Sitruunapesto

Heti alkuun on ehdottomasti kerrottava, että otsikon ruoka-aine ja kuvassa killistelevä Wappu II eivät ole missään tekemisissä toistensa kanssa. Wappu ei ole saanut sitruunapestosta aromiterästystä ja lähettää tässä terveisensä, erityisesti sinne Kanadan laajaan maahan. Korsi korvan takana ja sorkat sievästi kaiteella.

Niin paljon on pehkupatjassa jo korkeutta että lammas yltää kurkkimaan. Eihän tuosta pitkä matka enää olisi yliloikalle mutta nämä tytöt pysyvät siellä missä heinäverkot ovat pulleina ja Äitikulta kantaa evästä eteen.

Nämä ovat ne eiliset pallorallin lelut, melko vaikuttavan kokoisia möllyköitä. Ja hevoset tykkäävät kuin hullu polkasta.

Pakkasten kiristyessä olen lisännyt heinämääriä niin, että nyt niillä on oikeastaan koko ajan heinää ja/tai vehnänolkea edessä. Oljessa on mukana mukavia apilasattumia.

Pikkulinnut ovat myös liittyneet hevosten ruokailuseurueeseen, aina sieltä joku tintti lehahtaa lentoon.

Voisiko joku asioista paremmin perillä oleva taho kertoa, ovatko punatulkut kadonneet tyystin? Meillä niitä olen nähnyt vain muutaman, silloin ekana syksynä. Sen jälkeen nada, niente.

Ehkä ne vain eivät viihdy täällä. Kummallista.

Orvokki-rouvalla ei ole ongelmia viihtymisensä kanssa, tuossa on hyvä nojailla kaikkien leukojensa varassa ja odotella rapsutuksia. Tuhteja tyttöjä Äitikullan karjassa.

Syksyllä kuvittelin, että lampaat ulkoilisivat päivittäin. Höpsis. Ne ovat niin tyynen tyytyväisiä omalla piippuhyllyllään, ei niitä kiinnosta pätkän vertaa lähteä tarpomaan hankeen. Eipä kyllä kiinnostaisi minuakaan jos olisi noin pienet sorkat, noin suuri maha ja noin paksu villa.

Eikä tässä enää ole kuin muutama hassu kuukausi siihen, kun ne voi jo päästää ensimmäiselle laidunlohkolle tekemään selvää nokkosenversoista.

Kyllä tänään on muutakin värkätty. Sitä sitruunapestoa ainakin. En todellakaan tee tammikuussa tuorepestoa basilikasta, ostin ihan pirkkaversiota lasipurkissa. Ja olipa muuten pirteän makuinen tuttavuus.
Suosittelen maistamaan, se on helppoa kuin heinän teko. Keitetty (fusilli)pasta valutetaan, sekaan lisätään n. 2 dl ruokakermaa ja purkillinen pestoa. Sekoitetaan levyn jälkilämmöllä hyvin ja terästetään parmesanjuustolla. Meillä lisukkeena oli kanafileitä, yrtti-sitruunamaustettuja tietenkin, tuhdissa valkosipulihakkeluksessa haudutettuja.

Tänään on myös äänestetty, melkein piti jonottaa! On se hyvä, että ihmiset käyttävät äänioikeuttaan. Pohjois-Karjalassa olikin maan noloin äänestysaktiivisuus ensimmäisellä kierroksella, jotain niinkin hävettävää kuin 67 %.  Nyt voi vain parantaa.

Täkäläisillä näyttää olevan mieluisin vaikutuskanava paikallislehden tekstaripalsta, siellä ohjeistetaan niin ministerit kuin venäjän valtiaat. Kuitenkin paljon tehokkaampaa -ja aivan ilmaista- olisi olla aktiivinen äänestyspäivinä. Ei niitä nyt niin kauhean montaa ole vuosikymmenen aikajanalla.

Sukulaistäti tosin jo valitteli, että häneltä loppuivat ehdokkaat jo kesken. Mutta kyllähän kaikki äänet toki lasketaan eikä se kauaa kirpaise kun numeron kietaisee kuponkiin. Jos ei järjellä tai tunteella niin sitten vaikka vapaalla tajunnanvirralla.

Pakkaset ovat niillä lukemilla, että vannoutunut kukkahattutäti loimittaa hevosiaan. Kaunokkitamma sai pinkkiruudullisen kotitakkinsa päälle tuulta (ja sadetta) pitävän ulkoilutakin. Tuon tuhdimpia loimia ei vielä meillä tarvita kun hevosten käyttöaste on lähellä nollaa. Lihavuusaste jotain ihan muuta :D

Pakkanen näyttää kuitenkin kiristyvän päivä päivältä. Parikymppia on jo heilahtanut rikki eikä vahvistuva korkeapaine lupaa muutosta. Kamerakin on nyt syytä virittää talvisäädöille, oli vähän ikävä kohmeisin näpein yrittää hakea manuaaliasetuksia. Monta hyvää tilannetta ja ilmettä meni ohi, tyydyn siksi näihin stabiileihimpiin kohteisiin. Pulska hevonen on sellainen.

Aamun maitomaisen valkeuden jälkeen iltapäivällä oltiin jo melkein aurinkolasien tarpeessa. Puut ovat nyt kauneimmillaan.

Monella kanavalla olenkin jo tainnut hehkuttaa helmikuun parhautta. Silloin lumi on vielä puhdasta, se helmeilee ja häikäisee tyynen hiljaisena. Pakkanen on vielä voimissaan.

Kunnes loppukuusta alkavat kevättä tuovat pyryt. Silloin roskat lentävät salavista, vanha hanki painuu pyry pyryltä kyyrympään ja kevät valtaa vähän kerrallaan jalansijaa.

Vielä ei kuitenkaan olla helmikuun kuvauksellisuudessa.

Huomenna Iso-J:n isäpappa saapuu kaupunkiin. Ystävänsä hautajaisiin. Yhdeksi yöksi kuitenkin saamme hänet torpalle ja sunnuntaina isä ja poika suuntaavat kohti etelää.

Seuraavaan näkemiskertaan onkin jo enemmän aikaa, vasta kesällä joskus. Iso-J tosin tulee kotiin aiemmin, jo ensi viikon tiistaina...

Koskapa huomenna on luvassa puuhakas päivä, aion nyt olla kerrankin itseäni fiksumpi ja lähteä kuromaan nukkumatin etumatkaa kiinni. Mä olen tämän viikon univajeista johtuen usemman kierroksen jäljessää ja sen huomaa, silmäpussit ovat megalomaaniset.

Päivä oli ehdottomasti positiivinen eikä pelkästään siitä syystä, että päivän nimi on perjantai.

Hyvä maku jäi suuhun sitruunapestosta, sitä täytyy kesällä kokeilla ihan omalla reseptillä. Pitääkin panostaa basilikan viljelyyn hartaasti ja ajatuksella. Kasvihuonetta meillä ei valitettavasti vielä ole mutta lämmintä ja suojaisaa, muhevaa yrttimaata riittää.

Naminami vaan sullekin, missä lienetkin.