Loppuu se, ennen vaihtumistaan!

Ihan kohta voidaan vilkuttaa hyvästit vuodelle 2010. Olipa aikamoinen vuosi.
Hyvässä ja valitettavasti myös sillä surkeammalla sektorilla. Monia läheisiäkin potki onni oikein olan takaa ja toisaalla kuritti kovalla kouralla. Suru tuli tutuksi.

Joku itsesuojeluvaisto kieltää vieläkin palaamasta alkuvuoden murheen mustaan aikaan. Voimia teille joita suru löi suurimmalla moukarilla.

On oikeastaan aivan tarpeetonta analysoida nyt jo ehtoolle kääntynyttä vuotta. Eikä löydy yhtä oikeaa sanaa sitä kuvaamaan. Ainutlaatuinen osuu lähimmäksi. Ainutlaatuinen kaikin tavoin.

Monta asiaa tehtiin ensimmäistä kertaa. Eka oma mansikkamaa, eka oma yrttitarha. Ekat omat kesälampaat ja eka oma varsaprojekti... oijoijoi... paljonpaljonpaljon!

Elämä torpalla asettui melko mukavasti uomiinsa ja kevättöiden jälkeen olikin hyvä lojua liskon lailla helteissä tavernan penkillä. Ja syksy toi omat kiireensä, haasteensa ja harrasteensa.

Syksyllä täällä pyöri pientä ja isoa petoa ihan luonnon puolesta, onneksi ns. rauhanomainen rinnakkaiselo jatkuu toistaiseksi näillä hyvillä. Rusakoiden suhteen en ehkä pysty enää zeniläiseen tyyneyteen vaan kevättalvella vapautan sisäisen Robin Hoodini jousipyssyineen (ja sukkahousuineen) harvennushommiin.

Kissoista on ollut vuoden aikana paljon puhetta ja kanatkin ovat jo saaneet omat julkisuusminuuttinsa. Nasse on Arjen Sankari aina ja joka päivä, nyt vain huomattavasti kutistuneen nahkansa kanssa. Vaikuttaa siltä, että joku on tunkenut HK:n sinisen prinssinakin kuoreen. Nasse on aika piukea. Ja mitä piukeampi nahka, sitä vinkeämmät päästöt... *tuhnu*yök*tuhnu*

Ystäväni, toivotan sinulle oikein antoisaa vuotta 2011.

 Jos ei vielä tunneta, tutustutaan tai 

palataan ystäviksi tulevana vuotena. 

Meille saa tulla, meillä saa käydä 

ja meitä voi moikata myös sähköpostissa.

Nähdään ja kuullaan!

SKÅL! CIN CIN! KIPPIS!

Onnellista Uutta Vuotta 2011

Pusi & Hali

Välipäiviä

Nämä kuumeilupäivät voisi todellakin jättää väliin. Autokuumeen ja muiden sellaisten mukavien ja hytisyttävien kanssa toki voi elää. Ne tekevät elämästä hauskaa. Mutta klöntti kurkussa ja jäytävä lämpöily kuuluu sarjaan eniten v*tuttaa.

Eilen raahauduin kampaajalle, sitähän ei peruta niin kauan kuin pää harteilla keikkuu. Sen jälkeen olikin kiiruhdettava ponikerhon loppunäytökseen. Voi että ne on herttaisia, ne poniinit! Pikkuisia karvaturreja, römppävatsa ja tappijalat. Tästä toki tulee mieleen bloginpitäjän perhepotretit, ollaankohan sukua shettiksille?

Kuva on tumma ja niin on ponikin eikä mulla ollut uuden salamani manuaalia mukana. Eikä tosin siinä pakkasessa viitsinyt näpertää pikkunamiskoita paljain näpein. Ihan vain rukkasilla räiskin menemään. Onneksi joku ponikin osui salaman eteen.

Kotimatkalla sain kuulla sata ja kaksi hyvää syytä miksi meidän pitää hommata shettis. Tai mieluummin kaksi. Ylivoimaisesti paras veto oli kasvimaan kyntöhommat. Lannoituskin sujuu samalla kun poni päästelee papanat samoin tein. Ja nämä meidän tilukset eivät todellakaan ole niin suuret, etteikö täällä selvittäisi ilman työhevosta. Noh, perilliset ovat samasta puusta ja tiedän, että tässä vielä ponikaupoille päädytään. Toivottavasti ei nyt ihan vielä, ei edes ensi vuonna.

Poniravikursseille olisi nyt päästävä. Senkus vaan, hyvähän se on kun penskat harrastavat mieluisia asioita.

Hyvin menneen ponileirin päätteeksi kurvasin ratsutarvikeliikkeeen pihaan ja vein likat fleeceostoksille. Ja samoissa paidoissa ovat olleet eilisestä saakka.

Ilta menikin glögipannua väijyessä, flunssan torjuntaa tietenkin. Ensimmäistä kertaa piiitkään aikaan kolistelin kaapin kätköistä jopa XO-pullon esiin, siitä vaan aimo luraus glögilitkun sekaan. Konjakin Ystäville tiedoksi, viskiähän minä kaadan myyräkarkoitteeksi ;-)

Kieltämättä olo korjaantui, onhan se pienessä hönössä hauskempi sairastaa.

Tänään ei kuitenkaan ääni kulje senkään vertaan. Pitää vissiin hakea vielä optimaalisemmat säädöt glögin ja konjakin välille. Tietää testailua täksikin illaksi.

Huomenna on tosin tarkoitus antaa Iso-J:lle ansaittu vapaapäivä ja mennä itse töihin. Joten ei sitä liemilääkettä passaa hörppiä liikaa.

Jouluvieraatkin lähtivät kotimatkalleen. Tuli hiljaista. Ja tuli lumisade. Mutta se oli vähäinen näytösluotoinen sade, hädin tuskin kolmea senttiä pumpulilunta. Juuri sopivasti kuitenkin peittämään Nassen huolella merkkaamat jäälyhdyt. Inha kusenkeltainen jäälyhty on kirkkaassa päivänvalossa todella ruma. Todella.

Vähitellen täällä siirrytään arkeen. Ehkä näkyvin muutos on joulukuusen uloskantaminen. Se varistaa nyt neulasiaan niin huolella, että Loppiaisena meillä on pelkkä koristeltu ranka :-(

Äitikullan kuusi senkus tönöttää tyylikkäänä. Ja ihan sama sulatusaikakin oli molemmilla. Outoa. Outoa oli kyllä viimekesän hellekausikin, pakostahan se näkyy puiden outona käytöksenä.

