Talviunilla

Onpa erittäin ärsyttävä tautiviikko. Pientähän tämmöinen räkäkuumeilu on oikeiden vaivojen rinnalla mutta minut tämäkin tekee hyvin apaattiseksi.

Aamuhommien jälkeen olo on kuin mankelista läpikiskottu. Eilen sentään ääni palaili, Iso-J oli ilmeisen harmissaan, kun äänetön kausi päättyi lyhyeen. Kylmä ilma viilsi kurkkua kuitenkin niin pahasti, että takavarikoin perillisiltä buffy-huivit omaan käyttööni.

Eilen saateltiin kuitenkin nuorempi perillinen savonmuan bussiin ja toivotettiin turvallista matkaa. Joka kerta, kun radiossa kilahti liikennetiedotuksen tunnushelinä, kipaisin radion ääreen ja toivoin parasta. Onneksi kuski sompaili kyytinsä turvallisesti perille, parikymmentä minuuttia myöhässä mutta kuitenkin.

Perjantai-illan kruunasi hissukseen pahentunut päänsärky joten hiippailin hyvissä ajoin petiin. Herätäkseni aamuyöllä migreenin tuttuun sytkytykseen. En tiedä mistä sain sisun hoitaa hevoset loimipaketteihin ja ulos, sen jälkeen laahustin takaisin petiin ja vasta neljän maissa iltapäivällä kykenin seuraavan kerran kahdelle jalalle.

Iso-J on flunssan runtelema mutta hoiti vinkumatta niin kaupunkireissut kuin tallisiivouksenkin. Ryki, räki ja röhki, yski ja ryysti. Se on hirveetä kattoo kun iso mies sairastaa. Jos minä olen kipeänä kiukkuinen, ärtyisä ja entistäkin epäsosiaalisempi, mies se vasta kipeä onkin.

Jotenkin jo tuntuisi, että tätä sorttia riittäisi nyt.
Täällä sitä nyt kuitenkin ollaan, kahden kesken kotona lauantai-iltana. Eikä tulisi mieleen mitään muun sorttista aktiviteettia kuin niistäminen, rykiminen ja varovainen räkiminen. Se siitä laatuajasta.

Taidamme olla vähän muumien sukua, talviunille vaan tammikuuksi. Silloin ei tuhlaannu aikaa joutavaan sairasteluun vaan herää levänneenä ja pirteänä helmikuun heleyteen.

Kissat nuo juuttaat, ne ottavat pirteästä pakkaskelistä ilon irti. Jytinä ja mätkähtely on omaa luokkaansa. Paitsi Justiinamummolla joka nukkuu päivä päivältä pienemmällä kiepillä. Vanha rimppakinttu taitaa olla hyvin väsynyt.

Ellin ilme kertoo, että mitään ei äitiyden iloista oppinut, ulos tekisi mieli. Nämä rakkulat sen sijaan lensivät juuri äsken jäähylle. Rassasivat mattoja niin antaumuksella, että sekaan rypistyi jo tuvan pitkän pöydän liinakin. Semmoisesta pelistä joutuu jäähypenkille! Kohtahan ne mäikäävät oven takana kuitenkin, eivätkä osoita minkäänlaisia katumuksen merkkejä.

Nyt minä meinaan osoittaa viisauden merkkejä ja vetäydyn vällyihin. Olisi niin paljon kaikenlaista rästiin jäänyttä hommaa eikä näitä joutavia huilipäiviä enää tarvittaisi.

Tämmöistä valitusta tänään, toivottavasti tämä jäi nyt tähän ja voisin vähitellen siirtyä muihin aiheisiin.
Päivä on jo huimasti pidempi, varttia yli neljän tänään oli vielä aivan valoisaa. Ja se on jo paljon se.