Tsirpulat ja noutajat

Sakkia on kuin SaiPan matsissa

Sunnuntai on oikein hyvä päivä kanalan siivoukseen.

Paskalauta, siis semmoinen orren alla kulkeva vesivaneri oli nääntyä taakkansa alle ja päätin siivota koko hotellin samalla vaivalla.

Avasin ulosmenoluukunkin ja ainakin muutama maatiainen hönöili hyppäämällä lumeen. Rääkymisestä päätellen ei ollut kiva jekkunen, kauheaa motkotusta pitivät sisääntullessaan.

Nyt siellä kelpaa taas potpottaa kun on puhdasta purua pesissäkin. Kylpypaikkaa en nyt sydäntalvella sisätiloihin laita, se on tuhkassa koko kanala jos erehdyn sinne semmoista viemään. Saavat kärvistellä muutaman viikon vielä. Jos sää sallii, vien kylpytynnyrin ulkotarhaan ja avaan aamulla luukun. Äkkiä tytöt hoksaavat että DaySpa on tarjolla ja leyhyttävät haiskahtavaa siivenalustaan tuhka-astiassa enemmän kuin mielellään.

Leif eli tutummin Leffe osoitti luontaisia noutajakoiran taipumuksiaan. Olikohan se perjantai-ilta kun olin kanalassa vaihtamassa vielä kerran vesiä ennen valomerkkiä. Leffe ja Peetu touhusivat pihalla eli kuseskelivat valkoisia lumipenkkoja. Olin maatiaisten puolella eli kanalan takaosassa kun etuosasta kuului kauhea rääkyminen. Leffe seisoi keskellä kanalan lattiaa valkoinen silkkikana suussaan ja heilutti vimmatusti häntää. Niin vimmatusti, että koko koira heilui ja kanaparka siellä suussa sätki myös. Tottakai voittajat tekevät kunniakierroksen ja niin silkkikananen pääsi pikkuiselle pihakierrokselle spanielin suussa.

Eihän Lefa osaa purra ja noutajat toimittavat saaliin vahingoittumattomana metsästäjälle, eli tässä tapauksessa minulle. Mielellään Lefa luovutti rääkyvän kanasaaliinsa minulle ja poistui ilmeisen tyytyväisenä saavutuksestaan. On se pentele. Kana säilyi rytäkästä ilman haavereita ja koska kyseessä on silkkikana, ei mentaalipuolikaan kärsinyt mitään. Mikäs tyhjää särkisi.

Kanalassa kaikki hyvin ja nyt on luukkukin taas kiinni. Haen huomenna kauppareissulla yhden juomakupin lisää ja kummallekin porukalle kaalinpään nokittavaksi.

Viikonloppu sujui ilmanpuhdistuksen merkeissä muutenkin, yksi jos toinen avasi sanaisen arkkunsa ja ehkäpä nyt on taas tilanne päivitetty ja pahimmat angstit purettu. Eikä hampaankoloon jäänyt kenellekään mitään isompaa hiertämään, saati että nenäonteloissa olisi herneitä tai muita ryynejä.

Tummat tytöt ylähyllyllä

Esikoisen Partyt sujuivat hienosti, vieraat viihtyivät ja tarjoilut maistuivat. Me palasimme evakosta kotiin Peetu trimmattuna ja kaikenlaisia tarpeellisia tarvehankintoja tehneinä. Nyt minulla on se ulkoinen usb-liitäntäinen SuperDriver. Oli jo Samsungin versio käsissä, mutta hyllyn takaa salakuunnellut toinen noheva myyjäpoika kipaisi Applen oman (noin tuplasti Samsungin hintainen) driverin kanssa. Olikin heillä hyllytavarana. No sehän me sitten otettiin. Huomenna avaan paketin ja yritän keskittyä koulutusmateriaaliin.

Iso-J lähtee aamuvarhain reissuun ja Esikoinenkin on yhden yön yli tukioppilasreissulla eli me jäädään Nuorimmaisen kanssa kaksistaan. Syödään lohisalaattia ja otetaan rennosti niinkuin parhaaseen maanantaihin sopiikin.

Tiistaina suuntaan Kuopijoon, tahtovat näpistää karjalaista verta näyte kerrallaan eikä täällä otettu näyte kelpaa. Niinpä yhdistän reissuun pari muutakin käyntikohdetta. Onhan se nyt ihan tyhmää ajaa sinne vartin käynnin takia. Ikeassa syön lihapullat.

Kalenterissa on muitakin sovittuja menoja. Koska tämä on viimeinen viikko ennen Toimenpidettä, on pakko hoitaa muutama rästijuttu pois. Sitten sopii hankkiutua sairaalaan. Pitävät siellä yhden yön ennen Toimenpidettä ja pentele soikoon, Toimenpidepäivän iltana en pääsekään kotiin vaan pitävät yön yli seurannassa. Tulee kiire loppuviikko. Torstaina on pakko päästä kotiin. Tuleeko Torpan päiväkirjaan merkintä "Pako Savosta", se jää nähtäväksi.

Siitä sitten enemmän ensiviikolla.

Ponimies pääsi tänään hankitreeniin ja Nuorimmainen sai tuta isot liikkeet kun Ponimies tarpoi hangessa raviaskelta. Huomenna auramies tulee katsomaan miten kenttä saataisiin vähemmälle lumelle mutta säilyisi silti sopivan pitävänä eikä jäätyisi luistinradaksi. Linkous lienee ainoa vaihtoehto. Onneksi on tilaa lingota. Pitää vaan yrittää muistaa sanoa, ettei linkoa hevostarhaan päin, voi nimittäin olla villiä menoa kun hevoset saavat lumitykistä täyslaidallisen.

Mitäpä tässä pidempään. Sauna on lämmin ja viikonloppu on mukava päättää ansaittuihin löylyihin.

Mukavaa viikonalkua, missä lienetkin!

Peltotyöläinen

Menoa etsimässä?

Villiä menoa

Todella villiä, pää kääntyi

Perjantai, tuo arkisen aherruksen päätöspäivä! Sitä juhlistettiin koko Torpan voimin mönkimällä kuka mihinkin koloon hämäränhyssyn ettonille. Minä löysin Oscarin yläkerrasta makuuhuoneesta ja soma oli lämpimän kissakäärön vieressä pötkötellä. Nasse, Kemikaali-Ali pyrki myös samoille patjoille ja osasi tällä kertaa olla tarkkana päästöjensä kanssa.

Enpä muista tätä tapahtuneen, että ihan koko lössi nukkuu iltapäiväunet yhtä aikaa. Että näin raisua menoa täällä.

Heräämisen jälkeen Esikoinen ja Iso-J kurvasivat kaupunkiin pakolliselle jääkaapin täydennysreissulle ja haalimaan tarjottavia huomisille Esikoisen synttäreille. Minä siirryin tallisiivouksen kiihkeätempoiseen maailmaan ja Nuorimmainen lähti Leffen kanssa kylätielle, menoa etsimään.

Nyt odottelen, että perjantai-illan eväs valmistuu uunista ja perhe saa lämmintä ruokaa. Iso-J harrastaa kolatesta pihalla ja Perikunta hoitaa iltatallin.

Jos ihan raisuksi heittäydytään, saatetaan ropsauttaa sisäsauna tulille.

Norssihenki elää

Eilisestä on mainittava visiitti Esikoisen ilmaisutaidon ryhmän syksyn produktion näytökseen. Hienosti toteutettu Unelmien Kääpiö (Kääpiö ja seitsemän Lumikkia) näytelmä oli hauska ja oivaltava. Illan näytös oli jo kolmas saman päivän aikana ja kotiin ajeltiin ihan hissuksiin, esiintyjä jännityksen kaikottua autuaasti haukotellen. Oli vielä niin pahuksen pliukas tie, ettei kaasuläpykkää tehnyt mieli polkea ihan loppuun saakka. 

