Semmoinen oli toukokuu

Pihankoristeita

Olipahan toukokuu.
Päällimmäisenä mieleen jää ylenpalttisus. Kaikkea saatiin ja paljon. Lämpöä, aurinkoa, hellepäiviä, kukkia ja kasvun ihmeitä. Mielessä on ollut sysip-ska viime kevät, kesä ja syksy. Ennätysluminen talvi. Odotukset keväälle eivät olleet korkealla. Mutta ihme tapahtui.

Lumet sulivat ennätysaikaisin ja sitten tuli huima lämpö.

Oikeastaan kaikki ennätykset paukkuivat rikki. Jos tämä on sitä ilmastonmuutosta niin ajatukset ovat vähän kaksijakoiset. Omalta osaltani iloitsen lämmöstä, mutta tiedän, että vettä kaivattaisiin jo kipeästi. Metsäpaloriski on superkorkealla, pikkueläimet nääntyvät janoon, heinä ei kasva. Meillä on sentään kolme omaa kaivoa ja kuntakin toimittaa taloon veden. Kastelun ainoa vaiva on taannoin selostamani kasteluletkujen ja liittimien kanssa pelaaminen sekä letkujen vetäminen.
Hevosille kärrään vettä kottikärryissä lötköttävällä sinisellä pussilla, sillä täyttää 60 litraisen juomapaljun kerralla.

3.5.2018

Kyllä näistä ensimmäisitä narsisseista ja nousevista perennojen aluista piisasi iloa. Lähes joka päivä piti kiertää kameran kanssa pihaa ja tallentaa kaikki. Ensimmäiset pienet vuohenputken alut olivat herttaisia ja niitä oli helppo nyppäistä pois kosteasta maasta.

7.5. näytti tältä:

Lisää kukkijoita ja uusia pihalla kulkijoita. Vielä ei ollut salavassa lehtiä ja oli helppo ihastella sinistä taivasta ja korkealla häilyviä pilviä.

11.5.2018

Toukokuun 13. toi aina vain lisää kevättä, se suorastaan harppoi eteenpäin;

Vuokkoja, lisää narsisseja, kuningatarkimalaisia ja lehtikuusen uutta kasvua. Onko parempaa aikaa kuin villin kasvun toukokuu?  Rikkaruohoja oli jo kitkettäväksi asti ja niitä oli vielä kohtuullisen helppo vetää pintaan kaviokoukun avulla. Se on paras kitkentätyökalu rönsyleinikkiä ja vuohenputkea vastaan. Kitkijä sai olla kohtuullisen rauhassa, ei inisijöitä. Vain nuo herttaiset raitahousuiset kimalaismatamit pörisivät kaverina. 

Ja se lintujen konsertti. Laulua kellon ympäri. 

16.5. kaikki oli niin uutta ja ihanaa, maa uhkui voimaansa. Huomaa patsaskuva, kukkapenkki on vielä niin puhtoinen. Vanha kiukku vuohenputken sinnikkyyttä vastaan oli kuitenkin jo noussut pintaan. Sääsket olivat jo löytäneet kitkijän.

Niin se toukokuu alkoi kääntyä loppupuolelleen.
Ennätyslämmin, ennätysihana. Tätä vielä muistellaan. Tänä vuonna tosin muisteltiin edellisvuotta, silloin satoi lunta, oli kylmä ja kaikkia v-tutti.

Päiväyksellä 22.5. kuva-arkistosta löytyy pitkä litania valkoisia kukkia. Tuomikin oli ehtinyt kukkaan. Tässä omenatarhan onnea:

Kääpiömanteli Prunus Tenella teki viime vuonna viisi karvaista luumarjaa. Tänä vuonna se kukki aivan hillittömästi. 

Tänään sen viereisessä pyöreässä 'pionipenkissä' pönötti monta juuriversoa ! Olivat kiemurtaneet reunatiilien alta ja putkahtivat pintaan pionin vieressä. Täytyy varmaan syksyllä kuokkia niitä sieltä pois. Minulla ei ole aavistustakaan mihin niitä sijoitan, mutta otan talteen.

