Syyskuun viimeinen maanantai

Laimeahko on Karjalan ruska, mutta selkeästi on nyt syksy päällä.
Hevoset olivat jo yötä tallissa ja olen vienyt laitumelle lisäheinää. Niukanlaisesti tosin annostelen nyt heinää, ettei vaan treenattu sixpack katoaisi Ponimiehen vartalosta.

Jos lauantaina oli iloinen ratsastaja Töttiksellä, sunnuntaina samainen hevonen olisi kuulema joutanut myydä pois, turhana.

Verensokeri taisi olla alhaalla ja pientä turhautumistakin ilmassa. Mutta sen minkä näin, näytti ihan hyvältä. Ottaen huomioon, ettei aktiivista ratsastusta Töttiksen kanssa ole harrastettu hävyttömän pitkään aikaan.

Sovittiin Ponimiehen PT:n kanssa, että lauantaiaamuisin on meillä valmennustunti ja Esikoinen saa tammansa kanssa sinne mennä mukaan jos motivaatio löytyy.

Muuta kummallista tänne ei kuulukaan.
Lauantai-ilta oli kiva naapureiden kanssa eli vielä ollaan väleissä.

Sunnuntai meni muissa hommissa, kentän aitaa ei tehty metriäkään. Tänään olin tavararoudarina ja retuutin matkahuoltoon laatikon toisensa perään. Iltapäivällä kotiin päästyäni oli kivaa puuhaa, postitin asiakkaille laskut tänään lähetetyistä tavaroista. Että samoihin aikoihin on kamat ja lasku perillä. Maksuehtokin on sen verran tiukka, että rahnat kiertää vikkelästi. Eivät ne tosin meilläkään kauaa viivähdä. Mutta euro pyörii ja pienyrittäjä rimpuilee siinä kyydissä minkä voi.

Nyt talliin, karsinat siivoamatta ja yöheinät laittamatta... tässä rutiinissa on nyt vielä vähän hiomista.

Adíos!

Elämän hymynaamapäiviä

Tänään oli kiva aurinkoinen lauantai. Onnistuin yllättämään Leffen ja reagoin sen kainoon ulospääsypyyntöön, juurikin kreivin aikaan. Seuraava kyykistys olisi tuonut töräyksen makuuhuoneen matolle. Harmittava tapa aloittaa lauantaiaamu, nyt kävi tsägä ja säästyin mattopyykiltä.

Vein Nuorimmaisen kauneushoitolaan (kyllä!) ja palasin sitten Torpalle jatkamaan kohtuullisen rauhallista aamupäivää. Esikoinen yllätti minut marssimalla alakertaan ratsastushousuissaan ja ilmoittamalla vakaista ratsastusaikeistaan.

Niinpä join aamukahvini väijymällä verhon raosta kentän suuntaan ja niihän se Töttis pääsi hämmästelemään pihaan ilmestynyttä hiekkalaatikkoa. Oli puhinaa ja pöhinää, hirveän jännäähän se tammalle on kun tuttu tarha onkin yhtäkkiä muuttunut hevosia nieleväksi lentohiekaksi.

Hetkittäin Töttis näytti melkein ratsulta, oli hän ainakin kauhean tyytyväinen kun pääsi olemaan ihmisen kanssa ja ihan työvehkeissä. Edellisistä ratsastuskerroista on kuitenkin viikkoja ellei peräti kuukausia. Kun tässä elämässä on aina muutama muuttuja pakkaa sekoittamassa. Oli kuitenkin hurjan kiva nähdä tuo pari yhdessä, tunnustelua ja verryttelyähän se oli, mutta ilmeisen mieluisa kohtaaminen molemmille. Uskon, että jatkoa ei tarvitse viikkokausia odotella.

Nättihän tuo hevonen on, ihan hämmästyin itsekin kuinka sievä osaa Neitihevoinen olla. Tuonne selkään kun saisi vähän lihasta ja persauksiin työntövoimaa niin näyttäisi oikeinkin hyvältä. Kas siinäpä kiva projekti jollekin lähiseudun hevosihmiselle... ;-)

Voiko tammi olla pensas? Taiston mielestä se on ihan ok

Hevoskastanja odottaa kasvupyrähdystään, yhä.

Kun norkoilin kameroineni kentän kulmalla, räpsäisin pari kuvaa projektipuista. Taisto Tammi (ylempi) ei oikein osaa päättää kasvaako pensaaksi vai puuksi. Pituutta hän on hypännyt kesän aikana kymmeniä senttejä, ehkäpä jo ensi talvena latva yltää lumen pinnalle. Pitänee suojata jäniksen kehveleiltä.

Hevoskastanja on ottanut jo niin monena vuotena osumaa jänisten hampaista, että taitaa jäädä bonsaipuuksi. Siellä se kuitenkin päkistää kilpaa mittatikun kanssa, pieni mutta hauska. Mittatikku on lähinnä merkkinä ruohonleikkurille ettei tule yliajetuksi.

