tiistai 17. joulukuuta 2013

Missä on keskisormi?

Varoitus!
Luvassa kaikenlaista ällöttävää sekä sanoina että kuvina



No täällähän tämä.
On tullut aika kirjata Torpan päiväkirjaan kovia kokeneen keskisormen tapaus.
Tarina alkoi pimeänä perjantaina, se oli kolmastoista päivä kuten asiaan kuuluu. 
Olin juuri valistanut läsnäolijoita siitä, ettei mahdollisesti rähinöintiin ryhtyviä terrieripoikia pidä erottaa toistensa kimpusta tarttumalla koiraa pantaan tai niskanahkaan. 

Sitten alkoi rähinä ja minä päätän erottaa rähinöivät koirapojat, tarttumalla kaulapantaan. En saanut otetta koirasta mutta Peetu tikkasi (vaistojensa ohjaamana, ylhäältä tuleva äkkihyökkäys) kiinni minuun.

Pari tuntia myöhemmin poistuin Dextran ystävällisestä palvelumiljööstä tassu paketissa. Sormessa viisi tikkiä koruommelta.

Viikonlopun käänteet olenkin jo muiden ansioiden osalta raportuinutkin joten jatketaan sormen parissa.
Kotiin tuomisina minulla oli tämän näköinen kaveri, ei tykännyt yhtään tikeistä:


Maanantaina kävin kaupungissa hoitamassa kolme sovittua kuvausta ja taapersin sen jälkeen katsomaan keskussairaalan tk-päivystyksen tilannetta. Löysin tunnin mittaisen jonon ilmoittautumistiskille ja siitä päättelin, että tunti jos toinenkin vierähtää myös ennenkuin pääsen kättelemään lääkäriä.

Täyskäännös ja varmistussoitto. Kyllä, koska kyseessä on matkalla tapahtunut onnettomuus, voin jatkaa asian hoitamista yksityisellä sektorilla. Tässä vähäisessä kaupungissa on kaksi yksityistä toimijaa, palasin siis takaisin kaupungin melskeeseen. Ensimmäinen asema tarjosti aikaa kolmen tunnin päähän käsikirurgille. Otin ajan ja kävin tsekkaamassa kilpailijan tarjonnan. Se oli huono. 

Palasin siis kotiin ja lepäilin muutaman tovin. Sormi turposi ja oli kuin nakki, kynsi meinasi lentää irti ja tikit kiristivät samaa tahtia kuin ohimosuoneni.
Hampaat kirskuen kaahasinkin takaisin kaupunkiin ja asettauduin odottamaan herra käsikirurgin tapaamista. 

Noh, tämä vanhemmaksi ja varttuneeksi herrasmieheksi kuvittelemani henkilö olikin suhteellisen nuori ja lettipäinen miekkonen. Joka oli aikataulusta kolme varttia jäljessä. Nuokuin ja torkuin ja kydin hiljaa itsekseni vuoroani odottaen.

Löin siihenastisen epikriisini pöytään ja esittelin kätöseni. Juu, avata pitää ja putsata -sanoi lääkäri ja vetäisi kumihanskat käsiinsä. Siihen väliin hihkaisin,  että et muuten avaa etkä putsaa ilman puudutusta.
Noh, jamppa haki ruokottoman pituisen piikin, latasi sen täyteen mitälie myrkkyä ja tuikkasi sen kummemmin tähtäilemättä keskisormen tyveen. Seuraava sattuu vähän enemmän -sanoi lääkäri ja tuikkasi toiselle puolelle. Ristus sitä kipua! Sekunnit eivät ole koskaan kuluneet niin hitaasti, vannon!

Tuloksena oli nestepöhöinen sormi, somisteena pari verirantua. Siinä vaiheessa tämäkin riskimpi emäntä pyysi päästä pötkölleen.

Väliaika, Stockan jouluikkuna
Seuraavaksi se kelpo kirurgi asetteli käpäläni vihreän leikkausliinan kanssa somaan asetelmaan ja ryhtyi napsimaan tikkejä pois. Ja jatkoi ihan mitään sanomatta puristelemaan haavaa tyhjäksi. Yksi, kaksi, kolme riuskaa runttausta. En juurikaan tuntenut mitään mutta kuulin kyllä sen äänen joka lähtee haavasta joka tyhjentyy en sano mistä.  Voi varjele sitä tunnetta. 