Iso-J kotiutui myös ja vietimme parisuhteen laatuaikaa (ei todellakaan) mättämällä katolta varaston oven eteen pudonneet lumet pois ja tiputtamalla loputkin. Lumi oli jo vääntänyt paloportaat vinkkeliin ja irroittanut samassa väännössä muutaman seinälaudan.

Pikkuisen väsytti ja isosti vtutti kun pääsin nukkumaan. Aamulla heräsin kokovartalokipsissä tai siltä se tuntui. Täysjumissa koko akka.

Onneksi reipas aamujumppa kuntosalilla ja sen perään Body Attack verrytti niin, että kykenin jälleen jonkinlaiseen toimintaan.

Sitten pitää vielä mainita se, että ei ole helppoa näiden nykyautojen pesurissa käyttäminen. Iso-J komensi ajamaan osuuskaupan kirjainaseman (tahallani kirjoitan pienellä ja väärin) pesuriin. Siellä hän viittilöi ajamaan Hopianuolen suoraan pesukadulle, hän oli ostanut pesutkin valmiiksi. Minä ajoin vasemman renkaan kiskolle, sammutin auton, otin vaihteen vapaalle ja katsoin, ettei käsijarrunapissa pala valo.

Alkoi lupaavasti, vettä ja pesuainetta roiskui tuulilasiin. Muuta sitten ei tapahtunutkaan. Auto ei liukunut kiskoilla eteenpäin milliäkään. Kallistui vähän. Siitä me Esikoisen kanssa katselimme miten pesukadulla harjat huiskivat ja vesi suihkusi, Hopianuoli jökötti lähtöviivalla kuin muuli. Lopulta päädyimme henkilökunnan kanssa siihen, että pidän auton käynnissä pesun ajan, koska sillätavoin sain käsijarrun (tai rengaslukituksen) pois päältä ja auto liukui hallin läpi.

Auto oli suunnilleen yhtä likainen poistullessaan koska pesuohjelma meni sekaisin. Onneksi asema hyvitti pieleenmenneen pesun uudella.

Täytyy selata ohjekirjasta miten pesurissa toimitaan, joku kikkakakkonenhan tuohon on oltava. Vasiten kokeilin kotona, kun auton sammuttaa, kuuluu ääni joka kertoo, että nyt meni rengaslukko (tai joku) päälle. Vaikka vaihde olisi vapaalla, auto ei lähde valumaan. Olivat miehet jutelleet Hopianuolen pesureissun aikana eikä tämä tapaus ole ensimmäinen laatuaan. Kuulema joitakin autoja ei voi viedä pesuriin jossa on vetokisko. Eritoten Nemppalaan lähetän nyt vakavan varoituksen sanan, tutki ihmeessä Redsien ohjekirjasta miten pesukadulla toimitaan. Ei kuulema ole helpoimmasta päästä se automerkki.

Nyt alkaa perjantai-illan meno ja meininki, nakkelen lautaset pöytään ja huutelen porukan syömään. 

Ei tämän ihmeempää eikä menevämpää. Hyvä näin.

Kivaa perjantai-iltaa, missä lienetkin!

Nätti kuin näätä (Peetun käsittelyn jälkeen)

PeeÄääs: kuvissa esiintyvät koirien lelut ovat rikki ja niitä todellakin vahingoitettiin kuvien ottamisen aikana. Leffeparka, joululahjat säpäleinä. Sen siitä saa kun lyöttäytyy Peetun völjyyn. Turmiolan terrieri se on.

Pala kakkua

Tiistai-illan valinta

Heipä hei taas. Niin ollaan rämmitty torstaihin ja viikko alkaa olla viimeistelyjä vaille valmis. Tämä viikko on viimeinen tätä tammikuuta. Säitä jos katsoo niin huhtikuuta eletään, +3° ja vesi/räntäsadetta. Kalenteri kuitenkin jököttää vielä tammikuun lehdellä. Esikoinen täyttää 16 ihan pian, voi himpula sentään. Muistan niin hyvin kuinka istuin valtavan vatsani kanssa untuvatoppiksessa Meilahden bussissa ja ramppasin yliaikakontrolleissa kahden päivän välein. Oli kuuma ja oli tönkkö olla. Oi niitä aikoja! Nyt täällä honkkelehtii pitkäkinttuinen ja hetkittäin pelottavan fiksu teini. Toinen tulee perästä. Ja kahden vuoden päästä ryökäle saa jo äänestää, monen muun oikeuden lisäksi. Mutta takaisin tähän talveen joka on talvista kummallisin.

En voi sille mitään, mutta minusta kaikki varoitukset alkaen lumisateesta ja tienpintojen liukkaudesta alkavat olla jo hysterian lietsomista. No shit Sherclock, talvi on talvi ja silloin on lunta, jäätä, liukasta, hankalaa. Nykyisin varoitellaan ihan erikseen liukkaista kävelyteistäkin. Miten tyhmiä ihmiset ovat vai pidetäänkö meitä tyhminä? Kyllä kai jokainen tajuaa, että talvella voi olla liukasta myös siellä kaduilla.

Meille maanantaina ja tiistaina satanut lumi oli kuohkeaa ja helppoa kolattavaa. Nyt se on hemmetin märkää, raskasta ja pistää puuskuttamaan. Onneksi Iso-J tulee kotiin tänään ja lupasi hoitaa pihan suuret linjat ynnä hienosäädön kuntoon.

Tämä viikko on sujunut ihan normaalisti. Paitsi että olen ängennyt päiviini vakoilureissuja kuten aiemmin kerroin. No mitä vaklasin? Kaupungin Pilatestuntien tarjontaa, yksi paikka vielä jäljellä. Osa vaatii toisen käynnin ja oma suosikki löytyi jo. Jos tuulet ovat suotuisat ja luoja suo, minusta tulee isona aloitteleva Pilatesohjaaja. Valmiiksihan siinä hommassa ei ikinä tule, aina on uutta opittavaa ja jokainen ohjattava on erilainen. Koulutuksessa, tässä ensimmäisessä, on kolme tasoa jotka on tarkoitus suorittaa tämän vuoden aikana.

Tiistai-illan juomavalinta oli helppo. Vihreä tee sai jäädä purkkiin, sen sijaan kalastin jääkaapista siellä kierineen, uutena vuotena avatun pullon ja huitaisin siitä lasiin palautusjuomaksi. Hyvin palautti, hyvin nukutti. Päivä oli ollut pitkä, meinasin jo nukahtaa saunaan.

Pala kakkua?

Odotan tulevia koulutuksia innolla. Eilen Postipate toi kaksi paksua kirjekuorta, toisessa sentin paksuinen puntti paperitavaraa, toisessa kaksi dvd:tä. Tuo paperitavara on mahdoton mapitettava, virittelin oman sidonnan koska kolmireikäisiä mappeja ei näillä selkosilla myydä. Eikä voi laittaa muovitaskuunkaan koska materiaali on 0,5 cm leveämpi kuin tuttu A4:nen.

Eräs tekninen seikka pitää myös ratkaista, nimittäin materiaaliin kuuluvien kahden dvd:n katselu. Läppärissäni ei ole levyasemaa. Enkä todellakaan aio katsoa noita koulutusmateriaaleja isolta screenilta. Tässä huushollissa kun ei ole iltaisin siunaaman rauhaa katsoa keskittyneesti mitään. Joudun siis hautautumaan makuuhuoneeseen, luurit korvilla ja dvd jollain vempaimella läppäriin liitettynä. Olisiko jollakulla lukijalla suoraan kertoa ratkaisua? Aion toki syynätä verkkokauppojen tarjonnan ulkoisista dvd-telakoista jotka kytketään usb-liittimellä läppäriin. Liekö moisia edes? Yksi vaihtoehto on ottaa käyttöön joku vanhoista läppäreistä mutta sitten Perikunta on koko ajan kärttämässä tätä konetta käyttöönsä. Mokomat ahneet nilkit. Ja vanhat koneet eivät välttämättä jaksa pyörittää edes itseään, saati näyttää dvd:tä pykimättä.

