15 metriä kontaktimuovia ja isäntien asioita

Koulujen syyslukukausi alkoi meillä tiistaina. Koska kaikenlainen tiedon muistinvarainen hallinointi alkaa käydä vuosi vuodelta vetoisammaksi muuttuvassa pääkopassani aina vain mahdottomammaksi, ostin kalenterin. Peruspirteänä ihmisenä valikoin mustan. Pieni musta kirja on paljon enemmän kunnioitusta (toivoakseni) herättävä kuin markkinoiden muut vaihtoehdot, Pollet ja Karviset jätän sovulla nuoremmille.

Pieneen mustaan muistikirjaan merkitsen kuukausitasolla tärkeimmät tapahtumat kuten vanhempainillat ja muut. Puhelimen kaleteriin taltioin lähtökohtaisesti kaiken olennaisen. Joten kaiken sinne taltiomani voin menettää sillä siunaaman hetkellä kun tipautan puhelimeni toistamiseen hevosten vesipaljuun tai se kirpoaa kädestäni ja putoaa betonilattialle. Tänään melkein kävi niin. Paperiversio on ns. varmuusväline tai ehkä paremminkin varamuisti? Varmuuskopio? Ihan mitä vaan, kunhan en hukkaa sekä Pientä Mustaa Kirjaani, että puhelinta, samalla hetkellä. Silloin olen pulassa. Syvällä.

Parasta koulujen alkamisessa on ehdottomasti kirjojen päällystäminen. Ostin uuden lukukauden kunniaksi 15 metriä kirjakaupan tuhtia kontaktimuovia. Ilolla ostin kun sain kotimaista. Se markettien myymä sonta venyy, tarttuu ja kuplii sekä riipii hermot riekaleiksi.

Tänäänkin tivasin kummaltakin koululaiselta sainko minä läksyjä. Ja molemmilla oli minulle kaksi kirjaa kotitehtäväksi. Tehty. Hyvät tuli.

Esikoinen matkusti tänään ensimmäisen kerran koulumatkansa (20 km plus kävelyt päälle) yksin, mennentullen. Aamuherätys hänellä on tällä jaksolla joka aamu kl. 6.15 jotta ehtii seitsemän bussiin ja kahdeksaksi kouluun.

Eilinen eka yläkoulupäivä oli vähän jännä ja jotekin se hontelo lapsonen onnistui valumaan lukiolaisten infotilaisuuteen. Onneksi opettajakunta oli hereillä ja eksynyt seiskaluokkalainen löysi vihdoin omaan luokkaansa.

Minä lorvin kaupungilla joutilaana. Olipa harvinaisen tylsää puuhaa. Kävin salilla norkoilemassa, en kuitenkaan päässyt treenaamaan, sillä pitää kuulema parannella kunnolla.

Tänään pidin sairauspäivää tallissa. Arvelin, että Hammeriten käry avaa tukkoisetkin hengitystiehyet ja se totisesti sen teki. Avasi myös hermoradat päänsärkyyn ja nyt jomottaa. Tallissa on kuitenkin nyt mustat kalterit, valkoiset seinät. Huomenna vetäisen kalkkimaalit ja desinfioin lattiat. Ja putsaan lampaiden karsinan loppuun. Sinne tulee talveksi heinää, pikkupaalien käsivarasto. Lampaat lähtevät heti kun sopiva koti löytyy. Tänään muuan isäntä niitä kävi katselemassa mutta meinasi lihoiksi laittaa. Hyvät uuhet. En minä semmoiselle niitä myy.

Tämä isäntä, kukko nimeltä Vappupilli (kukaan ei kehtaa M.A.Nummiseksi sanoa), etsii rouvia. On niin koomisen näköistä tuhraamista kun tuommoinen pikkuhippiäinen keikkuu ison kanamuorin selässä. Pitää hänelle etsiä omat emännät. Puhdasrotuisia chabotyttöjä, löytyykö lukijoilta?

Yhdestäkin tuo käppänä tulee iloiseksi, kaksi olisi jo jymypotti.

Naapurin isännälle lupasin yhden hautovan kanan keinoemoksi. Hän oli jostain saanut horniolaisen kanakannan siitosmunia ja kaipasi niille hautojaa. Minä lupasin yhden vanhan munimattoman höppänän lainaksi. Omia tipuja meille ei taida tänä kesänä tulla. Silkkikana hautoi monta viikkoa eikä sieltä mitään tullut. Viime kesänä se blondien blondi hautoi kiveä, tänä vuonna oli sentään pari munaa alla.

Taitaa olla vanha Gaddafi jo ns. entinen isäntä kun ei enää saa perillisiäkään aikaiseksi. Siksihän se tuo Vappupilli nyt mesoo niin voimansa tunnossa kun Gaddafista ei ole kuin kiekumaan.

Voi isäntiä ja isäntien murheita.

Näihin kukkaisiin tunnelmiin päätän päiväni... siis päiväkirjamerkintäni tänään. Takaeteisen remonttikohde on nyt valmis. Paitsi saunan panelointi ja muut sisätyöt. Ne tehdään kunhan saadaan laudemestari paikalle.

Iso-J näperteli tänään kalusteiden kansitasot paikoilleen ja kieltämättä näyttää hyvältä. Niin paljon kuin se vesivahinko silloin toukokuussa meitä huudattikin, nyt on pelkkää hyvää sanottavaa. Paska homma mutta tulipa korjattua hyvä sato. Talon kalleimmat neliöt ovat nyt tehty pilkulleen ohjesäännön mukaan. Pikkuisen ylpistelen kun sanon, että ovat vielä tosi kivannäköisetkin. Mutta se onkin emäntien ilonaiheita se.

Kuvia kohteesta joskus. Kunhan ensin oppisin kuvaamaan. Ilmoittauduin jo syyskuussa pidettäville kahdelle viikonloppukurssille jossa pitäisi periaatteessa oppia valokuvauksen perusteita. Photoshoppailuosuus on periaatteessa turha, mutta onhan se hyvä siitäkin vähän käryä saada.

Yö tummuu ja niin tummuvat silmänalusetkin. On syytä hiippailla petiin sillä kello kilkattaa kuuden aikamerkkiä aivan liian pian.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.

Puutarhatonttu