan nyt kuitata suoritetuksi.

Päivällä kilvoittelin itseni kanssa käsijumpan äärellä ja kyllä soittavat ojentajaparat riitasointuja huomenna ja ylihuomenna. Nyt ne ovat rääkistä ihan mykkänä.

Illalla oli pakko tarttua itseään tukasta ja hinata tositemappi ja oma hanuri tuvan pöydän ääreen. Puoli tuntia tiivistä aherrusta ja kas, tositteet ovat valmiina alv-laskentaa varten. Jonka eräpäivä on huomenna. Jonka kirjanpitäjä, tuo aarre naiseksi, ystävällisesti huomautti. Lupasi tehdä laskelmat heti aamusta jos ja kun toimitan tositteet vitkastelematta. No toimitan minä! On muutenkin asiaa sille suunnalle.

On se kyllä kumma, miten niin vähäpätöinen homma kuin tositteiden järjestäminen tiliottteen perään onkin niin työläs aloitettava. Minäkin keksin monta ja taas monta tärkeämpää hommaa. Kuten maustekaapin siivouksen. Sekin tuli tehdyksi.

Kaikista hölmöintä on se, että tiliote sekä tositteet ovat jo mapissa valmiina, yhtään paniikkietsintää ei tarvitse tehdä kun kerää kaikki nätisti samaan muovitaskuun oikean kuukauden kohdalle. Ja silti, aina se jää viimeiseen hetkeen.

Taas ollaan yhtä marraskuista maanantaita vähempänä kaamoskuukautta. Se on paljon se!

Tässäpä vielä malliksi sangen siisti ja tyhjä versio Torpan maustekaapista!
Kivaa tiistaita, missä lienetkin!

PeeÄäs:
tarkkanäköiset huomaavat ylimmän hyllyn oikeassa reunassa pari tupakkiaskia. Toinen on Iso-J:n viimeinen aski vuodelta 2008 ja toinen on minun, kesäkuulta 2009. Viimeisiksi jäivät. Siellä ne ovat vieläkin, muistoina. Pari Moore -askiakin on iskemättä, niillekään ei ole käyttöä löytynyt. Onneksi.

Isänpäivän iltapäivä

Korjuukypsää satoa

Isänpäivä on ollut pilvinen ja tuulinen, harmaa ja surkean tihkusateinen. Mutta se ei päivän tärkeyttä himmennä yhtään. Meillä Iso-J sai nukkua vähän pidempään kunnes rymisteltiin Perillisten ja aamiaistarjottimen kanssa hoilottamaan. Koirapojat pitivät huolen, ettei aamiaisleivästä tipahtanut muruakaan muualle kuin heidän ahnaisiin kitoihinsa.

Tänään on saatu paljon aikaan ja eilen vielä enemmän.
Nyt on asiaa kanalasta. Torstaina kävin raviradalta kyselemässä 'onks tietoo' -hengessä ja kanan sain. Nätti kuin namunen tämä tumma Olgamme vai mitä?

Samaan aikaan Olgan hakureissun kanssa Henkipattokukko tuli kolkatuksi ja menetti samassa hässäkänsä päänsä. Semmoinen on kukkopoikien kohtalo jos eivät suostu vanhempiaan kunnioittamaan. Paha saa palkkansa ja joutuu saunan taakse ja nips naps henki vilahti ilmavoimiin.

Tämä härskihän kävi isäkukkonsa päälle aina kun tilaisuus tuli ja vanha kelpo Gaddafi sai nokasta ja kannuksista. Semmoinen peli ei käy, sillä Gaddafi on vanha ja hieno silkkikukko. Pitkään sai kaksistaan rouvansa kanssa höppänöidä, nyt tuli uusi Olga -morsian parvea kaunistamaan. Kaksi on pari, kolme on pieni parvi.

Gaddafi ja Rouva Hattarapää

Torstai-illan kähmyssä kiikutimme Gaddafin ja Hattarapään takaisin talvikanalan puolelle, nyt loppui kesäresidenssissä ulkoilu. Säiden puolestahan ei ole vielä mitään hätää, nämä leudot sadekaudet eivät näytä kanoja haittaavan pätkän vertaa.

Lauantaina saimme kanalan siivotuksi. Likaiset purut ja pehkut pois, huolellinen sonnanpoisto ja uutta purua tilalle. Voin kertoa, että kitalaestakin löytyy kanansulkia ja höyheniä vaikka miten yrittäisi olla hissuksiin hölisemättä. Hengityssuojain tässä hommassa tarvitaan.

Kun kanala oli siivottu, oli aika ottaa Vappupilli ja kaksi kanamuoria sisään. Voi sitä rääkymistä! Että osaa noin pienestä ja vähäisestä kukosta lähteä paha ääni. Ilmeisesti kyläläiset ja naapurit ovat jo tottuneet meiltä tulevaan metakkaan sillä kukaan ei ilmaantunut pihaan kyselemään onko isompaakin hätää. Loppu hyvin, kaikki hyvin, Vappupilli ja kanamuorit istuvat orrella niin terhakoina.

Tänään siirrän vielä kolme nuorta kiuruveteläistä nuorikkoa isojen osastolle, sitten on kanalan parvet järjestyksessä ja talvi saa tulla näiltäkin osin.

Lauantai-illan väliaikaohjelma oli yhteinen leffatuokio, Lone Ranger -tai jotain- oli leffan nimi ja kiva viihdepläjäyshän se oli, tuttua Disney Pixar -laatua ja kirsikkana kakun päällä Johnny Deppin esittämä intiaani. Suosittelen.

Tänään on värkkäilty viimeisiä pihahommia. Virittelin laidunkepeistä ja vihreästä muoviverkosta hirvittävän rumat mutta toivottavasti toimivat suojateltat hedelmäpuille. Viimeistelin koko kaameuden oranssilla paalinarulla. Toivottavasti talttahampaat saavat migreenin kyhäämästäni värien ilotulituksesta ja jättävät puut rauhaan.

Monta muutakin paikkaa tuli korjatuksi talven alta kuntoon. Vielä kun polkaisen valmiiksi pakkassuojakepit paikoilleen (ja muistan laittaa pakkassuojat kun maa on routaantunut), saapi talvi tulla.

Nyt tuli kuitenkin pimeys, ilta ja ruoka-aika, pihvit odottavat paistajaansa ja pöytä kattajaansa.
Leppoisaa isänpäivän iltaa kaikille isille, papoille, vaareille, ukeille, faijoille ja muuten vaan mukaville miehille! Missä lienettekin.

Kiuruveteläinen kananen jonottaa isojen puolelle...

- ja nämä kaksi odottavat vuoroaan

PeeÄäs: tämän päivän munasaldo: 2 munaa. Olga oli pyöräyttänyt sievän pikkuisen munasen ja yksi vanha ruskea oli päkistänyt toisen. Kiuruveteläiset ovat täysin ummessa, eivät muni ensimmäistäkään. Todellisia harrastekanoja, hmph!