Pääsisäispupun munat

Kylläpäs munapohdintani sai aikaan vilkasta kommentointia. Tämän päivän otsikko jatkaa löyhästi samalla linjalla, pääsiäispupuhan pölli jossain historian hämärissä hetkissä pääsiäisKUKON munat ja se onkin totisen pohdinnan paikka. Keskitytään siihen vaikka pääsiäisen aikoihin, mämmihöyryissä irtoaa varmasti hienoja teorioita aiheesta kuin aiheesta.

Sydänparka on ollut sätkyllään siitä eilisillan hetkestä asti, jolloin Iso-J rynnisti talliin karmit kaulassa ja tuhisi laatikoita penkoessaan: nyt se Ellinhoro vääntää pentuja! Vastasin jotain niin älykästä kuin: Ai meidän Ellikö? Olin kaukana ulapalla tajutakseni juuri kuulemani viiltävän faktan.

Ei niin kovin ilahtunut -mies etsi sopivan kokoisen pahvilootan ja nappasi näyteläjästä jonkun vetoketjuvikaisen fleecenutun ja harppoi saappaat lotisten takaisin torppaan.

Kiireesti minäkin toimitin hommani loppuun ja kas, siellähän se Elli nuorimman perillisen sängylle sijatussa laatikossa puuskutti sen näköisenä, että kohta rännissä ropisee. Yksi maukaisu ja plop, harmaa pentu oli ulkona. Nämä pennut tulivat kyllä niin yllättäen ja pyytämättä, että Annelin faksitkin jäävät rapisemaan tyhjyyttään. Ellihän ei ole varsinainen sylikissa joten silittelytuokiot ovat jääneet varsin vähiin. Eikä mokoma hapannaama itseään tyrkytä muille kuin kylän kolleille.

Elli osaa näköjään hoitaa nuo hommat ihan opastamatta, sen verran oli tietäväiset otteet, että katsoimme parhaimmaksi vain tarkkailla tilannetta. Onneksi pentu vinkaisi melko heti joten siitä tiesi, että elävä kattikansalainen oli saapunut.

Illan aikana syntyi vielä yksi valkoharmaa ja viimeisenä valkomusta. Puolilta öin kissaperhe hiljentyi kehräävän emokissan suojiin, kaikki tississä kiinni.

Siinä ne ovat. Kurkkasin tänään hännänaluset ja melko samanlaiset värkit niillä näyttäisi olevan. En lähde vielä veikkaamaan sitä enkä tätä. Jompiakumpia ne ovat, terveitä ja pirteitä kattikansalaisia kaikki.

On se toi Elli vaan melkoinen vosu. Niin on liikuttavan ylpeä tekeleistään ja riettauden tuotoksista, että eihän sitä voi kuin ihmetellä. Se oli se tietty elokuinen päivä jolloin Elli loikkasi benjiloikan yläkerran ikkunasta kuullessaan pillerilevyn rapsahduksen alakerrassa. Pakeni viikottaista ehkäisypilleriään ja tässä sen pakoreissun tulos nyt sitten on. Kolme pontevaa kissanpentua.

Tänä aamuna sitten väsytti ihan tolkuttomasti. Hevoset ulkoistin tihkusateeseen, ei siis mitään uutta säärintamalla. Heti kun kello napsahti kymmeneen, pihaan kaarsi lampaiden noutoauto. Päkättimet marssivat traileriin kuin vanhat tekijät ja kurvasivat samantien reissuun. Siellä ne nyt ovat, estraditaiteilijat. Harjoituskausi alkaa heti huomenna ja näytännöt sitten myöhemmin. Yritän hankkiutua paikalle ja ottaa kuvia, ettehän te muuten usko.

Torpan pihalla vallitsee nyt ihana hiljaisuus ja rauha. Ei sitä vähä-älyistä mölinää jossa heinämälli poskessa märehtivä, puoliunessa torkkuva lammas kurlaa mää-blä-räähinsä. Sen kunniaksi Esikois-Perillinen värkkäsi tämmöisiä pinkkejä muffinsseja tai cupcakehan taitaa olla nykynimi. Hyviä ovat. Söin kolme.

