tiistai 31. tammikuuta 2012

Ja taas kiehuttaa


Tämä keltainen "tre kronor" saa luvan olla päivän kuva.
Hyvin mielelläni pyyhkisin päivän kyseenalaisen annin pois mutta se on ja pysyy. Kerron lyhyesti koska leikkauksessa poistettu sappi alkaa kiehua jotain haamuraivoa ja se ei ole hyväksi sisuskaluille ollenkaan.

Aamulla pirteässä -26 pakkasessa heti seitsemän jälkeen suuntasin ensin autotalliin laittamaan lämmittimen piuhan virtaan. Siitä koukaten kanalaan valot ja riihen takavarastoon lataamaan hevosten aamuheiniä.

Verstaalla minulla on tapana laskea kahteen isoon ämpäriin kuumaa vettä ulkotarhan saavia varten. Kuumaa siksi, että kestää sulana vähän pidempään ja hevoset saavat juoduksi päivän aikana. Nyt siellä oli kylmää kuin itäisen naapurin oletetussa helvetissä, ovi auki kylmän varastotilan puolelle, hana jäässä ja tallinkin väliovi näkyi olevan auki. Ja palovaroitin piipitti henkensä hädässä. Ja minulle tuli hyvin häijy tunne, että tämä on nyt jonkun ulkopuolisen jäljiltä tämä homma.

Ensin eliminoin palovaroittimen ja totesin, että missään ei pala.
Sitten totesin ettei vettä tule, putket jäässä. Sitten tajusin, että joku paukuttaa tallissa. Possuponi oli juuttunut loimensa etuhakasesta heinäverkkoon ja koettanut fiksuna kuopia itseään irti, seurauksena oikea etunen verkon sisällä. Poni katsoi minua vähän nolona "et viittis mamma vähän jeesii, tässä on nyt tämmöinen tilanne päällä". Minähän jeesin enkä onneksi edes osannut hätääntyä. Mitäpä se olisi auttanut.

Tutkin vauriot, ei niitä ollut ja Possu sai ulkonutun niskaansa. Ja molemmat hevoset lampsivat tyytyväisinä pakkaseen.

Vasta kun myös lampaille oli haettu torpalta lämmin vesi ja kumpainenkin perillinen oli viety kouluun, tuli tilaisuus kootta ajatuksiaan ja yrittää ymmärtää kaikki tapahtunut.

Enhän minä voi tietää mitä on tapahtunut kun en paikalla ollut.
Äitikulta heräsi ankeaan aamuun, ei vettä hänelläkään. Putki halki kolmesta kohtaa ja pumppukin hyvää vauhtia jäätymässä.

Kun minä illalla viimeisen tsekkauksen tein talliin, muistan elävästi miten hevosten nuolemat kädet jäätyivät välioven ja ulko-oven rautasäppeihin ja ripoihin niitä sulkiessani. Sitten tuli se revontulihomma.

Illan viimeinen tallireissu on ensinnäkin lämpien vesien täydennysreissu ja toisekseen ovien lukituksen tarkistus. En minä nuku hyvin jos en voi olla varma, että hevoset eivät ole turvallisesti karsinoissaan ja kaikki ovet niinkuin pitääkin, kiinni.

Ei voi vetää mitään muuta johtopäätöstä kuin että joku siellä on taas käynyt kuikuilemassa.
Tämä homma menee nyt poliisille ja tietysti vakuutusyhtiökin vaatii omat selvityksensä.
Ei tunnu mitenkään mukavalta tuommoinen.

Kieltäydyn uskomasta, että tällä ja sillä viimesyksyisellä hevosten irtipäästämisellä olisi yhteyttä.
Nyt on kuitenkin otettava astetta järeämmät keinot käyttöön. Sen voin kertoa, että jos minä joskus saan kynsiini sen rähmäpään joka täällä öiseen aikaan kuljeksii, saa se hyypiö käyttää paljon aikaa perustellessaan tekemisiään.

Sitten kun kykenee puhumaan.

