Elokuutamo, komia ja keltainen se on. Ja älyttömän hieno.
Perjantaina turattiin siellä sun täällä ja päivä vähän karkasi jonnekin puolivalmiin ja täyden välille. Illalla nuttu oli ns. kuiviinrutistettu joten hiippailin vähin äänin yöpuulle.
Kävin minä Nuorimmaisen kanssa fillarilenkillä, se tuttu tanssilavan lenkki, n. 11 km polkaistiin. Minä jäin jälkeen kun kunto on vielä vähän lomalla.
Esikoinen ja Iso-J kokosivat jotain pahuksen pöytäsirkkeliä ja Esikoinen taisi ansioitua hommassa erityisen hyvin. Näppäräsorminen ja tarkkasilmäinen nippelinasentaja pääsee jatkossakin koneiden asennushommiin.
Tänään mentiinkin ns. sata lasissa koko lössi.
Torpanmäen pienimmät valtasivat Lepakkoluolan, sen missä normaalisti säilötään autot ja muut moottoroidut ja moottorittomat menopelit, potkukelkasta lähtien. Potkukelkka oikeassa reunassa, ruohonleikkurin yläpuolella kesäteloillaan. On tuolla hevosiakin pesty.
Sinistä soppaa saunapaneeleille. Pikkuisen oli usko koetuksella, kun minulle kirkkain silmin ja vilpittömin mielin vannottiin, että tuosta mustikkasopasta tulee kyllä hiilenmusta hennon helmiäinen pinta saunan paneelipuille.
Ensimmäisen hölväyksen jälkeen tulos on vaatimaton. Mutta tuo olikin laimeammalla litkulla vetäisty pohja. Aamulla Pätkien tiimi hölvää toisen kerroksen ja sen pitäisi sitten tummua lähelle oikeaa sävyä.
Eikä toisella kierroksella enää lantrata vaan vedetään raakana.
Tässäkin asiassa vanha kunnon seeing is believing -sanonta pitää kutinsa.
Enkä minä lähde keskeneräistä työmaata ohjeistamaan. Väri oli kyllä illan aikana synkentynyt oikein lupaavasti joten on tässä vielä toivoa, paljonkin.
Ainakin saunajakkaroista tuli kerralla komian mustat, tismalleen oikea sävy. Eli upea. Just niinkuin pitääkin ja just niinkuin sieluni silmin saunan näen.
Peetupoloinen heräsi aamulla silmät killissä kuin Tähkän Laurilla, sillä syyskuun kyyllä.
Nukku-Matti taisi nakata kelpo kokkareen unihiekkaa Peetuun päin sillä oikea silmä oli aivan killellään, luomi turvoksissa. Silmä itsessään näytti ihan ehjältä ja valkea osa oli ihan terveen vaalea.
Päivän mittaan turvotus luomessa laski ja meno senkus kiihtyi. On se kyllä varsinainen pingispallo koiraksi. Käsittämättömiä pomppuja, kiepsahduksia ja voltteja ilmassa, maassa ja puolivälissä.
Koska minua väsyttää pelkästään tuon riehumisen katsominen, tyrkkään lopuksi jokusen kuvan ja hiihtelen itse petiin. Siivosin Torpan sisätiloissa sangen ansiokkaasti ja pesin neljä ... viisi koneellista pyykkiä. Sitä oli vähän kertynyt, koska pihan pyykkiteline sai Äitikullan toimesta uuden maalipinnan ja vanhat virttyneet narut nakattiin pois. Tänään asensimme uudet narut ja ne ovat nyt niin sinkeällä, että soi.
Saimme kahviseuraakin omenanpoimintareissulle piipahtaneilta ystäviltä. Nyt Iso-J istuu saunassa serkkunsa kanssa ja minä voin hyvinsyöneenä ja hyvinsaunoneena uppotua vällyihin.
Kiva päivä ja paljon hommia tehty. Ratsastamaan ei ehditty mutta se on huomisen agendassa heti puolen päivän jälkeen. Iltapäivällä olisi kiiruhdettava Peetun treeneihin ja itse luikahdan salille.
Mukavaa illan jatkoa, missä lienetkin. Älä kokeile näitä Peetun temppuja, saattaa äkkinäistä sattua leukaan.
PeeÄäs:
"On se kyllä ihan pitelemätön tuo Peetu" |
Peetu on kyllä ihan pitelemätöntä sorttia... hienot kuvat!