Nämä kaksi alempaa ovat ikuiset mysteerit. Toinen on lapun mukaan japanin siipipähkinä (tai jotain), toisen nimeä en muista millään. Tita varmaan kertoo?

Kauniita ovat. Taustalla ruskaväreissään keekoilee taalainmaan koivu, rimpsulehtinen hassutus.

Oikein hyvin näyttävät viihtyvän tallipihalla, maakellarin pohjoispuolella. Aluksi olin kovin epäileväinen sijoituspaikan suhteen, mutta tuulet ovat ilmeisesti suotuisat kun eivät ole mitään suojaa saaneet ja silti kasvavat reippaasti joka vuosi. Jäniksetkin ovat nämä jättäneet rauhaan, outoa.

Iltapäivä meni tiiviisti keittiövuorossa, naapurit pellon takaa olivat tulossa ensimmäistä kertaa (kuuteen vuoteen!!) syömään ja saunomaan. Tokihan olemme yhteyttä pitäneet säännöllisesti, mutta semmoinen rauhallinen illanvietto on jäänyt aina odottamaan aikaa parempaa. Nyt oli ajankohta kirjattu kalentereihin jo viikkoja sitten ja melko tarkalleen viideltä pelmahtivat pihaan. Isommat lapset fillareilla tietä pitkin, pienemmät vanhempiensa kanssa taivalsivat pellon poikki.

Olipa kiva saada pöydän täydeltä väkeä tupaan. Syötiin ja rupateltiin, kerrankin rauhassa. Saunassakin pyörähdettiin ja kotitaipaleelle lähtivät kellon lyötyä kymmenen. Se taisi olla valvomisennätys perheen pienimmille. Mutta Leffen ja Nassen sekä kissojen seurassa aika kului hyvin. Nyt on viimeinenkin koira-arkuus hoidettu pois, Leffe liehui ja typerehti niin, että lapsiakin nauratti.

Kiva kun on niin mutkattomia naapureita, ei olisi tullut kuuloonkaan Espoossa. Päivää sanottiin jos osuttiin postilaatikolle yhtä aikaa, mutta eipä kyllä kertaakaan pihatalkoomakkaroita enempää harrastettu yhteisruokailua.

Oli mukava saada kuulla tämänkin talon historiasta uusia juttuja, naapurin isäntä kun on pikkupoikana Torppaan muuttanut ja täällä nuoruutensa viettänyt. Nyt osaamme katsoa Nuorimmaisen huoneen ikkunan alustikkaita vähän tarkemmin. Niistä kun on kuulema käynyt jatkuva ralli molempiin suuntiin ja rännit olleet täynnä tupakantumppeja. Ei tule onnistumaan enää. Tieto on valtaa.

Meinasin ottaa Nassesta jonkun kivan kuvan mutta ainoa mitä sain, oli koivennosto leimukukille.
Joo, päivän saldo on ehdottomasti positiivinen. Aurinko jaksoi paistaa ja jopa vähän lämmittääkin. Oikein mukava ja vähän rennompi lauantai. Töitä ei juurikaan tehty, huomenna senkin edestä. Ainakin ratsastuskentän tolpat saavat tuta sahan hampaat ja vähitellen siirrytään vaakalaudoituksen pariin. Maalattavaa aitalankkua riittää talkoiksi asti. Se on sitten jonkun toisen viikonlopun teema.
Nyt on hyvä näin.

Mukavaa viikonlopun jatkoa, missä lienetkin!

Pullistellaan

Savolaeset papit??

Niin, minä kävin tänään diagnoosin kuuntelussa. Iso-J oli mukana ja hyvä niin. Uutiset eivät yllättäneet, mutta silti tuntui hetken ajan siltä, että tuli iso ja yllättävä isku jonnekin alempien hengitysteiden suunnalle.

Päässä on vähän vikaa. Mitä vikaa, se selviää seuraavalla visiitillä. Ja se visiitti on pahus vieköön savolaesten viäräleukojen piäkaupunkiin, Kuopijjoon. Ihan pääsen KYSin neurokirurgien syyniin. Toisaalta ihan hyvä, ne kelmit jos ketkä osaavat asetella valtimosuoneni ohimon suunnalla sopivasti äkkiviärälle mutkalle, ettei enää paina sen enempää kolmoishermoa kuin kasvohermoakaan. Ja muutamaa muuta hermoa jotka aiheuttavat nämä viheliäiset nonstop -migreenikohtaukset.

Joku valtimosuonen pullistuma siellä nyt on, kesän 2015 mallistoa.

Ei asiasta enempää koska mottoni on, että tulevaa on turha murehtia ja menneitä turha vatuloita. Tulee mitä tulee, meni mikä meni. Ihan jonninjoutavaa ajan ja energian tuhlausta moinen, tätä päivää on elettävä. It's better burn than fade away.

Hirnakan torpasta kun on kyse, palataan vielä vähän hevosasioihin. Oli puhetta Ponimiehen keskivartalossa esiintyneestä pullistumasta. Piinkovat vatsalihaksethan siellä piileskelevät, mutta myös tuommoinen hassu jenkkakahva. Plus lapamakkarat. Kasvaneet selkämuskelit ja tämä köli yhdessä tuottavat lievää suurempaa haastetta satulansovitukseen sekä satulavyön valintaan. Yhtä tarkkaa puuhaa kuin ripulissa piereminen.

