Tämmöinen kassi pistää kuulkaa pään sirittämään ilman diagnosoitua korvatulehdustakin. Ihan paras perjantaikassi.
Kirjailen tätä ns. vapaalta jalalta, kumpainenkin saatiin tänään kotiutuslupa. Iso-J ehdoin: pitää ottaa iisisti. Ja minulle ehdottelivat sairauslomaa *kolkkoa naurua*. Iso-J on pidemmässä valvonnassa, kuukauden ajan täytyy käydä näytteitä antamassa ja varmaan parit fototkin vielä niistä keuhkonriekaleista jotka hälle palkeiksi on suotu. Isot kassilliset kaikenlaista pöpönhäätäjää apteekista haettu ja täytyy varmaan ladata dosetti, että muistetaan ottaa kaikki raksut oikeaan aikaan.
Minulla oli *kröhöm* sen verran parempi pohjakunto, ettei tuollaiset ns. heikomman (keuhko)aineksen taudit iske niin voimalla läpi. Mutta se korviensiritys. Voi ristus miten viheliäinen tinnitus tai joku muu pimpparaudan kilkatus oikeasta kuuloelimestäni kuuluu. Jatkuva ulina, ei kiva.
Se on se tulehdus joka siellä ulisee, sirittää ja puuskuttaa. Antibiootti taistelee vastaan ja voittaahan se lopulta. Mutta taistelun tiimellyksessä minä tulen hulluksi näiden päänsisäisten äänien takia. Sirkat soittaa kesäyössä. My ass.
Kotiuduttua olikin aika ryhtyä purkamaan kaikenlaista rästisumaa.
Niistä ensimmäinen oli mieluisin, visiitti kotikaupungin kamerakauppaan. Onhan täällä se toinenkin kauppa, mutta tämä jonne kaupat tehtiin, teki paremman tarjouksen. Ja pienyrittäjä tarttuu täkyyn koska jokainen säästetty euro on tienattu. Kylkiäisiksi saatu IPad mini sai kaksi tahmanäppistä teiniä aivan pökerryksiin...
Muut jäivät kaupunkiin tekemään ruokaostoksia ja mitälie muita juttuja, me Esikoisen kanssa kiidimme takaisin kotiin sillä illaksi oli ohjelmoitu koiranäyttely. Ehdin kuitenkin purkaa kallisarvoisen kassini sisällön. Oi mikä herkku!!! Tuota on odotettu. Tuohon on panostettu. Tuohon on säästetty. Eihän tuommoista voi riipiä auki kuin makkarapakettia. Ei, tuon kanssa pitää herkutella.
Tuolle purkamisoperaatiolle on ihan oikeasti joku termikin, en vaan just nyt muista mikä. Youtube on täynnä näitä hekumallisia uuden laitteen käyttöönottovideoita. Turhan friikkiä touhua minulle, otin kuitenkin pari kuvaa muistoksi, sillä näitä hetkiä on elämässä harvoin.
Muistikorttikapasiteettia on sen verran paljon, että vastaa ainakin kuudentoista norsun muistia. Paitsi että tuo kortti on loikkaavaa ninjaa nopeampi. Enää ei jää hyvien kuvien ottaminen vehkeistä kiinni. Pitäisi oikeasti osata ottaa kamerasta kaikki irti. No, sen on tulevien aikojen murhe. Nyt naatiskellaan.
Tuikkasin äkkiä akun lataukseen ja totesin, että vanhan kameran akut eivät käy tähän monsteriin. Sitten vielä viimeinen vilkaisu superjymypaketin sisältöön ja suunta kohti koiranäytelmiä:
My Prescioussssssshh |
Tänään iltapäivällä oli paikallisen koirakerhon Oon kolmekymppinen -juhlanäyttely ja sinnehän oli ilmoitettu yli kolmekymmentä tappijalkaakin, meidän Peetu muiden mukana.
Peetun potti tänään oli rotunsa urosten yksilöarvostelusta paras eli ERI (erinomainen), JUK1 (junioreiden kilpailuluokan ykkössija), SA (sertifikaatin arvoinen) ja Paras Uros -skabassa nelossija eli PU4. Tämä meidän tenavatähti on kyllä hyvä, mutta niin olivat kaikki edellesijoitetutkin. Aikuisia, valmiimpia koiria. Peetun aika on tulevina vuosina.