VastaaPoistaMiun valkkarisato Alexadrasta on kyllä ihan vaatimatonta edelliseen verraten. Laitan sähköpostia, kunhan saan nostettua Russian Giant lajikkeen. Siitä vois tulla istutuskelpoista kamaa... erikoislajike ihan hugeilla kynsillä! Maku ja aromi ihan sietämättömän hyvää. Muille en tarjoo, mutta sä saat jos haluut.
Pitääkö hankkia hepoja, että saa kunnon paskoo valkkarin viljelyyn?
Kuu valvottaa :-)
PoistaKiitän jo etukäteen mikäli saan ostaa erikoislajikettasi. Jos matka ei olisi niin pitkä, toisin peräkärryllisen paskoo. Joten nyt sinun on ehkä otettava kesäponit ;-)
Elokuun kuu on kyllä ollut hieno, kuukuvasi sai lämpöisistä illoista huolimatta aikaiseksi kylmiä väreitä, mitä ihmeen lehdettömiä oksia sulla sielä jo on ?
VastaaPoistaOmia valkkareita en edes uneksisi osaavani kasvattaa, niinpä kehräsin kuin kissa kun löysin naapurikaupungin torilta luomuyrttejä ja *da-daa* järjettömän herkullisia valkkareita myyvän yrityksen. Niiin hyvää !!!
Ja huomattavasti halvempaa kuin kiinan tuonnit... Toisaalta kait sen pitääkin näkyä hinnassa jos valtamerien takaa kuskataan...
Ihana tuo teidän lepakkoluola, varsinainen monitoimihalli. Tsemppiä panelointi hommiin, taitaa olla sisäsauna pian ensilämmitystä vaille valmis.
Tontin takarajalla on joku pystyynkuollut puu, se tuli hyvin tuohon kuvaan. Kuu oli hieno, maaliskuussa on seuraavat upeat kuutamot js sinnehän on enää reilut puoli vuotta...
VastaaPoistaLepakkoluolan pikkuväki sai urakan valmiiksi tänään ja nyt alkaa olla todella hienon väristä paneelia.
Ensimmäisiä löylyjä uudessa bastussa pitää vielä odotella, ennen panelointia täytyy näperrellä ledien kanssa jokunen tovi. Lauteet tulevat Espoosta ensi viikolla ja laudemestari veistelee ne paikoilleen loppuviikosta.
Tuskin maltan odottaa, siitä saattaa tulla upein ja ihanin sauna ikinä!
Ai että! Kauno kademieli vähän nostaa päätään tuon teidän saunaprojektin lopputulosta kuvitellessa. Siitä tulee taatusti hieno!
VastaaPoistaPeetu pingispallo... Helppo kuvitella. Meillä sukunsa perinteitä noudattaen VV harrastaa parcouria. Sohva, nojatuoli, sohva, nojatuoli, sohva, sohva... oho, meni ohi ja putos lattialle... ;)
Minä niin toivon, että olen ollut oikealla tiellä visioni kanssa ja saamme sen tunnelmallisen talvi-iltojen saunan. Elämäni ensimmäinen saunaprojekti joten tässä ollaan jännän äärellä.
PoistaTämä on niin jännää, että mulla on visio ja muut tekevät sen todeksi. Onneksi Iso-J on pitkälti samoilla linjoilla ja jaksaa näperrellä. Moni mieshän vetäisi panelit seinään ja sanoisi, että välttää vähempikin. Meillä on ollut aina sanaton sopimus, että jos jotain lähdetään tekemään, mietitään millainen oikeasti halutaan ja onko se toteutettavissa.
Aina pitää jotain omaa henkeä yrittää tekeleisiin puhaltaa. Muuten ei tunnu omalta.
Pingispallohan se. Samaa sisäratatemppuilua harrastetaan täälläkin, ainoa vaan että meidän apinakoira ei putoa.
PeeÄäs: saat tulla saunomaan jos vaikka koiranäyttelyreissulla näille korkeuksille eksyt :D
Tuon saunalupauksen painan mieleeni ja tulen ehkä vaatimaan lunastusta joskus! :D
PoistaEhkä me sinne lakeuksillekin joku kerta eksymme, katsotaan kuinka hommat etenevät kun lähdetään isojen tyttöjen luokkiin.