Tammikuinen lauantai

Talonmiehen lehti ilmestyy uskollisesti. Lunta riitti kolattavaksi asti ja isolle miehelle melkein työksi.
Kuva on näpätty aamuhämärissä, puoli yhdeksän aikoihin, herttaisen kaunis sininen aamuhetki. Aamutalli oli tehty ja torpan ovesta nenään leijaili aamukahvin aromi.

Lyhdyissä palaa talviaikaan lyhtykynttilät päivästä toiseen. Suloisia pikku tuikkuja kaamoshämärässä.

Eilisessä päiväkirjamerkinnässä iloitsin terveydestä. Noh, korvillehan semmoisesta ylvästelystä saa. Nuorempi perillinen heräsi kurkkukipuisena ja kuumeisena. Ehkä nyt uskoo, että pihalla ei kannata kipittää paljain varpain kesäsandaaleissa, ei edes tuota pientä pihanylitysmatkaa Mummolaan.

Uskoo tai ei, köhiköön nyt rauhassa itsensä terveeksi. Vanhempi perillinen pakkasi reppunsa ja lähti yökylään pikkuserkun luo.

Selvisin päivälle pläänätystä ostosreissusta ilman tikahtumista, otsasuonten ylenpalttista pullotusta ja vain kevyellä hiiltymisellä. Se tapahtui marketin parkkihallissa kun ei sieltä pitkäkilpisten maastureiden välistä löytynyt skodzillan mentävää reikää. Katolle piti mennä.

Koska inhoan niin syvästi farkkujen (ja uikkareiden) ostoa, suuntasin suorilta kaupungin ykköspukimoon. Arvelin saavani asiantuntevaa palvelua -ja tiesin maksavani itseni kipeäksi. Niin kävi.
Yksi asiantunteva katseenpyyhkäisy torpan armon alaraajoihin ja kas, myyjä tempaisi rekistä kahdet farmarikangashousut.

Ja ekat sovittamani olivat ne oikeat. Mukavat ja kivat, juuri oikean väriset ja mielikuvitusta venyttämällä myös jollain tasolla imartelevat. Eiväthän nekään ihmeisiin pysty, niinkuin ne Anttilan ainutlaatuiset sukkapöksyt jotka tekevät sämpylöistäkin sääret.

Kohtuullisen tyytyväisenä poistuin vaatekaupasta. Melkein suu korvissa.
Divarista löysin pitkään hinkumani kirjan, Hevosvoimia. Samalla löytyi pari muutakin kovakantista teosta iltalukemiseksi yöpöydälle. Olen jo kauan arvostanut Hilkka Olkinuora -nimistä kirjailijaa. Tuo viisas nainen on myös pastori ja paljon muuta. Kirjoittaa elämästä hyvällä otteella, rohkaisevasti ja antaa aina ajattelemisen aihetta.

Hevoset saivat kaupunkituomisina kivennäistä ja perhe evästä. Sitten kiireesti takaisin torpalle. Eikä päivä ollut kuin vähän yli puolenpäivän. Melko tehokas aamu lauantaiksi, etenkin kun edellisyön unet jäivät vähäiseen viiteen tuntiin. Leffa oli hyvä, juustot makoisia ja kyytipoikana kelvollista viiniä.

Aamulla janotti, jestas sentään kun tuntui ettei mikään vesi riitä sitä janoa sammuttamaan.

Iltapäivällä otin Mikkosika-Kalkkunarullan, tunnetaan myös Tupaterrierinä ja suuntasimme hankihölkällä metsään. Jo monta päivää olen nähnyt hevosten ilmeistä, että havuja prkele pitää saada. Mihinkäs metsähevoset tavoistaan pääsisivät. Nyt on avara tarha ja havupuiden tuoksu aivan liki. Mutta eivät yllä napsimaan maistiaisia. Harmittaahan semmoinen.

Tänään vihdoin koitti hevosille karkkipäivä kun retuutin metsästä tuhdin nivaskan alaoksia. Silmä kovana molemmat tarkkasivat tekemisiäni. Soppaponi aivan ilmeisesti hihitteli vahingoniloisena kun näki, että ihminen tarpoo umpihangessa ja hevonen jää odottamaan valmista.

No hirnukoon nyt vielä, ensi talvena minä otan ponin tarpojaksi ja matkaan itse kyydissä.
Taisi se poninretku päästää mielessään röhönaurun kun katseli Tupaterrierin pinnistelyä, olihan se aika hupaisaa... Hankijumppa on kyllä tehokasta liikuntaa, etenkin meille tappijaloille.

Eikä se meidän pinnistelymme hukkaan mennyt, hevoset olivat aidosti ilahtuneita saadessaan metsänraikkaat tuomisemme. Ketään ei varmaankaan yllätä seuraava kuvasarja. Soppaponi vie aina mehevimmät havut ja pidemmän korren.

Tähän malliin sujui tämä tammikuinen lauantai. Lunta sateli koko pitkän päivän, pakkasta oli maltillisesti viiden pakkasasteen verran. Vallan mainio talvipäivä. Jos talvi olisikin aina näin ihmisystävällinen, saattaisin ehkä vähitellen oppia jopa pitämään talvesta. Nyt lähinnä siedän sitä. Iloitsen jokaisesta päivästä jolloin ei sada vettä ja viimeistään helmikuussa alan manailemaan lumisadetta. Jokainen satava hiutale jarruttaa lumen sulamista ja kevään tuloa.

Ja joka talvi ärsyynnyn enemmän iänaikaisesta sanonnasta uusi lumi on vanhan surma. Joojoo-blaablaa.

Veli Winston näyttää tähän loppuun mallia valohoidosta. Hauskaa lauantain jatkoa ja mukavaa sunnuntaita. Missä ikinä lienetkin...

Peeäss: tämä on teksti numero 601 tässä blogissa... se tekee monta sanaa mutta loppujen lopuksi aika vähän asiaa :D