Hei laardi laardi laa...

Satula oikein aseteltuna

Se on siinä

Ponimiehen PT tuli eilen ja kokeiltiin kaikki satulavyöt mitä varastoistamme löytyy (kirpparipalsta avataan pian). Uusimmista uusin pääsi koeratsastukseen koska se oli lyhin! Oikeasti, jätkä on kutistunut mahasta 10 cm, mutta kasvanut selästä saman verran. Pitää myös huomioida, että hevonen (Ponimies eritoten) pullistaa mahaansa usein satuloitaessa, ensimmäisten ratsastusminuuttien aikana ilmanpaine tasaantuu ja vyötä saa kiristää reiän, pari.

Tällä atleetilla satulan oikea paikka on tasan ja vain ja ainoastaan näin takana. Liikaa eteen laitettuna satula ottaa lapojen laajoista liikkeistä johtuen osumaa ja liukuu liikaa muuttuen epävakaaksi.
Jossain kehitysvaiheessa nuo jenkkakahvat ja lapojen takaiset pystymakkarat kenties sulavat pois joten nyt ei kannata vaihtaa satulaa, vaan pelata vöiden ja säkätopattujen padien (erikoissatulahuopien) kanssa.

Meillä on siis satulavöitä eri vuodenajoille ja eri kehityskausille. Ihan niinkuin on kesähousut ihmisille, ne missä on joustovyötärö ja talvihousut joissa on vyö... ja jouluhousut joissa on henkselit.

Mikäli lukijoiden joukossa on niitä, joilla on joutavaa hevosroinaa nurkissa, vetoan teihin. Pitäisi löytää anatominen 'mutkavyö' jossa on maksimissaan yhdellä puolella jousto, mieluummin nahkainen vyö. Ja mikäli Wahlstenille on jollakulla erittäin hyviä (ja syviä) suhteita, mittatilausvyö kelpaa kyllä kunhan sen saa sopuhintaan. Pituutta noin 125 cm yhdellä joustolla.

Pätevä meediokin voisi ottaa yhteyttä ja kertoa mihin varautua.

Heprean puhuminen loppuu nyt.

Kukka hattuun

PT ridasi Ponimiehen ja olipa hauskaa katsottavaa. Tungin välillä tuttia vauvelin nauravaiseen suuhun, kutittelin varpaita ja paijasin päätä ja sivusilmällä seurasin ratsukon liikehdintää. Hienosti nousee Ponimies koottuun muotoon, hienosti ottaa takamoottori tulta alleen. Ja puuskutus on kova.

Ponimiesparka oli ihan hiessä treenin lopussa, jopa otsalla helmeili hiki kun aivoluumu joutui kovaan paineeseen. Tyytyväinen ja pikkuisen leuhka hevonen minuun räkänsä pyyhki palautekeskustelun aikana. On se vaan niin hieno. Seuramestaruudet jätetään väliin tänä vuonna, ensi vuonna ollaan viivalla eikä armoa anneta.

Ihana on PT:n pikkuinen perillinen, tottunut hevosenhajuun ja hölskytykseen jo lapsivesiaikoinaan. Niin nauravainen ja söpö, kaikki kaksi hammasta alaleuassa. Isoveli oli mukana ja piti huolta pikkusiskostaan kun säädettiin vöitä ja analysoitiin askeleita.

Isoveli myös hoiti yhteydenpidon eskarista kotiutuneen sisarensa kanssa ja ohjeisti välipalan suhteen. Reipas sukupolvi sieltä on kasvamassa, hevosnaisen lapsi ei nälkään kuole vaikka äiti olisi hevosen selässä, useamman tunnin päivässä. Muistan kyllä hyvin kuinka oma Perikunta istui lampaantaljoilla maneesin katsomossa ja piirtelivät Fisher Pricen piirtotauluille. Pillimehut ja kotona paistetut take-away -makkaraperunat tulivat tutuiksi, ilmankos ei nykyisin kelpaa. Pitää olla lohisalaattia ja muita terveellisyyksiä.

Tänään Ponimies pääsi Nuorimmaisen kanssa ilman satulaa käppäilylle. Hämärän hyssyssä haahuilivat pellolla, kentällä ja pihapiirissä. Töttishottis sai iltahikensä hosuessaan laitumella, hyvä niin.

Huomenna pidetään oikea ensimmäinen illanistujainen naapurien kanssa, syödään ja saunotaan. Aloitetaan toki varhain koska pienin vieras on parivuotias.  Kivaa luvassa, kaiken tämän pullistumien hoidon vastapainoksi.

Äitikullan silmäleikkaus paranee hyvin. Tänään näytti mummo kiipeävän seinille joten Iso-J vei hänelle laatikollisen (n. 1000 kpl) myyntiartikkeleita ja viivakooditarroja yhdistettäväksi. Tunnin kuluttua homma oli pikkuista vaille valmis. Vähän on ollut näemmä tekemisen puute naapurilla... lukea ei voi, painetta ei saa kasata ja silti olisi hyvä tehdä jotain. Onneksi on toinen puuhalaatikko huomiseksi.