Kuvittelin männäkesänä kokeneeni ällöttävimmistä asioista ällöttävimmän kun tyhjentelin Tammahevosen kaulapaisetta mutta aika kultaa muistot. Tämä oli vielä ällöttävämpää.

Kun haava oli tyhjä, sain hoippua lavuaarille huuhtelemaan. Viitisen minuuttia huljuttelin sormea hanan alla ja mietin kätevintä tapaa napauttaa lääkäriltä taju veks.
Homma jatkui. Siirryin sidontapaikalle. Tuli tuppoa ja tuli rättiä ja jumalattoman ruma tura. Eipä se sormikaan järin sievä siinä vaiheessa ollut joten oli armeliasta peitellä kovia kokenut ruumiinosa sidetarpeilla. Lääkäri itsekin totesi: onpas se kyllä jäätävän urpon näköinen nyytti. Oli se, katsokaa nyt itse.


Tuohon vaaditaan kuulkaa monta vuotta lääketieteen opintoja ja erikoistuminen!
Sitten se ruoja rohkeni sanoa, että pitäisi siirtyä osastopotilaaksi koska infektoitumisen riski on niin iso. Kavahtaen loikkasin tuoli persauksissa metrin verran taaksepäin. Ei, minä en nyt jouda mihinkään sairaalan osastolle makaamaan. 

Oppineelta meni otsa kurttuun ja mietti pitkään mitä kirjoittaa lausuntoonsa. Näin kirjoitti:
--- Iso riski infektion pahenemiseen, vaikutelma kliinisesti kuitenkin vielä paikallisesta abskessista ja potilas ei millään muotoa halua sairaalaan vielä lähteä--- Herkästi näyttö uudestaan jos infektio osoittaa etenemisen merkkejä. Kontrolli joka tapauksessa 30.12.---

Niinpä sitten sovittiin, että lähden kotiin (en sanonut, että aion itse ohjastaa kiesini kotiin) ja seuraan tilannetta silmä kovana.
Kassalla oli taas kerran onnellinen hetki kun kuittasin vakuutusyhtiön vaatimat allekirjoitukset ja poistuin hissin kautta parkkihalliin. Ainoa kulu oli parkkimaksu. 

Ilta meni ihan kintuille, makasin sohvalla, palelin ja olin kipeä. Sitten Esikoinen meni suihkuun, ilmoitti kohta oksentaneensa kahdesti. Hoippui pian takaisin tupaan, rojahti nojatuolin eteen polvilleen ja tuoliin päästyään oksensi syliinsä. Lapsi raukka.

Nuorempi räki ja kröhi ja totesimme, että Torpan ainoa jossain kuosissa oleva vastuunkantaja on umpiväsynyt Iso-J. Se ei ole tässä tilanteessa häävi tilanne.

Tänään aamulla heräsin siihen, että tuo kelpo mies könysi aamutalliin aivan ajallaan.
Koska oma olo oli parempi (nukuin lääketokkurassa kuin tukki), en perunut tämän päivän sovittua kuvausjuttua vaan änkesin kameroineni kyytiin.

Käsi oli melkein toimiva joskin pikkuisen arka ja kuumottava.

Iltapäivällä avasin paketin ja totesin, että ruma on ja haava tulvii roinaa. Siis huuhtomaan.
Ja paketoimaan. Eikä minua aikanaan syyttä kiitelty tallin taitavimmaksi pintelinkäärijäksi, näin soman ja sievän paketin sain värkättyä ihan itse. Rusetti ja kaikki. Eikä yhtään lääketieteen opintoviikkoa takana.




Näihin hilpeisiin kuviin ja vähän parempiin tunnelmiin päätän tämän vasemman käteni tarinan tällä kertaa tähän. Onpahan ainakin keskisormi näyttävässä nyytissä. Tein tarkoituksella tuonne kärkeen sellaisen lisäpuskurin, ottaa nimittäin pahuksen herkästi osumaa ja tekee kipeää.

Muistakaa nyt, tappelevia koiria EI ryhdytä erottamaan pannasta kiskomalla. EI!

Pysy kunnossa, missä lienetkin!