Perilliset valittavat tekemisen puutetta. Huomenna on onneksi heppakerho kotikylän tallilla, pääsevät taas touhuamaan.
Ensi viikkohan heillä olisi vielä ihan kokonainen lomaviikko, en suoraan sanoen vielä tiedä, mitä ohjelmaa pystytään järjestämään. Töitäkin kun pitäisi ehtiä tekemään.

Pitkäkilpisten autojen letka vyöryy rajan yli ja se tietää töitä. Nyt olisi eurot kerättävä kuleksimasta. Harmi vain, että jäi venätän opiskelu lukioaikoina vähän muiden kiireiden taustalle. Nyt olisi pasalhstalle ja muille ilmaisuille tarvetta. Harasoo.

Nyt olisi kuitenkin maltettava huilata kun kerran rokulipäivää vietän.  Tässä malliksi Veli Winstonin lempiasento. Katti makaa ketarat oikosenaan sylissä ja yleensä jopa kehrää täydellä teholla. Aivan käsittämätön kumieläin. Rentoa elämää sinullekin, moikka!

Otetta elämään

Pakkasviikko, vuoden viimeinen viikko on alkanut varsin nihkeästi. Paljon olisi vuoden vaihteessa tehtävää ja pakollista suoritettavaa. Normaalit arkihommat kiinteistönhuoltohommineen, perillisten loma-aktiviteetit, alekuviot, vuosi-ilmoitukset ja mitälie muuta. Mulle olisi passannut konvehtien mässytys ja rästikirjojen lueskelu, viikonpituinen pyjamaparty.

Nyt jos koskaan sosiaalinen elämä jää pahasti alakynteen. Ja kieltämättä, takaraivossa soi mollisävel vuodentakaisen Sellon hirmutyön takia. Suoraan sanoen pelottaa, millaiset vuosijuhlat lehdistö ja julkisuudenkipeät hörhöt asiasta vielä saavatkaan aikaan. Oikein revitään, riivitään ja raadellaan, että varmasti jokainen Sellon ohi pyyhkäissyt pääsee avautumaan kokemuksistaan. Missä olit kun Sellossa ammuttiin ihmisiä?  :-(

Minä olin kotona ja pelkäsin jokaista puhelua, viestiä. Ja valitettavasti pelko oli aiheellinen.

Torpanväen talveen kuuluu juuri nyt yhtä sun toista aktiviteettia.

Perilliset kituvat ponikuumeessa, tänään pääsivät molemmat ajamaan raviponia. Varmasti aika siistiä.
Ja kyllä minäkin ihan ajatuksella niitä pikkuisia karvaturpia rapsuttelin, hauskoja tappijalkoja.
Herra Harmaa Hevonenhan oli iiiiiso ja pitkäkoipinen "enempi svengaava hirvi" hevoskaveri, nämä pikkuiset ponittimet ovat ihan oma lajinsa. Niin hyvässä kuin pahassakin.

Mutta ihan älyttömän mainioita opettajia perillisten hevosharrastukseen.

Kieltämättä vähän huvitti kun toinen perillisistä nappasi ponipoikaa otsatukasta ja painoi nenänsä ponin nenäpiihin ja luki käytöksen kultaisen kirjan valitut palat. Poni nolostui ja seisoi sen jälkeen oikein kauniisti paikallaan.

Kyllä minä arvelen, että meille tulee yksi lelliponi, sitten joskus. Perilliset ovat viilettäneet ponin perässä niin minisuksilla kuin pulkallakin, ajaneet ja ratsastaneet. Ja into (ja itseluottamus) senkuin kasvaa. Hyvähyvä. Hullunrohkeus on kuitenkin äärimmäisen kiellettyä, sillä ei mitään voita.

Minä vannon kokemuksen tuoman itsevarmuuden myötä opittuun taitoon ja hevosenlukutaitoon. Huimia pellehyppyjä hevosten kanssa remunneet yleensä viettävät puolet ajastaan kipsattuina..

Tästä kuvasta muuten näkee meidän lumimäärät. Ei oo häävit ei. Mutta lumityöt pysyvät helposti hanskassa ja ilman nelivetoakin pääsee pihaan saakka. Kuvasta ei oikein näy tuo nousu, ei sitä suuren suuresti ole, mutta pahimmilla liukkailla on pitänyt tulla aika lujaa ylös ylettyäkseen. Riihen edessä on tilaa kässärikäännökseen ;-)

Tänään sain sitten vihdoin aikaiseksi marssia silmäklaassikaupan ovesta sisään.
Tietyn merkin perässä menin, ekat näkemäni olivat Ne Oikeat ja maanantaina silmälääkäri tsekkaa tarvittavat vahvuudet. Mullehan laseroitiin takavuosina haukankatse ja hyvin sillä on pärjätty. Mutta nyt hämärässä ajaessa ja pientä pränttiä lukiessa joutuu välillä siristelemään. Ei voi olla ikänäköä, ei näin nuorena!!! Varmaan oli lounaan jälkeistä väsymystä laseroineella lääkärillä ja nyt sitten huono työnjälki näkyy...

Onhan se tietysti armeliasta parisuhteenkin kannalta, ettei kaikkia väsymyksen merkkejä kaverin naamasta näe... mutta yleisen turvallisuuden maksimoimiseksi aion nyt varanäkimet laittaa. Iso- J:n optikko operoi Tiimarissa, Teboililla ja missä milloinkin. Meitsillä homman nimi on Polo Sport, tietysti.

Vielä kun saisi aikaiseksi konsultoida erästä toisen pään eksperttiä *puistatus* niin voisipa taas hengähtää hetkeksi.

Ja kun terveydentilasta tuli puhe, talven ensimmäinen räkänuhakuume yrittää telläytyä kylään. En huoli, häädän kiivaasti pois. Aseina D-vitamiini (supervahva tuplasatsi), valkosipuli, tyrni, punaviini ja echinaforce. Yöksi kuumelääke ja eukalyptushunajakökkäre kurkkuun. Aamulla voisi vaikka olla terve.

Alennusmyynneistäkin on jo perskohtaista kokemusta.
Lasten untuvatakit ja toppavaihtoehdot ovat tästä kaupungista vallan vähinä. Talvi yllätti Suomalaiset.
Huomiseksi näyttää jäävän yksi joutotunti ja sen vietän tonkimalla paikallisen hevosvarusteliikkeen outlettiä. Jospa sieltä löytyisi joku ökyuntsikka -80 % alessa?

Tämmöistä, kaikenlaista sekavaa säätöä kuuluu siis torpanväen talvenkirpeään viikkoon.
Kanalassa uudet chabot harjoittelevat hautomista, vanhan liiton rouvia ottaa moinen vauvakuumeilu päähän ja nokkapokkaa käydään verkon läpi. Nuori silkkikukko kekkaloi voimansa tunnossa ja vanhat kukot myhäilevät helttoihinsa, molemmin puolin väliverkkoa. Veikkaan että valkea silkkikukko saa vielä pataan oikein isän kädestä. Eli nokasta.