Päivän mukanani kulkenut jäätävä päänsärky alkaa vihdoin hellittää ja käytänkin tilaisuutta hyväkseni, yöunien toivossa siirryn petiin. Päivään mahtui kuitenkin myös vanhemman perillisen kaverisynttärit, kakku katosi viimeistä mansikkaa myöten ja muutkin tarjoomukset kelpasivat. Vedet kulkivat naisenergialla ja Possuponin heinäverkkohomma meni uudelleen kehitysasteelle.

Perhana sentään kun harmittaa. Pelkäämään en silti suostu.
Huomenna on pakko olla parempi päivä!





7 kommenttia:

  1. Tsekkasitko jälkiä maassa? Lumeen - tamppautuneeseenkin jää hyvällä tsägällä jotain jälkiä. Kotitien haarassa vääränmallisisia auton renkaan jälkiä?

    Kuka hullu kulkisi yöllä paukkupakkasissa... soon sitten tosihullu.

    Ovet lukkoon ja avain sun kaulaan. Tiedän paikkoja, jossa pitää kaikki kanalasta lähtien olla munalukossa. On "naapureita" tai muita kylähulluja.

    Munalukko on helpompi kuin laumanvartijakoira tallissa asumassa... Ehkä helpoin olis lykätä tallentava vidovalvonta. Siitä pitää olla ilmoituskyltti, jotta sen anti kelpaa raastuvassa.

    Jaksamista - ei ole kiva epäillä/tietää hiippareiden kuleksivan oman kodin ja tallin liepeillä.

    VastaaPoista
  2. Voi ihan kauhiaa. Nyt laitatte sinne kameravalvonnan. Ei voi olla totta millaisia vitipäitä sitä on liikkeellä ja vapaana. Videokamera vaan mestoille!

    Ja onnea putkien sulattelussa. Meillä oli viime vuonna useaan kertaan putket jäässä, eikä tänäkään aamuna tallin kuumavesihana antanut mitään... ilmeisesti kuitenkin vain se hanaosa jäässä. Tupaan tulee vettä, kiitos uusitun vesipumpun...

    VastaaPoista
  3. Voi kamaluus! Ilman muuta videovalvonta paikalle, niin antaa turvan ja pitää ulkopuoliset poissa. Toivottavasti päänsärky helpottaa ja tulisi oikein mukava päivä ikävästä aamusta huolimatta!
    T:Minna

    VastaaPoista
  4. Harmillisia tollasset. On se kumma kun joutuu jo pihapiirissäkin laittamaan kohta kaikki aukot ja ovet lukkoon.
    Sakinhivutusta muiselle, kun kiinni jää. Oikee ratkasus on, soitto polliiseille.

    VastaaPoista
  5. Jees, kuumakin vesi tulee taas! Yksi kaappikin piti purkaa verstaan seinältä ennenkuin viimeinenkin vuotokohta löytyi.

    Vakuutuyhtiö ja viranomaiset setvivät asian loppuun.

    Kiitos teille kaikille kommentoineille ja muutenkin tsempanneille. Sen mie vaan sanon, että seuraava yöllinen kulkija tulee kokemaan perusteellisen yllätyksen. Laitan tänne facebookiin hiippareiden nimet ja kameran ottamat muistokuvat.

    Tulisivat uteliaat päivällä ja kertoisivat reilusti mikä mieltä hiertää. Kyllä meillä aina jollakulla on aikaa esitellä paikkoja, ei tarvitse yksikseen pimeässä hiippailla.

    Espoossa meidän kohdalle osui vain yksi automurto ja yksi murron yritys kotiin, sekin tekijä oli helposti paikannettavissa naapurustoon. Tämä oli nyt jo toinen yöllinen keikka tänne, lokakuussa eka ja nyt toinen. Eikä ehkä ole kaikkia edes huomattukaan.

    Noh, tulkoot vaan, täältä pesee... Nyt lasken laulellen vesiä, myös tallissa :D

    VastaaPoista
  6. Voihan vesijohto sentaan !!

    Pakkasin perziini koneen eteen ja ei ollut kivoja uutisia.

    Videokameraa vaan kehiin ja ovet lukkoon ! Aaargh.

    Suututtaa aivan hhhirvveesti : (

    Ja terkut hieman mukavemmista keleista, + 24 oli tanaan.

    Eli Teneriffalla heilutaan : )))

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com