En olisi ikinä uskonut, että tämä Titan tuoma söpöliini viihtyisi täällä niin hyvin. Samoin löysin vuohenputken (nyt se on tullut ihan hulluksi, kohta tarvitaan viikate ja hohtimet, että siitä pahuksesta pääsee eroon) seasta oudon piiskaruippanan. Pitkään arvuuttelin eläjän nimeä kunnes muistin. Sehän on joku saamani koekappale magnoliasta. Hiphei, täällä se elää ja voi hyvin. Kukkia ei näkynyt.

On tämä kuukausi ollut ihmeitä täynnä. 

Outoja sattumuksia on toki ollut elämässä muutenkin, niistä ei nyt enää sen enempää. 

Etänapero kuitenkin pääsi pois sairaalasta tänään ja tarvittavat kontrollit tehdään Suomessa.

Kitkentätoimenjohtajina olivat tänään Torpan koirat. Ylimmässä kuvassa Leffe parkkeerasi itsensä pömpöösin hevospatsaan taakse. Minusta jenkkispanieli kukkapenkissä on hienompi kuin tuo turhan korskea patsas. Veisin patsaan pois, mutta Iso-J retuuttaa tilalle tuulimyllyn,  joten valitsen pienemmän pahan tien.

Kottikärryllinen vuohenputkea ja ilahduttavan monta metriä sen viheliäistä juurta odottaa kärräämistä ruttojuurikasvuston juurelle.

Leffekin halusi osallistua kukkapenkin siivousoperaatioon. Onneksi huomasin mitä se touhusi, kaivoi vimmatusti aivan erään pionin juurella. Tuli lähtö.

Kesäkuun aloitan pienellä istutusrupeamalla kasvihuoneessa ja sitten rynnistän viimekesän projektikaivokselle. Siellä tarvitaan kipeästi kanttaamista ja muuta siivoamista.

On se kiva, ettei työ tekemällä lopu. Harmi, että tästä vain maksetaan pahuksen huonosti.

Kaunista kesäkuuta !

Elä hättäile, istu mättäille

Oi että, koskahan sitä malttaisi pysähtyä tuohon penkille istumaan ja nauttimaan pihasta? Voin kertoa, että tuolle penkille ei rohkene hyvällä omallatunnolla istua.

Siitä aukenee näkymä myös Torpan nurkan pyöreään 'pionipenkkiin'. On siinä paljon muutakin silmäkarkkia. Mutta riivatun vuohenputki on hypännyt niskan päälle, taas kerran.

Muutama hajahomma on tehtävä ennenkuin pääsen polvistumaan mahtavan vuohenputken äärelle mutta sitten se riivattu saa kyytiä. Melkein kaikista muista penkeistä sitä ryökälettä on revitty esiin metreittäin, kunnon juurenpätkiä.

Eiköhän tuokin häpeäpilkku vielä selvitellä. Sitä se totisesti on, häpeäpilkku perennapenkkien joukossa.

Muualla alkaakin olla jo hommat kuosissa. Hevosille on aidattu ensimmäinen pikkupläntti, luonnollisesti naapurin mailta.

Ihan koko päiväksi en vielä tohdi heitä vihreälle laittaa, riittäköön vielä vähän aikaa iltavuoro. Kivempi niiden siellä on hyttysiä hätistellä häntää heiluttelemalla kuin rutikuivalla preerialla jota tarhaksi meillä kutsutaan. Hyvä ruoka, parempi mieli, hevosellakin.

