Ei hullumpaa

Isolla kirkolla käytiin eikä ollut huono reissu alkuunkaan.
Huono omatunto hurvittelureissusta hälveni Imatran ohitusmoottoritiellä, mulla oli ajurivuoro ja Iso-J veteli hirsiä vänkärin penkillä. Eli ei mäkättänyt kaasutennarin painosta.

Etelässä oli valoja ja jumalattomasti uusia tiesysteemejä, tunneleita ja kaikkea. Meinasi maalaishiireltä mennä suunnat sekaisin mutta hyvin (tuurilla) Pesolito ohjastettiin Mankkaalle. Aikaa jäi jopa pikaiseen ruokailuun ja sitten alkoikin tule mukaan muuttumaan -ohjelmanumero.

Tiedättekö, vaatii vuosi vuodelta enemmän aikaa, tarkkaa kättä ja sumeaa peiliä rakentaa meitsin lärvistä se, mitä se joskus nuoruuteni kukkeimpina vuosina oli. Ja kun se pitää tehdä niin, että näyttää ihan kevyesti laitetulta, eikä miltään viidenpenninvosulta. Hiuskuontalon punominen se vasta vaatiikin panostusta. Ihan jumalaton homma näytää siltä, että on ihan vaan kammannut tukkansa. Less is more, vai miten se nyt meni?

On surullinen näky kun meikkikerroksia senkun lisätään sitä mukaa kun rusinoituu.

Eipä aikaakaan kun marssimme kinkerihalliin ja paikallistimme viinibaarin. Pakkohan SIITÄ oli saada maistiaiset, vaikka kotona on ollut jo pitkän aikaa samaa tavaraa odottamassa. Kyse on siis tyylikkäästi markkinoilleluikautetusta Imaginaerum -viinistä. Katteet olivat kohdillaan, 48 € puteli, 12 cl 8,50 €. Alkossa sama lekkeri kustantaa pikkuisen vähemmän, alle 15 euroa.

Maku oli topakka, lämmin ja maanläheinen. Niinkuin kiteeläinen emäntä.

Konsertti alkoi tasan kello 20 ja millä jytinällä! Seisoin Jumbotron näyttötaulun alla, suunnilleen keskellä areenan kaukaloa. Hetken mietin, miltä Horse Show:n hevosista tuntuu olla siellä samalla areenalla yksin, vailla lajitovereita, tuhansien silmäparien vaaniessa pimeydestä. Minulla oli sentään lajitovereita, reilut 100000 kansalaista. Ja takana turvana Iso-J.

Mielipiteitä bändin laulajavaihdoista on ollut ja tulee olemaan. Tämä lentävä hollantilainen amatsoni on kieltämättä nainen paikallaan. Vähän vajaat 2 metriä atleettista kroppaa korkokengissä ja äänikin oli kuin enkelikuorolla. Tutut kappaleet saivat aivan uusia sävyjä uuden laulajan myötä ja pojat rymistelivät aivan uudella innolla.

Biisilista on muuttunut kiertueen avauskeikasta, silloin keikan keskivaiheille tuli vähän unenomainen hetki. Nyt pärisi ja paukkui koko ajan. Virkamiessoitannasta ei ollut tietoakaan.
Hyvin vedetty!

Elokuva sen sijaan herätti paljon ajatuksia. Kysymyksiä ja sekavia tuntemuksia. Niitä pureskelee vielä kauan. Eihän siitä tiedä millainen klassikko tästä elokuvasta tulee, mutta tokkopa se ainakaan aluksi pankkia räjäyttää, eikä varmastikaan nouse vuoden elokuvatapaukseksi. Ehdottomasti kuitenkin katsomisen väärti ja vaikuttava kokemus. Ja olihan siinä myös suomalainen herkku näyttelijä, Ilkka Villi.

Tehkööt perässä paremman ne jotka osaavat, minä tykkäsin koska sain paljon ajateltavaa, en valmiiksi ajateltua, pureksittua ja alleviivattua leffahuttua.

Leffan loputtua olo oli vähän siinä ja siinä lähteäkö jatkoille. Tunnin pohdinta taksijonossa tuotti sen tuloksen, että kurlasimme yhdet viinit ison kirkon baarissa ja huidoimme taksin kohti Espoota. Helsingin yöelämä saa luvan pärjätä ilman meitä jatkossakin.

Isänpäivän aamu ei tästä viisaasta päätöksestämme johtuen ollut ankea, ei kohmeloinen eikä ajokuntokaan arveluttava. Pikainen piipahdus Iso-J:n esikoisen luo Isänpäiväkahveille ja sitten kiiruusti nokka kohti kotia.

Matka oli pitkä ja enimmäkseen pimeä. Ehdimme Torpalle juuri iltatallin ajaksi.
Täällä oli vielä puhdasta valkeaa lunta ja ilmassa talven tuntua. Kevättalven.
Tänään sitten satoikin, tunnista toiseen ja välillä solkenaan. Lumet liiskautuivat sohjoksi ja tallatummat pihaväylät muuttuivat vesipeitteisiksi jääpoluiksi.

Päivä menikin kaikenlaista sumaa purkaessa, oli ajoa sinne ja tänne ja pahuksen paljon rästissä roikkuvia töitä.

Illalla katsoin, että keli on riittävän ankea Juhlajuoksulle. Siispä sonnustauduin taas kerran trikoohirviöksi ja kipaisin pimeään sateeseen. Puoli tuntia askelsin juoksulla ja ihan meni heittämällä. En tahdo kehua, mutta lujempaakin olisin päässyt jos ei olisi tarvinnut varoa sitä jäätä niin paljon.

Aika hyvin vedetty. 12 viikkoa, kolmesti viikossa tekee 36 kertaa. Laiskanläksyä itselleni annan lähinnä ajasta. En pääse aivan viiteen kilometriin tavoiteajassa. Sitä parannellessa kääntyy talvikin kevääksi ja keväällä uskaltaa ehkä ajatella kympin lenkin tavoittelua. Ellen nyt talvipakkasten alkaessa tule järkiini.

Saunan jälkeen totesin, että ei tämä elämä todellakaan ole hullumpaa. Pitää vain uskaltaa tehdä asioita joita haluaa ja kehdata nauttia saavutuksistaan. Kippis sille, missä lienetkin!