tiistai 12. toukokuuta 2015

Hämähäkki väärinpäin

Hämis (kuva netistä)

Pienyrittäjän työpöydän nurkassa on hurissut hautomakone viime perjantaista saakka. Laitoin sinne 10 maatiaiskanan munaa. Munia pitää kääntää kaksi kertaa päivässä, yritän pitää kääntöajan noin 12 tunnin välein.

Tänään oli ensimmäinen Suuri Päivä, itäneisyyden tarkistaminen läpivalaisulla. Eli vähän niinkuin ultraus. Tarvikkeina oli tehokas otsalamppu, se todellakin riittää. Netistä saa ostaa läpivalaisukynälamppuja, mutta kyllähän muukin tehokas valonlähde passaa.

Tähystyksen tulos: 9/10 oli itänyt. Kaikissä köllötti hämähäkki oikein- tai väärinpäin. Eli eivät meidän kukot mitään turhia tuhkamunia ole, hyvin on hommat hoidettu.

Yksi muna sai kylkeensä kysymysmerkin, katson sen vielä uudelleen ja jos mitään ei näy, nakkaan kompostiin.

Sukupuoltahan ei tiedä ennenkuin kuoriutunut räähkä joko munii tai kiekuu. Meillä on ollut näitä outoja lintuja niin paljon, että en enää sano kanaa kanaksi liian aikaisin.

Hassuintahan tässä on se, että samaan aikaan kanalassa yhdellä savolaiskanalla on allaan 3 itänyttä munaa, toisella 6. Että liki 20 piiperoa on tulollaan. Uhh, mihinkä minä kaikki ne kukot tungen?
On kuitenkin hyvä, että kananhautomiakin on tulossa, saan nämä konehaudotut ujutettua sinne sekaan. Täytyy vaan merkata jollain nilkkahilulla konepenskat erikseen.

Voi että, hauskaa kun noin hyvin lähtivät kasvuun!

Tässä vielä kanan kehityskaari kuvamuodossa:


Torpan rauhaan ei mitään erityistä kuulu. Töttis lähtee deittailemaan vasta heinäkuussa, sitten kun ollaan palattu Hispaaniasta. Ehkä parempi niin, on nimittäin seuraaville viikoille hulinaa ja töhinää kokolailla kiitettävästi.

Kissat jaksavat yllättää, päivittäin. Tai siis Felix, Oscarhan on kiltti ja hiljainen poika. Felix on se, joka istuu eteisessä ja tuijottaa jännittyneenä kengänkiillotuskonetta (kyllä, meillä on semmoinenkin). Se täppää koneen käyntiin tassulla ja katsoo kuinka kone hurisee ja pyörii. Ja taas. Ja taas. Ja taas.

Lisäksi se on oppinut, että tulee jännä ääni kun vessassa painaa huuhtelunappia. Aivan lumoutuneena se hönö istuu pytyn kannella ja kuuntelee kun alla kohisee. Tulemme varmasti hämmästymään seuraavan vesilaskun suuruutta.

Sää kääntyi sunnuntain paisteen jälkeen tylsäksi. Tuulee vinhasti ja välillä ripeksii vettä. Kasvihuoneprojekti ei ole edistynyt sunnuntain jälkeen, eihän tuolla myrskyssä heilu hullukaan saati kasvihuoneen pystyttäjät.

Oma kiesi sai tänään uuden rengassarjan alleen, kieltämättä oli kiva ajella kotiin ja pitokin on varmasti parempi nyt kun on tuoretta kumia alla.

Viikko etenee, kohta täytyy tehdä kakkutilaukset kesäkuun juhliin ja miettiä muutenkin juhlakuvioita. Jonkinlainen juhlakolttu pitäisi varmasti laittaa, pätkääkään ei kiinnosta sovituskopeissa äheltäminen koska se ei todellakaan ole vahvin lajini.  Onneksi koltulle on käyttöä peräti kahtena peräkkäisenä viikonloppuna, ei jää kertakäyttömekoksi.

