Päivä pulkassa

.. no en ole ollut pulkassa en, mutta potkukelkalla olen ajellut ja antanut perillisille tyylinäytteitä tyylikkäistä kurvailuista. Ovat avoimen vaikuttuneita äitinsä piilevistä kyvyistä.

Minun lapsuudessani maallla sitä oikeasti mentiin potkurilla kouluun, partioon ja minne milloinkin. Hiihdin kouluun kesät talvet. No vitsivitsi. Potkukelkalla saa vinhat vauhdit kun keli on sujakka eikä tietä ole hiekoitettu pilalle. Täällä maalla tosin ei ole pelkoa liian innokkaasta tienhoidosta. Aura näkyy jos näkyy. Talvi talvelta harvemmin.

Näin illan tultua ja tuvan lämmössä istuskellessa alkavat silmäluomet tuntua raskailta, niin kovin raskailta. Tekee mieli vaipua syvään uneen, nukkua aamuun asti. Mutta sitten kuuluu jostain klonks-rämähdys-kuhahdus... kas kissakultahan se siellä toteuttaa luontaisia viettejään.

Kissan vieteistä puheen ollen... meillä on ollut pieni epäilys, että Veli Winston olisi ns. puolipallinen. Niin mahtaileva ja kollimainen otus siitä on kehkeytynyt. Aina pienempiään kiusaamassa ja mummokissoja kurittamassa.

Nekin Ellin pennut... kuin ilmettyjä miniwinstoneita. Käytöstä myöten samanlaisia riiviöitä ja pahankurisia kepuleita.

Eilen yllätin Veli Kelvottoman Ellin hännän tyvestä, sinne se muina miehinä asetteli itseään ja vieläpä ihan ammattilaisen ottein. Elli senkun lojui lattialla hämmästyneen näköisenä, niinkuin yleensäkin.
Juuri sellainen ilme jonka seurauksena on yllätysvauvoja.

Veli Winston, viaton paistipoloinen

Eläinlääkäri on kuitenkin sitä mieltä, että kastraatio on ns. lopullinen ratkaisu eikä ole todennäköistä, että jossain olisi lymyämässä kolmas palli, kaksihan on minun rajallisen ymmärrykseni mukaan poistettu.

Itse vielä olin leikkausta aitiopaikalta katsomassa... sattuneesta syystä ei tehnyt tarkemmin mieleni syynätä taikka laskea niitä pikkuisia pallukoita joita lääkäri nyhti irti. Luotin lukeneen ihmisen laskutaitoon.

Jos tässä nyt kuitenkin käy niin, että Ellin vatsanseutu yllättäen ryöpsähtää valtoimenaan yli äyräiden ja seuraavakin pentusatsi on mustavalkeita, ei ole epäilyksen häivää. Elli ei ulkoile, Elli saa jarrupillerin viikottain. Syyllinen on hovimestarin frakkiin pukeunut vilpistelijä, kaksoisagentti Sir W.

Sen minkä Veli Winston rötöstelemällä sössii, sen Veli Milton herrasmiehenä kuittaa omaan laariinsa suosiopisteinä.

Tänään oli taas pikkuisen napakampi pakkanen ja tuli halu lämmittää uunia. Veli Milton kipaisi oitis halkolaatikon päälle uunin kylkeen ja venyi venymistään.

Kuinka rento voi olla? Aivan kateeksi käy mokomaa roikaletta.

Muuta mainitsemisen arvoista tähän talviseen tiistaihin ei sitten sisältynytkään. Pikainen kaupunkireissu ja torpan normaalit arkipuuhat. Lunta satoi nätisti puuterimuodossa, se lähti ihan luutimalla lentoon.

Aamulla riivin vimmassa petivaatteista liinavaatteet veks ja pois ja kiikutin peitot ja tyynyt päiväksi saunamökin kuistille tuulettumaan.

Ihanan raikkaiksi ne tuulettuivatkin.

Täytyy koettaa puhaltaa itseensä lisää Kätevä Emäntä -henkeä ja tehdä sama temppu sohvatyynyille, ryijyille ja muille tekstiileille. Ei niihin saa millään pesulla vastaavaa lumentuoksuista raikkautta.

Halpaa luksusta, kun vain saisi homman aloitetuksi.

Omanlaistaan luksusta oli myös iltahetki hevosen luona. Ponipoika ryysti ämpärillisen lämmintä vettä ja toisen mokoman verran tankkasin karsinoiden juomasaaveihin, niihin äärimmäisen käteviin "puoliautomaattisiin" vesisaaveihin. Ovat muuten oikeasti kivat ja toimivat.

Sitten ponipoika ähkäisi, päästi pitkän pierun ja haukotteli makeasti. Sammuttelin valot vähemmäksi (yövalon jätin tietenkin, Sarille tiedoksi) ja hipsin pois. Nukkukoot hyvin. Niin meinaan minäkin tehdä sillä aivan juuri köllähdän minäkin puhtaisiin ja raikkaisiin vällyihin.

Unta suorin sorkin aamuun saakka!