Tammikuun suurenmoisia saavutuksia

Suurenmoinen tammikuu ja sen suurenmoiset, osittain jopa ennennäkemättämät ansioni, ne on ehdottomasti vielä mainittava, ennenkuin kuukausi vaihtuu.

Torpan Armo on ollut vallan emäntäainesta, puikot kalisten ja villalanka suhisten islantilaisneule on edistynyt aivan uusiin ulottuvuuksiin. Vartalo-osuus on kainalomitassa, odottaa kahta hihaa ja sitten koko höskä jollain merkillisellä tavalla kootaan yksille puikoille ja niputetaan kaulukseen saakka komialla kirjoneuleosuudella. Pelottaa.

Semmoinen on riddari -niminen malli. Minä jo nyt rakastan tuota neuletta niin paljon, että suunnittelen jopa terapiaissikan hankkimista, pitäähän paitaa ulkoiluttaa.

No hei, ei kaikkea pidä tosissaan ottaa.

Yllätin perheen myös pullantuoksuisella pirtillä.
Se jos mikä on harvinaista herkkua tämän kurkihirren alla.

Perikunnan nuoremman kurinalaiseen elämään kuuluu vapaasyöntipäiviä. Edellisen piti joskus jouluna, tammikuun päivään tilasi laskiaispullaa ja tahmaista kanelipullaa.

Niin minä kaiveli keittokirjastosta Pienen pullakirjan ja ryhdyin värkkäämään. Minä olen ihan oikeasti niin kädetön pullanleipoja, että tarvitsen merivettä pitävät reseptit. Ei ole semmoista näppituntumaa päässyt kehittymään ollenkaan.

Niinpä jouduin ihan itse päättelemään milloin taikina oli sopivan kimmoisaa ja mikä on riittävästi 'irtoaa kulhon reunoista' -määritelmän kannalta.

Muistelen edellisten pullayritelmieni päätyneen kivikovina kalikoina lampaiden suihin, joskus vuonna 2010.

Se on nähkääs Äitikulta joka meidät ja vieraat on pullassa pitänyt.

Nyt kun sitten ihan ajan kanssa ja ajatuksella pulliani pyörittelin Torpan ikivanhan leivinlaudan päällä, niistä tulikin ihan mainioita -jopa paistamisen jälkeen.

Perikunnan nuorempi tuli koulusta ja ääneen ihasteli, että nyt on äidillä ihana tuoksukynttilä, ihan pullantuoksuinen...

Hyvin kelpasivat paistokset ja minä paistattelin suuressa suosiossa, jopa Äitikulta kiitteli makua ja rakennetta.

Seuraava yritys lienee karjalanpiirakat. Tosin meillä on niin valtavan hyvä kotileipomo naapurikunnassa, että on tosi korkea kynnys lähteä itse turaamaan alusta loppuun.

Lumitöitäkin on viikolla ehditty, samoin pakkasennätystä. Kolmosella alkava lukema maanantaiaamuna on kieltämättä aika raskasta katsottavaa.

Viidellä tikulla neulominenkin kuuluu viikon suurenmoisiin saavutuksiin. Pitihän sitä purkaa ja keriä jokusen kerran ja käytinpä kudinta  Äitikullan residenssissäkin ennenkuin sain siitä henkisen otteen ja ylivallan. Nyt jo sujuu, melkeinpä epäilyttävän helpon tuntuisesti. Onneksi tämä ensimmäinen islantilaisneule tulee ihan vaan omaan käyttöön, sen verran siellä on semmoisia hätäpäissään korjattuja stipluja ja varsin luovia ratkai

Itselleen kun tekee, ei se oo ihan niin justiinsa.

Veikkaanpa, että lopputulos on ainakin omissa silmissäni niin häikäisevä, että pienet kauneusvirheet ovat vain pikantti lisä kokonaisupeudessa.

Että näin sitä omakehu haisee hassulle.

Olkoon tämä nyt omanlaisensa ylistys tammikuulle. Uutispuolella onkin karumpaa tarinaa, tällä kertaa vanhuspalveluista.
Tosin ei kai kenellekään oikeasti tullut yllätyksenä viime päivien

 

uutisointi, joka alkoi Esperi (don´t) caresta?