Näillä mennään, palataan taas!
Kannusta Leijonat voittoon, missä lienetkin!!



14 kommenttia:

  1. Torpan touhut etenevät hienosti!
    Het kun Iso - J on saanut kasvihuoneen valmiiksi, niin lyöt sille käteen uuden ja entistä isomman kanalan piiirustukset saatesanoilla: tämmönen tarttettas - imiööditlisti :D

    Siiten ei muuta kuin brändiä rakentamaan ja mun mielestä joku Hirnakka's Hilarious Hen kuulostaisi hyvältä koska jotkut niistä teidän kanoista on aika erikoisen näköisiä (esim. se musta josta oli taannoin puhetta). Mitäs sanot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhei, hilarious hens. Tuo kokoonpano joka nyt kanalassa asustaa, ei oikeastaan ansaitse kanala -nimistä asuntoa. Meno on kuin kasinolla tai bordellissa (olen käynyt vain kasinossa).

      Kanalaprojekti on ihan oma hommansa, se vaatii myös päärakennuksena toimivan riihen korjausta ja se ei valitettavasti mahdu tämän vuoden työlistalle.

      Mutta sitten kun se tehdään, haluan paljon erilaisia häkkejä jotta saan pidettyä jonkun säädyllisen menon siellä ja rodut omillaan.

      Poista
    2. Eli sulla on suunnitteilla kunnon kanala?
      Mielestäni hyvä ajatus koska kanojen myötä on mulkerot ilmaisia ja sitten kun niiden tulo ehtyy niin aina on aikaa grillipartyille. Niin jotta kana on hyödyllinen eläin ja onhan se mukavaa kun tontilla on elämää.

      Poista
    3. Joo, viisi talvea on pärjätty ihan hyvin eikä yksikään kana ole paleltunut mutta tuo rotujen sekoittuminen ärsyttää. Siksi haluaisin kullekin rodulle omat osastot ja siksi pitää kanalaa fiksata.

      Yhtään omaa kanaa en ole ruuaksi valmistanut, pitäisi kyllä opetella kyniminen.

      Vaikea olisi kuvitella Torppaa ilman kanoja.

      Poista
  2. Wc:tä huuhteleva kissa on paras!! :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun vesilasku tulee, lähetän sen ja Felixin sinulle. Se on aina muutenkin sorhaamassa joka paikassa, etenkin siellä missä ei saa olla eikä sorhata.

      Poista
    2. Sori, mutta Felix tulee postipalautuksena takaisin, koska mies on niin allerginen kissoille, että sisäkissaa meille ei ikinä tule... Eikä ole vielä tallia, mihin laittaa tallikissa :D

      Poista
    3. Voi pöh. Tuolla se roisto taas lojuu ja punoo uusia juonia. Se on myös taitava ponnarivaras, osaa avata laatikon jossa Esikoinen omiaan säilöö.

      Poista
  3. Aikaansaava katti... täytyy olla rippunen älliäkin päässä. Eihän tuolle voi kuin nauraa :D

    Raivasin tänään kanatarhan pohjan ja esittelin ratkaisut Maestrolle. SE pitää saada vielä käyntiin, eihän tuo kaksinenkaan homma ole toteuttaa (vertaa vaikkapa kasvihuoneen pystytykseen...) Kesäkanalaksi esitin pientä traktorin piikeissä siirtyvää leikkimökin kokoista mökkänää. Se pitää vain tyhjätä ilmanaikaisesta romusta ja siirtää uuteen paikkaan sekä sisustaa orsilla ynnä pesillä.

    Toiveita sun aikatauluissa treffeille? Sulla on huomattavasti hektisempää kuin meillä.

    Huomiseksi on luvassa sadepäivä. Sellaiset on muuten tosi mukavaa viettää kasvihuoneessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Felixillä on kyllä kadehtittavan hämmästynyt ilme aina kun sen yllättää jostain tihutyöstä. Just semmoinen: se vaan jotenkin posahti, arvaa peljästyinkö? -ilme.

