Sellainen Elli

Elli on aina ollut oman tiensä kulkija.
Rasvamonttuprinsessa, villinä syntynyt ja villinä pysyi myös Torpalle muutettuaan. Ensin arka ja epäileväinen, sitten erittäin määrätietoinen ja vahvatahtoinen kissa. Ihmistä sietävä, muttei missään nimessä ihmisen Ystävä. Ei ainakaan siinä mielessä kuin minä tajuan ihmisen ja eläimen välisen suhteen parhaimmillaan olevan. Silti -ja siitä huolimatta- Ellillä on ollut oma paikkansa Torpan muonavahvuudessa.

Poistui ulkoilemaan vaikka sitten heittäytymällä toisen kerroksen ikkunasta.
Kahdet yllätysvauvat ja suuri hämmästys: mistä nuo oikein tuohon tulivat? Hyvä Äitikissana mutta kulkijan luonto veti uusille poluille kerta toisensa jälkeen. Siihenkään ei suostunut, että tulisi illaksi kotiin niinkuin Veljekset. Ei, Elli tulee kun siltä tuntuu ja menee kun on mentävä.

Tänään Elli makaa pahvilaatikossa pihalla.
Auto oli iskenyt keltaisen kuun aikaan yön kulkijaan, kolhaissut villiin sieluun ja sammuti nuo pienet hornanliekit kissatytön silmistä. Nätisti oli nostettu pihatiellemme.

Semmoinen oli Elli. Siniharmaa pieni Primadonna.