Katse maahan päin

Maanantai on jo illassa, mutta silti on pikkuisen pakko laittaa päivän kuvia tänne päiväkirjaan.
Hieno sää, hieno viikonloppu ja hyvä mieli. Poskipäitä vähän kihelmöi päivän aurinkoannos, täytyy nyt ihan oikeasti kaivella jostain suojakertoimelliset voiteet esiin. Ei tätä kuihtuvaa kauneutta ainakaan auta auringossa kärtsääminen.

Mutta voi että, taas on multaa kynsien alla ja kolmipiikkinen hara taltioituna kesäpaikoilleen. Taistelu vuohenputkia vastaan on uuvuttava ja epätoivoinen. Tänään sain kuitenkin muutaman metrin sen inhotuksen juurta päivänvaloon. Kaviokoukku on kaikkein paras vuohenputken ja rönsyleinikin kurittamiseen. Parilla eurolla saa hevosvarusteosastolta, vinkiksi tämä. Kolmipiikkisellä tehdään rumat esityöt, kaviokoukulla viimeistellään.

Lisäsin multaa jo siivottuihin perennapenkkeihin ja kävin katselemassa vielä tekemättömiä alueita. Ne olisi hyvä saada alta pois ennenkuin alan rakentelemaan kohopenkkejä lavakaulusten avulla.

Loppuu se kontillaan kitkeminen, tulevana kesänä kuljeskelen yrttitarhassa ja elegantisti nyppäisen rikan sieltä, toisen täältä ja samalla sommittelen kesäisiä kukkakimppuja lavojen keskellä rehevöivistä ... PLING... heräsin. No ihan oikeesti, meinasin investoida muutamiin lavakauluksiin ja kyhätä niistä jonkinlaiset kohopenkit.  Äitikultakin ehkä kiittelee, kun saa suorin jaloin salaattitarpeensa keräillä eikä tarvitse kyykkiä ja kumarrella.

Penkeistä pilkistelee jo paljon kaikkia ihanuuksia. Nämä kevään värit ovat ainakin minulla hyvin sinivoittoisia. Vaikka keväällä kelpaa mikä vaan väri, vuokkojen sinisyys on vastustamattoman suloista.

Minulla onkin vuokkoja sinisenä, punaisena, valkoisena ja kerrottuna. Toinen mitä ei ilmeisesti voi olla ihmisellä liikaa, ovat esikot, niitä täytyy löytää lisää ja erilaisia.

Syksyllä on syytä olla kärppänä sipulikukkalaareilla kun ne myymälöihin tuodaan, huomaan valtavia puutteita kevään sipulikukkijoissa. Tulppaanit meillä on ruukuissa hyvällä mallilla, on niitä jo riittävästi myyrille syötettykin.

Onneksi muutamat sentään viihtyvät ja leviävät nurmikolle saakka. Saavat levitäkin. Vaikka ne ensimmäisen ruohonleikkuun yhteydessä katoavatkin, ovat silti hanakoita leviämään.
Vapaana höntsäilevät kanat huolehtivat omalta osaltaan lannoituksesta.

Unikko leviää vuosi vuodelta ja hyvä niin. Minä sitten rakastan erilaisia unikoita. Ne ovat kauniita alkuvaiheen karvaisista lehdistä ja nupuista vinhaan siemenkotaan saakka. Niitäkin on siunaantunut tänne montaa sorttia, pienistä keltaoransseista isoihin pioniunikoihin ja tietty ne siperialaiset sun muut siihen lisäksi. Joku espanjalainenkin tulenpunainen versio täällä on ja näyttää viihtyvän.

Muita perennapenkkien aktivoituneita näyttävät olevan pionit, päivänliljat, syysleimut ja sanoinko jo, vuohenputki? Miksiköhän se pentele on puutarhurin piinaksi annettu?
Vai onkohan se pieni, mutta kiusallinen maksu kaikista ihanista pioneista, ruusuista ja muista kukista?

Juolavehnä on toinen ikiällötys, onneksi se ja kaura ovat jo melkein hävinneet täältä. Kauraa tuli penkkeihin lannan mukana, silloin kun vielä kauraa hevosille syötettiin. Nykyisin syötän rikottua öljyhampun siementä joten hämäriä kasveja ei pitäisi ainakaan kasvaa tällä kasvukaudella.

Miten voi olla niin söpö sekä kukaltaan että nimeltään? Kevätkaihonkukka, voi että.

Tuo toinen sen sijaan on vähän gootti, synkeän sinertävä ja aika vaikuttava ilmestys. Nimeä en juuri nyt muista, olisiko ollut joku sormivaleangervon lajike?  Tita varmaan tulee kohta ja kuittaa nimen.

Että niin se kevät koitti Torpallekin.
Käytiin tänään Lellun kanssa Vianorilla renkaanvaihdossa. Se oli sitten viimeinen renkaanvaihto tuohon autoon minun osaltani. Talvirenkaisiin laitetaankin jo ihan eri merkin biili, kunhan sen nyt ensin saisivat valmistuslinjastolta ulos ja uitettua Suomeen saakka. Taivasosuushan pitäisi olla aika varma kun Fordilla ajaa? Varmistelen nyt kuitenkin vielä kuittamalla ainakin yhden semmoisen omaksi kulkupelikseni. Iso-J meillä on melkein pyhimys, hänellä on jo varmaan kymmenes F-yksilö allaan.

Ikävä tulee J-yksilöä, liki 70 000 yhteistä kilometriä pitävät sisällään monta hauskaa reissua ja kohtaamista. Onneksi saan nämä kevään kana/kasvirundit tehdä vielä J-ystävän kanssa.

Tähän loppuun vielä muutama sangen kuvaava kuva. Tallissa asuvat Jättikochit olivat iltakävelyllä pihalla ja marssivat talliin yöpuulle, ihan itse kukko rouvansa sinne johdatti. Minä aiemmin yritin hoputtaa herrasväkeä, mutta sain vain aikaan kaakatusta ja kaaosta.

Alimmaisten kuvien suhteen olen muilta osin mykistynyt, totean vain, että ikkunanpielet pitää ehdottomasti maalata tänä kesänä !

Keväistä illanjatkoa.

PeeÄäs: tollot kissat ovat Torpan toisessa kerroksessa, Perikunnan nuoremman kammarin ikkunassa. Felix on ilmeisesti syönyt tuon reiän. On se törkeä.

"Meill' vapauden kaiho soi ain' rinnassamme, toverit oi. Siks' yhteistyöhön rintamahan käy pelastusta köyhille ei ennen näy. Viha, vaino pois rauha parempi ois. Sopusointu keskenämme vallitkoon. Oi vapaus, kuule kutsua sua itkevät orvot kaipaa. Olet köyhän kansan pelastus siksi vapauslaulut raikaa..."