Mukavaa illanjatkoa, älä pullistele ainakaan nakkikioskijonossa! Tai missä lienetkin! Paitsi Espanjassa saavat Madridin ACE 2015 -kisaajat pullistella, paikalliset mörötkin siellä ovat, tsemppipeukku!

Kaikki on oolrait 

Neliveto Torpanmäellä

Hevoshommien dokumentointi jatkuu. Ainakin vielä tämän päiväkirjamerkinnän verran.
Ponimies sai tänään uudet kengät ja Prinsessahevosen kaviot vuoltiin taas söpöiksi poninkavioiksi, olivathan ne kesän riennoissa rispaantuneetkin.

Nuorimmainen hoiti kengittäjälle hevoset työstöön ja autteli missä tarvittiin. Eipä juuri missään, sillä tällä kertaa Ponimies oli ollut oikein rento, lunki ja rauhallinen. Ehkäpä ikä todellakin tuo viisautta jopa ponin luuotsan takaiseen luumunkokoiseen aivohärveliin. Tai sitten se on viimeaikainen työnteko. Kaikki positiivista, kaikki tämmöinen hyvä ja nätti käytös hyvällä muistetaan, leivällä palkitaan ja ilolla kiitellään.

Tarkoitus heillä oli heti kengityksen ja tallin lattian siivouksen (kavionkappaleet aiheuttavat suunnattoman pahanhajuisen kemiallisen reaktion koirien suolistossa) jälkeen ratsastaa Ponimies kentällä.

Minä makoilin ystäväni migreenin moitittavana vaaka-asennossa tuvan soffalla ja havahduin kavioiden klopsutteluun ikkunan takaa. Siellähän ne kaksi köpöttelivät, ympäri pihaa, pitkin tietä. Kävivät katsomassa monta juttua, semmoisia joita Ponimies on poikavuosinaan vähän kavahtanutkin. Nyt semmoisesta ei ollut tietoakaan, rauhallista käppäilyä, ihan oli isäntämiehen elkeet.

Mukava näkyhän se tuommoinen on, omassa pihassa. Piti ihan kamera hakea.

Kyselin, missä satula. No se oli jätetty kentän laitaan kun uusi, kokeilussa oleva satulavyö ei nyt olekaan hyvä ja toimiva ratkaisu. Siinä kun on joustot molemmissa päissä ja tarvitaan sekä voimaa, että tuuria saada vyö kiristettyä Ponimiehen atleettisen vartalon ympärille niin, että satula pysyy pilkulleen oikeassa paikassa. Etenkin selästäkäsin se on tarkkaa puuhaa ja vaatii oikeasti harjoittelua.

Olivat sitten saman tien satulan hylättyään lähteneet tutkimusmatkalle omaan pihaan.

Hevonen näytti tyytyväiseltä ja rennolta kun kentällä ahertaminen vaihtuikin leppoisaksi kävelyksi.

No, huomenna hevosen naama venähtää kun PonyTrainer tulee puolenpäivän aikaan kuntotsekkausta pitämään. Minä pääsen silloin hyssyttämään vaunuja ja etenkin niissä pötköttelevää kääröä. Vähän pelottaa. Ovat niin pieniä, arvaamattomia ja suuttuessaan äänekkäitä ne vauvat. En minä muistakaan niiden kanssa olemista kun oma 'vastahan se oli vauva' ratsastaa näissä kuvissa.

Äitikulta viedään aamulla seitsemäksi silmäklinikalle operaatioon, tavoitteena korjattu näkö ja sitäkautta parempi mieli ynnä elämänlaatu.

Ehditään Esikoisen kanssa aamukahvillekin ennenkuin hänellä alkaa koulu.

Migreenistä riippuen menen joko treeneihin tai suuntaan kirjakaupan kautta kotiin. Espanjan läksyt jäävät tekemättä kun en ole muistanut ostaa kirjaa.

Päivä näyttää mitä siitä kehkeytyy, illalla Iso-J kuitenkin on luvannut ilmiintyä kotiin.

Tämmöistä tänään, huomenna lisää. Tai jotain.

Olen muuten huomannut monen seuraamani blogin hiljentyneen. Toivottavasti blogien hallintojen haltijat ovat kuitenkin kunnossa ja elämässä vain normaalia syyshässäkkää.

Kaikkea kivaa, missä lienetkin!

Sori, oli ihan pakko laittaa tämä

PeeÄäs: vuosi sitten tuossa alatien puurivistössä rötkötti lumen painosta haljennut salava. Oli sekin aamu, voi jösses sentään. Etsin tähän raportin työmaasta; Dagen efter 

Vihdoin!

Neljä vuotta sitä on tuumattu ja suunniteltu, nyt se on olemassa. Oma ratsastuskenttä. Hyvää yritettiin tehdä, mutta priimaa pukkasi. Aitalankut toki vielä puuttuvat, mutta pohja on olemassa ja hyväksi testattu.