Hyttysiä on aivan tolkuttoman paljon. Täytyy kaivella ThermaCellit talvijemmasta ja tarkistaa patruunatilanne. Niiden avulla pihan iltavuorossa pärjää pikkuisen pidempään. Mitenköhän hirveä hyttyskesä tästä oikein tuleekaan jos niitä verenimijöitä on jo nyt ilmatila sakeana ?
Jahka Iso-J kotiutuu ja toteaa itse sääskitilanteen, veikkaan ettei mene pitkään kun tontilla pörisee Mosquito magnet -tai mikä se nyt olikaan, se iso hyttysimuri.

Pärskäjuuren synkkää kauneutta

Murhanhimoisista ajatuksista iloisempiin.

Etänaperon vointi on jo paljon paljon parempi ja kotiinpääsystä on jo ensimmäisiä veikkauksia.
Peetu jumittaa hätähoitopaikassaan, on kuulema niin kiva rekku, ettei millään raaskisi luopua. Voi että. Ihan turhaan olen siis potenut huonoa omaatuntoa siitä, että pyysin hoitopaikkaa muutamaksi päiväksi ja se on vain venynyt. Se pieni roisto on hurmannut taas yhden naisihmisen. Ei ole ihme, että russeli on suosittu koirarotu, Peetua parempaa PR-koiraa rodulle ei voisi ollakaan.

Lellukin pääsi eilen kammattavaksi ja nyt on hyvin siisti ja suittu kesätukka. Plussaa lyhyestä turkista tulee siitä, että punkkisyyni on entistä helpompaa. Eilen se onnellinen hömelö loikki 'apunani' aitaamassa laidunta ja keräsi varmasti turkkiinsa kymmeniä verenhimoisia punkkeja. Ne yksilöt päätyivät kasvattajan karvaroskikseen.

Lämpimät kevätsäät ovat jo nyt pelastaneet paljon tästä kesästä. Nyt kieltämättä saisi pikkuisen ropsauttaa sadetta.

Sitä odotellessa, elä hättäile.

Perjantaista sunnuntaihin

Kuka näpisti viikonlopun ??

Perjantaiaamusta se alkoi, huoli.
Etänapero valitteli vaikeaa yötään, oli paha olo, palelsi ja särki päätä. Kehotin nukkumaan ja menemään viimeisen espanjan koeviikon matikan preppaustunnille (joka olisi myöhemmin päivällä) mikäli olo lähtemisen sallii. Aamupäivän aikana olo siellä ettäällä paheni, kuume kohosi jo päälle +39° ja mietittiin jo, oliko edellispäivän reissu sisämaahan Antequeraan aiheuttanut auringonpistoksen. Ellei peräti kuumana roihuavat suhteet muuan Antonioon.

Iltapäivällä olo vain paheni kuumeen kohotessa.

Olin marketissa suorittamassa viikonlopun ruokahuoltoreissua, kun kuume oli jo +39,8° ja silloin naapurin Lea otti naperon hoteisiinsa ja kiikutti vakuutuksen suomin etuoikeuksin yksityissairaalaan. Epäilivät aivokalvon tulehdustilaa tai jotain muuta aika vakavaa.

Jossain siellä pakastealtaiden välissä järkkäilin Peetulle sijaiskotia viikonlopuksi, onneksi nykynuoret ovat auttavaisia ja fiksuja ja Peetu pääsi tuttuun yökyläpaikkaansa.

Illalla tilanne oli se, että napero oli sairaalassa tiputuksessa ja kokeita otettiin paljon. Huomasin olon parantuneen silloin, kun potilas kommentoi mieshoitajien ulkonäköä. Suurin epäilys kohdistuu nyt munuaisiin, siellä on ilmeisesti tulehdustila päällä, koska koko alaselkä on kipeänä.

Viikonlopun penska pötkötteli hoitajien (epäilemättä) tarkan silmälläpidon alaisena omassa huoneessaan, maisemat tuttuun vuoristoon. Ihan siihen samaan jota katselee omalta pihalta ja parvekkeelta.