No se pala kakkua... nöyränä selaan ennakko-opiskelumateriaalia sanakirja avoimena ja yritän saada edes termistöä auki. Että pullaan tukehtuu tämä ohjaaja-alokas heti alkumetreillä:

Nöyränä

Muilta osin elo Torpanmäellä sujuu lähes niinkuin ennenkin. Äitikulta on valitellut oloaan koko viikon ja tänään kehotin (käskin) voimallisesti ottamaan yhteyttä lääkäriin. Soiton seurauksena käytiin terkkarilla sydänfilmissä ja isomman sairaalan lääkäri filmin analysoituaan ottaa yhteyttä. Verenpaineet kuulema heittelee ja aiheuttavat kaikenlaista.

Minä tarvitsen ihan oikeasti kohta dosetin. Tiistaina aloitin ennakkolääkityksen tulevaa toimenpidettä varten, kahta eri pilleriä kerran päivässä. Onneksi niiden mahdollisia sivuvaikutuksia ei huomaa, ehkä niitä ei edes ole. Aamuisin vitamiinien lisäksi 1+1, päivällä 1+1, illalla 2+2 ja viidestä eri pakkauksesta. Alan olla kohta ihan ammattilaistasoa pillerinpyörittäjänä. Uskoakseni ja toivoakseni tämä pillerikausi on vain ohimenevä elämänjakso. Minulla ei ole pienintäkään aikomusta heittäytyä sohvaan sairastamaan.

Ensi viikolla käyn antamassa Kuopiossa yhden (!) verinäytteen ja seuraavana maanantaina käyn taloksi. Ja kuten sanoin, eiväthän ne tervettä ihmistä siellä turhaan makuuta, kotiin aion päästä viimeistään toimenpidepäivästä seuraavana päivänä.

Ajakaahan nätisti, siellä on talvi ja tiellä voi olla vaikka mitä. Kelikin voi vaihdella koska on talvi.
Älä tikahdu mihinkään, missä lienetkin!

Joutavalla jotain

Pyöreitä pyörteitä

Uusi viikko, lähes samat toimenpiteet, hieman eri järjestyksessä. Ja vähän kaikkea muuta päälle.

Mikään uutinen kenellekään ei ole se, että tänne kurjille kunnaille on luvattu manattu ihansama ilmoitettu vähäistä ja vähän runsaampaa lumisadetta. Uutinen ei varmasti ole sekään, että Iso-J on reissussa ainakin torstaihin saakka. Olen aivan varma, että katsoo jostain pitkän aikavälin ennusteesta lumipyryviikot ja katsoo reissunsa niiden mukaan.

Joten näitä leppoisia rouvanpäiviä kun tässä joutilaana vietän, voin aikani kuluksi vähän harrastaa kolatesta joka pesee pilateksen mennentullen. Kolates ottaa erityisesti jalkoihin ja hartioihin.

Mitä ilmeisimmin pääsen harjoittamaan tätäkin ruumiinkulttuuria useamman kerran päivässä. Aamuisin äyskäröidään jonkinlainen vana tallille ja takaisin, sitten pitää tarpoa autotallille, siivota pariovien edusta jotta auton ylipäätään saa kinoksen läpi ulos. Portaat ja muut pitää toki etsiä luminietosten alta esiin, helpottaa kummasti etenemistä.

Auramiehen käytyä on siivottava x neliömäärä pihaa. Ja sama uudelleen pyryn vähän laannuttua.

Mutta ei, en minä valita. Tätä on talvella, kesällä jotain muuta.  Nyt ei ole ihan niin tarkkaa lämmittämisen kanssa eli halkoja tarvitsee retuuttaa vähemmän.

Pikkuisen närästi kun sain taas kerran kuulla länkytystä, huonosti peiteltyjä arvailuja ja vihjailuja siitä, kuinka minun päiväni mahtavat olla tyhjää täynnä ja elämä on silkkaa joutilasta vetelehtimistä. Kunhan nyt huvikseni autolla ajelen. Juu, kyllä osaan jättää nämä arvailut siihen arvoon joka niille kuuluu, mutta kyllähän se hetkittäin sylettää noita mäikämisiä kuulla. Sopii tulla tänne elämään tätä lokoisaa uuninpankolla köllimiselämää.

On ihmisiä, joiden pieneen maailmankuvaan ei mahdu muuta kuin 8-16 työ, kaikki muut vaihtoehdot ovat lusmuilua tai miehen rahoilla elämistä. Osuiko? Hyvä. Onneksi voin kohta haistattaa huilut ja kertoa, että ihan itse teen taasen laskutettavaa työtä jos nykyinen toimenkuvani ei työstä käy. Ai niin, mahtaakohan liikunta-ala olla työtä ensinkään... ??

Tämä on röystö! Heinäpussi tänne! Porkkanat kans!

Hevosille kuuluu hyvää. Pakkasten laannuttua inhimillisiin lukemiin hevosetkin saivat kirmailla ulkona nakuna, ilman loimia. Antaumuksellista piehtarointia ja tarmokasta harjan hinkutusta puhtaaseen lumeen, näkyi kelpaavan lumikylpykin.

Ponimies on saanut liikehdintää ja ihmekumma, ratsastuskerta ei ollutkaan Norwegian Ponylines lennättää, vaan ihan asiallista hommaa. Hyvä näin. Sunnuntaina on tulossa Ponimiehelle mahdollisesti uusi lisäkoutsi, katsotaan miten käy ja syntyykö suhde.

On hyvä saada Nuorimmaiselle vähän vaihtelua opettajien suhteen eikä tuo Ponimiehellekään pahaa tee. Nykyinen koutsi on ihan superhyvä ja pidän hänet Ponimiehen tiimissä niin kauan kuin mahdollista. Mutta nyt voidaan jo laajentaa vähän valikoimaa kun varsavuodet ovat takana. Silloin ei mielestäni tarvita montaa kokkia hämmentämään nuoren hevosen mieltä. 

No sitten ihan muihin juttuihin. Joutessani pläräsin akkainlehteä ja kas, mitäpä sieltä bongasin? Huuda hep! kun näet sen...

Jopa JLo...

Hep! Kyllä siellä on ihan ehta hikiläntti kainalossa. Eikä rintsikoidenkaan istuminen ihan parhaalla mahdollisella tavalla onnistu. HK:n lenkki prinssinakin kuoressa on tuo puku ja sillä siisti! Ei ilme, että emännällä on ilme kuin sitruunan nielleellä. Voin niin kuvitella kuinka JLo:n assistentti/stylisti on saanut korvanmakkeeta kun nuo kuvat ovat levinneet maailman lehtiin.

Yritin tiirata omaa lehdykkääni olisiko juuri tuohon kohtaan roiskahtanut aivastus tai jotain mutta ei, kyllä se väri on tuolla keltaisessa kainalossa.

JLo:sta sujuvasti latinotemperamentin kautta espanjan kieleen. Hankkiuduin tänään espanjan tunnille. Sille kurssille jonka syksyllä aloitin. Muuten ihan tosi jees, mutta kun kurssi oli alkanut jo KAKSI viikkoa sitten. Minä olin aivan varma, että se alkaisi tänään. Onneksi minulle jäi muutama minuutti aikaa kääntää käsiteltävä kappale pintapuolisesti.

Huimaa vauhtia kurssilla edetään, nyt ollaan kellonajoissa ja turistien opastuksessa. Kielioppina akkusatiivia ja jotain muuta mitä en nyt edes tiedä. Olisi pakko näpistää jostain joku tovi siihen, että kävisin rauhassa ja ajatuksella läpi oppikirjan tähänastisen annin ja opettelisin edes ne yleisimmät epäsäännölliset verbit kaikissa taivutusmuodoissaan. Otan siis kirjan ja kaikki saamamme sata monistetta mukaan Kuopijoon kun menen sinne loikoilemaan, ainakin yhdeksi yöksi. Eiväthän ne tervettä pitkään sairaalassa makuuta. Ja mulla on sillä viikolla muutakin tekemistä kuin loikoa sairaaloissa.