Eilen Nuorimmainen satuloi Ponimiehen ja marssitti kentälle.
Minä uhmasin magneettikuvauksen jälkeistä migreeniä ja raahustin paikalle katsomaan miltä meno näyttää ja miten askel etenee.

Hyvin eteni ja hyvältä näytti. Migreenikin mykistyi toviksi.

Eilen illalla alkoi rankka sade, satoi koko yön. Ja tänäänkin satoi. Silti kenttä oli kuohkea eikä yhtään lätäkköä näkynyt missään.

Laitan joskus joutessani paremman työselostuksen Hirnakan Talli -sivulle.

Kyllä tässä nyt tuntee itsensä etuoikeutetuksi kun hevosharrastukseen toivotut fasiliteetit alkavat olla kunnossa. Ponimiehen talven ylläpitäjä kävi veivaamassa koekiemurat ja palaute oli kiittävä. Huomenna taitaa Ponimies saada ansaitsemansa vaparin, ehkä yllätämme Töttiksen ja esittelemme uuden lähiliikuntapaikan.

Torstaina Ponimiehen Personal Trainer tulee testaamaan ja katsomaan mikä on kunto. Ensimmäiset kouluratsastuskisat meinaa vielä tänä syksynä käydä kiemurtelemassa. Meidän pitää siedättää Ponimies nyt kaikelle mahdolliselle, sateenvarjoista muovikasseihin. Lastenvaunut saadaankin pihaan kätevästi aina kun Ponimiehen PT tulee käymään, minäkin pääsen lykkimään pitkästä aikaa vaunuja.

Joo, kyllä nyt on ihmisen hyvä olla. Ja hevosen liikkua.

Letkeää askellusta sinulle, missä lienetkin!

Hirnakka Areena

Sandstorm

Kauas on tultu siitä, kun tälle alueelle päästettiin naapurin lammaskatras syömään ohdaketta, nokkosta ja muuta ryönää. Se oli kesä 2010.

Ei tullut paha kakku, tuli hyvä kakku!

Meillä on ratsastuskenttä. 

Sillälailla.

Isommat lelut

Hiekkalaatikko

Sen verran rehvakkailla leluilla leikittiin tänään, että hiekkalaatikkokin pitää olla passelin kokoinen. Konemies aloitti aamulla kl. 8 ja jo puolen päivän aikaan oli homma näin pitkällä. Hirmuisen vaikea oli kuvata mittasuhteita, ei se oikein onnistu. Tuolla kuitenkin taputellaan kentän peräpäätä, sen takana alhaalla näkyvät valkoiset lauta-aidan rajat. Sinne jää hevosten talvitarhaksi ihan hyvä alue. Eiväthän ne ison hangen aikana kummoisia liiku.

Soraharjusta oli helppo kuoria pintamaat pois eikä salaojia tarvita. Ihan on kallistukset niinkuin pitääkin, luonnon muovaamat. Valokaapeli piti alunperin tulla kentän poikki pituussuunnassa, nyt se jätetään aidan viereen, säästyy muutama kymmenen metriä kaapelia, eikä tule turhia mutkia tai vekkejä kaapeliin.

Soratöyräällä kun ollaan, muutama kivikin löytyi. Mietittiin tovi mitä niille keksisi. Ja keksittiin, tehdään pieni maisemointityö.

Pari kiveäkin löytyy

Tuossa missä kaivuri alakuvassa on, on ollut kivirytö, siinä on vanhan kivinavetan perustaa ja ties mitä muuta ollut, nokkosia kasvavana rytönä. Lampaat pitivät sen puhtaana, mutta nyt viime vuosina näky on lähinnä kirveltänyt silmiä. Vaan ei kirvele enää. Tuohon taputeltiin kentän pintamaasta nätti kumpu joka viettää kauniisti takaosasta, ihan maastoon passaavasti. Kivet on aseteltu viistottuun reunaan ja päälle tulee A-katsomoksi nimetty uusi viheralue. 

Istutamme vaahteroita puolikaareen ja sijoitamme henkeensopivan puutarhakaluston, sitten kun alkaa pohjatyöt olla valmiina. Varastosta löytyi passelisti golfkenttänurmen siemeniä, ne pärjännevät kilvankasvussa nokkosten kanssa. Ravinteitahan tuosta ei puutu, hevosen ja lampaan jätöstä on reilu metrinen kerros.

Ruohonleikkuualue lisääntyi juuri melkoisesti, mutta helppo tuossa on pyörähtää päältäajettavalla koneella.

A-katsomossa on luonnollisesti A-oikeudet, kivasti lämmittää ilta-aurinko istujan selustaa. Oi että, hieno se on jo nyt, valmiina aivan upea. Taustalle, vanhaan lammashakaan on tarkoitus istuttaa tarkoin valittuja puuvartisia kasveja, Toveri Tita on hyvä ja laatii ehdotelmaa. Samoin kentän pitkälle sivulle, naapurin rajalle, pitäisi keksiä jotain tuulensuojakasvustoa. 

