maanantai 17. kesäkuuta 2013

Paha Kurki


Nyt se on todistettu, sanonta Pahan ilman linnusta ja Paha Kurki ovat totista totta.
Näyttelystä palatessa tein skriik-jarrutuksen pellon laitaan bussipysäkille ja säntäsin zuumi pitkänä ottamaan elämäni ensimmäiset kurkikuvat.

Jäivät sitten sen kameran viimeisiksi. Tuo samperin kenokaula lähetti jotain pahoja virtoja autoon, koska kotona nostin kameralaukusta esiin hyvinpalvelleen canuunan... jonka näyttöruutu oli säröytynyt.  Ihan kuin olisi pitkällä nokalla kopautettu näyttöön. Ehkä tuo lintu jollain maagisilla taikavoimillaan sen teki. Tuossa hengaili näennäisen viattomana mutta pahoja hautoi.

Voi peehanan peehana, että osasi pientä ihmistä ahistaa.

Juuttaan uivelo!

Vielä enemmän ahistustani lisäsi tämänpäiväinen visiittini kahteen paikalliseen kamerakauppaan. Kyselin vähän hinta-arvioiden perään jos pakon sanelemana uuteen kameraan ryhtyisin. Rajalalla poika lateli auliisti tuotteiden hintoja sen kummemmin käyttöaikeita kyselemättä. Toisessa puodissa saikin jo kullanarvoisia vihjeitä.

Näiden kullanarvoisten vihjeiden jälkeen olin entistä enemmän sekaisin päästäni. En minä nyt oikeasti tiedä minkä kameran hankintaan ryhtyä. Himoamani 7D on kuitenkin jo neljä vuotta vanha malli ja sille on mitä ilmeisimmin tulossa uusi versio. Minulle esiteltiin uusi (?) 100D -malli joka oli ihan liian pikkuinen minun käteeni ja malli 700D joka istui näppii paremmin.

Mistä minä nyt tiedän mikä olisi järkevin kapistus minulle näihin räpsyihin.
Jos ja kun olen pakotettu sukeltamaan netin vertailupalstoille, menen vielä enemmän sekaisin. Siellä puhutaan jo semmoista hepreaa, että täti-ihmisellä menee päreet vintillä entistä vinompaan.

Auttakee te jotka kameroista tiedätte ja ymmärrätte! Canon on merkki, sillä kaikki putket ovat siihen sopivia enkä todellakaan lähde uusimaan niitä kun ei ole tarvis. Mutta olkaa kilttejä ja puhukaa suomea niin ettei tarvita kamerahifi -sanakirjaa ja googlekääntäjää avuksi.

Huollatin samalla kruununjalokiveni (superputki) ja tingin lisähärveleiden hinnasta vähän alennusta. Otin muutaman linssinsuojuksen ja jonkun linssiturvavarusteen, ihan vain vihamielisten lintujen varalta.

Ainoa ilo ja lohtu tässä kurkiepisodissa on se, että törmäsin tuohon pahuksen konkkapolveen vasta kotimatkalla. Olisi ehkä eniten maailmassa sylettänyt jos olisin aamulla näyttelypaikalla todennut laitteen hajoutuneen.

Kurjenmiekka, pahan eeltä tämäkin mokoma :(

Muuta mainittavaa tälle maanantaille on se, että Siskolikka pakkasi kiesinsä ja hurautti kohti muuttohulinoitaan. Kummipojalta jäivät hammasraudat. Tietää kiireellistä postituskeikkaa huomiselle.

Hevosille suoritettiin kaviohuolto ja Töttis sai hienon kalanruotoletin otsatukkaansa. Ei kuvaa. Sattuneesta syystä.

Remonttityömaalla puhallin hurisee ja putkimies ahersi omaa osuuttaan. Seuraavaksi sopii kai odotella sähkömiestä. Ovat he kyllä kiitettävän täsmällistä porukkaa, pisteitä ropisee rakennusfirman laariin. Suosittelen kyllä, kunhan loppukiitosten aika koittaa.

Satoi ja paistoi ja nyt näyttää yhdestä ikkunasta mustia pilviä, toisesta paistetta. Ota tästä nyt selvää.

Se on kuitenkin selvää, että tämä maanantai alkaa olla tässä. Lykkään loppuun muutaman kuvan näyttelyistä.

Pysy tarkkana, missä lienetkin. Ja varo kurkia!