Itse tunnen riittävän monta työssään täysin uupunutta hoiva-alan ihmistä. Ja tiedän valitettavan monta pienyrittäjää,  jotka olivat liian kalliita suuressa kilpailutuksessa, panivat pillit pussiin ja asiakkaat (vanhukset tai vammaiset) siirtyivät isomman ja halvemmalla tekevän palveluntarjoajan "asiakkaiksi".

Valtavan hyviä ja aidosti ihmisistä välittäviä hoivapalveluyrityksiä lopetti toimintansa. Kilpailutusten lopputuloksista saamme kuulla uutisista.

Ihan hyvä, että tämäkin mätäpaise on vihdoin puhkaistu, mitähän vielä ehditäänkään ennenkuin vaaleihin päästään?

Oikeasti, yllättyikö joku?

Suoraan sanoen, minä todellakin toivon, että eutanasia on

laillistettu jahka koittaa sen päivä, jolloin en enää kykene Torpan nurkissa edes syytinkimummona vänisemään, kanojani ruokkimaan ja elämään ihmisarvoista elämää.

Minusta tuntuu, aika vahvastikin, että kansan syvien rivien ääni alkaa voimistua. Tähän saakka on persuleiman pelossa puristeltu hiljaa kättä nyrkkiin taskun suojissa.

Nyt kun yhä useampi uskaltaa avata julkisesti sekä omia tuntojaan, että työntekijät kertomaan arkitodellisuudestaan, unelmahötön pintasilaus alkaa rapistua.

Tavallinen kansa, kirjaimellisesti vauvasta vaariin, ansaitsee parempaa.

Päätän suuren ja ihmeen aurinkoisen tammikuun 2019 katsaukseni tähän. Helmikuu, täältä tullaan!

Taas yksi tolpanväli

Tänään Torpalla on syöty prinsessakakkua ja sekakuorona kajautettu Paljon onnea!

Perikunnan vanhin kuittasi tänään yhdeksännentoista synttäripäivänsä. Ajatella, yhdeksäntoista vuotta... ihan vastahan astuin Naistensairaalan ovesta häikäisevän kirkkaaseen talvipäivään ja Iso-J sovitteli turvakaukaloa silloisen automme (Renault, matkamuna) kiinnikkeisiin.

Olin ihan varma, että sairaala huomaa virheensä heti, että antoivat sen pienen aarteen meille vahingossa mukaan, ihan kotiin asti vietäväksi. Kukaan ei kuitenkaan perään kysellyt ja niin sitä aloiteltiin vauva-arkea. Muistan vieläkin miten hiotti asetella niitä pahuksen pampersseja ja toivoinkin, että edes joku asettuisi oikeinpäin.

Noh, nyt on jo aikuiseksi varttunut napero ja ihan selvästi hautoo suunnitelmia itsenäisestä elämästä. Niin kai sen pitääkin mennä, pikkusiskonsa sovittelee jo vanhojentanssiaispukua.

Mitäpä tässä muuta, kiitollisena.

Living on the Edge, riskirajoilla

Lellu on loppumaton ilon lähde, koira joka ei tunne käsitettä 'paha päivä'. Tuossa keskimmäisessä kuvassa on tallentunut hupaisa hetki ravistelurituaalista ja lorppaposki heilahti mainiosti.

Koirapoikien ulkoilut jäivät viikonloppuna vähälle, ihan vaan pikaisia koivennosto- ja kyykkäystäsmäiskuja. Koska pakkanen. Koska kylmä. Lumitöitä tehdessäni ne juoksivat kilpaa rallia pihakäytävien sokkeloissa, Peetu jallittaa Lellua kiitämällä ohjuksena ja siinä vaiheessa kun Lellu miettii minne se meni, Peetu onkin jo toisella kierroksella. Hassut.

Tänään kävi sitten sen verran kamala tilanne, että jatkossa ulkoilevat irti vain takapihalla, valvotusti.
Minä tuuppasin kolaa ja pojat juoksivat ralliaan. Äkkiä kuului Peetun julma vahtihaukku (pienestä koirasta lähtee iso ääni). Se oli minulle varoitus, signaali jota olen pelännyt, ne menee tielle!

