Työhevonen

Mie oon niin dööd, niin dööd

Joulukuu se petraa vanhetessaan, nyt on vasta toinen päivä ja jo maa valkoisena. Sen minkä marraskuu sössi, sen joulukuu kiltisti korjaa.

Nyt ei harmita yhtään tämä kaamos, tämä on nimittäin justiinsa kääntynyt jo voiton puolelle. Nimittäin joulukuu hujahtaa hetkessä ja sitten vuodenvaihteesta aurinkokin vähitellen näyttäytyy yhä pidempään ja pidempään. Pelkkää parhautta edessä.

Ja sitten otsikon asiaan. Ponimiesparka joutuu raatamaan ratsun urallaan pitkää päivää. Huomatkaa tässä ylimmässä kuvassa likimain olemattomiin kuihtunut vatsarumpu. On se siellä, mutta huomattavasti atleettisemmin rakentuneena kuin poikavuosinaan.

Nuorimmainen ratsasti ensin käynnit ja ravit, tehtiin paljon kulmien ratsastamista ja kyttäsin teiden ja reittien huolellisuutta, intohimoni nääs. Itsehän olen suttakin surkeampi ratsastaja mutta neuvomaan olen hyvä.

Sitten otettiin satula pois ja pistettiin Ponimies juoksutusliinan päähän, sai laukata hyvää, isoa ja rentoa laukkaansa ilman mitään turhia painolisiä. Sen näki, miten hevonen lopulta 'aukeni' ja liike oli todella hienosti rullaavaa ja helpon näköistä.

Helppoa se ei ollut, kenttä on pehmeä ja siksi hevoselle raskas. Mutta ei lätäkön lätäkköä koko minisaharassa. Ainoa märkyys oli Ponimiehen atleettisessa vartalossa.

Pientä pintahikeä

Talliin talutettiin tyytyväinen ja rento hevonen. Sitten vällyä niskaan ja takaisin tarhaan heinäkassin kanssa. Tänään kuvio oli suurinpiirtein sama paitsi ratsastusosio jäi kokonaan pois. Kuskilla oli kiire kylille, siellä taitaa nyt olla joku kaksilahkeinen magneetti joka sinne vetää.

Auttakee, nuo on hulluja!!

Minäkin kävin tänään koululla. Luokka oli myynyt vähän keksejä ja karkkeja Kakkutukun kautta ja lähetys tuli tänään. Hiton iso lava piukassaan paketteja.

Ihme ja kumma, kun tavara oli koulun käytävällä esilajiteltu, oppilaat saivat omat tilauslistansa ja keräsivät itse myymänsä tuotteet. Vain kaksi laatikkoa jäi ylimääräiseksi siinä vaiheessa. Luokassa sitten tehtiin tuplatarkistus ja lopulta meillä oli vain yksi väärin laskettu laatikko.

Opettajakin ihmetteli miten näppärästi kasiluokkalaiset tekivät hommansa, auttoivat toisiaan ja saivat homman valmiiksi, kuulema oli paras kemian tunti ikinä.

Kunnioitukseni yläkoulun opettajia kohtaan kohosi taas korkeuksiin (alakoulun opettajia arvostan jo suunnattomasti). Onhan se ihan mahdoton savotta pitää hormonihöyryiset teinit kurissa ja nuhteessa ja saada taotuksi heidän kalloihinsa kemian tärkeimmät asiat. Ja ylipäätään koko peruskoulun oppimäärä.

Tälle päivälle ei oikeastaan muuta. Tuplasin aamulla lääkeannoksen ja ihmeen vähin vaurioin selvisin aamusta. Leffe kunnostautui ja söi talipallon. En yllättynyt.  

Kävin potkimassa uuden Body Combatin ja tykkään ihan mahottomasti. On se vaan niin kiva. Salin puolella kurmootin kinttuja ja kyykkäsin kymmenen kilon kiekon kanssa syyyyyyviä sissikyykkyjä. Voi olla, että kadun huomenna. Tänään se tuntui oikealta.

Esikoisen kanssa ähellettiin tallin heinävarastoon kaksi paalipaikkaa vapaaksi, loppuvuoden heinät tulevat päivänä minä hyvänsä ja valmista pitää olla. Sitten vaan pariovet auki ja rullaati rullaa, paalit lavoille. Helppoa, kun on oivaltanut miten ne hommat kannattaa tehdä.

Lunta on sen verran, että maisema on kuin postikortista kun puut ovat saaneet ihanan kuorrutuksen. Se voi olla huomenna historiaa mutta tänään oli nättiä ja otin pari valokuvaakin muistoksi. Niihin palaan tuonnempana.

Nyt ei sitten muuta kuin hellumarei. Me kalastetaan kohta hevoset tuolta pimeydestä talliin ja sitten pääsee saunaan.

Leppoisaa iltaa, missä lienetkin! Ja huomenna on jo torstai, jjjei!

Siellä sitä sinistä