Kattilössi jatkaa samaa turmeltunutta velttoiluaan. Juoksevat hännät pörheinä mummolaan päivävuoroon. Elli tosin unohtui ulos yli kuudeksi tunniksi eilen. Istui takaovella ja pui nyrkkiä (tassua) kun Äitikulta tuli valoja sytyttelemään. Moneen tuntiin ei Elli hievahtanutkaan pehmolelukopasta, siellä on ilmeisesti varsinainen Nuorten Nerojen Kerho, Elli ja Teletappi LaaLaa kera pehmo-Nasun ja muiden Älyn jättiläisten...

Nassella kiristää vatsanahka.
Kenelläpä ei, kysyy hän ja nakkaa vielä yhden konvehdin kitaansa!

Tapani tunnetaan

Täten julkisesti tunnustan rajallisen tekniikan omaksumiskykyni kauheat puutteet. Tässä sitä nyt ollaan. Maailman ykkösihanin läppäri, aito Omenakirja sylissä, järkkärillä otetut kuvat käytössä ja muutenkin pitäisi olla kaikessa olla vain ja ainoastaan vanhaa kunnon hyvyysvikaa.

Ja sitten blogin kuvituksena on niin nähty hikinen helleborus, uusintana. Häpeän!

Mutta tästä sitä noustaan kuin usva paskasta ja tulettepa vielä ällistymään väläytyksiäni. Joskus. Kun se sokea kana jyväsen löytää.

Ihanaa Joulunaikaa tässä on saatu viettää. Torpan mäellä on temmeltänyt kaikkiaan 11 henkilöä ja entisenlainen nuppiluku niitä eläinmaailman edustajia.

Ruoka on ollut tuhtia ja sitä on syöty yölläkin. Pyjamanhousuissa on juuri riittävän anteeksiantavainen joustokuminauha. Tänään tosin kokeilin varovasti farkkujen (stretch) pukemista. Ja kyllä ne vielä ylös asti nousivat yhden kynttilöiden vientikeikan ajaksi. Mutta kiireenvilkkaa sipaisin raappahousut takaisin ylleni kun kotiin palattiin.

Pakkanenkin lauhtui, nyt on semmoiset -11.
Sitä minä vaan en älyä, että missä se itäisen Suomen paksu lumipeite oikein on? Ei meillä ainakaan.

Huominen tuo tullessaan arjen, alennusmyynnit ja perillisten ponileirin. Oli ihan järisyttävän ihq joulun päätöslahja tuo ponipuuhapäivien lahjakortti ja leiriohjelma. Toivottavasti pakkanen pysyy maltillisissa lukemissa seuraavat kolme päivää. Perjantaina olisi ihan normaali heppakerhopäivä joten hevosvoimien parissa lapsoset lomaansa viettävät. Tosi kiva. Ja äiti on hyvin hyvin kateellinen.

Taidanpa pestautua paikalliselle tallille satunnaiseksi karsinanputsariksi, terapiaahan se olisi, minulle.

Ja koskapa kuvamateriaali on niiiiin nähty, ei tällä erää heru enempää. Laitan ihan nolouden huipentumaksi tuon saman yrtin vielä uudelleen, kas näin:

Tapani tunnetaan ja kenties tulevana vuotena uusiakin opitaan. Onhan mulla pelit ja vehkeet nyt niin huippua, niin huippua. Vaan kun mikään tekninen vehje ei peitä sitä faktaa että taidot ei riitä, ei niin millään ;-)

Hauskaa loppuvuotta, älä tikahdu torttuun! Eikä mitään rumia temppuja aleryysiksissä.

Joulurauhaa

Torpalla kaikki hienosti.

Pakko tunnustaa, uuden tekniikan käyttöönotto vaatii sen verran opettelua 

ettei näillä glögisäädöillä oikein toimi...

Elä sinäkin pyhäpäiväsi viisaasti, nauti elämästä ja vapaista.
Jos niitä kohdallesi yhtään ylimääräistä osuu.

Torpalla vietetään pakkaspäiviä, väijytään glögipannua ja elellään hissuksiin.

Kuvia myöhemmin. 

Peace and love,

halipusi,

Hirnakka & Co.

Kierrätys -se vasta käy kalliiksi

Kylläpä käy lamantappotalkoot työstä. Ja kalliiksi. Ja kiirettäkin pitää.

Aikaa on nytkin käytössä todella rajallisesti, kellokin kipaisi keskiyöhön. Nukkua pitäisi tai aamulla menee nuokkumiseksi. Ihan vain ajatusten selventämiseksi kirjailen vähän muistiin päivän hailaitteja.

Perilliset hakivat välitodistuksensa ja hyvät arviot saivatkin. Molemmilla tasainen rivi siellä paremmassa reunassa. Kelpo tenavia. Isompi kantaa huolta (jo nyt??) onko todistus riittävän hyvä. Hän meinaa vaihtaa koulua ensi syksynä. Kaupunkiin mielii ja venättä lukemaan. Kunhan ei vain olisi potentiaalinen ylisuorittaja kympintyttö? No ei jos äitiinsä tulee ;-) Pidetään nyt silmällä ja mikäli huoliryppy kulmien välissä syvenee, on koetettava höllätä stressiruuvia.

Koskapa Iso-J on jo vallan pätevöitynyt puotipuksu, hän sai kunnian aamunavaukseen ja mie jäin vetelehtimään pyjamapartyihin. Eihän sitä kauaa tullut luppoaikaa koska aikataulu oli melkoisen kireä. Joten postin kautta tuhannen faartilla kaupungin kiireisiin. Sinne jäi kahvikin pöydälle jäähtymään kun pienyrittäjä singahti hankkeilleen.

Päivän aikana ehdin kuitenkin nappaamaan liki lennosta kolme lampaantaljaa. Nyt mulla on itäisen Suomen retein keinutuoli, kahdella taljalla pehmustettu. Ihana keinuva pesä. Äitikulta otti kuljetukseen kolmannen, veikkaan että Patsymummo nukkuu yönsä mukavasti.

Virallisen työsuoritteen jälkeen ajettiin renkaat soikeina elektroniikkamarkettiin kierrätyksen nimissä. Nähkääs päätimme antaa Äitikullalle telkkarin joululahjaksi. Ja sehän vaatii uuden hankintaa.

Iso-J perusteli 46 tuumaisen televiissorin hankintaa ikänäköteemalla. Että iso mies ja ikänäkö vaatii isomman kokoluokan telsun. Daah, ihan hemmetin huono tekosyy. Mutta niin omaperäinen että pakkohan se oli suostua.