      Jätä ihmeessä sinne kanatarhan pohjalle kasveja, kanat rakastavat kuopimista ja hetkessä tarha on sen näköinen kuin sinne olisi ammuttu ankaraa tykkitulta, pitkään.

      Mökkänä kuullostaa hyvältä kesäkodilta. Pesiksi käyvät periaatteessa mitkä tahansa laatikot ja lootat, pääasia, että mahtuu heinää ja kana sisälle.

      Miltä teidän aikataulu näyttää esimerkiksi toukokuun kahtena viimeisenä viikonloppuna? Nuorimmainen tahtoisi mukaan, joten koulupäiviksi reissua ei oikein voi ajoittaa. Paitsi että perjantaina lähdetään täältä sinne ja lauantaina takaisin. Särkälle pitää ehtiä myös.

      Pitää vielä kysellä savonmuan kummeilta voisiko lauantai-iltana yövähtää heidän mökillään. Iisalmen kautta kuitenkin ajan joten eihän siitä Sotkamoon pitkä matka ole.

      Kunhan vaan saatte niille kanoille mökin ja aidatun tarhan, loput kerkeää sipistellä myöhemmin.

      Kauraa/vehnää/ohraa säkki tai pari ja ehkä jotain teollista rehua plus kalkkisäkki. Loput eväistä tullee kyökin ylijäämistä. Vesikupit tietty. Meillä on ulkotarhassa pesuvadit autonrenkaan sisällä mutta sontivat veden äkkiä likaiseksi, aamuun iltaan saa vaihtaa. Semmoinen maatalouskaupoissa myytävä kupumalli on hyvä. Nyt ostin yhden 5 litran pytyn ja se pysyy hyvin puhtaana kun laittaa jollekin korokkeelle (esim se autonrengas).

      Täälläkin sataa ja ei sada, tuulee ja ei tuule. Nyt pitää vielä lähteä yksi työjuttu hoitamaan.

      Poista
    2. Ahhh.. niille kanatarhan alta poistetuille autonrenkaille tuli siis käyttöä :D

      Toukokuun viimeinen viikonloppu on vallan tooosi bueno meidän puolesta, jos se teidän askelmerkkeihin passaa. Majoitus on alle yhden tähden, mutta murkinalla parsitaan. Tervetuloa molemmat. Yksi synerginen hyöty voisi olla risteyttää näitä meidän kuopuksia.... vertaistukeen. Vuorokausi on lyhyt aika siihen. Mutta soiteellanpas täsä josain välissä. Kumpikin voi tehdä vähän etukäteistyötä briiffauksen parissa.

      Särkällä käydään ja kasaan täältä tukipakettia kasvihuoneen viereiseen aurinkopenkkiin. Jee - tää on kivaa!

      Poista
    3. Pidetäänpäs tuota ajankohtaa sovittuna, toivottavasti ei tule mitään takapakkia. Perjantaina lähdetään heti kun koulukuviot on selvät.

      Kivaa luvassa!

      Poista
  4. Nemppa on hieronut Helatorstaita matkavarausten parissa, huhhuh! Kalenteri on vähintäänkin haasteellinen, jopa heinäkuussa jossa jo yhdet juhlat ja vuosittainen oopperavisiitti mutta sainpa sujautettua sinne viikon Marbellassa heti loman alkuun. Lennän sunnuntaina ja takaisin seuraavan lauantaina hyvin myöhäisellä yölennolla. Näin sain jopa vanhenevat mailit hyötykäyttöön ja pääsen tepsuttelemaan Avenidalle ja loikomaan Fuerten altaalle ja ehkä saamme järjestettyä jotakin yhteistä mukavaa sangria- tai cava-lasillisen äärellä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee! Kyllä me sitten marbellassa nähdään, meillä on paljon suunnitelmia lomalle mutta mennään kyllä ihan Let's go meiningillä -kohteeseen.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com