Itse asiassa, nuo cupcaket piti valmistaa jo perjantaina, Esikois-Perillisen kummisetä vaimoineen tuli pitkästä aikaa käymään. Nyt mukana oli puolitoistavuotias borderipoika Jörö ja Peetuhan oli aivan onnesta sekaisin, uusi setäkoira! Nasse lähti mummolaan huilimaan, meno äityi niin päättömäksi, että Nasse näytti kompastuvan omiin koipiinsa. Ihana kun kävitte, olisimme pitäneet teitä pidempäänkin. Ehkä ensi reissulla sitten? Olette lämpimästi tervetulleita, aina!

Me kaarsimme Iso-J:n kanssa heti lampaitten perään, suunta kohti sumuista savontietä ja Ikean ihmetaloa. Minä ajoin menomatkan, Iso-J kuorsasi tyynesti ja tasaisesti. Että osaa olla ärsyttävät unenlahjat.

Siellä savonperällä onkin sen verran hulppea Ikanokeskus, että on ehdottomasti toisenkin reissun arvoinen. Kesällähän me siellä käväisimme jolloin vasta Ikea oli auki. Nyt erikoisliikkeet ja ravintolatkin olivat n. 98 %:sti auki.

Olihan siellä väkeä. Liikenteenohjaajatkin hommissa.
Jotakuta muuta olisi ehkä väenpaljous ahistanut, mutta minä, Stockan hullujen päivien veteraani, monissa avajaisryysiksissä ja kanta-asiakashäppeningeissä karaistunut ihminen en kulmaani kohottanut. Vuodet Espoossa näköjään karaisevat ihmistä ainakin tungoksensietokyvyn osalta.

Itseasiassa, Ikean puolella ei tarvinnut jonoissa notkua, lupsakka savolaispoika selvitteli ostokseni sukkelasti. Hups hei ja kortti heilahti muutamalla satasella keveämmäksi.

Pesolito osoittautui tilaihmeeksi, taas kerran. Litteitä paketteja, patjarullia ja paljon muuta mahtui kyytiin hyvin. Minä tosin jouduin istumaan pahantekijöiden osastolle, takapenkille kuskin taakse. Tuli mieleen eräs lomapäivä jossain päin Kreikkaa kun Nemi-kuomasen kanssa ryystimme lämmintä valkoviiniä takapenkin sikaosastona ja Iso-J kruisaili pitkin vuoristoteitä. Oi niitä aikoja.

Nyt me kruisailimme kotia kohti sumussa ja tihkusateessa. Valkoviinitarjoilusta ei ollut pienintäkään käryä.

Eikähän se ole kuulkaa lätkäjengi bändiä huonompi. Kyllä Kalpalla pitää oma viini olla! Kirjoitin kyllä Joulupukille siitä pelaajien poikakalenterista mutta saas nähdä onko semmoisille kalentereille ikäraja. Ehkä mulle tulee vanha kunnon Vuotuinen Ajantieto.

Nyt tuvan lattia on täynnä litteästä paketista kuorittuja levynpalasia, minä lajittelin muttereita, nippeleitä ja viipottimia noin kymmeneen eri kippoon. Ehkä meillä on aamulla tuvassa uusi levitettävä sohvasänky. Tai sitten tyhjänä pyörivä Kilpisydän -pullo ja kaksi syvästi pottuuntunutta ihmistä.

Ikea tuo jännitystä elämään. Näihin kuviin ja tunnelmiin, leppoisaa lauantai-iltaa. Tihkusateessa kohti pyhää, missä lienetkin!

Pohditaan niitä Pääsiäispupun munia sitten myöhemmin. Ja Ellin pennukoista piisaa kuvia varmasti vielä moneen kertaan.

Nightwish: Hilma ja Onni feat. Pekka Kuusisto