Seuraava "kierrätyskohde" olikin läppärikauppa. Kas kun perilliset ovat Erinomaisen Hyvällä Käytöksellään ansainneet tämän vanhan läpykän. Ja minunhan on silloin pakko hankkia uusi.
Voi kuulkaa se onkin kaunis. Kuin koru. Valkea, ihana The Jouluomena. Apple Macbook *pusipusi*. Tänään sain mukaani vain kuitin. Huomenna voin hakea asennuspalvelusta viritetyt vehkeeni. Olo on kuin vastarakastuneella. Auvoisa.

Niille vehkeille pitäisi kuitenkin tehdä samat kuin Tita teki yllärikameralleen. Hellin kätösin kiedon  paperiin ja aattona sitten perin hämmästyneenä saan avata litteän pakettini.

Onko tämä nyt oodi itsepetokselle vai vain epätoivoinen yritys esittää täyspäistä. Ettei nyt ihan virkaholhoojalle tarvitsisi valtakirjaa antaa... 

Iso-J tuskin käärii omaa ylläriään yhtään mihinkään, helevetillisen paffiloodan sisältö vaatii pientä viilausta tv-huoneen kalustejärjestykseen. Sitten se todellakin on tv-huone. Hallitsevin elementti on tv. Huokaus... jatkossa leffojakin pitää katsoa ne daijut 3d-lasit silmillä.

Nyt olisi syytä suunnitella kuusensuojelustrategia, Elli kiertää kuusta kuin kissa uutta kuusta eikä tuo ilme Neiti Kaikkitaitavan kasvoilla tiedä joulurauhaa. Kuuselle ainakaan. Winston ja Milton ovat kuin kaksi Viidakon Ykää, valmiina tarttumaan liaaniin. Kimmeltävään köynnösliaaniin.

Uuneista leviää tupaan jo ihana laatikoiden löyhähdys ja pöydän yllä killuvat jouluappelsiinit neilikkaterästeineen tuovat omat tuoksunsa tuvan tuoksuilmastoon. Tää lähtis nyt, keikkaa pukkaa ja hommaa riittää. Onhan tässä vielä yötä jäljellä.

Heippahei ja huomenna lisää!

Joulusiivous

Tämä on niin helmi, että vaatii päästä jakeluun myös blogin kautta.
Kiitos vain Tuula-Annelille :-)

Otetaan ihan rennosti vain, Joulu kyllä osaa tulla ilman etukäteisahdistusta. Valoja vain vähemmäksi niin eivät ne mahdolliset fengshuin virtauksia tukkivat kasat, keot ja muut muodostelmatkaan näy niin selvästi. Ja glögiavusteinen rentoutus ei tee kenellekään kehnoa, näillä pakkasilla.

Joulusiivoilua kaikille energisille!

1. Luo omalle tietokoneellesi uusi kansio

2. Anna kansiolle nimeksi "Kodin pölyt ja sotkut".

3. Ota lasi viiniä.

4. Klikkaa oikealla hiirinäppäimellä uutta kansiota.

5. Valitse "Poista"

6. Tietokoneesi kysyy nyt: "Haluatko poistaa Kodin pölyt ja sotkut lopullisesti?"

7. Klikkaa "kyllä".

8. Nosta jalat pöydälle, juo viini, nauti ja anna Joulun tulla... !!!

4X4

Enpä olisi uskonut, että naisihmiseenkin voi tällä viisiin vielä (ja tällä ikää) iskeä tämmöinen kutka ja polte...  Huomisaamuna edessä vääjäämättä häämöttävä eron hetki saa mielen apeaksi ja sydämen raskaaksi.

Huoh. Paluu vanhaan, vaatimattomaan ja suorastaan karuun arkeen ei juuri nyt ole houkuttanut. Olenhan saanut istua Uuden Armaani sylissä monta kertaa viikonlopun aikana. Nauttia voimasta ja turvallisen vakaasta menosta.

Tätä se sitten on. Autokuumetta.

Palataan muissa merkeissä viimeistään huomenna. Nyt ei oikein heru muuta.

Kirpeän kuulas

Aamulla uskalsin tuupata kameran putken ovesta ulos ja räpsäistä pari hätäistä, sitten hiipi jo kylmyys pyjamanlahkeesta sisään ja piti perääntyä tuvan lämpöön.

Pakkasta oli rapsakat -18 ja maailma niin kaunis. Aivan pakahduttavan kaunis. Lunta on vähänlaisesti ja se tuo ihan omituisen tilan tunnun. Kun on kuitenkin aivan täysi talvi. Hassua.

Ja tuo valo, voi hyvänen aika sentään. Ei ensimmäistäkään riitasointua tai väärää sävyä.
Mulle on tullut tavaksi räiskäistä kuvat säännöllisin väliajoin samoista kohteista. Näkee hyvin vuodenaikojen vaihtelun, valon eri kulmat ja joka kerta eri sävyt. Pitäisi joskus malttaa vähän lajitella kuva-aineistoani.

En vain ole vielä(kään) päättänyt lajittelukriteereitä. Onko se vuodenaikojen mukaan vai kohteiden mukaan? Vai kohde-vuodenaika -alaluokittain? Uuuh, kiva harmiton räpsyttelyharraste muuttuu vaativaksi heti kun pitäisi järkeä käyttää... ei mun vahvin lajini, ei.

Tämä sypressikuva on taas osoitus siitä, ettei ihmisen "somistustaito" pärjää ikipäivinä luonnolle. Nuo pystyynjäätyneet sypressit ovat valoineen ihan kivat, pimeässä. Mutta eivät todellakaan kestä päivänvaloa.

Viikon päästä olisi muuten jo aatonaatto... stressata en oikein osaa eikä liene tarpeenkaan. Tietyt perusasiat löytyvät pöydästä kuitenkin, eikä arjen ruokakuvioita tarvitse miettiä moneen päivään. Kaikki syövät monta päivää tähteitä hyvällä halulla :-)

Parasta on kuitenkin se, että moneen päivään ei ole kiire minnekään. Siihen on kuitenkin vielä aikaa ja monta melko kiireistä työpäivää edessä, onpahan mitä odottaa.

Who left the dog out?

Tänään olisi sitten taas se vanhempien itketysilta eli koulun kuusijuhla. Iso-J on jo matkalla etelästä päin ja minä säntään koululle heti kun pystyn kunniallisesti työmaalta poistumaan. Tiukkaa tekee aikataulullisesti mutta näitä arjen haasteitahan elämään mahtuu.

Pidetään pipot päässä ja varpaat lämpiminä. Ja nautitaan talvesta!