Tien toisella puolella on kevyen liikenteen väylä ja siellä kipittää milloin minkäkinlaista väkeä. Nyt oli poikien mielestä niin epäilyttävä tyyppi, että piti hälyyttää Äitikin. Samalla hetkellä kun ehdin talon nurkan takaa näkemään, jätkät olivat aivan ajotien reunassa räkättämässä viattomalle sunnuntaikävelijälle. Ja siitä seuraavassa hetkessä juoksivat tien yli. Onneksi ei tullut autoja juuri silloin. Seuraavassa hetkessä ne olivat tulossa kotiin ja siihen samaan tuli jo autojakin. Onneksi se haukuttu miesparka oli niin noheva, että astui tielle ja sai autot hidastamaan. Yleensä tuossa tiellä rallitellaan ihan surutta, vaikka rajoitus on 70 km/h. Kukaan aja alta satasta, hyvä tie ja loiva kurvi. Meiltä on kolme kissaa osunut paikalle väärään aikaan.

Tilanne oli samassa ohi ja sain pojat taas komennon alle, kotia kohti. Kai minä muistin kiitellä sitä miestä, en tiedä. Koirapoikia sätin koko matkan kotiin asti. Yhtään kuollutta eläinystävää en enää haluaisi kantaa mäkeä ylös, se on raskas nousu silloin. Jatkossa siis tarkempi valvonta.

Viikonloppuna ei onneksi muuten menty riskirajoilla, näillä verenpaineilla ei tarvitsekaan. Pakkanen toki alkaa olla sietokykyni rajoilla ja ehkä jo ylikin, -26° on nyt, sikälimikäli lasin ja hyttysverkon läpi oikein sain tihrustettua.

Tallihommissa pitää olla aina paksuimmat rukkaset ja ainoat oikeat tallikengät ovat lampaankarvavuorelliset nahkatohvelit. Olen tässä vuosien aikana oppinut, että parhaiten kylmää pitää (ainakin minulla) villasukka paljaassa jalassa (ei mitään kamalia sukkahousuja väliin) ja sitten ne lampaankarvatossut. Alkuvuosina minulla oli Uggit ja ne pidinkin puhki. Muutama hokinpolkema viimeisteli niiden tuhon, Ponimiehellä oli tapana tanssia toisen kengillä.

Ilman pipoa en liiku pihalla metriäkään ja päivittäin ihmettelen, miten kummassa olen pärjännyt tähän talveen saakka ilman polvipituista untuvatakkia. Nyt kun tekeillä on ehta islantilaisesta villalangasta kudottu villapaita, uskoisin olevani varautunut jopa siihen, että Suomi voittaa futiksen MM-kisat eli helvetti jäätyy.

Rattoisaa alkavaa viikkoa !

Sisähommissa -ja vähän pihalla

Pakkasviikko on tullut jo perjantaihin. Ollaankin Perikunnan nuorimman kanssa kahdestaan tämä viikonloppu, kun se vanhempi on Hipsaaniassa ja Iso-J lähti lasettelemaan eteläntielle, tuo tullessaan matkalaiset kotiin joskus sunnuntaina.

Sääpovarit ovat lupailleet lisää lunta, ei olisi niin väliksi. Ihan riittävästi on hommaa ilman lumitöitäkin. Lämmitys nimittäin käy työstä, vaikka ruokittavia tulisijoja ei nyt niin montaa olekaan. Tänään täytyy viritellä tulet myös ulkosaunalle, etteivät putket nyt ihan tyystin jäätyisi. Takkatupaakin olisi syytä vähän lämmittää.

Pakkasella tupaeläimille pakkaa hullua päähän, kissat ovat aivan mahdottomia rakkuloita. Oscar kiertää pyhää kehäänsä ruokapaikan, sisävessan ja uuninpankon välillä. Elmo saa hepuleitaan ja rypistelee matot ja pöytäliinat, liikkuvan massan pysäyttäminen kun ei käy ihan niin sujuvasti kuin Elmo vaikuttaa kuvittelevan.

Felix, tuo keltasilmäinen kehveli harrastaa edelleen puutöitä. Enää se, että kynnet teroitetaan halkokorin klapeihin ei riitä. Nyt pitää olla herralle jo hammastikkukin. Ja kävihän se hienohelmaa runneltuaan heittämässä komeat keltaiset yrjöt tupatuolini käsinojalle.