A-katsomon pengerrys

Kaukana katsomossa

Tulee parempi kuin osasin kuvitella. Mutta niinkuin sanoin, kun omalla rahalla tekee omaan käyttöön, on parempi tehdä hissuksiin huolella harkittuja siirtoja kuin rykäistä kerralla kaikki valmiiksi ja parsia jälkikäteen. Ja harmitella kun tuli tehtyä hätäisenä virheitä.

Monta vuotta olen seurannut miten mikäkin kohta läpäisee vettä, mihin se kerääntyy seisomaan ja missä on aina kuivaa. Ja sen tiedon perusteella sitten oli aika huoletonta ohjeistaa tekemään.

Iltapäivällä, noin kahden maissa päästiin jo paaluttamaan. Haluttiin tehdä kentälle kunnon aita ja korjattiin samalla vanhaa. Nopeasti kävi homma, koneella viilto maahan, tolppa vaateriin ja koneella taputeltu ympärys pitää routimisen kurissa. Eikähän soramaa isommin roudi.

En viitsi muistella mikä homma oli, kun itse lapiolla kaivettiin ensimmäiset tolpat maahan silloin vuonna 2011. Nyt tehtiin parin päivän homma tunnissa.

Paaluttaminen alkaa

Neljän aikoihin oli reunat tasattu, portin paikka tehtynä ja valotolppa siirretty odottamaan huomista ylösnousemusta.

Tippaakaan en liikaa kehu, mutta hiton hienoa tulee. On se niin ilo katsella ammattimiehen työtä, ei yhtään turhaa liikettä ja millintarkasti juuri siihen mihin osoitettiin.

Talkoolaisia ei tarvittu tänään eikä varmaan huomennakaan. Sitten kun aitalankkuja pitää maalata, raahata maisemaan ja ruuvata eristimineen paikoilleen, voisin keitellä talkoosopat ja hälyyttää apuja paikalle. Nyt olin minäkin välillä jaloissa pyörimässä, turhana. Mutta pomoja pitää aina olla. Näin isoa työmaata valvomaan tarvitaan minuakin isompi herra, se on tietysti Ponimies.

Huomenna alkaa Sandstorm, soraa ja hiekkaa luvassa useampi kuorma. Onneksi ei tarvitse käsipelillä itse niitä tuuppia paikoilleen, kone hoitaa senkin.

Oli pitkä ja kiva päivä, työnjälki on priimaa ja mieli hyvä. Nyt tovi televiissorin ääressä ja sitten unille. Aamu alkaa varhain.

Kivaa sunnuntaita, missä lienetkin!

Työnjohto tarkkana

Nukkuu nukkuu, pikkulanttu nukkuu

Krooooooohpyyyyyyh (kuva: ES)

Nukkuu se meilläkin, pikkulanttu eli Esikoinen. Omassa sängyssään tuhisee väsynyt matkustaja.
Olin koulun pihalla aamulla kl. 03.28 ja bussi oli juuri saapunut Turusta. Kotimatkalla heitettiin yksi rinnakkaisluokan poika kotiinsa ja Torpan pihasora rapisi heti neljän jälkeen.

Yö oli ihan kamala, oma räkätauti hankaloitti unta, Nassea närästi ja se rapisteli ympäriinsä lähes tauotta. Tai tauottomalta se kuulosti pikkutuntien aikana, kun yritin nukkua ja samalla väijyin kelloa. Varsinaista väkisinmakuuta.

Sikäli oli helpotus, kun kello vihdoin soi ja loikkasin pyjamanpöksyistä verkkareihin. Onneksi vaihdoin edes vähän siivompaa päälle kun tuli se vieras poika kyytiin.

Hiljainen oli kaupunki, muutama taksi kurvaili liikenteessä ja jokunen hassu henkilöauto. Mietin, miten ihmeessä ihmiset jaksavat riekkua ravintoloissa valomerkkiin (03.30) saakka, ne ovat kai niitä nuoria?

Minäkin kömmin takaisin petiin, seuraava herätys oli jo 06.30 kun Nuorimmainen piti riipiä vällyjensä alta aamupalalle ja kouluun.

Hänellä oli poikkeuksellinen aamu, pääsi Isolla Mustalla kouluun. On se ihan jäätävän kokoinen auto, hupsistasamperi sentään.  Iso-J näyttää pieneltä (tai ainakin normaalikokoiselta) istuessaan kuskinpenkillä, se on aika outo juttu.

Kun Torppa hiljeni, raahustin kolmannen kerran yöunilleni. Heräsin kymmeneltä Leffen piipitykseen. Sillä oli ihan tylsää kun Peetukin vain kuorsasi eikä kukaan leikkinyt. Ja nyt kun termoksellinen seitsemältä keitettyä, seissyttä ja haaleaa kahvia on imuroitu ääntä päin voisin kuvitella pysyväni hereillä iltaan saakka.