Nasse on aina Nasse, onneksi!

Mitä muikeimmat, nakinhuuruiset ja lihapullan makuiset onnittelut Nasse-rekkuselle.
Jätkä pääsi tänään aikamiesten sarjaan, viides syntymäpäivä!
Kauas on Espoosta alkaneen yhteisen taipaleemme aikana kuljettu ja paljon on yhdessä koettu.

Nasse jatkaa enemmän kuin ansiokkaasti koiraysvävieni sarjaa, pörröisestä samojedista isoihin airedaleihin ja nyt sokerina pohjalla, pikkuinen ruskea rutinoffi.

Eipä voisi ihminen koirakseen pätevämpää kaveria saada. Koiranvirka kotitorpalla on vallan vaativa urakka ja täyspäiväinen työ. Nassen työpäivä on onneksi hyvin venyvä käsite ja toimenkuvakin vähän inspiraation (ja säätilan) mukaan. Mitä milloinkin.

Olennaisinta koiranviran asiallisessa hoitamisessa on kuitenkin muistuttaa ihmisväelle, että koiran säännöllinen ruokinta laadukkailla ravintoaineilla on ensiarvoisen tärkeää. Väsymättä koira jaksaa meitä asiasta muistuttaa ja kyllä sokeakin näkee otsallaan milloin koiralla on ruoka-aika, koiran vatsakello on pelottavan tarkka.

Nassen mielestä laiha koira on talolle häpeäksi. Sitä taakkaa onneksi voi vältellä ja koira kyllä pitää huolen ettei olennainen unohdu. Ei sovi myöskään unohtaa hyvän koiran lisää kuten lettuja, makkaranpätkiä tai mitä nyt sattuu näpistä tippumaan... kaikki käy paitsi codetabsit, sen sylki pois äärimmäisen tyrmistyneenä. Älköön kukaan kysykö miten semmoinen koiran kitaan joutui...

Tallikaveriksihan Nassiainen aikanaan hommattiin. Hirvihälyttimeksi pimeille taipaleille ja muutenkin seuramieheksi. Tallinmäen koiralauma opetti pennukan tavoille ja Harmaa Hevonen kertoi hevoshommista. Heiniin ei sovi kusta, sen oppi Nassekin, kerrasta.

Joskus yritin laskeskella kuinka monta kilometriä koira tallireissuilla saikaan liikuntaa, mutta aivokapasiteettini rajallisuus iski seinän pystyyn oitis. Pelkästään pitkän maneesin ympärijuoksu, tunnin ajan hevosentahtisesti teki hommasta maratooniin verrattavan suorituksen, lähes päivittäin.
 

Joku Asioista Hyvin Pihalla ollut taho luokitteli Nassenkin ns. asustekoirarotuihin joita tädit kainaloissaan retuuttavat muka-hevosharrastajan tavaramerkkinä.

Joo joo ja pitkä nauru päälle... Eihän me koskaan ole kettuluolille joudettu, mutta supia kuritettiin maneesimäellä moneen kertaan. Asustetta kerrakseen olisikin ollut supirotsissa, koiralla. Mutta turkis jäi saamatta, toistaiseksi. Ja pitää tyytyä noihin duunarireleisiin, oransseihin piharotseihin ja Mastan miniloimiin.

Moninaiset ovat Nassen puuhat, kanojen laskennasta kissojen kaitsentaan. Liikkeentunnistimena toimiminen vaatii valppautta ja varjona seuraaminen pitää kuljettimet kiireisenä lähes koko päivän.

Remmissä ja valjaissa liikkuminen on nykyään harvinaisempaa hommaa, harrastelua lähinnä. Vapaana kirmaillen, mutta toimintasäde riitävän laajana pitäen pysyy koirankin mieli virkeänä. Ei se ihme, että iltakierroksen jälkeen heittää nahkansa mattoon hyvin mielellään. Välillä nukkumapaikaksi pitää valita sohvan selkänoja, välillä kulkukoirafiiliksen viemänä maataan kovalla lattialla. Ei voi tietää mikä tuuli milloinkin pienen koiran ajatuksia hämmentää.

En voi parempaa kaveria toivoakaan. Böörderissä on oikeastaan kaikki olennainen, koirakansalainen parasta laatua, siihen kainaloonkin mahtuvassa paketissa. Eihän tuommoinen arkisen näköinen ruskea rakki mikään silmän ilo ja sohvan kaunistus välttämättä ole. Riippuu niin soffasta.

Mutta se, mitä meidän kaikkien tulisi viisailta koiraystäviltämme oppia, se on utelias ja elämäniloinen asenne. Ikinä ei voi tietää mistä herkku suuhun tipahtaa. Paras pysyä silmä tarkkana!

Toivottavasti Nasse kuljet kanssani vielä kauan! Hyvää syntymäpäivää rakas rähjä pikkurekkunen, tänään saat nakkikäädyt kaulaasi ja kinkkuruusukkeet illalliseesi. Ja huomenna mennään parturiin ;-)

~Lovella, mamma~

Mielen, sielun ja ruumiin lepoa

Tauko tekee terää ja tauko piristää!
Kun männäperjantaina läimäytin läppärin kannet kiinni, vasta tänään niitä seuraavan kerran raotin. Ihan tietentahtoen ja tarkoituksella.

Viikonloppu meni täysin perheelle ja hyvä niin. Tarpeeseen tuli lepo ja lepuutus.
Tottahan toki kaikenlaista aktiviteettia viikonloppuun kuului, ei sitä sentään ihan kokonaan pyjamapartyksi viety. Tai saatu viedyksi... yritys oli kova ja laiskuus huipussaan.

Lauantaina otettiin tuntumaa paikalliseen (toiseen niistä) ratsastustarvikemyymälään ja kieltämättä valikoiman laatu ja runsaus yllättivät. Positiivisesti. Hintatasokin oli sen verran järkevä (ja se on kuulkaa hevostarvikkeissa ihme), että taatusti tulen hankintoja keskittämään tähän nimenomaiseen puotiin.

Ja nyt turhamainen tekstiiliratsastaja tunnustaa. Minun niiiiin teki mieli hankkia yhtä sun toista talliuskottavaa kampetta, itselleni. Vaikka tallikäynnit rajoittuvat nykyisin perillisten kyyditykseen ja satunnaisiin rapsutteluihin. Ne ovat kuitenkin niin toimivia, istuvia ja mukavia ne ratsastuskamppeet. Eikä kyllä pöllömmän näköisiäkään.

