Ja taas kiehuttaa

Tämä keltainen "tre kronor" saa luvan olla päivän kuva.
Hyvin mielelläni pyyhkisin päivän kyseenalaisen annin pois mutta se on ja pysyy. Kerron lyhyesti koska leikkauksessa poistettu sappi alkaa kiehua jotain haamuraivoa ja se ei ole hyväksi sisuskaluille ollenkaan.

Aamulla pirteässä -26 pakkasessa heti seitsemän jälkeen suuntasin ensin autotalliin laittamaan lämmittimen piuhan virtaan. Siitä koukaten kanalaan valot ja riihen takavarastoon lataamaan hevosten aamuheiniä.

Verstaalla minulla on tapana laskea kahteen isoon ämpäriin kuumaa vettä ulkotarhan saavia varten. Kuumaa siksi, että kestää sulana vähän pidempään ja hevoset saavat juoduksi päivän aikana. Nyt siellä oli kylmää kuin itäisen naapurin oletetussa helvetissä, ovi auki kylmän varastotilan puolelle, hana jäässä ja tallinkin väliovi näkyi olevan auki. Ja palovaroitin piipitti henkensä hädässä. Ja minulle tuli hyvin häijy tunne, että tämä on nyt jonkun ulkopuolisen jäljiltä tämä homma.

Ensin eliminoin palovaroittimen ja totesin, että missään ei pala.
Sitten totesin ettei vettä tule, putket jäässä. Sitten tajusin, että joku paukuttaa tallissa. Possuponi oli juuttunut loimensa etuhakasesta heinäverkkoon ja koettanut fiksuna kuopia itseään irti, seurauksena oikea etunen verkon sisällä. Poni katsoi minua vähän nolona "et viittis mamma vähän jeesii, tässä on nyt tämmöinen tilanne päällä". Minähän jeesin enkä onneksi edes osannut hätääntyä. Mitäpä se olisi auttanut.

Tutkin vauriot, ei niitä ollut ja Possu sai ulkonutun niskaansa. Ja molemmat hevoset lampsivat tyytyväisinä pakkaseen.

Vasta kun myös lampaille oli haettu torpalta lämmin vesi ja kumpainenkin perillinen oli viety kouluun, tuli tilaisuus kootta ajatuksiaan ja yrittää ymmärtää kaikki tapahtunut.

Enhän minä voi tietää mitä on tapahtunut kun en paikalla ollut.
Äitikulta heräsi ankeaan aamuun, ei vettä hänelläkään. Putki halki kolmesta kohtaa ja pumppukin hyvää vauhtia jäätymässä.

Kun minä illalla viimeisen tsekkauksen tein talliin, muistan elävästi miten hevosten nuolemat kädet jäätyivät välioven ja ulko-oven rautasäppeihin ja ripoihin niitä sulkiessani. Sitten tuli se revontulihomma.

Illan viimeinen tallireissu on ensinnäkin lämpien vesien täydennysreissu ja toisekseen ovien lukituksen tarkistus. En minä nuku hyvin jos en voi olla varma, että hevoset eivät ole turvallisesti karsinoissaan ja kaikki ovet niinkuin pitääkin, kiinni.

Ei voi vetää mitään muuta johtopäätöstä kuin että joku siellä on taas käynyt kuikuilemassa.
Tämä homma menee nyt poliisille ja tietysti vakuutusyhtiökin vaatii omat selvityksensä.
Ei tunnu mitenkään mukavalta tuommoinen.

Kieltäydyn uskomasta, että tällä ja sillä viimesyksyisellä hevosten irtipäästämisellä olisi yhteyttä.
Nyt on kuitenkin otettava astetta järeämmät keinot käyttöön. Sen voin kertoa, että jos minä joskus saan kynsiini sen rähmäpään joka täällä öiseen aikaan kuljeksii, saa se hyypiö käyttää paljon aikaa perustellessaan tekemisiään.

Sitten kun kykenee puhumaan.

Päivän mukanani kulkenut jäätävä päänsärky alkaa vihdoin hellittää ja käytänkin tilaisuutta hyväkseni, yöunien toivossa siirryn petiin. Päivään mahtui kuitenkin myös vanhemman perillisen kaverisynttärit, kakku katosi viimeistä mansikkaa myöten ja muutkin tarjoomukset kelpasivat. Vedet kulkivat naisenergialla ja Possuponin heinäverkkohomma meni uudelleen kehitysasteelle.

Perhana sentään kun harmittaa. Pelkäämään en silti suostu.
Huomenna on pakko olla parempi päivä!