Se pentele meni ja puri minun neulepuikkoni pään katki! Koska minä en tykkää neuloa metallipuikoilla, otin epätoivoissani kynsiviilan ja hioin puikon pään tasaisemmaksi. Ihan hyvä siitä tuli. Nyt olen oppinut jo jemmaamaan puikot neuletyön alle. On minulla kuitenkin varuilta metallipuikotkin.

On vain ajan kysymys milloin ensimmäinen kissaeläin hoksaa lankakorini pehmeyden ja asettelee ahterinsa villakerien päälle. Jos nyt saisin valita kissan, ottaisin koriin mieluiten Oscarin, sillä ei ole (ollut) tarvetta pureskella eteensä osuneita esineitä.

Kissoista sen verran, että Iso-J vähän kuumottelee kissan hankintaa, bengali tai ocicatti olisi kuulema kiva lisä Torpan eläinkirjoon. No, minä nokitan sitten villakoiralla.

Villapaita edistyy hyvin ja kaarrokekuvio lähestyy uhkaavasti. Sitä ennen neulon kuitenkin hihat. Olen nyt kahtena iltana kuunnellut neuloessani kuulokkeilla Auta Antti -podcasteja. Kunhan kaikki julkaistut jaksot on kuultu, lataan ensimmäisen äänikirjani ja siirryn ihan uuteen aikakauteen, kirjan uuteen käyttöliittymään. Onkin vaikea valita kaikesta tarjonnasta ensimmäinen kuuntelukokemus.

Kylvöhommiin en ole ihan vielä ryhtynyt, keijunmekko ja chilit olisivat ensimmäisinä. Syy ryhtymättömyyteen on selvä, kylvölaatikot ja minikasvihuoneet ovat ulkoaitassa, paksun ja upottavan kinoksen takana. Yhtään ei huvita kahlata lumessa näillä pakkasilla, niinpä päädyn varmaan tämän päivän kaupunkireissulla ostamaan taas kerran yhden uuden minikasvihuoneen -ja muutaman pussukan siemeniä, niitä kun on nyt ilmestynyt kauppoihin kiihtyvällä tahdilla.

Koirapojat ottavat rennosti -tupakoirina. Kumpikaan ei ole varsinaisesti pakkaskelillä ulkokoira. Peetulla paleltaa tassuja, eivätkä koirantossut ole vaihtoehto, niitä saisi olla keräilemässä pihalta koko ajan, eivät ne vauhdissa pysy.

Lellu touhuaa ulkona vähän pidempään, mutta koskapa spanielinkaan turkki ei ole arktisiin oloihin ideaali, etenkään lyhyeksi ajeltuna, sitä paleltaa melko herkästi. Tietysti voisin pukea pojille takit ja pitää niitä ulkona pidempään, mutta laiskuuttani päästän ne irti pihalle nakuina ja hoidetaan pihahommat äkkiä. Lenkillä käydään paremmilla keleillä. Talliinkaan en ota kumpaistakaan nyt kun on kylmä ja vähäinenkin lämpö tarvitaan tallin sisälle.

Tallilla majailleet kanat saivat lämpölampun, semmoisen punaista valoa antavan, joten se voi palaa öisinkin. Lisäsin myös paksulti rutimixiä. Hyvin näyttävät pulskat rouvat pärjäävän, onhan niillä höyhennuttu niskassa. Koko lössi kujerteli tyytyväisenä lampun alla aamullakin. Jos nämä kelit tästä vielä kovenevat, haen vielä yhden kirkasta valoa antavan lämpölampun päivän lisävaloksi ja -lämmöksi.

Punaisen lyhdyn haaremi

Eipähän tässä kummempia, rauhaa ja hiljaiseloa luvassa viikonloppuunkin -ja se vain passaa. En minä enää jaksa pakata viikonloppuja täyteen aktiviteetteja. Jos ei oo pakko, niin mihinkään en Torpalta lähde. Tyrkkään puuta uuniin ja tarvittaessa tyrkkään lumikolaa, se olkoon aktiivimallini tänä viikonloppuna.