Onneksi kotoa löytyi vielä vanhaa varastoa niin untuvia, pipoja kuin rukkasiakin. Pakkanen kiristyi vallan muikeisiin lukemiin. Tänäänkin aloiteltiin aamua -24 lukemissa. Aamukahvia keittimeen latailin steppaillen, villasukat olisivat olleet niin tarpeelliset ja onneksi löytyivätkin pian. Iltapuhde meneekin puiden roudaamisessa ja torpan lämmittämisessä. Onneksi riihessä on vielä mistä ammentaa ja lisää puita hakumatkan päässä.

Pakkasen takia tehtiin pieniä uudelleenjärjestelyitä kanalaumassa. Silkkikanalassa alkoi henki huuruta ja vesi jäätyä. Lauantai-illan kolttosiksi pakattiin silkkiset pahvitoosaan ja kiikutettiin pihan poikki. Pimeä tasoitteli vieraat hajut ja aamulla tyytyväiset silkit tepastelivat chaboparvessa.

Koirakaan ei oikein viihdy pihalla, ihan pakolliset pisut vaan ja pikapikaa takaisin tupaan. Kissoilla ihan samat kujeet. Julmalla mourulla huutavat ovella jos ei hetioitis aukene. Elli toki haahuilee omiaan jos ulos uskaltaa.

Naapuritalon vanhapari kävi adventtikahvilla. Oli mukava kuulla juttuja ja tarinoita torpan menneiltä vuosilta ja pitäjän historiaa laajemmaltikin. Kovasti toivottelivat hevosetkin tervetulleiksi mäelle. Lupasivat omatkin maansa ratsastuskäyttöön mutta sillä ehdolla, että hevosta pitää käydä heille pihalla asti näyttämässä. Sopii sopii, sitten kun joskus on mitä näyttää.

Nyt ei enempää. Netti tökkii jopa täällä keskikaupungin humussa. Pakkanen vissiin hyydyttää valokuidut ja muut verkot. Tämäkin on jo toinen yritys kun kokeilen kuulumisia maailmalle päivittää. Toivottavasti nyt onnistuu edes tekstiyhteys, kuvayhteydessä pätkii pahan kerran.

Oikein kirpeän pirteää talvista viikkoa, tasapuolisesti talvisäätä kaikkialla.
Adios bananas, tontutkin jo kurkkii!

Maalaisromantiikkaa

Pehmeän lämpimät kesäyöt, kuin lampaanhönkä, tulivat kuva-arkistoa selatessa kovin elävästi mieleen. Tuommoinen kesäyön idylli meillä oli 7.7.2010. Ennen tuota idylliä oli muistaakseni vimmattu lambijahti kun kelvoton Liehu lähti hyphyyn eli hatkaan. Itse asiassa, puolet katraasta töllisteli aidan väärällä puolella mutta vain Liehulla oli niin kova vapaudenkaiho, että meitä tarvittiin monta kiinniottajaa ja kopparia.

Hauska kesämuisto kuitenkin. Kuin myös nuo kesälampaamme kaikenkaikkiaan. Ensi keväänä pääseekin varsinainen valiojoukko valmiiksi aidatulle laitumelle, toivottavasti naapurinsetä tuo ne ajoissa. Nokkosharvennukseen.

Kesä on nyt kuitenkin kaukainen muisto ja uusi tulossa, kaukana vielä. Nyt eletään talvea ja hyvä niin. Neljä vanhaa kunnon vuodenaikaa ovat tuikitarpeellinen asia vuodenkierrossa.

Illaksi on luvassa lumitöitä ja niiden perään huomisaamuksikin riittää lumensiirtohommia. Pitää skarpata ja heti torpalle päästyä purkaa autosta purut ja rehut, umpihangessa on sangen haasteellista keplotella sikapainavia rehusäkkejä säilytyspaikoilleen. Purupaalit vielä menee vaikka pulkalla vetämällä. Nokkakärryillä ei näissä keleissä oikein etene.

En vielä ole laatinut strategiaa jolla keplottelen keinutuolin verstaalta tupaan. Lumikolalla??
Luovan arjen luovia ratkaisuja.

Semmoista maalaisidylliä :-)

Eihän tästä puutu kuin ripaus romantiikkaa!

Tältä päivältä pajatso on ns. tyhjä, ei heru kummempia. Ei uusia kuvia eikä puolikastakaan uutta ajatusta. Tässä vaiheessa viikkoa ei kykene kummempiin. Enkä ole edes pahoillani.. ja teen sen mielelläni. Nyt duunit pinoon, läjään ja läppärin kannet kiinni. Kotitorppa kutsuu.

Sinisiä sävyjä

Laulun mukaan myrskyn jälkeen pukkaa poutasäätä.
Aamun surullisten uutisten jälkeen nuo säkeet nousivat mieleen ihan pyytämättä. Taas poistui yksi sinivalkoinen ääni taivaalliseen Big Bandiin.

Meillä pukkasi yöllisen lumimyrskyn jälkeen hautovaa hiljaisuutta, lumista pehmeyttä ja aamun lempeää sinistä valoa. Vallan kaunista talvisäätä.

Iso-J on kyllä oman sorttisensa onnenpossu. Aina kun lunta tulee paria koristehiutaletta enemmän, tyyppi lorvii jossain Helsingian byroollaan. Ja täällä pukataan lumikolaa ämmänraivolla ja helmi otsalla. Sitten kun herra saapuu kotiin, täällä on lähinnä kosmeettisia lumensiirtopuuhia.

Veli Winston osallistui lumikarkeloihin tassumerkkaamalla pihateiden suuret linjat. Kissojen loikkatiloikka -jäljet ovat hauskoja. Askel-askel-hyppy-kiemuraloikka-askel. Nasse merkkasi uskollisesti kulmaukset... Meille kaksijalkaisille (kanoja ei lasketa) jää näpertely lumentyöntimien ja lumikolien kanssa. Tosin traktori hoitaa kaikista isoimmat massojen siirrot. Hyvää jumppaa on kuitenkin luvassa.

Kuten Tita tuolla eilisen merkinnässä kommentoi, onnellisia ovat eläimet vapaan pihaliikuntansa suhteen. Nasse toki käy remmikävelyllä lähes päivittäin, pitäähän sanomalehti hakea ja koiraposti kuitata. Talvitakkia ei enää millään suostuisi pukemaan. Vaikka on niin hieno punainen Mastan talviloimi. Rehellisyyden nimissä on kerrottava, että näyttää aika napakalta mahavyön kohdalta, lienee selän pinta-ala laajentunut maalaisuuden aikana?

Tämän talvisen päivän tarinat taitavat olla lähestulkoon tässä. Kenties illemmalla lumitöistä ja saunasta virkistyneenä palaan asiaan. Tai sitten en. Sen näkee.