Joko on mun vuoro, joko?
Vasen oikea ojenna koipea
Onko hyvä, onko? 
Taas marssitaan ja häntä heiluu
Laitan äkkiä viikset kuosiin
Taaksehan ne muut jää
Häkkieläin

PeeÄäs:
niin olin kiukuissani kurjen metkuista, että vasta äsken tajusin, että torpan nuppiluvusta puuttuu yksi. Sitten muistin, että vein Nuorimman aamulla leirille. Phuuh. En siis unohtanut häntä marketin pihalle.





14 kommenttia:

  1. Mun vaimolla on 60D ja hän on ollut siihen tyytyväinen. Itse en ole sillä paljoa leikkinyt(koska rikkoisin sen kuitenkin).
    Luulen, että jos kameratyyppinä on Eos ja ei mitään ammattimaista harjoita, passaa mikä tahansa sopivalta tuntuva.
    Jos se 7d tuntuu susta hyvältä, anna mennä :] Kamerat ei mun mielestä vanhene niin hätäisesti miten vaikkapa puhelimet. (Hintaseurannan mukaan 7d halvimmillaan 899€.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä, ettei mulle mainittu näitä malleja ollenkaan vaikka toki tiedän ne ja tuota d60 - mallia olen itsekin jossain vaiheessa miettinyt. Hinta 7d:hen oli lopulta niin vähäinen, että keskityin seiskaan.

      Yritän tänään saada asioista tolkkua ja etenkin vakuutusyhtiön näkemyksen.

      Nyt särkynyt malli oli 450- malli josta olen tykännyt ihan tosi paljon, minä kun en koe videokuvausta tarvitsevani ja hyvällä objektiivilla saa (joskus) ihan kivoja kuvia.

      Ihan totta tuo kommentti, ettei kameoiden tekniikka vanhene yhtä nopeasti kuin puhelinten.

      Poista
  2. 60D:n tyytyväinen käyttäjä täälläkin. Ehkä ainoa miinus on sen paino (varsinkin teleputkella...) mutta minun käsissä se on jaksanut pysyä. Lapset moittii, mutta niillä onkin oma pokkari. Saan pitää kamerani ihan itellä. Että suojaominaisuus sekin.

    60d:ssä on monipuoliset ohjelmat, täysi käsisäätö tai valittu automatiikka. Ohjelmiin löytyy helppokäyttöiset säädöt. Kai kehun, kun muista ei ole kokemusta...

    Vapaapäivä on nautittu lähinnä Oulussa kurvaillessa. Tuli ostettua sakkorenkaiden tilalle uudet kumit autoon. Paikallispitäjästä ei löytynyt sopivaa kokoa, joten piti turvata Oulun tarjontaan. Nokian Z malli on nyt testiajossa. Tuntuvat pyöreiltä - ei siis kolise ajaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea uusille kiekoille ja turvallisia kilometrejä!

      Sun kuvat ovat kyllä hyvää mainosta ko. kameramallille ;-)

      Poista
  3. Käypäs Kaleniuksen Harrylta kysymässä (blogion myös Luostarin seinällä) sillä siinä on herra joka tietää kuvaamisesta heti paljon. Tässä osoite: http://harrynkuva.blogspot.fi/

    Hyviä kuvia Peetusta ja täytyy sanoa että siinä on jämäkkä sälli! Tulen paremmin poikkamaan kun ehdin, taas on jäänyt juttuja liian paljon rästiin lääkärissä hyppämisten takia ja muitten pakollisten kuvioiden viedessä kaiken ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä katsella Harryn sivuja. Hän onkin niin Pro että olipa kamera mikä vaan, hienoja otoksia tulee.

      Serkkupoika tietää paljon mutta on nikonilaisia.

      Kortahan päästä aikataulujen herraksi.

      Poista
  4. Olipas noitamainen kurki, mutta väitän silti sitä oikein kauniiksi!

    Minäkin arvelen uutta Cannonia, mutta finanssipoliittisista syistä en ihan vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunishan se kehveli on, mutta noitamainen tosiaan.

      Toivottavasti se meidän huudeilla asuva kurkipari ei keksi kepposia, en oikein jaksaisi enempää.

      Tänään tein kuitenkin vesilinnulle palveluksen, sorsamamma ohjasi ajotien yli viittä pikkuista räpyläjalkaa. Just se viimeinen hyppäsi pois asfaltilta kun olin kohdalla.
      Väistin varmuuden vuoksi kun en ollut varma nappaako auton ilmavirta pikkutipun mukaansa.

      Poista
  5. Todellinen pahanilman lintu.