Tänään odottelemme kaivuria ja muuta maansiirtokalustoa pihaan. Saa nähdä mitä sää tekee työmaalle. Ankaraa vesisadetta on luvattu ja se varmasti hidastaa maanläjitystä. Olisi nyt saanut jatkua kuivana nämä kelit ainakin viikonlopun yli. Tuleepahan kentän vedenläpäisykyky heti testattua.

Äitikullan olen luvannut viedä puolukoita jahtaamaan, sateella en lähde!
Kivaa perjantaita, missä lienetkin. Minä taidan ehtiä vielä ihan pienille hätäisille päiväunille.

PeeÄäs:

Kukkuu kukkuu, pikkulanttu nukkuu kellarin pimeässä nurkassa.
Hiiri se tuli ja puraisi, pikkulanttu naurista potkaisi.
Nauris se parkas ja nurkkahan karkas,
porkkana paineli perässä.
Sipuli vain itkeä pillitti,
salaatti se tilliä lohdutti.
Kaali se suuttui ja punaiseksi muuttui,
punajuuri punoitti muuten vaan.
Retiisi ja kukkakaali kikatti,
salaatti vain yksinänsä mökötti.
Suut meni tukkoon kun avain kävi lukkoon,
tarhuri kurkisti ovesta.
Ollaan me ihan kiltisti, kasvikset yhdessä vakuutti.

Vee niinkuin valjashuolto

Himmelit levällään

Pihin ihmisen sielua närästää ja sappihapot pyrkivät kurkkuun huonosti huollettujen (ei ollenkaan huollettujen) nahkavarusteiden edessä. Eilisen vielä keräsin kiukkua, tänään oli pakko toimia. Retuutin Ponimiehen työvälineet tupaan, haalin kaikki löytämäni valjassaippuat ja öljyt, rätit, lumput ja ihmesienet ja sitten käskytin Nuorimmaisenkin hommiin.

Helppohan se on suitset purkaa... mutta kokoaminen vaatii ihan toisenlaisia öljyjä kärsivällisyyshermoa voitelemaan.

Ensin kuitenkin pestiin. Vesi harmaantui, mustui ja sitten se piti kirkastaa. Kolmannen kirkastuksen (veden vaihdon) jälkeen olin ensimmäistä kertaa tyytyväinen.. noh... nyökkäsin hyväksyvästi. Ainakin yritin.

Hevosesta lähtee kesän aikana hikeä melkoinen määrä ja kun se yhdistetään hienoon hiekkapölyyn ja muuhun tallipölyyn niin selvähän se on, että nahka ja kaikki ompeleet imevät kaiken moskan ja sotkun pintaansa. Tässä jynssätään suht uutta satulavyötä, Ponimiehen atleettiseen rintaan tarvittiin lyhyempi vyö *köhköh* mutta kyllä sekin oli jo likaa kerännyt.

Minulla on sellainen tapa ollut näiden hevosvehkeittenkin kanssa, että se mikä on rahalla ostettu, siitä pidetään huolta. Ja vaikka olisi ilmaiseksi saatu, siitäkin pidetään huolta. Puhdas ja huollettu varuste kestää pidempään, on turvallinen ja etenkin sen kuntoa pystyy seuraamaan säännöllisellä huollolla. Jos tällä ennakoinnilla estetään yksikin remelin katkeaminen kesken ratsastuksen, ollaan ehkä säästytty isommalta murheelta.

Isävainaa sanoi, että se on noloa jos kamppeet paskanjäykkänä katkeilevat, sietää vastuullisen antaa itselleen korvatillikka.

Kolmesti kirkastettu vesi, osa 2

Helppohan se on remelit irroitella toisistaan, mutta kokoaminen vaati jo ihan toisenlaiset öljyt. Jestas miten paljon valjasöljyä noihin suitsiinkin upposi. Imivät kuin sieni. Joskus aktiiviaikoinani osasin koota Herra Harmaan suitset vaikka silmät kiinni, niin tutuiksi ne vuosien aikana tulivat. Nyt piti miettiä moneen kertaan mikä remmi mihinkin solkeen tuli ja miten päin.

Kuolaimiakin pyörittelin tovin ja toisenkin ennenkuin sain ne mieleiseeni kulmaan. Näissä kun ei ole asennussuuntaa merkitty. Hevonen kyllä antaa välittömän palautteet jos helyt pukataan suuhun väärinpäin. 

Kokoamisessa meni vähintään yhtä pitkään kuin putsaamisessakin. Koirat ja kissat pyörivät tietysti jaloissa minkä ehtivät, Leffe yritti näpistää öljyrätit, kissat sorhasivat nahkaremeleitä ja Peetu kieri onnellisena selällään, ihan kuin valjassaippua olisi jotain nirvanaan saattelevaa ainetta. Ehkä ne tallikoiran geenit ovat russeleissa sisäänrakennettuina? Ken tietää mutta Barbie ei kerro.