Hätäisesti, pikaisesti ja ihan nopsaan vaan

... mutta lyhytsanaisuutta en ole oppinut vieläkään :-) Se, että päiväkirjamerkintään ei teknisesti mene pitkää aikaa, ei todellakaan tarkoita minun kohdallani lyhyitä lauseita tai tiivistettyä tekstiä. Ei myöskään punnittua puhetta eikä juuri muutakaan oleellisen tärkeää viestinnän ytimekkyyden kannalta.

Se on kuitenkin jo tiistai, eilinen Itsenäisyyspäivä teki todellakin arjesta juhlan ja yksi maanantai on pois pelistä. Sopii mulle hyvin. Tämmöinen tynkäviikko kelpaa hienosti. Toki voi olla, että pientä painetta kiireiden suhteen loppuviikolle kertyy mutta sitä surraan sitten. Sain kuitenkin eilen ihan älyttömästi aikaiseksi sellaisia "pitäis hoitaa" -askareita.

Rekkusen trimmausaika puuttuu vielä, toki oman kampaaja-ajan sain hoidetuksi. Soitettavien puheluiden lista senkun kasvaa.

Talvinen torpan piha on niin idyllinen. Lunta ei ole mahtipontisen paljoa eikä juuri tarvittaiskaan. Nyt on oikein hyvä tuo 15-senttinen kerros.  Pehmentää ja vaimentaa ja eläinlauman tassut pysyvät puhtaina. Niitä kun sen 16 kipaletta (tassuja) rynnistää sisään samalla avauksella, toivoo kaikkien olevan kohtuullisen kurattomia. Ja näillä keleillä ovat. Iloitkaamme asiasta asiaankuuluvalla hiljaisella kiitoksella!

Jopa Elli kiiruhtaa aamuisin ulos, on kyllä myöskin ekana tinkimässä takaisin sisälle. Jotain kehitystä Ellissä on kuitenkin tapahtumaisillaan, ei ole enää aivan niin pöyristynyt ulkoilusta kuin vielä pari viikkoa sitten. Eipä pakkastakaan ole nyt kuin vajaat 10. Joten ilmeisesti villahousukissakin tarkenee.

Tämän päivän hohtohetket lienevät vielä edessä, nyt työkiireet painaa päälle ja eräs iso lähetys pitäisi saada maailmalle vielä tänään. Enää en tee sitä virhettä että tilaan kuljetuksen valmiiksi. On nähkääs aika tympeää pakata keikkaa kun kuski huokailee vieressä... Nää on täällä niin nopeita!

Kivat sulle ja kaikkea ihanaa! Tää menis taas, moi!

ps. Titalle leppoisaa toipumisvapaata

Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi

Joulukuun kuudes päivä on (onneksi) vielä arvossaan, aivan kaikkea ei ole myyty, ulkoistettu tai poistettu tarpeettomana. Ja hyvä niin. Paljon tekivät veteraanimme, paljon tekivät vanhat polvet ja sisulla nousi Suomi, nykyiseen markkinahumuun jossa kaikki on kaupan.

Ei sentään kaikki. Hyvä niin.

Tänään oli hieno päivä. Ja tarpeellinen vapaa-sellainen. Vailla velvoitteita. Ja niin paljon sitä saikin aikaan, kun ei ollut mikään pakko tehdä yhtään mitään. Monta pientä rästipuuhaa ja kaikenlaista jobbaa on nyt kuitattu suunnitelluista toteutuneisiin.

Tuvan verhot on pesty ja ripustettu paikoilleen, matot myllytetty lumikinoksessa ja vaihdettu talviversioihin. Rouvan tuoli sai uuden (punaisen) päällyksen ja tyynyt lumipesun. Kiikkustuoli sai vihdoin viimesilauksen valkoista maalia ja pääsee huomenna tupaan. Koira on juoksutettu metsässä. Tipubaarit tankattu piripintaan. Pyykkiä peseytyi useampi koneellinen ja perhe ruokittu rakkaudella keitellyllä pastakastikkeella (perus tomaattipohjainen lihakastike terästettynä kapriksilla ja oliiveilla).

Vain vapaassa maassa on vapaus tehdä kaikki tämä vapaapäivänä!


Iso-J on saateltu taipaleelle, päämääränä luminen Espoo joskus alkuyöstä. Vähän tylsä viikko luvassa niin hänelle kuin meillekin mutta onhan näitä läpieletty ennenkin.

Lumesta puheen ollen. Sitä tuli tänne meillekin ja koko ajan tulee lisää. Toivottavasti auramies piipahtaa aamulla tai sitten pienyrittäjä herää ankeampaan aamuun kun auto pitää keplotella pois tallista ja tielle asti.

Ennen illan kanalakierrosta herkutellaan vielä joulutortuilla (esikoisperillinen hoitaa nykyisin torttumaakarin puuhat) ja taidanpa tirauttaa glögiäkin pienen pannullisen.

Nyt taitaa olla kuitenkin syytä siirtyä televiissorin ääreen pukuparaatia arvioimaan. Onhan sekin eräänlainen kansalaisvelvollisuus ;-)

Mukava, antoisa ja muistorikas viikonloppu alkaa kääntyä iltaansa. Ja kolmipäivänen vapaa pitäisi kyllä saada lakisääteiseksi, edes muutaman kerran vuodessa. En minä näitä bonuspyhiä osaisi kylläkään läpi-istua hartaana ja vakavana kotisohvalla, mutta pienessä puuhastelussakaan ei liene mitään tuomittavaa?

Leppoisaa Itsenäisyyspäivän iltaa kaikille ystävilleni, missä sitten kuljettekin.

Komiasti!

 

Tähän olisi nyt oikein naseva lykätä joku riimi tähkänlaurilta mutta kun ei heru niin ei heru. Osuvampaa kuin Palava rakkaus, eksyneenä tai karanneena ei voi olla. Siellä vain tontin rajalla helotti koiranputkien ja muiden kesäheinien keskellä kuin huutomerkki. Love is in the air!

Aamulla lähtee torpalta Ryhmä Romu kohti lakeuksia. Oikeasti näitä häitä on odotettu. Sulhanen on meidän kylän poikii, melkein. Esikoisperillisen kummisetä ja Iso-J:n "broidi". Ei siis silleen virallisesti mutta henkisesti. Tärkeä ja rakas meille kaikille. 

Kovan kautta on elämänsä elänyt, enemmän kuin tarpeeksi on yhden kannettavaksi annettu. Mutta tolokun mies, tolokun mies hyvinnii. Ja kaiken onnen ansainnut. Hurraa ja hejaa hääparille!

Odotettavissa on jonkinasteinen itä-länsi -matsikin, sanontojen suhteen. Meillon ässä hihassa :-)

 

Sunnuntaina joskus myöhään kurvataan takaisin kotipihaan. Äitikulta ja vankka vahtijoukko jää pitämään torpalla jöötä.