Kun iltaseitsemältä kotiuduin neljänneltä vakoilureissultani ja hinasin kauppakasseja Torppaan, huomasin ilokseni, että ruoka oli valmiina ja pöytä katettu. Pöytäkoristekin viimeisen päälle. Orgaaninen se ainakin on mutta ei syötävä.

Pöytä on katettu

Tätä rataa on viikko alkanut. Viikonlopusta ei juuri merkintöjä, meni ihan entisellä painollaan. Perjantaina kun siivottiin huolella Taksvärkin merkeissä, ei tarvinnut lauantaita tärvätä moiseen hommaan vaan saatiin ihan muita hommia askaroida.

Taidettiin käydä jonkin sortin kehityskeskustelu Perikunnan kanssa aiheesta Hevoset ja niiden pidon kulurakenne, lyhyt oppimäärä. Hiljaista oli muutaman tunnin, nyt jo vaikuttaa piirun verran paremmalta. Niinpä siis buukkasin ensi sunnuntaille tämän uuden koutsin tutustumaan tapauksiin.

Siitä sitten tuonnempana.

Koirat, nuo laiskurit ovat vieläkin pakkasen jäljiltä off-säädöillä. Ei juuri turhia liikkeitä, paitsi sisätiloissa jossa on ihan ookoo jahdata kissaa, etenkin jos Lefalta kysytään.

Eikä mullakaan tähän nyt mitään lisättävää ole. Mietin jo, otanko pois tuon ensimmäisen osan närästysosion. En ota. 

Heippahei ja koetahan saada aikasi kulumaan, missä lienetkin!

Leffe ei hikoile

Torpan Armo agenttina

Ehheheehehehe... eikös olekin metka kuva? Klikkaapa kuva isommaksi ja katso sitä keskittyneesti pari minuuttia.

Koska olen erittäin salainen vakooja, minun täytyy kaikin tavoin pyrkiä karistamaan mahdolliset vastavakoilijat kannoiltani. Niinpä tänään tein kyttäyskeikkani toisella autolla, Iso-J:n isolla mustalla. Arvaatte varmaan kuka onnekas sai kurvailla Hopianuolella? Niinpä.

Hyvinhän se ratti pyörii Fjoordissakin, pikkuisen heitteli perää kaupunkimme pikkuruisissa liikenneympyröissä (katusuunnitteluvirastossa joku löysi pari vuotta sitten harpin), mutta vahingoitta selvittiin reissusta.

Asiaan.
Koska tulevaisuuden työni on Arvoisasta Karmasta johtuen vielä pikkuisen auki, en uskalla vielä painattaa käyntikortteja (ei mulla niitä nytkään ole). Nyt kuitenkin näyttää ihan tosi hyvältä, jos Karma suo.

Kuha jaksaa innostua

Koska minä pohjimmiltani inhoan ja vihaan yllätyksiä (poislukien lottovoitot ja oikeasti ilmaiset lounaat sekä hauskat jekkujekkujägermeisterkepposet), haluan panostaa asioihin huolellisella ennakkoperehtymisellä. On niin paljon varmempi olo kun on saanut/hankkinut ennakkotietoa riittävästi. Siispä kartoitin kaupunkimme liikuntapalvelutarjonnasta erästä tiettyä palvelua tarjoavat paikat, niitä on seitsemän. Soitin näihin kaikkiin ja varasin itselleni tutustumistunnin kiinnostukseni kohteeseen.

Torstaina kävin ensimmäisellä, tänään oli vuorossa toinen. Teen tunnilla ohjaajan pyytämät asiat ja keskityn. Samalla kuitenkin tarkkailen opettajien ulosantia, osallistumista, ohjaamista ja yleistä olemista. Jälkikäteen kirjaan havaintoni muistiin mustakantiseen vihkooni jonka kannessa lukee hämäävästi 'Nothing but total crap'.

Eilinen ohjaaja pelasi varman päälle, helppo ja harmiton tunti jossa ei juurikaan haasteita ollut. Kuvittelin jopa hetken olevani luontainen lahjakkuus joka omaksuu asiat puolesta sanasta. Väärin. Tänään palasin takaisin todellisuuteen ja jouduin etsimään itsestäni Nöyryysasetukset uudelleen. Valitsemani laji ei todellakaan ole helppo eikä edes monen vuoden muu treenaus tee asioita puolestani, ihan itse pitää rimpuilla.

Huomenna jumppailen rakkaalla kotisalilla, mutta jo sunnuntaina on vuorossa kolmas vakoilureissu.
Tämä on oikeasti hurjan hauskaa ja opettavaista, samalla haen lajiin tuntumaa vuosien tauon jälkeen jotta selviän tulevasta koulutuksesta kunnialla.

Agenttihommat jatkuvat ensi viikollakin ja jämät kuittaan sitä seuraavalla. Sitten tuleekin maakuntamatkailua Savonmuan suuntaan pari eri reissua. Sen jälkeen kääntyy uusi lehti elämässä ja suuntaan ensimmäiseen koulutusviikonloppuun.

Tänään oli Torpalla poikkeustila eli Esikoisen Taksvärkkipäivä. Päivätyökeräys taitaa olla virallinen nimitys. Nuorten psykiatrian osaston hyväksi menee tämän päivätyökeräyksen tuotto, eli hyvällä asialla oltiin.

Suunnittelimme päivän työlistaa nukkumalla aamupäiväpäikkärit ja nauttimalla riittävän monta kupillista Starbucksin Colombiamokkaa. Sitten toimiin. Lennätimme ovista ja ikkunoista mäelle perintöraanun ja painavat villamatot, räsymatot ja tyynyt, lampaankarvat, torkkupeitot ja petivaatteet. Sinne vaan hankeen, roimaan pakkaseen pariksi tunniksi. Kuulkaa oikein näin, kuinka pölypunkkiparvet tuupertuivat kesken pahanteon.

Olipa juhlavaa (ja hiton kylmää) ravistella kaikki rytkyt lumesta puhtaiksi ja kiikuttaa takaisin sisään.
Esikoinen oli tällä välin imuroinut ja mopannut lattiat, minä pyyhin pölyt ja pesin vessat.

Tänä vuonna pelasin ajoituksen kanssa vähän fiksummin, huolehdin nimittäin siitä, että petivaatteet olivat sisällä hyvissä ajoin. Viime talvena unohdin petivaatteet talvipakkaseen (ja lumisateeseen) ja havahduin niitä hakemaan vasta kun perhe oli käymässä nukkumaan. Eivät herenneet ylitsevuotaviin kiitoksiin raikkaista petivaatteista, ne nimittäin olivat todella kylmät kuten nohevampi lukija jo varmasti arvasikin.

Nytpä onkin hyvä pedata punkka puhtain liinavaattein ja nukahtaa kuin pieni porsas, suorin sorkin aamuun saakka.

Kivaa viikonloppua, missä lienetkin!

Terveisiä Takkatuvalta

PS: Sain juuri suruviestin eräältä sosiaalisen media kanavalta. Lämmin osanotto Raijan läheisille ja ystäville tätäkin kautta, tiedän täällä lukijakunnassa muutaman olevan. Koirat yhdistivät <3 p="">

Ovi

Mahtipulla

Tänään oli kiva päivä.

Ystävä tuli kaupunkiin ja syötiin yhdessä lounasta. Kerubin lounasta voi suositella, on hyvä ja monipuolinen eikä hinta 9,50 € ole paha. Kun ei joka päivä ulkona syö.

Ruoka tuli enemmän kuin tarpeeseen, olinhan jo heti aamusta vetänyt pikkuisen jalkajumppaa uuteen ohjelmaan tutustuen ja tuntumaa ottaen. Huomenna voi olla hieman hitaampaa portaiden nouseminen mutta se asia korjaantuu aamuksi buukatulla Body Pumpilla.

Salin puolelta säntäsin Body Combatiin joka oli aivan ennenkokemattoman mainio miksaus kaikkia suosikkibiisejäni. Ja voin kertoa, että Torpan Armon koipi nousi taka- ja kiertopotkuissa ennätyskorkeuksiin. Jostain tuli hyvä flow, tulikohan jäädäkseen? Toivotaan niin.