Mukavaa viikonloppua sinulle, missä lienetkin.

Sarjasta 'hassut hatut' 

Lumipallopensas

PeeÄääs:

ensi viikolle on ennusteltu vielä kovempia lukemia, tännekin kolmosella alkavia.

Viimeiset vai ensimmäiset?

Ritarinkukka päkistää viimeisiä nuppujaan auki. Ainakin pari viikkoa saadaan siis nauttia joulun tunnelmasta. Pitäisikö tämä tulkita jo uuden sesongin ensimmäiseksi vai vanhan viimeiseksi?
Kesällä, tarkemmin heinäkuussa, ovat uudet ja upeat jaloritarinkukan sipulit tilattavissa, pitääkin jo nyt laittaa raksi heinäkuun kalenteriin, että muistan silloin paneutua joulukukkiin. Muista sinäkin, www.exoticgarden.fi  Näkyi olevan todella kauniita rylliksiä valikoimassa.

On minulla vielä pinkin princettian jämät ulkoeteisessä, joskin se on ihan liian viileä paikka näillä pakkasilla. Kukkii minkä jaksaa, sisätiloihin en viitsi sitä tuoda koska Felixillä on ihan ihme innostus näihin 'myrkyllisiin' kasveihin. Jauhaa joulutähdet ja etenkin princettiat atomeiksi, samoin on typistänyt hienohelmaakin vaikka sen ei pitäisi kissoille kelvata. No, Felixille kelpaa.

Yksi hyasinttikin vielä yrittää esittää joulukukkaa, taitaa olla tämä yksilö enempi kevään kukkijoita tai sitten jää kokonaan suutariksi. En edes muista minkä värinen sen pitäisi olla, kelmeästä ulkomuodosta päätellen voisi olla valkoinen.

Ulkoeteisessä on muuten nyt niin vilpoisaa, että kannoin Amazoninliljan lämpimän puolelle. Se näytti niin hapanta naamaa, että saas nähdä toipuuko ennalleen ollenkaan. Minun yksilöni on Äitikullan liljavanhuksesta erotettu poikanen, eikä varmasti kuki vielä vuoteen, jos nyt jää ylipäätään henkiin.

Kasvihuonekin on varsinainen jäähuone nyt. Katolta on pudotettu enimmät lumet pois. Ihan vielä sinne ei passaa kiikuttaa mitään elävää, pakkanen on ollut aika julmissa lukemissa ja ilmeisesti on vielä jonkun viikon. Sittenhän se väkisin kääntyy kevääksi ja aurinkoon tulee sulatustehot päälle.

Aion minä kuitenkin keijunmekon siemeniä laittaa muutaman multaan, ties vaikka onnistuisin kasvattamaan niistä jotain.
Niiden kylvön aika alkaisi olla pian. Samalla multiin voisi mennä kyökkichilimme siemeniä, on löytynyt hyvä ja satoisa lajike jota kannattaa vaalia ja kasvatella ensi kesänäkin.

Nimeähän minä en luonnollisesti tiedä enkä muista. Kyökkichili se on ja hyvä semmoinen.

Mitteepä muuta? Pakkanen narisee nurkissa ja lämmitysväijyssä saa olla suunnilleen joka toisena päivänä, niin nytkin. Kaupunkireissun takia lämmityshommiin pääsin vasta myöhään iltapäivällä ja tässä sitä vieläkin vahdataan hiillosta.

Neule etenee, ihmeen joutuisaa kudottavaa onkin. Korkeutta alkaa olla nyt parikymmentä senttiä. Kivaa on se, että tämä neulostyömaa etenee tasaisesti, etu- ja takakappale syntyy samanaikaisesti. Toki neulottava kerros on pitkä kuin nälkävuosi.

Olen kutoessani miettinyt, josko etsisin jotain podcasteja tai mitä ne äänisisällöt nyt ovatkaan nimeltään. En vain oikein tiedä mistä etsisin. Toinen kiinnostava juttu olisivat äänikirjat, aika kalliita ladattavia taitavat olla?

Keskiviikolle on luvassa pitkästä aikaa kaupungilla syyhyämistä ystävän seurassa ja aivan varmasti heilahdetaan jonkun kivan kahvilan ovesta sisään, niitähän tässä kaupungissa riittää. Ei paakelsi syömällä lopu !