Luojan kiitos ystävällisistä ja auttavaisista naapureista, vakuutuksesta jossa kattava turvataso ja siitä, että Iso-J lentää maanantai-iltana/yönä paikalle samalla lennolla naapurin puolison kanssa. Lea hakee kummankin ukon kentältä ja kun naapureina asuvat, ei tule ylimääräistä mutkaa kenellekään.

Aivokalvontulehdusta ei ole, arjen alkaessa sekä neurologi että sisätautilääkäri ottavat viikonlopun kokeiden tuloksiin kantaa. Tulehdusarvot ovat toivottavasti laskusuunnassa, kuume ainakin on.

 Nämä asiat päällimmäisenä tämä viikonloppu kai luiskahti ohi.

Nämä hoitajien epäilemättä huolella asentamien kanyylirakennelmien kuvat olivat edellisistä viikonlopun kuvaviesteistä ikävällä tavalla poikkeavia. Mieluummin minä katselen kuvia iloisista nuorista patikoimassa vuorilla tai Peetu pelleilemässä kyttäyspaikoillaan.

Onneksi nuo letkut ja neulat on asentanut ammattilainen.

Tänään puhuttiin jo turhamaisemmista asioista, napero soitti ja kertoi olevansa ihan turvoksissa, ihan kuin talipallo (iskä) auringossa.
Päädyttiin siihen lopputulemaan, että pitkä paikallaan pötköttely, runsas nesteytys ja vahvat lääkitykset vetävät aineenvaihdunnan tukkoon ja neste kertyy kroppaan. Eiköhän tuo tasaannu jahka pääsee jaloilleen.

Tunnustan kyllä tässä ihan suoraan, että lauantain ja sunnuntain välisenä yönä viimeisen ajokeikan jälkeen (lähinaperon poikaystävän palautus vanhemmilleen) korkkasin hyvän punaisen flavonoidien lähteen ja kumosin pari lasillista ihan vain rauhallisesta yöhetkestä nauttien.

Tuntui ansaitulta se rauhallinen hetki.

Tänään sunnuntaina koko viikonlopun huoli ja huonosti nukutut yöt sitten kostautuivat, päänsärky ja niskajumi olivat uskolliset ystäväni aina iltaseitsemään saakka. En edes muista miten monta kertaa viikonlopun aikana roplasin kipulääkepurkkia auki.

Seniorikansalainen ahkeroi ituiset potut maahan, Afra köllöttää nyt mullassa ja toivottavasti tuo hyvää satoa. Juhannuksena tuskin omalla potulla juhlitaan, heinäkuussa varmaan jo herkutellaan.

Lisäksi meillä oli kahden päivän moniottelu vesiletkujen ja liittimien kanssa. Moniottelu syystä että Seniorikansalainen polttaa sulakkeen aina jos kastelussa on pienikin häikkä, vaiva tai ongelma. Niitähän riittää ja hetkittäin epäilen meillä asuvan vakavasta Tourettesyndroomasta kärsivän näennäisherttaisen mummelin. Kiroaa nimittäin kuin turkkilainen, krapulainen, syyhytautinen, verotuspäätökseen tyytymätön pienyrittäjänä ylisuuret sakot saanut vastaeronnut ja pakit saanut viitapiru. Jota vtuttaa. Ja jonka yläposkihammasta (sitä ainoaa) särkee. Ja vielä yskittää, aivastuttaa, oksettaa ja pierettää samanaikaisesti.

Ei ole lasten katsottavaa semmoinen mesoaminen ja mielelläni poistuisinkin paikalta. Vaan kun en voi. Puuttuva liitännäisosa löytyi lopulta kukkapenkistä (jonne ilmeisesti kiukulla viskattu) ja vain hetkeä myöhemmin jouduin pitämään yhdeksääkymppiä käyvälle mummelille puhuttelun. Hänen kun ei ole suotavaa kirmata omatoimisesti tallin vintille puuttuvaa letkua etsimään. Etenkin kun letku on poistettu käytöstä rikkonaisena edellisenä syksynä. Hän vain ei valitettavasti muista asiaa. Muistutan itseäni ottamaan kuvan tallinvintin portaista. Ne ovat jyrkät, totisesti.

