Kuvapulan valitut palat

Marraskuu mätkii mustuudellaan ihmispoloa ketoon. Ei aurinko paista, ei kuu kumota ja on tismalleen yhtä ankeaa kuin Pohjois-Korealaisessa huvipuistossa. Kaikki kunnia niille ihmisparoille jotka Suuren Johtajan Ihmeellisessä Valtiossa ovat vankeina asuvat.

En tiedä mistä Kim vangvong nyt tulikaan mieleen mutta tämä marraskuu saa ihmisessä aikaan kummallisia reaktioita.

Viime yö oli kaikesta väsymyksestä huolimatta levoton ja katkonainen. Tuskin muistan edellistä huonosti nukuttua yötä. Siitä on aikaa. Siispä tänään ilmeeni oli yläkuvan kissan, Tard The Grumpy Cat -kaltainen.

Näin sitä ihmiskurja nopeasti oppii turhan hyvälle. Niinkuin nyt nukkua posottamaan täydet kahdeksan tuntia hyvää, lepuuttavaa unta. Ja jumalaton märinä päällä heti ensimmäisen vajaamittaisen yön jäljiltä.

Koska otin aamulla univelkoja takaisin (kiitos Iso-J kun hoidit lapset ja hevoset), tuli jumalaton kiire tajutessani, että eläinlääkärin auto pörähtää pihaan hetkellä millä hyvänsä. Siis talikko heilumaan ja tallia putsaamaan.

Ilmeeni oli kutakuinkin tälläinen kun valssasin talikon ja harjan kanssa karsinoita puhtaaksi. Joskus laulan, lujaa ja sen ainoan osaamani laulun, Petteri Punakuonon. Onneksi en tänään, sillä eläinlääkäri olisi varmasti ottanut ahterini kohteeksi ja heittänyt tarkkuusheitolla tainnutusnuolen moiseen teutaroijaan.

Tainnutuspiikkiä kaipailin siinä vaiheessa kun Tösse-tytteli ryysäsi neulaa karkuun neljättä kertaa ja jokaisella kerralla vasen käsivarteni jäi hevosen ja karsinan seinän väliin. Teki kipeää.

Rokotushommasta vielä sen verran, että eläinlääkäri jätti minulle käyttämänsä piikin ja kehoituksen siedättää hevonen neulaan ennen hänen seuraavaa käyntiään. Toivottavasti seuraava käynti on vasta uusintarokotus puolen vuoden päästä. Kukapa sitä eläinlääkäriä manaa tiuhemmille käynneille.

Peetupötikän kunniaksi täytyy nostaa nyt hattua korkealle. Jätkä senkus heilutteli häntäänsä ja teki söpöjä ilmeitä saadessaan tehosteet nahkaansa. Ja Soosiponi, se kullannuppu ei korvaansa heilauttanut piikin saadessaan. Tössellä olikin puolustustarvetta pitää oma nahka piikittömänä useamman elikon voimin.

Rokotustilanteet ratkaistuani koin valtavaa tarvetta yksinoloon ja suuntasin kaupunkiin. Pitihän siellä toki muitakin asioita hoitaa, mutta hups, jotenkin eksyin kuntosalin ovesta sisään ja löysin itseni tekemästä aivan järjetöntä alakroppatreeniä. Herra A on todellakin päättänyt muokata meikälikasta romanialaisen kuulantyöntäjämatamin kaltaisen mörssärin.

No, kunhan tästä treenin myötä ajan oloon tokenen, ei ahterini alle päätynyt kavioeläin pääse metkutempuilla minua karkuun, voimatreeni alkaa tuottaa selkeitä tuloksia. Paitsi jotkut sanovat, että ratsastus on taitolaji, ei kamppailu- eikä voimailulaji. Kuka kertoisi sen meidän Tösselle?

Koska kaupunkireissustani tuli puhtaasti itsekäs ja yksityinen, jouduin takaisin kaupungin valoihin Iso-J:n kanssa. Saatiin jokunen asia toimitetuksi joten ei ollut hukkareissu. Ei sillä, ei päiväinen omanikaan hukkareissu ollut, sehän tuli puhtaasti työhyvinvoinnin piikkiin.

Hyvillä mielin ripustin tuvan seinälle oman joulukalenterin, otan siitä kuvan huomenissa. Nyt en jaksa viritellä kameraa ja mellastankin näiden facebookista ladattujen valittujen palojen kanssa. Muutama on vielä, koettakaa jaksaa.

Tarvinneeko tätä kuvaa selitellä? Jollakulla on välähtänyt ja hyvin tuon puhekuplan kanssa.
Minusta yksi parhaista jutuista sosiaalisessa mediassa ovat nämä kuvat ja niihin liitetyt tekstit. Seuraan aktiivisesti muutamaa tiettyä joiden huumori osuu napsulleen yhteen omani kanssa.
Ehkä nämä valitut kuvapalat kertovat minusta ja mielenliikkeistäni enemmän kuin tahtoisin teidän tietävän. No, tutut ja sukulaisethan toki tietävät tarinani.

Mietin illansuussa tovin luontaistuotekaupan homeopaattisten pillereiden äärellä. Joku pitää niitä ihan hömpänpölynä. Minä luotan siihen, että hevonen jolle pilsuja syötän, ei tiedä niiden merkitystä eikä varsinkaan niiden väitettyä tehoa. Jos niistä on hevoselle apua, se on hyvä. Eikä muutama pieni sokeripilleri tee isoa vahinkoa. Yllättävän usein olen kuitenkin todennut homeopaattisten pilsujen tepsineen. Tai sitten on vain tapahtunut ihmeitä, yllätysparantumisia ja tiedä vielä mitä.

Tössetamman kohdalla kaipaisin kovastikin välillä juttukaveria joka jaksaisi kuunnella arveluitani, teorioitani ja joka olisi edes mukana vapisemassa kun kokeilen jotain uutta tapaa purkaa tammaan kertynyttä ongelmavyyhtiä. En tohdi perillisiä rassata näillä pohtimisillani, yritän selittää asioita järjellä mutta tunne on joskus järkeä vahvempi. Sen kertoo mielestäni se, että tamma ylipäätään asuu meillä. En ole vielä luovuttanut sen kanssa ja päästänyt taivaslaitumille. Enkä ihan vielä siihen hommaan ryhdy.

Elämä on tahdon asia. Elämä on uskon asia. Elämä on yleensä ihan kivaa. Tänään nyt sattui olemaan tämmöinen päivä.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. Missä lienetkin. Marraskuu on penaalista :(

Taidan treenata tämän talliohjelmistooni:

Queen: Another One Bites the Dust