Ja tuon fyysisen itsensä kanssa kilvoittelun jälkeen tuntui ansaitulta kasata lounasta lautaselleen ja vaihtaa kuulumiset.

Lounaan jälkeen kurvailtiin peräkanaa Autokauppaan josta Ystävä vuodenvaihteessa auton haki. Siinä odotellessamme tuhottiin ekan kuvan laskiaispullat. Oli muuten iso ja hyvä pulla. Kunnon voipulla oli silpaistu halki ja tursotettu sekä kermaa että hilloa riittävästi. Ja koko komeus tupsuteltu somaksi tomusokerilla. Jota levisi joka hemmetin paikkaan.

Kermavaahtoa oli nenässäkin mutta melko vikkelästi tuon pullarastin selvitimme. Mikäs siinä kun Autokauppa tarjosi.

Treenissä rähjääntynyt

Minä jätin Ystävän Autokauppaan ja kiirehdin Esikoisen koululle josta kiirehdimme tapaamaan Rouva Kirjanpitäjää. Tapaamisesta suurin osa meni hänen labradorinsa uusia temppuja ihastellessa ja koiran huimaa kokoa ihmetellessä. Koirasta koulutetaan hypokoira, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan (googletan kohta jotta sivistyn). Toinen tehtävä on toimia kuulokoirana. Hurjan hienosti ja fiksusti koira jo toimikin vaikka me toimme lahkeissamme pikkukoirien hajua ja muuta ulkopuolista ärsykettä.

Pakkanen panee säänpieksämää maakuntaamme huimilla lukemilla, aamulla tihrustin mittaria ja kun elohopea oli jossain kolmenkymmenen kohdalla, totesin, etten halua tietää tarkemmin. Kylmä siellä on ja taas yöksi kylmenee. Äsken näin revontulia, kauniisti tanssivat.

Sää on kuitenkin loppujen lopuksi aina pukeutumiskysymys, ei sen vaikeampaa. Kovat pakkaset ovat sentään näyttäneet paljon aurinkoa, tänäänkin paistoi todella kirkkaasti ja upeasti. Enemmän minä taidan kuitenkin ehkä pitää näistä pakkasista kuin lumisateesta. Tosin vähempikin pakkanen riittäisi.

Ai niin tuo otsikon ovi -juttu. Minun piti tästä tehdä joku sielukas ja isoja ajatuksia täynnä oleva juttu mutta ei pysty. Pakkanen jumittaa sen mikä jäljellä älystä on.

Eilen päättyi yksi ajanjakso kun kättelimme Nuorimmaisen hoitotiimin naiset ja poistuimme toivottavasti viimeisen kerran siltä osastolta. Case is closed.

Toinen ovi avautuu laskiaistiistaina jolloin Savonmuan Ihmemiehet asentavat jonkinlaisen paineentasausventtiilin Armon keskusyksikön valtimosuoneen, sen pahuksen aneurysman sisään. Kallonporaajaa ei tarvita, toimenpideradiologi hoitaa asennuksen. Minulta meni puolet lääkärin puheista ohi kun oli kaikenlaista häiriöhommaa, mutta pääpointti on se, että homma on periaatteessa nopea ja kivuton toimenpide jonka onnistumisprosentti on korkea.

Mikä tärkeintä, sairauslomaa ei juurikaan tarvita, vaan elämä voi jatkua lähes heti toimenpiteen jälkeen kutakuinkin normaalisti. Passaa hyvin. Minä levollisin mielin odotan toimenpidettä ja odotan, että Ihmemiehet hoitavat homman maaliin.

On nimittäin kaikenlaista kihistävän jännää odotettavissa. Ovia aukeaa tiuhaan tahtiin myös ihan lähiviikkoina kun teen kotikaupungissa liikuntaan liittyvää kartoitus- ja tutkimustyötäni. Seitsemän eri liikuntapaikan oven avaan ja käyn henkilökohtaisesti kokeilemassa yhden liikuntalajin erilaiset tunnit ja ohjaajat. Näin saan melko kattavan käsityksen tarjonnasta. Valitettavasti  tämä salakähmäisyys jatkuu vielä vähän aikaa.

Yksi toinenkin jännitettävä asia aukeni tänään, se ei ole minun käsissäni mutta toivotaan jymypottia, se menee kyllä niin oikealle henkilölle kuin mahdollista!

Juujuu, tiedän olevani ärsyttävä kun tälleen herutan, mutta enempää en nyt voi asiaa avata. Tekeillä on kaikkea huikeaa ja todellakin vanha sanonta pitää paikkansa. Kun yhden oven takanaan sulkee, edessä aukenee uusia. Joskus käsi on jo kahvalla kun vasta tajuaa mahdollisuutensa. Joskus vaatii rohkeutta tarttua ovenkahvaan.

Ei mulla muuta tänään. Oli hyvä päivä. Eikä eilisessäkään moittimista ollut.
Mukavaa loppuviikkoa, missä lienetkin!

Tämä!

Talven tuntu ja retroa uunista

Juuei, ei ole epäilystäkään vuodenajasta. Nyt on talvi. Sen näkee katsomalla ikkunasta ulos (valkoista), sen tajuaa kurkkaamalla ovesta (nenä paleltuu) ja kalenterikin kertoo, että tammikuuta eletään. Hyvä puoli tässä on se, että nyt EI ole rapaa, kuraa tai roskaa joka kantautuisi koirien käpälissä Torppaan.

Koirat viettävät nyt syystalveen verrattuna vähemmän aikaa lattialämmitetyssä kylpyhuoneessa ja enemmän aikaa tuvassa.

Hevoset pysyvät puhtaina ja siisteinä koska tarhassa EI ole märkää multakasaa jossa piehtaroida itsensä virtahevon näköiseksi.

Autot pysyvät puhtaina koska ei ole rapaa.

Se niistä hyvistä puolista. Sitten ne toiset, ei niin kivat puolet.
Ulkoilu on lähes mahdotonta koska -27° lukemilla kukaan täysijärkinen ei ulkona reipastele ellei ole ihan välttämätön pakko. Toki on niitäkin, joiden mielestä reippaat ulkoilukelit alkavat -30° lukemista mutta se on heidän ongelmansa.

Tämän päivän olen kiltisti pysynyt Torpassa, rapistellut tositteita ja kuitteja oikeaan järjestykseen Rouva Kirjanpitäjää varten ja koettanut saada jotain tolkkua myyntisaamisiin.
Välillä olen käynyt viemässä hevosille lämmintä vettä ja heinää, hakenut postia ja kurkannut kanalaan. Juuri nyt yritän kiivaasti hätistellä Iso-J:a halonhakuun, iso uuni on tulilla.

Koirat käyvät ulkona vain minimin. Kaikki paitsi Leffe (tietysti) nostelevat viluisina koipiaan jo pissireissulla eikä pitempiä lenkkejä tehdä juuri ollenkaan. Varttitunti maksimissaan ja sitten saa jo kantaa juoksuunjäätyneen terrierin kotiin. Pöljä spanieli ei vähästä hätkähdä vaan pomppii hankeen ja takaisin korvat lepattaen.

Edelliset kuvat ovat sunnuntailta jolloin oli jollain tavoin inhimilliset pakkaslukemat. Peetu ja Leffe riekkuivat takapihalla umpihangessa. Nasse ikääntyvänä herrasmiehenä ei pallejaan kastele hangessa, hän kääntää persposkea mummolan sohvalla ja nauttii takkatulen lämmöstä.

Ulkoilun puute näkyykin sisätiloissa lisääntyneenä riehumisena ja hulttiokäytöksenä. Leffe etenkin purkaa pentuenergiaansa ärsyttämällä kissoja. Eihän se pure eikä pahaa tee, yrittää komentaa niitä leikkimään omalla varsin äänekkäällä ja vauhdikkaalla tavallaan.

