Kaupunkilaisen valkosipulit

Siinä se pötköttää. Hetkeä aiemmin mullasta nostettu valkosipulisato vuosimallia 2013.
Ihan itse ensilumen satamisen jälkeen kolasin pellon paljaaksi, kuokin vaon, levitin hevosenlannat ja kuuntelin lenkkeilevien kyläläisten säälin sekaista hihitystä istukaskynsiä penkkeihin taputellessani.

Vaan sepä parhaiten nauraa jolla komeimmat valkosipulit!

Toveri Titalle olen paljosta velkaa. Ilman neuvojasi sato olisi yhtä surkea ja vähäpätöinen kuin aiempina vuosinakin. Nyt tein kaiken pilkuntarkasti, kannoin kesällä ruohonleikkurin silppua katteeksi, katkoin kauniit kurjenkaulat ja vahtasin naattien kellastumista.

Tänään oli sitten se aamu, jolloin Suuri Hetkeni koitti.

Esipesun jälkeen möllykät näyttivät tältä. Pulskia ja pontevia. Suurimmassa osassa kynnet sievästi supussa. Ne jotka harottavat auki, pääsevät talvehtimaan ulos kasvimaalle, muut päätyvät patoihin ja pannuihin. Lienenkö aiemmin maininnut, että kahvi on suunnilleen ainoa ravinto johon en laita valkosipulia? Valitettavan harvoin kaupoista saa kotimaista saati lähituotantoa. Kiinastahan ne valkosipulit näille selkosille rahdataan. Vaan nytpä olen tanakasti omavaraisuuden liepeessä kiinni tässäkin asiassa.

Pomot saapuivat työpaikalle. Peetu teki kaikkensa saadakseen edes yhden multaisen murikan näpistettyä. Sain olla tarkkana ja nopeana.

Peetulla on tuommoinen pidempi (8 m) solmio, sillä pikkujätkän itsehillintä ei vielä yllä tontin rajojen kunnioittamiseen.

Peeturukka tekee päivittäin säälittäviä benjijuoksujaan kohti kylätiellä hölköttäviä juoksijoita ja muita norkoilijoita.

No niin, sitten takaisin sadonkorjuuhommiin.

Juuret leikottu ja varret pätkitty määrämittaan. Kilon (vajaan, sillä söin osan) minä syksyllä istutin ja käsivaralla arvioituna tuossa on kolmisen kiloa valkosipulia, ehkä enemmänkin. Punnitan tarkemman lukeman sitten kun ovat kuivia.

Viimeisen huuhtelun ja liikojen kuorien poisriivinnän jälkeen tämä jäi jäljelle. Yhtään en heittänyt pois sillä aivan priimaa tavaraa koko satsi. Voi varjele miten veti suupieliä hymyyn tämmöinen aarre.

Mihinkäs nämä kuivumaan? Pitäisi olla kätevä valoisa, ilmava, katettu paikka. Ei voi virittää massavia kuivuritelineitä eikä jättää ihan maahankaan sanomalehdille pyörimään, ne pyörivät äkkiä Peetun toimesta pois ja jäävät sille tielleen.

Ja näin, kaupunkilainen kehittelee oman innovatiivisen ja kompaktin valkosipulin kuivaustelineen. Vie vähän tilaa, on helposti siirreltävissä ja muutenkin kuin tähän tarkoitukseen suunniteltu:

Hopsansaa, katsos kynsilaukkaa! Rämä vanha juureskori joutaa hyvin pariksi viikoksi tähän virkaan. Lajittelin satoni samalla syötäviin ja istukkaisiin. Panen istukkaiksi nuo vasemman reunan harakynnet, oikealla ovat syötävät ja säilytettävät muotovaliot.

Ei noilla vielä talvea pärjätä mutta ainakin pitkälle syksyyn. Saattaahan se olla niinkin, että maku on niin stydi, että vähempiin riittää tuomaan keitoksiin makua ja aromia. Sen tietää vasta kun pääsee maistelemaan.

Voi kun minä olen iloinen, tästä tuli Min Stora Dag.

Nyt on syytä rapsutella kynnenaluset puhtaiksi ja kiitää kaupunkiin. Iso-J lähti 05:30 kohti Kotkaa ja Haminaa, tulee illalla kotiin. Tekee tuommoisia kevyitä päiväreissuja... hullu se on.

Näihin kuviin ja tunnelmiin! *löyhyttää vienoa valkosipulin tuoksua*