    Erehdyin hetkeksi haaveilemaan kamerasta jonkun kaupan tarjouslehdykän äärellä ja googlasin Canonin malleja. Tällä sivulla oli mielestäni hämmästyttävän kansantajuinen vertailu Canonin rungoista ja niiden hyvistä ja huonoista puolista.
    http://www.mikkosaari.fi/canon-ohjeita-ostajalle/

    /Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu, tuohan oli todella hämmästyttävän hyvä vertailu. Tuo mies ansaitsee kansanvalistuksesta isot aplodit. Kiitos linkistä!

      Poista
    2. Eikö olekin? Miten joku on jaksanut listata eroja tuolla tarkkuudella? Ja kerrankin suoraan ja niin että tavallinenkin, pikkuisen kameroista hajulla oleva ihminen ymmärtää.

      Tuo keskustelu jutun alla kannattaa myös lukea sieltä loppupäästä, joka on tältä kesäkuulta. Siinä Mikko vastailee ihmisten laitepohdintoihin.

      Poista
    3. Joo, ihailtavan perusteellinen ja silti hurjan selkeä selvitys. Ei sorru hifijargoniin vaan uskaltaa oikeasti sanoa laitteiden erot. Harvoin näkee tuommoista suoruutta. Laitan kyllä kiitokset hänellekin.

      Luin myös ne kommentit sieltä alapuolelta, ihanan kärsivällisesti jaksoi vastailla.

      Kiitos vielä kerran, tuo oli todella hyödyllinen linkki. Laitoin kirjanmerkkeihin sillä perehdyn hänen muihinkin kirjallisiin projekteihinsa kunhan joutoaikaa löytyy.

      Poista
  6. Onnea ja taitoa kamerakaupoille. Sekä vähän malttiakin ;)

    Mitään en oikeestaan kameroista ymmärrä, paljon kuitenkin käytän ja paljon kameroista keskustelen.Syväharrastajan mukaan Canonin 7 d ei ole neljän markkinoilla olo vuotensa aikana noussut odotetun kaltaiseksi menestykseksi, päivitetty versio on joko juuri tullut/ tulossa markkinoille.
    Tämä vaan vinkiksi. Mun mielestä,sivustakatsojana, sillä saa hienoja kuvia ja varsinkin canonin värimaailma on kadehdittavan luonnollinen.

    Itse jos nyt päivittäisin rungon kiinnittäisin ensisijaisesti huomion kohinaherkkyyteen. Valovoimaisinkaan optiikka ei korvaa kameran puutteita tällä sektorilla. Ja kun suomessa on aina pimeää, tai ainakin hämärää... No ei ehkä keskikesällä ;)

    Hevosia kuvatessa nopea kamera on must. Sama pätee varmasti muihin elikoihin. Hedelmäasetelmaa voi kuvata onnistuneesti vaikka kännykameralla, laitumelle laskua ei. Moottoriperä tuo lisää tehoja iloisesti.

    Laaja ja helppokäyttöinen manuaalivalikko on ilo. Eipä niitä automaatti/puoliautomaatti ohjelmia tule käytettyä jos manuaalivalikko on riittävän helppokäyttöinen. Namikat täytyy olla käyttäjäystävällisesti ja tarkennus salamannopea. Tämä tosin on enempi optiikan ominaisuus.

    Lisäksi valikoisin massavan rungon, muovinen tuppaa ottamaan itseensa pienestäkin heilahduksesta, metalliseos antaa enemmän anteeksi kuvaajan puutteita painonsa eli vakautensa vuoksi.

    Hauska seurata mihin kameraan päädyt, kuviasi on aina niin kiva katsella.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla, asiaa!
      Saman kuulin minäkin, 7deestä on tulossa joku uusi versio tämän vuoden aikana.

      Useimmiten käytän manuaalivalikkoa, tuskin koskaan räpsin automaattiohjelmilla. Ja hyvällä optiikalla saa kamerasta paljon enemmän irti.

      Emmää tiedä, on tämä niin vaikeaa. Canon kuitenkin istuu käteen parhaiten ja putketkin on siihen sopivia. Periaatteessa videokuvausominaisuudella en tee hittojakaan mutta voihan se olla, että niitäkin tulisi tehtyä jos videokamera olisi yhden näppäimen päässä.

      Katsellaan. Ei ole hoppu vaikka vähän tämä kamerattomuus ahistaakin. Pitää muistaa varmaan, että kaikilla ei ole jokapäiväistä leipää ja minä itken kameran perään... Toisaalta, kamerakauppiaalle tulee leipä pöytään jos ostan sen kameran nyt :D

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com