Kun koirat nukahtavat riehumisen jälkeen, kissat aloittavat riekkumisen. Ne mätkähtelevät kauhistuttavalla voimalla (massaa nimittäin löytyy) alas portaita, juoksevat rallia yläkerrasta alas ja takaisin, makaavat hetken lattialla läähättämässä (Oscar erityisesti huohottaa suu auki) vain kirmatakseen hetken päästä samaan ralliin. Keskity siinä sitten matkalaskuihin ja tositteisiin.

Ponimies pomppii tasakäpälää koska pakkanen puree perskurkkanoita vaikka on toppatakki päällä. Näillä pakkasilla hevosia ei ratsasteta koska se ei ole oikeastaan kenenkään etu. No toki voisi ajatella, että hevosen kanssa yhdessä vietetty aika ja blaablaa. Liian kylmä. Piste.

Sitten tämä rujo kuva joka oli osa tämän päivän päivällistämme:

Muotopuoli retroeväs

En tiedä teistä muista lukijoista, mutta meillä syötiin usein mökkiruokana (talvella) uunilenkkiä jonka kaverina kypsyi uunissa kuohkea munakas. Jostain syystä tänään tuli pakottava tarve tehdä tätä kyseenalaista herkkua ja niinpä viipaloin kyrsät vuokaan ja nakkasin munaseoksen sekaan. Lopuksi roimasti juustoa päälle ja syömään.

Pikkuisen se kärvähti tuosta lenkin tyylikkään viipaloinnin reunoilta, mutta maku oli ihan niinkuin silloin penskana mökillä. Meillähän oli mökki ympärivuotisessa käytössä koska isävainaan metsät ja maat olivat siinä vierellä ja niitä oli mökiltä käsin kätevä hoitaa. Lisäksi isä oli innokas riistamies.

Tästä syystä lähes ainoa teollinen ruoka jota meillä ikinä syötiin oli jotain jossa oli lenkkimakkaraa. Muuten syötiin hirveä (myös jauhelihana), metsäkanalintuja, jänistä ja joskus jopa karhua.
Kalaakin riitti pöytään, aina oli joku kalasesonki päällä. Muistan erityisesti ne tiskialtaassa  kevättalvisin mötköttäneet mateet jotka olivat mädistä pulleita ja joiden perkaamista oli jännä katsoa.

Minähän asuin lähes koko nuoruuteni isäni kanssa, jos ette sitä vielä tienneet.
Niinpä tämä uunilenkkimunakas on erityisen tuttu ruoka. Ja sitä tänään perheelleni loihdin. Ihan tuurilla. Muuten tuli hyvä, makua myöten, mutta tuo ikävä esteettinen seikka pudotti antamani pisteet kahdeksikkoon.

Minähän en makkaraa syönyt vaan löysin jääkaapista lauantaisen lampaanpihvin joka oli oikein hyvä vaikka sitä pitikin mikrossa vähän elvyttää.

Toki maistoin tätä retroevästä jotta tiedän mistä puhun.
Huomenna onkin aikainen lähtö ja monta hoidettavaa asiaa. Nyt talliin. Sielläkin on raikas talvisää, nollassa suunnilleen ilman hevosia, hevospattereiden lämmittäessä lukema kohoaa jonnekin +5° tienoille. Eivät hevosten keuhkot ainakaan kosteanlämpimästä talli-ilmasta pilaannu.

Viikkoon mahtuu näköjään kaikenlaista kivaakin, keskiviikkona syön lounaan kaupungilla harvinaisen hyvässä seurassa jos Nemppakuoma ja Reddie kurvaavat kulmille.

Pidä pipo päässä ja kesä mielessä, missä lienetkin!

Ensimmäinen kokonainen viikko

Aurinko pyörähti nurkalla

Jahas, taas yksi viikko taaperrettu ja viikonloppu tössehditty lökärikalsarityylillä. Tätä viikkoa ei ole pätkitty arkipyhillä vaan ihan maanantaista perjantaihin mentiin aikataulutettua arkea. Iso-J oli torstaihin saakka reissussa ja sehän tiesi rakkaalle Hopianuolelleni paikallisajokilometrejä.

Pakkasta on ollut joko ihan älyttömästi tai sitten vähän maltillisemmin (tänään vain -16°) jolloin ihminen kykenee toimimaan myös ulkosalla. Ainakin hetken. Iso-J on tietysti niin outo ja poikkeava, että rehki koko pihan lumityöt kolansa kanssa. Traktorimies kävi pyörähtämässä pihatiellä ja totesi homman tehdyksi ja jatkoi matkaansa.

Minä olen toimitellut milloin tyhjää milloin asiaa. Eilen oli niin otollinen tilanne, että nukahdin tuvan soffalle. Sinänsä pienoinen ihme, mutta ylimääräinen uni tuli tarpeeseen.

Tutkailin kuluneen viikon liikunnallisia tekemisiäni Heiaheia -palvelusta ja sehän näytti hittovie hyvältä. Yhteensä 13 tuntia, saman verran treenejä ja tässä on mukana myös lumityöt. Yleensä en lumitöitä tai tallihommia ota laskuihin, mutta tämä vuoden eka rutistus oli merkinnän arvoinen.

Sähköpostiin kosahti uusi treeniohjelma ja se on lyhyt mutta ytimekäs. Kaikki ylimääräinen on karsittu pois, teen vain isoja asioita pikkuisen eri tavalla koostettuna. Tuskin maltan odottaa. 

Outo saattue

Tänään kipaisin kameran kanssa sen verran ulos, että saisin talviauringosta muutaman kuvan. Eli en yhtään. Jotenkin minä jään aina zoomailemaan jotain outoja yksityiskohtia, eikä edes tarvitse sen kummemmin zoomata, yksityiskohdat pompsahtavat esiin ja rääkyvät; kuvaa nyt törppö tätä! Niinpä sitten syntyy näitä Outo saattue - nimisiä otoksia. Ehkä minun tehtäväni 'kuvaajana' on poimia esiin outoja asioita. Tai sitten tuokin räpsy on niitä sokean kanan tuurijyväsiä.

Hevosista en saanut yhtään uutta ja outoa kuvakulmaa irti, siellä ne möllöttivät naamat pitkinä. Edes Ponimies ei osoittanut yhtään mielenkiintoa kuvausta kohtaan ja mökötti nuttunsa alla kuin äksy vanha ukko.

Hevosista on käyty perhepalaveria koskapa Leikkaus on vääjäämättä edessä. On hyvin todennäköistä, että sekä ajokieltoa että muuta toimintarajoitusta pukkaa. Niinpä päädyimme siihen, että etsimme hevosille väliaikaispaikan.  Asiat ovat sen suhteen ihan alussa ja kesken, jotenkin tuokin asia järjestyy.

Mitäpä vielä muuta? Ei juuri mitään uutta eikä mullistavaa joten viikko on ollut hyvä. Turvalliset rutiinit ovat juuri nyt se tekijä, joka pitää mielen tyynenä ja ajatukset oikeissa asioissa eli arjen pyörittämisessä.

Sitä minä joskus joutessani mietin, miltä tuntuisi jos Torpan Päiväkirjoilla olisi satoja tai tuhansia lukijoita. Kirjoittaisinko silloin jotenkin siistimmin tai harkitsisinko pidempään mitä julkaisen? Varmaan. Nyt on päkistetty tarinaa laidasta laitaan, asiasta ja aidanseipäistä. Tietysti on juttuja joita en kirjoita, nimiä joita en mainitse ja asioita joista ei puhuta kuin perhepiirissä.
Ihmeen uskollinen lukijakunta te olette, kaikki 68 virallista lukijaani. Epäviralliset siihen päälle.

Ai helkatti, yksi juttuhan minulta on ihan tyystin unohtunut. Hevosten karkaaminen.

Viime sunnuntaina köllöttelin puhelinta näpyttelemässä kun Iso-J ryntäsi karmit kaulassa tupaan ja hihkui, että hevoset ovat matkalla N:n talolle.
Ryysyä niskaan ja matkaan. Naapuri N olikin jo autoineen pihalla. Hän oli ollut äässimarketissa ostoksilla kun joku tuttu oli kysynyt, onko N karkuuttanut hevosensa kun kaksi kopukkaa oli norkoillut N:lle vievän tien varressa. Naapuri N oli toki heti älynnyt kenen elukat siellä toilailevat ja kurvaili meille niin pian kuin pääsi.