PeeÄääs:
kuva-arkistosta löytyi lisää näyttöä, että vasen käpäläni on herkkä ottamaan osumaa:


On mulla vielä vasen peukku kohtuullisen ehjä ja nimetönkin on vasta pari kertaa niksahtanut sijoiltaan. Muuten ihan toimiva setti.

18 kommenttia:

  1. Puist tuota sormea :(

    Mutta think positive, sait ekan joulupaketin jo hyvissä ajoin. Oikein rusetin kanssa ;)

    Paranemisia !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onhan se aika surkea näky. Päivällä värkkäämäni paketti on jo vähän nuhruinen mutta menköön huomiseen.
      Mikäli tämä vointi tätä tahtia korjaantuu, mä lähden viikonloppuna halkohommiin.

      Sitä paitsi, tuo on vain yksi sormi. Voisi olla pahemminkin. Kyllä tästä noustaan.

      Poista
  2. Hui minkä näköinen, näyttää tänne asti kipeältä. Toivottavasti et saa siihen lisä infektioita. paranemisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, yritän malttaa ottaa vähän iisimmin. Tänään oli PAKKO luikahtaa iltatalliin rapsuttelemaan ponniineja.

      Poista
  3. Eikai tuo ole se sama sormi kuin viimeksi? MItes sille kävi?
    Sulla taitaa olla sormet aina väärässä paikassa. OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäsin tuonne pari kuvaa aiemmista osumista. Se oli nimetön josta etsittiin lasinsirua, on se siellä vieläkin. Huomenna näkyy kun tutkitaan käden röntgenkuvia reumalääkärin kanssa :D

      En muista mikä tuo toinen osuma on, varmaan joku niveljuttu.
      Onneksi kyseessä ei ole pää...

      Poista
  4. Just joo, huikeaa tsägää laidasta laitaan. Ensin hyvä ja sitten surkee. Sanotaanko sitä tasapainoksi?

    No toipumisia sinne! Toivottavasti vaiva helpottaa mahdollisimman pikaisesti.

    P.S. Meidän joulukortit jäivät sitten lähettämättä. Täytyy virtuaalisena lähetellä lämpimiä ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joku tasapainohomma tämä taitaa olla, ups and downs we go!

      Poista
  5. Hmm...aikas pahan näköinen vekki ja näytti siltä että sormenpään kohdalla Peetun leuat ovat menneet miltei kiinni, sen verran syvältä vaikutti. Kenties paskamaisin kohta sormessa juurikin sen tökkäilyn takia, sen kun tuntee aivoissa asti ja vieläpä pitkään. Ihmettelen myös että miten pääsi tulehtumaan sillä kait se desinfioitiin...vai oliko kenties lekurin käsissä/välineissä ollut jotain, mene ja tiedä.

    Tiedätkö mikä tässä eniten pelottaa ja säälittää?
    No se kun sormi vihdoin on toimintakuntoinen niin voi herravarjele sitä vaakalentoa mitä teikäläinen patoutuneen energiansa ansiosta liitää ja voi Torpan väkeä - tulikomentoja kajahtelee, nyt kun sulla on "aikaa silmäillä" mitää kaikkea pitäisi tehdä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja tietysti paranemisia, ihan rehellistä sellaista ilman niitä viivakoodin joutsenia ;)

      Poista
    2. Kiitos! Kyllä se haava kunnolla kuohutettiin vahvoilla aineilla. Mutta tulehtuu todella usein. Puremahaavoja ei saisi tikata juuri tulehdusriskin takia. Mun tapauksessa oli kuitenkin pakko tikata kun verenvuoto oli niin runsasta ja viikonlopulle muutakin ohjelmaa kuin haavan tyrehdyttäminen.

      Voihan voimajoutsen... Energiaa olisi jo nyt. Pitää varmaan hommata joku kuntopyörä jota polkemalla saan torpan sähköenergian tuotettua itse, ihmisdynamo nääs.

      Poista
  6. Näyttääpä pahalta! Mutta tiedän omasta kokemuksesta, että koiranpuremat ovat viheliäisiä. Itselläni on tainnut olla pahin sellainen kun tuli kulmahampaasta reikä keskisormen ja nimettömän väliin. Luut pysyivät ehjinä, mutta kauan se kesti parantua.

