Paluu tunkiolta

Voi huono omatunto sentään! Välitilassa on lilluttu aivan riittämiin mutta minulla on monta hyvää syytä tähän hiljaiseloon. Joka ei hittosoikoon ole ollut mitään hiljaiseloa.

Edellisessä päiväkirjamerkinnässä oli kuva sangen synkeästä tunkiolla istuvasta Veli Winstonista. No nyt voivat kissojenfanittajat huokaista helpotuksesta. Herrasmieskissat ovat nauttimassa tuvan fasiliteeteista. Joudun ehkä muuttamaan kissojen nimiä, Veli -etuliite olisi syytä korjata muotoon Don... kummisetänsä lukeneet tietävät millainen on Don Corleone. Ja meillä on hänestä kissaversio tuplana.

Huokaus ja kunniottava hiljaisuus. Kissa on nautiskelun mestari.

Elämä torpalla on yllättävän kiireistä ja päivät täynnä tapahtumia. Leppoisa maalaiselämä on kuulkaa ihan fuulaa. Tässä saa helmi otsalla kurvata paikasta toiseen ja tehostaa toimintojaan ja silti jää aina jotain tekemättä.

Lisäksi meille näköjään pysyvästi muuttanut teini aiheuttaa hetkittäisiä nousupiikkejä verenpaineeseeni. Tänään kl. 21 saunasta palatessani oli valehtelematta kahteen vuorokauteen ensimmäinen kerta kun minun henkilökohtainen tuolini ja minun henkilökohtainen koneeni olivat vapaana. Tuolini on vallattu, koneeni on vallattu! Ja valtaaja on vanhempi Perillinen. Joka osaa kommentoida sangen nenäkkäästi, mistä lie oppinut?

Tässä loppuviikon aikana olen yrittänyt kuroa umpeen rästiin jääneitä kuntoilutavoitteitani. Eilen illalla kipaisin ensimmäisen oman juoksuni, ilman sitä juoksukoulun ohjelmaa. Se nimittäin loppui. Päätin etukäteen reittini kääntöpaikan ja sitten päätin, että juoksen tasan niin pitkän pätkän kuin tuntuu hyvältä.

Reissuni kesti 39 minuuttia josta kävelyn osuudeksi jäi kaikkineen 5 minuuttia. Pystyn siis etenemään juoksua muistuttavalla askelluksella reilut puoli tuntia, mikä olikin tavoite. Matka ei ole aivan viittä kilometriä mutta minulle kaikki juosten edetyt kilometrit ovat ilometrejä. Kuka olisi uskonut? Meikäläisestä laiskurista on kehkeytynyt melkein uskottava liikkuja.

Salitreeneistä sen verran, että kuntovalmentajani Herra A on seonnut. Teettää sen pahuksen muistitikun välityksellä aivan järkyttäviä toistomääriä. Neljän sarja, á 18 toistoa 50 kilon painolla. Ja kohta sama toisella jalalla. Hullu se on. Mutta toisaalta otan kohteliaisuutena hänen kunnianhimoiset tavoittensa saada meitsi vielä ratsastuskuntoiseksi. Nythän sitä en vielä ole, selkäranka on ikävän kipeä tapaus silloin kun se muistuttaa potkurikoneen propellia.

Tähän väliin täytyy todeta, että olen vieroittunut särkylääkkeistä, painkillereistä ja  muista elämää turruttaneista napeista melko hyvin. Migreenikään ei ole kolkuttanut ohimoa, ilmeisesti se (turhaan) pelkäämäni estolääkitys toimii. Kolmoishermo on ollut ihan hissuksiin ja selkäkin on mukavan yhteistyökykyinen. Maltan silti vielä kuukauden mieleni ennenkuin könyän hevosen selkään, sisäinen tukikorsetti täytyy olla vahva eikä lonkan koukistaja saa äkäillä yhtään. Tai sitten sitä mennään taas kipupiikille.