Siitä sitten vain narut käteen ja kyytiin. Hevoset olivat naapuri K:n omenatarhassa, siellä tarkoin vartioitujen ja huolella hoivattujen omppujen seassa, en edes uskalla ajatella mitä tuhoa ne ovat kenties saaneet aikaan.

Vasta naapuri K:n ulkosaunan tienoilla sain Töttiksen kiinni kun se jäi oikein antaumuksella jyrsimään avokompostista löytämäänsä meloonin kantaa. Sieltä sitten marssittiin Iso-J:n ja hevosten kanssa kulkueena kotiin. Samoja reittejä tultiin mitä hevoset olivat kirmailleet, peltojen poikki.

Akku oli ihan mykkä, joten sähkö kun ei kierrä niin sittenhän se ohut nauha ei Ponimiestä pidättele.
Illalla vedettiin talvinauhalla kaksi kierrosta ja vaihdettiin eristimet. Kivasti napsahtelivat pakkasessa eristimet rikki joten sadasta ei montaa jäljelle jäänyt.

Varpaat ja sormet sulivat joskus keskiviikon tienoilla.

Että tämmöistä.
Seuraavaksi vuorossa päivällinen ja tallihommia. Paperitöitäkin on mojova nivaska odottamassa. Mukavaa sunnuntai-iltaa, missä lienetkin!

Postia

Teesukka ja terveiset OP:lta

Postipate toi kivan yllärin, OP oli lähettänyt vinhan näköisen teesukan ja rustannut terveiset mukaan. Suurkiitos. Sukka vaikuttaa todella tiiviiltä mutta kuitenkin huokoiselta, joten se varmasti blokkaa enimmät teelehtipartikkelit ujuttautumasta teehen. Kiitos kiitos kiitos!

Sukka pääsee testiin heti, kun yksi teekuuri on ryystetty loppuun ja se on pussiteetä. Pahaa kuin mikä. Jos ette usko, niin ostakee Lifestä Pukka Cleanse -yrttilitkua. Harmittaa rahan meno niin paljon, että sitä ryystää ihan urakalla päästäkseen mokomasta mörköliemestä eroon. 

Kiirettä on pitänyt. Ja vähän on iltaisin väsyttänyt. 

Iso-J singahti reissuun maanantaiaamuna neljän jälkeen ja me perään muutama tunti myöhemmin.

Viikko on ollut vaihteleva. Säät etenkin ovat vaihdelleet kovastikin. Maanantaina pakkasta ja kylmää, tiistaina lauhtui ja tuuli nousi navakaksi. Tänään tuli lunta vaatimattomalla mittatikulla mitaten 20 cm plus puolen metrin kinostukset sinne sun tänne. Yleensä vaikeimmin kolattaviin kulmiin ja etuportaille.

Tänä aamuna yksi kaupungin vilkkaimmista risteyksistä näytti tältä:

Kello  07.58

Eipä ollut kulkijoita. Ei autoja, ei busseja, ei jalankulkijoita ja vain muutama kamikazefillaristi.

Aura-autoja oli kyllä ja kadut kuin kynnöspeltoja. Muutama kovaonnisempi taisteli omaa talvisotaansa autoineen penkkaan juuttuneena, minä ja Hopianuoli kurvailimme huolettomasti ja helposti yli töyssyjen ja kinosten. Nyt ymmärrän mitä tarkoittaa riittävä maavara, ymmärrän leveiden renkaiden edut ja osaan taas vähän enemmän nauttia rakkaan Hopianuoleni moninaisista ominaisuuksista. Töyssyissä ajettaessa mukavuus on omaa luokkaansa, pointsit siitä.

Ei paljoa Torpan Armon kahvimuki läikkynyt kun kurvailin aamukeikkaani heräilevässä kaupungissa.

Kotiinpaluu oli kauhea. Lunta tuli viistoon ja vaakasuoraan, sitä pöllysi ja tuprusi. Eikä tullut mieleenkään lähteä ohituskaistalla kenestäkään ohi. Ihan nätisti ajelin, tuossa kohtaa nopeutta oli huimat 60 km/h koska näkyvyys oli suorastaan loistava. Sitä se ei ollut koko aikaa, enimmäkseen tunsin ajavani valkoisessa pussissa, kuin teesukassa konsanaan.

Tarpeetonta kai sanoa, että kotipihassa oli auran pikakäynnin jäljiltä infernaalinen kaaos. Ja kuinka ollakaan, eräs tuurihaukka on taas reissussa kun kotona tarvittaisiin riuskaa työntekijää. No, joskus naisen on tehtävä mitä naisen on tehtävä... sonnustauduin kutakuinkin asianmukaisesti ja lähdin omaan talvisotaani. Kolasin tärkeimmät huoltokäytävät ja väylät, semmoiset jonne aura ei mahdu.

Kiittelin kaukonäköisyyttäni, hyvin osasin laskelmoida sään muutokset ja heinämies toi maanantaina kaksi kuormaa heinäpaaleja. Niillä pärjätään muuten hyvinkin huhtikuulle ja silloin on jo KEVÄT!!! *tralalalaa*

Auramies tuli äsken uudemman kerran ja teki nyt vähän tarkempaa työtä. Huomiselle jäi lumitöiksi pikkuisen sipistellä sieltä sun täältä. Tai sitten aloittaa koko revohka alusta, riippuu aivan siitä mitä höyrähtänyt Luontoäiti keksii ensi yöksi.

Tämä äiti (joka on vähän väsynyt) raahustaa saunaan ja sen jälkeen unille. Ansaituille.

Kivaa torstaita, missä lienetkin!

Valkoinen pussi

Torpan Koirapojat

Nasse ja Veli Milton (R.I.P.)

Torpan koiravahvuuteen kuuluu kolme koiraa.

Alussa oli Nasse, borderterrieri jonka hommasin Iso-J:lle synttärilahjaksi ja josta tuli minulle uskollinen kaveri pitkille tallimatkoille. Se hölkkäsi Herra Harmaan perässä maneesissa ja kentällä, kelillä kuin kelillä. Kun juoksutin Herra Harmaata liinassa, Nasse istua napotti ympyrän keskellä tai juuri kaviouran ulkopuolella. Äärimmäisen viisas tallikoira, paitsi teki yhden kohtalokkaan virheen. Kusi hevosen heiniin. Sitä ei Herra Harmaa hyvällä katsonut, vaan iski kavionsa lattiaan niin, että kenkä löi kipinää. Onneksi ei koira jäänyt väliin, kuiviketurpeet eivät syttyneet kipinästä eikä koiralla sen koommin ollut hevosen karsinaan asiaa jos hevonen oli sisällä.

Nasse on ukkona syntynyttä sorttia, viisas ja välillä pelottavan hyvin ajatuksialukeva kaveri. Ei tarvitse kuin osoittaa sormella suuntaa ja Nassehan siirtyy. Se ei astu tupaan vaikka portti olisi auki, kutsusta vasta tulee.

Nasse on myös toiminut koko ikänsä seurustelu-upseerina hurmaten ihmisiä niin, että ainakin kaksi tuttua on hommannut oman borderin juurikin Nassen ansiosta. Onpa Nasse pentukesänään änkenyt istuvan presidenttimme kylkeenkin, minä istuin tupakilla rantakallion yläosassa ja Nasse puuhasi omiaan siinä edessä. Etualhaalle istahti tämä rullaluisteleva herrahenkilö samoihin puuhiin ja Nassehan porhalsi hieromaan tuttavuutta. Tarpeeksi usein kun tätä tapahtui, totesimme herrahenkilön kanssa, että kohtahan ihmiset jo alkavat puhumaan ties mitä.