Muikean makoisaa ja mukavaa viikon jatkoa sinulle, missä lienetkin !

#winterwonderland

Sosiaalinen media on ollut tänään varsin tylsää selattavaa. Kaikki postaavat kuvia jäätyneestä maailmasta ja vähintään joka toisessa on #winterwonderland. Joo, olihan tänään vallan komia päivä. Pakkasta täällä meillä rapsakat -20°, tuulta ei onneksi ollenkaan. Ihan riittävän purevalta tuokin suht normaali pakkaslukema tuntui, siihen ei todellakaan kaivannut yhtään tuulenviriä. Puhelin hyytyi ensimmäisen videoklipin jälkeen, kamerakin oli hieman hitaalla.

Maailma on niin hiljainen, pehmeä ja kristallinkirkas. Lumi niin puhdasta ja kevyttä, että sen pystyi puhaltamaan pois. Tämä on meille vielä arkea, tulevina vuosikymmeninä ei ehkä ihan niin itsestäänselvää.

Lumi on tehnyt hassuja hattuja lähes kaikkialle.

Valo oli iltapäivän alkutunteina varsin vilkkaasti vaihtuva. Päivä on kuitenkin vielä niin lyhyt, että jo kymmenessä minuutissa varjot pitenivät, sävyt muuttuivat ja taivaan kirkas sini muuttui utuisemmaksi.

Kaikenkaikkiaan, valtavan kaunis talvipäivä takana.
Lämmittäminen on lähes puolipäivätyötä ja silti Torpalla saa vetää villaista jalkaan ja harteille. Että viluisat päivät olisivat tulevaisuudessa vähempänä, aloitin tänään kunnianhimoisen islantilaisneuleen neulomisen. Pikkuisen joutuu pohtimaan mitoitusta ja pitkän neulomistauon jälkeen saa olla muutenkin aika vihmeränä, ettei mitään perustavanlaatuista virhettä heti alkutaipaleelle tekisi. Aloitussilmukoitakin loin kolmeen kertaan, sitten alkoi sujua.

Iltatallista tullessani ihastelin täyttä kuuta ja maiseman upeaa sinisyyttä. Aivan mainiosti tuolla pelloilla nytkin pärjäisi, kuunvalossa.

Aamulla pitäisi muistaa kurkkia taivaalle kuunpimennystä, kuulema jotain erityislaatuista olisi luvassa.

Nyt vielä muutama kierros islanninvillaa ja sitten yöpuulle.
Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle !

Yksin kotona !

Muistin napata kameran mukaani kun vein poneille heiniä, piti katsoa miten hukkapätkämme Kasper hangessa pärjäilee kun lunta on tullut taas lisää. Unohdin tietysti säätää kameran, joten vähän ylivalottuneita ovat räpsyt tälläkin kertaa. Lumi aina yllättää ! Kuitenkin, Kasper on niin sluiba, että se köpöttää Oton perässä Oton jälkiä, ei vahingossakaan astu umpihankeen.

Otto jäi nyt vähän niinkuin talvilomalle reiluksi viikoksi. Perikunnan vanhin matkustaa huomenna Hipsaanian vähälumiseen talveen. Onneksi on apukuski P joka käy jumppaamassa Oton kanssa, ainakin hankitreeniä on tarjolla.

Iso-J on vielä etelän isolla kirkolla, Perikunnan nuorin vilisti omille menoilleen (joku kollihan se on tietenkin) ja yllättäen huomaan olevani Torpalla ihan keskenäni.

Mikäs tässä ollessa. Lähden kohta sammuttamaan tallista valot ja kurkkaan kanalan tilanteen.
Kanalan väestä sen verran, että talliin on nyt pysyvästi pesiytynyt Kalle, Hämeenkyröstä tänne saakka harhautunut komeakupuinen kukko. Se ei mahdu millään kanalan porukoihin ja onhan tämä kuitenkin minun valkoisten pikkukanasteni pääkukko, kesäisin. Kallella on ollut valitettavan kivinen tie. Se on nyt kolmesti mitellyt voimiaan Peetun kanssa lähikontaktissa.