Vee niinkuin varusteet

Lopussa (luojan kiitos) seisoo. Sain jopa jalustinhihnat paikoilleen, pari kertaa piti pysähtyä miettimään ja mallailemaan mitenkä päin ne soljet nyt pitää olla. Jalustimia ei laitettu kiinni koska jalustinkumit olivat hapertuneet ja ehkäpä nyt on syytä panostaa Nuorimmaisen turvallisuuteen hankkimalla kunnolliset turvajalustimet. Niistäkin olen ihan pihalla, hintahaitari on muutamasta kympistä moneen sataan. Täytyy piipahtaa paikallisella varusteella ja kysellä asiantuntijan neuvoa.

Se nyt on selvää, että en todellakaan maksa Swarowskikristalleista euroakaan, ilman pitää pärjätä. Mutta leveämpi otepinta pitää päkiän alle saada. Se, onko halpis yhtä pätevä kuin satasen kalliimpi jää myyjän perusteltavaksi.

Ponimies hyppää pystyyn ja korkealle ja siitä lähtee liito puomin yli. Silloin pitää kuskilla olla kunnon tuki jalalle. Ehkä sen hyppytekniikka vielä vähän hioutuu, mutta nyt eletään ronskien leiskautusten ikävaihetta ja kamat on oltava sitä myötä turvallisuutta edistävät.

Nätti

Puhdasta muutei kiillä vielä

Missä kiilto??

Huomenna haen varustekauppiaalta myös pikkuisen paremmat nahkaöljyt, tuo mitä meillä nyt on, on mitä ilmeisimmin jotain synteettistä. Minä haluan kiiltoa ja säihkettä!

Mitä tulee tähän suitsivyyhteen, siinä on varmasti paljon paljon säädettävää ja korjattavaa. Kyllä yritin, mutta pakko on tunnustaa, että osa remmeistä meni vähän arvauksella. Onneksi oli eri levyisiä remmejä ja solkia, niistä pystyi edes jotain päättelemään.

Tämä ykkösversio ei todellakaan tule olemaan se, joka lopulta on rubikin kuution oikea ratkaisu.

Yksi W-kirjainniitti otsapannasta oli kesän tiimellyksessä kadonnut, täytyy tilata valmistajalta uusi, uskon heillä olevan varaosia.

Lopputulokseen olen kuitenkin semityytyväinen. Ei ihan niin priimaa tullut kuin olisin toivonut, ehkäpä jo ensi kerralla homma sujuu luontevammin. Ja ensi kertaan ei todellakaan tule kulumaan kuukausia. Se on oltava ihan viikkorutiini, että kamat huolletaan paremmin, kerran kuussa puretaan ja kootaan.

Minut ja makuni tuntevat havaitsevat heti, että suitsissa EI ole palmikoituja nahkaohjia. Ne ovat kuulema liukkaat ja lipsuvat käsistä. Eivät kyllä lipsu, uskonkin, että suurin syy ohjien vaihtamiseen on ollut helpompi huollettavuus. 

No, minullakin on omat oikkuni ja pakkohan se on antaa Ponimiehen kuskin itse päättää minkälaisia ohjia mieluiten nyrkissään pitää. Väistyköön siis turhamaisuuteni ja antaa käytännöllisyyden voittaa. Edes tämän kerran. Tämä erä.

Vyyhti, versio 1

Pientä haastetta

Nippuhan se on tämäkin

Muilta osin tämä päivä on ollut räkäpäivä. Pikkuisen kuumettakin nousi, mutta sain rauhassa syrjäytyä vällyn alle ja levätä.

Aamulla tuli veretseisauttava puhelu, Citymarketista päivää. Selvisi, että eilisen kauppareissulla olin unohtanut korttikoteloni kassakaukaloon. Joku asiakas oli sen huomannut ja sitten oli meikäläistä kuulutettu ja perään juostu parkkipaikalle saakka. Niinpä oli pakko tänään lähteä uudelle kauppareissulle vaikka olo olikin hutera ja kehno. Infossa oli sattumalta sama ihminen jonka kassalla asioin eilen ja hän muisti tapaukseni hyvin.

Kun en muuta kiitokseksi keskinyt, laitoin kauppiaalle terveiset ylistävän palautteen muodossa. Sillä korttisetillä olisi joku kieropersaus tehnyt paljon harmia. 

Tämmöistä tänään. Esikoinen oli viihtynyt päivän Junibackenilla ja lähtevät kotimatkalle varhain torstaiaamuna. Turkuun saapuvat torstai-iltana, siitä bussilla halki Suomen ja perillä Karjalan kunnailla ovat joskus aamuvarhain perjantaina. Säätiedotus lupasi navakkaa tuulta läntisille merialueille joten kaikki elementit ikimuistoiselle öiselle bussimatkalle ovat valmiina. Väsynyt ja merisairas teinilauma on arvatenkin raskasta matkaseuraa. Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Huomenna on jo torstai, mukavaa huomista, missä lienetkin!

Ei niin! Hyvä me!

PeeÄäs:
Harvoin minä näitä tyrkytän, mutta silloin kun sen teen, teen sen ilolla. Kuuntele jos jaksat.
Vee niinkuin viikon täky:

Niila: Sorry

Tästä sen verran, että olen ihan vilpittömän iloinen kun tämä soi. Tunnetumpi mm. Saksassa kuin kotimaassa.