Tämän perjantain saldoksi voidaan kirjata vallan muikeata kaupankäyntiä, perillisten ponikerhoa ja juhlavaatteiden silitystä. Tammalla on muuten jo melko vaikuttava vyötärönseutu, se hyvin erityinen hevosenpoikanen on jo alamittaisen joulukinkun kokoinen!

Muutenkin oli hienonhieno talvipäivä, kaikkine ihanine kaamoksen värisävyineen. Harmi vain, ettei työmatkalla ole aikaa pysähtyä fotaria leikkimään. Joki on just nyt vähän lumen ja ohuen jään aikaan niin villinhieno. 

Viisas vetäytyy nyt yöunille, aamu tuloo äkkiä. Niin jykevä on rakkaus! Puspus, see you sitten!

Tupakissanpäiviä

Niitä näitä, kissanpäitä! Eihän sitä ihminen paljoa muuta tarvitsekaan kuin leipää ja lämmintä. Ja kissan. Jotkut eivät opi kahdestakaan viiksinaamasta vaan tuplaavat kattiensa määrän... ja nokittavat vielä yhdellä. Näin kävi myös torpalla.

Wanhat näyttelyveteraanit, Eurooppa Championiksi asti missiurallaan yltäneet mummokissat viettävät lokoisia eläkepäiviä ja nuori polvi mellastaa täydellä forssilla. Kirjaimellisesti.

Kuvassa Veli Milton kurittaa Veli Winstonia, tapansa mukaan ja pienestä pitäen.
Winston ei ole Einstein, lähinnä luokkaa next to normal. Ja Milton on seikkailuidensa takia usein Tilt-on. Kissa jolle sattuu ja tapahtuu. Aina kun jostain kuuluu vieno helinä ja heti perään outo kolina, paikalta pakenee häntä pörheänä Veli Milton.

Ei mummo-Justiinakaan ole ihan penaalin terävin kynä. Muut kissat juovat vetensä samasta kiposta koiran kanssa ja virallisesta kissojen vesiastiasta, mutta fiinimmällä väellä on vesikannu.
Justiina on se, joka käy yöllä juomassa vesilasini tyhjiin. En oikeastaan ole aikoihin ajatellutkaan juovani yöpöydän lasista, huokaisten laahustan tupaan janoani sammuttamaan. Mutta joka ilta uskollisesti otan lasillisen vettä mukaani kun kipuan yläkertaan. Ihminen on tapojensa orja. Tai kissan.

Patsymummo nukkuu, nuokkuu ja nukkuu. Kissa jolla oli kutsuntapäivä ilmavoimien kissaprikaatiin jo Kiirastorstaille. Mutta joka pakkasi hiekkavessansa ja muutti mummolaan, Äitikullan kinkkuleikkelevalikoimien pariin.

Vaativassa ja pitkässä kinkkutastingissa kissan suosikeiksi ovat tulleet Snellmanin lihatalon tuotteet. Äitikulta ehdotti, että pitäisi vielä näyteleikkeet hakea kauppahallin kauppiailta. Joku roti se on oltava kissanlellimisessäkin.

Nyt näyttää jo siltä, että Patsyn taival alkaa olla maalisuoralla. Loppukiri voi alkaa tänään. Tai se alkoi jo eilen. Kuumia kyyneleitä vuodatamme tilkkutäkkimollamaijamme takia lähiaikoina. Väistämättä. Sellaista elämä on. Ja kissoilla piirun verran helpompaa, aina.

Kukas se sitten onkaan torpan kattilauman newbie, uutuus, nyhet? No Ellipä Elli, Rimpselessa Sössönhössön. Minä menin sinistä purjehäntäkollia hakemaan ja mitäpä lootaan laitettiin, no söpönokka sininen purjehäntäneiti tietenkin.

Elli se osaa olla oikea mamselli. Kissa jolla on villahousut, tekee tyylikkään uu-käännöksen ilmassa ja juoksee längistä läpi, sisätiloihin, mikäli ulosheittäjä yhtään vitkastelee kissojen ulosmenoruuhkassa.

Kyllähän Elli metsästää osaa, myös ulkona. Mutta paaaljon helpommalla pääsee kun parkkeeraa pyrstönsä jääkaapin eteen. Kohta sataa kinkkua ja muuta mannaa Ellin kitaan. Etenkin jos Hellämieli Iso-J osuu tupaan. "Hyvänen aika, täälläkö se pikkuinen istuu massu kuristen ja nälissään, tuu papan kanssa, pappa antaa kinkkua"  OMG! Siis OMG!

Semmoista kissanelämää torpalla vietetään. Tupakissahan se taitaa tittelinä olla jokaisella vaikka hiirikissoiksi toiveikkaasti heitä alussa tituleerattiin. Kuten olen jo monessa aiemmassa päiväkirjani merkinnässä täällä todennut, ei mopolla mahottomiin. Meidän kissojen lahjat ovat ilmeisesti söpöilyn ja seurustelun vaativissa kiemuroissa. Agrista saa hiirenloukkuja ja rotanrautoja *huoh ja hmhph*

Kuviahan olisi vielä monenmonta ja tusina päälle lisäksi. Ehkä joskus Kattilan kakkososa, kera kolinan!

Torpan elämään kissat kuuluvat olennaisesti. Olisi sangen hiljaista, siistiä ja yöt tylsistyttävän rauhallisia ilman kissantassujen tepsutusta, hämäräperäisiä mätkähtelyjä ja outoja ääniä. Sitä pysyy pientilallinen pirteänä öisinkin kun kitgangsterit paiskivat hommia.

Joskus tosin joutuu jäähylle, sille nyt ei oikein voi mitään. Mikä oli rötös ennen saapasrengiksi joutumista? Joku kolttonen kuitenkin.

Hirnakan torpan vintiöt hyrrittävät lämpimät, kissanhöngänhajuiset terveisensä kummitädeille, sukulaisille ja muille kissakansalaisille. Kissakaveria ei jätetä!

Hauskaa viikon jatkoa sinnekin, minä lähden kohta paperitöihin kotitoimistoon ja saan varmasti pari ahkeraa assistenttia tositelajitteluun.

Ja sen jälkeen saanen apupoikia saunanlämmitykseen. Kyllä kelpaa!

Peeääs:
Torpan virallinen Koira, Nasse-Setä on ansainnut kunniamaininnan, ansioristin, nakkimakkarakäädyt ja pussillisen puristeluurinkilöitä täyspäiväisestä kattilauman vartijan, koutsin ja opettajan roolistaan. Ilman Nassen mittavia ponnisteluja, kissamme olisivat täysin hunningolla!