Eilen yllätin itsenikin ja sain kaiken päänsäryn ja potutuksen keskellä kasattua idioot mummovarman kastelusysteemiliitoksen (yhdellä kytkennällä) ja näin pensasmustikat saivat kaipaamansa kasteen.

Hän kun sai syntymäpäivälahjakseen rotevan lahjakortin taimistolle ja osti koko rahalla (ja vähän yli) pensasmustikoita. Enää kun ei metsään rohkene, meinaa kerätä satonsa kätevästi omalta tontilta. Se hänelle suotakoon.

Minä hommaan mustikkani vaikka pakastealtaasta, mutta kivahan se on oma sato korjata. Viime kesänä oli huimankivaa könytä siskolikan kanssa metsässä ja löytää mustikka-apajia.

Veikkaan kuitenkin, että sisäinen kermaperse minussa iloitsee aidosti siitä ylellisyydestä kun voi tepastella aamulla ryytimaalle ja napsia mysli-jugurttikuppiin höysteet puskatuoreina.

Paljon muitakin hommia tuli vissiin hoidetuksi viikonlopun aikana, en vain jaksa muistaa mitä.

Pelkästään talli ja kanala pitävät illan tunnit aika kiireisenä ja kitkemäänkin pitäisi malttaa pysähtyä, vuohenputki piinaa etupihan pyöreää penkkiä. Tulin siihen tulokseen, että kaivan syksyllä kaikki säästettävät kasvit ylös ja vaihdan mullat, ei se pirulainen muuten lähde. Puhun siis vuohenputkesta.

Nousuviikolle on aika paljon hommaa, ruoho pitää taas leikata (eivät ne hevosetkaan kaikkeen ehdi) ja lauantaina on aika kilistää kummipojan valkolakin kunniaksi. Se, mitä sitä ennen on työlistalla kuulostaa jo säälittävältä töidensä luettelulta. Säästän teidät siltä. Nyt ehkä hetki hyvää musiikkia ja sitten unten maille.

Kivaa toukokuun loppuviikkoa sinulle, missä lienetkin !

Tästä tykkään just nyt: LOVA: You, me and the silence

Ja ensimmäisen lauseen kysymykseen vastaan itse, ei sitä kukaan näpistänyt, elämä otti.

Eka, tokavika ja viimeinen kuva kertovat vallan villiksi rehevöityneen vuokkopionin kehityskaaren ensimmäisestä nupusta villiin kukintaan. Maljakossa on ison niiton jälkeen roima puska pioninkukkia ja mokoma puska vain villiintyi. Valehtelematta pöhheiköllä leveyttä/laajuutta/jotain noin puolitoista metriä, korkeutta metri. Eihän tuonne uskalla mennä jakamiskuokka olalla ollenkaan, ties vaikka käy päälle.

Teemavärinä valkoinen -ja sen variaatiot, osa II

Nyt on kevään värisuorasta vuorossa valkoinen. 

Alku oli keltainen kun leskenlehdillä ja krookuksilla aloitettiin, heti perään tulivat kuitenkin siniset skillat ja muut ihanuudet. Nyt on nähty kukassa jo osa tulppaaneistakin, mutta komeiten kukkivat tällä haavaa pihlaja ja hedelmäpuut. Kirsikka on suorastaan hohtavan valkoinen.  Kukintaansa aloittaaa sininen sireeni (täällä meillä se on sireeni, ei syreeni) ja sen perään nähdään valkoista kukkaryöppyä kun Torpan kaikki valkoiset sireenilajikkeet aloittavat parhaimman kautensa. Voi kun kaikkien nimet muistaisin, Holger nyt ainakin. 

Kaikkein kaunein on Issaanvaaran mummolasta tuotu valkoinen versio joka kukkii Torpan nurkalla aivan kunniapaikalla. Ihan niinkuin Issaassakin.