Huomenna on sitten kansainvälinen koiranäyttely ja sunnuntaina toinen. Koiria on tulossa kinkereille reilut 7000 joten mikään pikkunäyttely ei ole kyseessä. Mikäli hyvä tuuri käy, monta tuttuakin saatan treffata. Yksi ahertaa kehäsihteerinä joten häntä ei voi häiritä, mutta ainakin afgaanikehän liepeillä aion norkoilla yhyttääkseni koulukaverini.
Eikähän sitä koskaan voi tietää ketä muita sieltä bongaa.
Tässäpä tämän päivän anti. Torpalla kaikki hyvin, sauna lämpiää ja kohta rojautan luut vaateriin. Aamulla on aikainen lähtö, kymmeneltä alkaa arvostelu ja nämä junnupojat ovat heti alussa.
Paitsi emmää millään taida malttaa vielä unille käydä. Pakkohan se on vähän tehdä perusasetuksia kameralle, kiinnittää optiikka ja ehkä ottaa jokunen räpsy.
Näihin kuviin, iloisiin tunnelmiin. Sirinätöntä iltaa sinulle, missä lienetkin!
Kiva että sä osaat ottaa rauhallisesti ;)
VastaaPoista(tsekkaa sanakirjasta mitä mahtaa tarkoittaa keuhkokuume,sairausloma ja toipilas ...)
Erityisonnittelut kotiutumisesta, koita nyt malttaa levätäkin...
Ja jatketaan onnitteluilla:
Onnittelut Peetulle joka veti hyvin !!!
Ja onnea uuden rungon omistajalle. Ei lopu tehot kesken kamerasta (eikä vissiin käyttäjästäkään ;) )
Kuvia odotellessa :)
Salla, mulla on nyt niin järkyttävä kipukynnys ylitettävänä. Ämmällä on tykki kamera ja kuvat on ihan järkyttävän huonoja. Ei niitä voi julkaista. Ei. Pakko opetella ensin kuvaamaan.
PoistaTänään kuule nukuin päiväunet, ihan vapaaehtoisesti sammuin näyttelyreissun jälkeen. Että on levätty.
Tenavatähti jatkaa...
Onnea eläimille, hyvin pärjätty!
VastaaPoistaKamerasta olen -pakko myöntää - kateellinen, just tuollaisen haluaisin...
Paranemista, tauti se on ilman sairauslomaakin, take care out there !!!!!
Thänx !
PoistaToi kamera on kohta myynnissä, aivan helmiä sioille meikäläisen käsissä moinen herkku.
Käytä nyt ensin vähän sitä, niin ostan sen sitten 'käytettynä' ;DD
Poista:D entäs jos minä nakkaan sen turhautumisen kliimaksina pöhheikköön?
PoistaOnnea kotiutuksesta ja kamerasta!
VastaaPoistaMutta ennen kaikkea ONNEA Peetu!Hyvin näytelty, kerta kaikkiaan! :)
On se vaan hieno tappijalka. :)
Kiitos, ootapa kun kerron tämän päivän esityksen :D
PoistaHeips, onnea Peetulle ja Handlerille:) muistathan kuitenkin ottaa hyvin rauhallisesti, samaten JT, keuhkokuume ei ole ohimenevä flunssa ja ex-kollegallani (perusterve n. 35 v kahden lapsen äiti) sairasloma oli 3 viikon luokkaa ja urheilukielto 6 viikkoa, joten otathan rauhallisesti välttääksesi mahdolliset komplikaatiot. Voit vaikka hyödyntää ajan ohjailemalla toimintaa Armon Kulmavaltaistuilmelta kapellimestarin tapaan vaikka Mikko Franckia mukaellen.Läckberg on hyvä valinta ja samaten Rosman tuotanto, nyt saatavilla jo osa kolme, huimia swedudekkareita. P.S kuolasin niitä tänään kirjakaupassa mutta tilapäisen säästäväisyyden puuskassa käännyn kirjahyllyni aarteiden pariin.
VastaaPoistaSe uusin Läckberg on ihan kaamea *hrrrr*
PoistaValitettavasti kirjastossa ko. hyllypaikka ammotti tyhjänä joten en saanut paikattua sivistykseni aukkoja ko. kirjailijan tuotannon osalta vielä.
Joojoo, huilataan huilataan. Lupasin jo, etten lähde juoksulenkille enkä fillarilenkille mutta rautaa saan käydä hissuksiin hypistelemässä salilla. Hissuksiin is The Point.