Se pitää vielä koiralle ansioksi lukea, että Nasse on raittiusmiehiä, ollut alusta saakka. Ei yhtään perso oluelle niinkuin aiemmat koirani. Eipä sillä, en minä edes olutta juo, mutta Iso-J on särpinyt tölkin jos toisenkin terrieriseurueessa ja Nassen myötä se traditio jäi historiaan.

Nasse täytti joulukuussa kymmenen vuotta. Ikä näkyy harmaantuneina partakarvoina ja pienoisena ukkomahana jota nyt kovasti laihdutellaan pois. Nahkan kiristyminen vatsan kohdalta näköjään vaikuttaa myös niin, että persaus viheltää hengityksen tahtiin ja tämä ilmiö on tuonut Nasselle uuden lempinimen; Kemikaali-Ali.

Ruokahalu tällä tyypillä on ollut aina pohjaton, kaikki menee eikä piisaa. Onneksi mitään tolkutonta ylensyöntiä ei ole tapahtunut eikä eläinlääkärireissuja ole tarvinnut kuin rokotuksiin. Ja pari kertaa on eturauhasvaivoja käyty hoidattamassa.

Toivotaan tälle hurmuriherralle vielä monia terveitä vuosia, en pysty edes ajattelemaan elämää ilman Nassea.

Seuraavana Torpan Koirapoikien triossa tulee Peetu, jackrusselinterrieri. Harvinaisempaa mustavalkeaa sorttia. Tyyppi oli pentuna näyttelykehissä varsinainen tenavatähti, mutta jonka riesaksi on tullut kehässä aavistuksen verran köyryyn menevä selkä. Suorahan se on kehän ulkopuolella, mutta pöydällä tuomarin käpälöitävänä köyristyy. Monta sertiä on mennyt sivu suun tämän köyristelyn takia. 

Peetu on kunnostautunut suvunjatkamisen saralla, koirien tinderissä jäbä on kovaa valuuttaa. Tätä kirjoittaessa Norjassa on kolme pentua ja näillä näkymillä syntyy ultran mukaan viisi uutta ipanaa. Onneksi eivät tule ruokkoja hakemaan täältä, Peetu ei ole kovinkaan kauaa morsiantensa perään ulvonut. Eli ei yhtään.

Peetu muutti käsitykseni russeleista. Aiemmin talleilla näkemäni rasittavat, räkyttävät ja kaikkialle kuseskelevat tappijalat saivat minut vannomaan 'ei ikinä russelia minulle'. Kun sitten muutama kesä sitten seisoimme kasvattajan pihalla ja lauma valkoruskeita pikkukoiria pyöri ympärillä, mietin mikä tässä on outoa. Yksikään ei haukkunut, yksikään ei hyppinyt vasten, yksikään ei näykkinyt kinttuja.

Jouduin perumaan vannomiseni (taas kerran) ja niin syyskesällä meille muutti Peetu pikkukoira.

Peetu on temperamenttinen kaveri ja Torpan päiväkirjaa lukeneet muistavat ehkä sen parin vuoden takaisen joulukuisen Messukeskusreissun jolta palasin tikattu ja tulehtunut keskisormi mukana. Menin ihan itse, omaa tyhmyyttäni erottamaan keskenään rähistelevät terrierit toisistaan ja vetäisin Peetun pois tilanteesta kaulapannasta. Kun olisi pitänyt vetää hännästä tai takajaloista. Juu, siitä seurasi helkatinmoinen tulehduskierre ja kaikkea muuta vaivaa.

Peetu on kuitenkin aikuistunut ja nythän äijä on ihan setämies. Sen verran on metsästysvaistojakin, ettei pyöri pihalla irti oikeastaan koskaan. Paitsi silloin jos mennään pellon puolelle ja mukana on vinkuva kumipossu.  Hevosia ei oikein osaa kunnioittaa, siksipä ei pyöri tallin kulmilla vapaana ollenkaan. Ponimies on Peetua pari kertaa jahdannut mutta onneksi piski on ketterä ja sujahtaa aidan ali turvaan ennenkuin Ponimies nappaa niskasta kiinni ja sinkoaa sinne, missä päiväkään ei isommin paista.

Silloin kun Peetu miehistyi alkoivat valtataistelut Nassen kanssa. Josta aiheutui se, että tuvan ovella on portti. Nasse on vapaasti muualla talossa mutta Peetu asuttaa tupaa ja takaeteistä. Ja tietysti viettää yönsä Esikoisen huoneessa emäntänsä unta vahtien. 

Peetun setääntyminen alkoi kun taloon tuli epäkoira Leffe.

Leffellä on nimi pitkä kuin mikä joten se lyhentyi erään vaalean lageroluen mukaan Leffeksi.

Tämä otus on amerikan cockerspanieli ja tänään on ensimmäinen syntymän vuosipäivä. Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn, ei Leffeltä voi vaatia paljoa, ei oikeastaan mitään. Leffe vain on. Se liehuu ja lakastaa, riehuu ja rakastaa. Se on loisto ja valas, roisto ja varas (huitaisi eilen Iso-J:n huikopalamakkarat kitaansa). 

Se vaan on niin leffemäinen, omituinen karvalulla, ettei oikein osaa koiraksi käsittää. Peetu ja Nasse eivät selvästi pidä Leffeä koirana, kilpailevana uroksena ainakaan. Molemmat ovat todenneet, että Leffe on holtiton, mutta harmiton. Ja sitähän se on. Noutajakoira joka retuuttaa milloin nallea, milloin villasukkaa.  On irroiteltu pesupalloa leuasta, on väännetty putkiluurengasta irti. Aina tapahtuu kun Lefa touhuaa.

Koska Leffellä on alapurenta, sen näyttelyura oli lyhyt eli olematon. Kasvattaja piti sitä kuitenkin ihmeparantumisen toivossa pitkälti yli luovutusiän. Pentuna se käväisi jonkun ihmisen luona jossain etelässä, mutta siellä laukesi perhekriisit ja synnytyksen jälkeiset masennukset joista ihminen syytti pentua.  Niinpä kasvattaja osti pennun takaisin. Se lähti sosiaalistumaan Ponimiehen silloisen ylläpitäjän perheeseen jossa tiemme kohtasivat. Nuorimmainen ihastui ikihyviksi raisuun raikulipoikaan ja Espanjasta palattuamme haimme Leffen kotiin. 

Jostain syystä Nuorimmaisella on tämä kolmen keltaisen eläimen trio; Ponimies, Felix ja Leffe. Juuri ne yksilöt jotka antavat eniten puheenaihetta, joiden ansiosta aina on jonkinlainen tilanne päällä ja joilta voi odottaa ihan mitä vaan. 

Ei ole Torppa entisensä kun täällä liehuu tämmöinen hippi. Täällä on ehkä vielä vähän enemmän naurua, vilpitontä iloa ja yksi syntymäonnellinen koira. Hyvää 1-vuotispäivää Leffe, älä koskaan ikinä muutu.

Loisto ja valas, liehuva lakastaja, Leffe

PeeÄääs:
pakkanen oli tänä aamuna maltillinen, vain -16° kello 06.30 kun ensimmäisen kerran kurkkasin mittariin.  Pääsin myös Body Stepiin (jo vain ottivat kintut ja ahteri osumaa), Nuorimmainen kävi Team Gym -treeneissä ja todettiin, että tästähän voisi tulla hyvä lauantaiaamurutiini. Hiki pintaan heti aamusta ja päivä lähtee hyvin käyntiin.

Ponimies liikkui enimmät hörhöenergiansa pois liinajuoksutuksessa ja huomenna on sitten jotain muuta ohjelmaa. Oli ihan viisas veto juoksuttaa tänään, sen verran teräviä kierrepukituksia Ponimies esitteli. Huomenna vähän rauhallisemmassa tahdissa, toivottavasti.

Nyt vuorossa saunaa ja lauantai-illan rentoilua. Joulu on raivattu valoja lukuunottamatta pois, viimeiset neulasetkin taisivat jo päätyä imurin kitaan. Arki alkaa. Hevosilla on huomenna jymy-yllätys tarhassa kun siellä tönöttää kaksi joulukuusta jatkojalostusta odottamassa.