On sitäpaitsi hemmetin epäreilua hevostakin kohtaan kuormittaa sitä täysin epävakaalla ja toispuoleisella istunnalla.

Torpan koirat nauttivat elämästään. Peetu on oppinut hyppäämään jo soffalle ja se närästää Nassea ihan älyttömästi. Toistaiseksi Nassepappa on saanut köllötellä omassa rauhassaan sohvalla. Nyt Peetu roiskaisee loikalla viereen ja kuumottaa koko pienen pötikkäkroppansa energialla.

Samat kuonolaiset norkoilevat ruokapöydässä. Eivät kylläkään ikinä minun puolellani vaan siellä, missä  on ennenkin satanut mannaa ja makupaloja ahnaisiin kitoihin.

Se täytyy ehdottomasti kertoa, että Peetu on piristävää seuraa Nasselle. Ja ollakseen talo jossa on kaksi terrieriä, torppa on yllättävän hiljainen paikka. Eivät nämä räkytä eivätkä rassaa kenenkään hermoja jonninjoutavalla räyhäämisellä. Näistä terriereistä kuuluu ähinää ja kähinää, aivastelua ja mätkähtelyä kun kumpikin vuorollaan selättää toisen. Peetu on notkea ja ketterä ja varsin kekseliäs nuori herra. Ei ollenkaan sellainen mieliharmi jollaiseksi moni russelit mieltää. Jos ette usko niin tulkaapa katsomaan.

Nasselle on kertynyt aivan uutta virtaa ja pilkettä silmäkulmaan. Kyllä koira koirakaverin tarvitsee, ainakin tämmöisessä huushollissa jossa koiranviran asialliseen hoitamiseen ei yksi piski riitä. Ja raskas työ vaatii raskaat huvit, tässä Peetun mallisuoritus eilisillalta.

Tänään lampaiden piti lähteä joulukuvaelman harjoituksiin mutta taluttamisessa aitauksesta traileriin ilmeni yllättäviä ja odottamattomia ongelmia. Lopulta kaikki kolme päkättiä seisoivat trailerissa ja takaluukku oli kiinni. Päätettiin, että tämä olikin harjoitus ja vietiin päkättimet takaisin aitaukseen. Ensi viikolla muuttavat harjoitus- ja näytöskauden ajaksi tapahtumapaikalle. Wappu suoritti vappumarssin suoraan traikkuun, Äitee-Orvokki panikoitui ja Veera heittäytyi valekuolleeksi saatuan narun kaulaansa.  Ei viitsi kiusata niitä enemmillä marssiharjoituksilla vaan viedään vapaana laumana kaurakipon johdolla koppiin. Jos ne siellä kuvaelmassa poukkoilevat pitkin metsiä niin pysyvätpä ainakin paimenet työntouhussa.

Lampaista vielä kätevä aasinsilta iltapihviin. Sattui olemaan mehevä lampaan sisäfile jemmassa ja sen kyytipojaksi nasautin auki tämänvuotisen Beaujolais Nouveau -viinin. Kelpo kamaa.

Nyt hyvää illan jatkoa teille jotka jaksatte valvoa, minä otan piskin ja lehtinivaskan ja ankkuroin itseni petiin.

Huomenna on taas kiiruspäivä, kanojen kesäleiri loppuu nyt ja sisätilat on ennen muuttoa putsattava huolella. Koppikausi on pitkä ja tylsä.

Kaupungilla on Joulun avaustapahtuma ja voi olla, että tekee mieli käydä moikkaamassa joulupukkia. Pari pientä toivetta olisi, toinen niistä on uudet kuulokkeet puhelimeen ja toista en kerro muille kuin pukille.

Perilliset kertoivat, että osuuskaupan "pukki" oli ihan valepukki, lakeerikengät jalassa ja lemusi partavedelle. Olikohan nauttinut sisäisesti?

Herttaista lauantai-iltaa, missä lienetkin!