    Toivottavasti tuuttasivat suhun kunnon tetanus-tehosteet! Ja toivotaan, että paranee hyvin.

    Totta tosiaan, koiria ei kannata erottaa tuolla tavalla. Olivatko tappelupukarit omat eli Peetu ja Nasse vai Peetu ja joku muu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omat koirat purivat, klassikko!
      Kulmahammas meni käsittääkseni tuosta etusormesta sisään ja haavan rosoista päätellen joku isompi hammas keskarista.

      Tetanusrokote tehostettiin muutama kuukausi sitten, sen lasinpalaepisodin yhteydessä.

      Kouranpuremat ovat kuulema valitettavan yleisiä joskin yleensä uhri on alle 10 v lapsi.

      Poista
  7. Meillä kävi niin, kun Masa oli pentu, että olipa Joulupäivän ilta ja minä rupesin imuroimaan ja isäntä vei siksi aikaa Masan pihalle, kun se oli silloin pienenä niin imurin perään, että helpompi imuroida ilman koiraa. No, isäntä oli säätänyt pihalla jotain ja ottanut toisen hanskankin pois kädestä ja siinä rytäkässä Masa pääsi irti ja lähti ihan täysillä pennun innolla juoksemaan kohti autotietä. Asutaan siis valtatien varressa kaupungissa, joten liikennettä on joulunakin. No, isännän oli koiran hengen pelastakseen pakko juosta perään ja heittäytyä syöksyliulla koiran päälle takaa ylhäältä, jotta sai sen kiinni. Säikähtänyt Masa luonnollisesti tässä kohtaa veti kulmahampaalla isännän kämmenen ulkosyrjältä läpi.

    No, isäntä toi koiran sisään ja lähti Joulupäivän iltana ensiapuun jonottamaan saadakseen jäykkäkouristusrokotteen, joka oli tietenkin mennyt pois voimasta. Minä jäin kotiin lattialle istumaan ja itkemään paskaa Joulupäivää ja Masa nuoli kyyneleet kasvoiltani.

    Isäntä kotiutui sitten parin tunnin päästä (onneksi ei kauemmin mennyt ensiavussa, ihme...) ja oli haava sidottu ja tetanusrokote annettu. Kovasti oli kuulemma saanut selitellä useampaan kertaan, että koira EI ole vaarallinen. Kai ne olisi heti halunneet lähettää jonkun poliisin lopettaan purevan koiran. Ymmärrettävää tietty, mutta eipä se meidän vähän yli kolmekuukautinen pentu nyt ihan oikeesti mitään muuta, kuin säikähtänyt mokomaa ilmahyökkäystä. Eikä saanut edes maitohampaillaan kauhean pahaa jälkeä aikaan, ongelma oli siis vain se jäykkäkouristusrokote, joka isännällä oli pahasti vanhentunut.

    Pitäisihän ne koirat muistaa aina erottaa nostamalla takajaloista, mutta luulenpa, että itsekin helposti tarttuisin niskaan tai kaulapantaan. Ei sitä kuvittele, että siinä mitään käy... Mutta ehkä pitää nyt ottaa opiksi tästä sun postauksesta, sillä ei todella kuulosta kivalta nuo tuskat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas oli Joulupäivä :(
      Onneksi säästyi Masalta henki ja isännänkin handu ilmeisesti ajallaan parantui.

      Valitettavasti ne tilanteet tulevat niin äkkiä, että ei siinä kylmään harkintaan kykene, ainakaan ensimmäisellä kerralla.

      Tetanus pitäisi olla kaikilla kunnossa aina, sen verran tärkeä rokotesuoja kyseessä. Omani onneksi uusittiin vastikään, edellistä kertaa en muista. Missähän se kansallinen rokoterekisteri on? Kansalaisten muisti ei välttämättä kykene muistamaan rokotusten ajankohtia, etenkin kun puhutaan kymmenenkin vuoden rokotusväleistä.

      Poista
    2. Joo mulla ainakin aina hukkuu rokotuskortit eikä ole käryä mitä pitäisi ottaa. Tosin tetanus mulla taitaa olla otettu 2005, niin vielä on vuosi aikaa. Mutta pitäs niiden jossain rekisterissä olla, koska ei pysty muistaan.

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!