Lumipalloheisi kukkii viimeisenä, sen aika on joskus kesäkuun puolella.

Minä tykkään valkoisista asioista. Paitsi lumesta en ainakaan nyt juurikaan välittäisi.

Valkoinen kana on suloinen, yläkuvissa reissusta kyytiin sujahtaneet valkoiset orpingtonin naperot. Pitäisi olla kukko ja kaksi kanaa.

Näissä edellisissä kuvissa ensivilautus pikkukanalani erikoisuuksiin, tietääkseni tässä ovat Suomen ainoat (tai ainakin lähes ainoat) Bobtail -väriset kääpiökochinit. Minulla on niitä kiharasulkainen versio ja perusmalli sileä. Kukkoja on myös kahta sorttia. Eivät nämä ihan täysivalkeita ole, mutta riittävän vaaleita täyttääkseen kaikki toiveeni. Kanat ovat harmaavalkeita, kukossa on enemmän kermansävyjä.

Yllä muutama kuva sisällä majailevista valkoisista aarteistani, Kalle ja kaksi rouvaa sekä kaksi ipanaa muodostavat varsin puheliaan uusperheen. Kalle tarttui matkaan Hämeenkyröstä, F.E. Sillanpään suosimista maisemista. Oli muuten hieno tila, kauniisti kunnostettu keskellä pirkanmaalaista perinnemaisemaa. Siellä olisi viihtynyt pällistelemässä pidempäänkin, mutta moottoritie on kuuma ja Aikataulu. Ensi kerralla sitten.

Minä en olisi minä, jos pysyisin aina otsikon aiheessa.
Iso-J lähti tänään ja minä jäin jumiin päältäajettavalla ruohonleikkurilla. Napsahti nimittäin talkkarin nakki meikämandoliinille ja kesäkaudella se pitää sisällään ruohonleikkuun, oman toimen ohella.

Oma toimi on tällä haavaa jäytävästä päänsärystä toipuminen, tiistainen magneettikuvaus oli aivan yhtä viheliäinen kokemus kuin ennenkin. Ruoho tuli kuitenkin kynittyä, viimeistelin loput hevosilla.
Vielä pitäisi trimmerillä silpoa joitakin pitkänä rehottavia tupsuja (ei, en puhu kinttukarvoistani) mutta käsittääkseni meillä on semmoinen viimeistelijä joka katkoo lankaa enemmän kuin siivottavia kohteita, joten en tällä kärsivällisyydellä lähde sitä tuonne maisemaan ulisuttamaan.

Niin, Iso-J vilahti taipaleelle, tapansa mukaan pari tuntia aikataulusta myöhässä.
Jahka kulkupelin nokka seuraavan kerran Torpan pihamäkeä kiipeää, kyydissä on etänapero ja Peetu. Voi että, kyllä meni neljä kuukautta äkkiä !

Kyllä muuten meni tämäkin viikko äkkiä, vaikka päänsäryssä ja magneettikuvauskoneen uumenissa pötköttäminen onkin hirmuisen pitkäveteistä hommaa. Parhautta oli aamukahvi takapihalla hyvässä seurassa, kiitos Satu T.

Huomenna on kuitenkin jo perjantai.

Tähän loppuun vielä seniorikansalainen tyylinäyte, hän on kitkemisessä jo mustan vyönsä ansainnut. Ja vuohenputkiseppeleen.

Reipasta perjantaita, paistakoon aurinko !

Vaihteeksi valkoista

Kaiken kukkivan keskeltä hengästyneet terveiset. Kyllä meitä märän, kylmän ja pimeän maan asukkeja nyt hemmotellaan. Aurinko paistaa aamusta iltaan, yöt senkus vaalenevat ja kasvun kohinan kuulee jopa pääskysten ja muiden hulluksi tulleiden tirppojen laulun yli.

Eipä tähän muuta tarvitakaan, mukavaa loppuviikkoa !