Kalle, kolmesti koeteltu

Ongelma on se, että Peetu ei kertakaikkiaan ymmärrä, miksi noin pieni eläin vaeltaa yksin ja irti. Se antaa kaikkien muiden kanalintujen olla rauhassa, kunhan pysyvät omissa porukoissaan.

Nyt kolmesti on tallin käytävällä tapahtunut yhteenotto, jossa Kalle on saanut pyrstössään tuta Peetun määrätietoisen paimennuksen.

Ensimmäinen kerta oli yllätys meille kaikille, ehkä eniten Peetulle. Toinen kerta oli omaa huolimattomuuttani. En nimittäin aamuaivoillani muistanut, että Kalle jäi edellisiltana Kasperin kämppikseksi. Yön aikana Kalle oli poistunut kämpästä ja tepasteli tallin käytävällä kun koirapojat kaahasivat tallihommiin.

Kolmas kerta sattui Äitikullalle, jolle minä en muistanut mainita Kallesta. Hän meni tallille heinäkassia hakemaan ja kas, mukana ollut Peetu äkkäsi taas kerran Kallen. Lelluhan ei älyä koko tilanteesta mitään, se leijuu ihan omissa sfääreissään.

Rähäkkä oli ollut melkoinen ja kun Äitikulta sai Peetun hätisteltyä pois tallista, jäi Kallepoloinen hengettömän oloisena makaamaan Kasperin karsinan nurkkaan. Yllätys olikin suuri, kun kuolleeksi luultu Kalle kohotteli myöhemmin päätään ja oli enemmän kuin elossa.

Se epeli heittäytyi hengettömäksi ja virkosi, kun uhka poistui.

Kalle otti huilia pari päivää puiseen kissankuljetusboksiin tehdyssä varamajassa. Söi herkkuja, vitamiinilla terästettyä vettä ja elpyi järkytyksestään.

Pyrstöähän ei nyt tähän hätään ole, mutta muuten pikkukukko on entisellään. Hieman arempi vain, juoksee herkästi loimirekillä roikkuvien loimien taakse piiloon.

Talvi kiristää otettaan, niinkuin se aina tammikuussa tekee. Luulee raukka olevansa niskan päällä, vaikka kevät väijyy ihan nurkan takana ! Pakkasta on suht tavalliset -16° ja yöksi varmasti vähän vielä kiristyy. Luntakin oli tullut viime yönä muutama sentti lisää.  Ensi yönä tuskin sataa, melko kirkas taivas näyttäisi olevan.

Olen tässä viikon aikana siivoillut pois viimeisiä jouluvaloja, nuo pihalla olevat saavat vielä tuoda valoa pimeyteen.

Aamuyöllä Iso-J kuskaa nuorison kentälle ja uhosi lähtevänsä ajamaan kotia kohti samoilla silmillä. Minä olin niin toivonut laiskaa aamua, mutta se peli on menetetty mikäli eräs tosiaan lähtee neljän maissa kentältä kotia kohti. Sehän on täällä just aamukahvin aikaan, silloin minä en ole vielä juttutuulella ensinkään.

Tämän yksinäisen koti-illan kunniaksi taidan mennä nukkumaan heti, kun Perikunnan nuorempi kolistelee eteisessä.

Lankapaketti tuli tänään, mutta maltanpa mieleni vielä huomiseen. Ihania lankoja ! Parasta on se, että niitä saakin kotikaupungista, ei tarvitse toiselta puolen maata tilata. Väritkin näkee ihan livenä eikä tarvitse tihrustella koneelta pikkuisista kuvakkeista.

Minä hönö kun luulin katukuvasta kadonneen myymälän pistäneen ovet poseen lopullisesti. Höpöhöpö, se olikin vain muuttanut Taitokorttelissa toiseen taloon.

Leppoisaa illan jatkoa ja mukavaa viikonloppua !

Villaa, ylle

Laskupinon välissä oli mieluisa yllätys

PeeÄääs, tämä viimeinen kuva on vain ja ainoastaan OP:lle,
joka tarvitsee nyt Toteemieläimensä mahtivoimia.

Oi mahtava Felix ja taianomainen takakäpälänsä, mukana haju