Äänet pääni sisällä

Puu surisee

Nonnih, minä tyttö sitten kuulen ääniä. Tänään seistä tönötin pitkän tovin pihalla ja kuuntelin, yritin ymmärtää mitä kuulin ja kuulenko omiani. Tulin siihen lopputulokseen, että ihan minä oikein kuulin, salava surisee. Tasainen hurina, kuin jokin iso suriseva kone olisi muuttanut salavaan.

Ihmisen pitää tietää miksi jokin asia tapahtuu. Niinpä yritin päätellä mikä ja miksi aiheuttaa surinan.

Se ei ollut heinäsirkkojen siritystä, se kuuluu vasta heinäkuussa ja kuuleminen loppuu aikanaan. "Minne katosivat heinäsirkat" kysyivät muinaiset Lapinlahden linnut josta tuli mieleen toinen ansiokas kappaleensa jonka nimi taisi olla Vihtaasi on kustu. No se siitä. Olisiko käynyt niin? Hulluksi on tullut Hirnakka.

Ei se surina tullut heinäsirkoista, ei Lapinlahden linnuista eikä muistakaan siivekkäistä. Vappupilli tosin kiljui kurkku oikosenaan, mutta sekin korviavihlova rääkynä jäi tasaisen humisevan surinan alle. Erittäin epätodellinen olo. Sitten minä näin pörriäisen. Ja toisen. Ja monta. En tiedä olivatko ampiaisia vai mehiläisiä. Kävi mielessä, että joltakulta naapurilta on tarhamehiläisyhdyskunta karkuteillä mutta sellaista mustaa pörisevää pilveä ei näkynyt. Vain runsain mitoin niitä amppareita tai mitä lie pimppareita ovatkaan.

Ette arvaa kuinka helpotti kun sain äänille jonkin selityksen. Todella harvinaisen voimakas ääni, niitä oli paljon. Onneksi en nähnyt kaikkia, sillä sanotaanko nyt nätisti, en oikein välittäisi olla ampiaisten mielenkiinnon kohteena enkä edes tietää, mikäli niitä parveilee muutaman metrin päässä satoja ja tuhansia yksilöitä. Hrrr... Siirryin sisätiloihin.

Hetken sain tehdä koneella juttuja kun kuulin linnun piipitystä. Jumalauta! Lintu, talossa. Tietää harmia. Sulkia, sontaa, sotkua ja häiriintyneinä riehuvia nuorisorikoll... kissoja.

Muna piippaa

Voin hyvin kuvitella kuinka näytin tarhapöllöltä, pää kääntyili suuntaan ja toiseen, pälyilin, kurkin ikkunasta, kuuntelin uuninhormia... ei mitään. Nada. Ja sitten taas, piip-piip-piip, selkeä linnun ääni.

Hautomakone työpöytäni kulmalla on herännyt eloon! Sieltä löytyi piippaava muna ja sen kuoressa on särö. Poikasten pitäisi kuoriutua vasta perjantaina, mutta mitä ilmeisimmin joukkoon on joutunut muna joka on ollut hautovan kanan alla päivän tai pari ennenkuin olen sen hoksannut poistaa. Ja se alkaa nyt olla valmista tavaraa ilmiintymään tipuna maailmaan.

Noissa hautomakoneissa on tasainen lämpötila. Kosteutta tuossa mopomallissa säädellään manuaalisesti, pikkuisella kermanekalla lorautan keskellä olevan pyörylän toiseen osaan vettä.  Samoin munia pitää kääntää kahdesti päivässä. Hienommissa malleissa kone vatkaa munia automaattisesti. 

Voi hyvänen aika sentään, äänet tekevät ihmisen päivästä jännittävän.

Aamulla meillä saattaa olla eka konetipu. En minä sitä tuolta oikein tohdi poiskaan ottaa, mutta voisihan sen yrittää livauttaa tallissa asuvien kiuruveteläismammojen tipujen sekaan, siellä on viisi tipua, kolme munaa jäi suutariksi ja päätyi kompostiin. Perjantaina kun on varsinainen kuoriutumispäivä, tulee hyvällä tuurilla kahdeksan tipittäjää. Niille on varattu alkuajoiksi kissaturvallinen puulaatikko, muinainen kissankuljetuskoppa jossa on läpinäkyvä kansi, erinomainen tupatipula.

Ämpäri potpottaa

Enpä sitten enää jaksanut ällistyä tai reagoida kun totesin kanalakeikalla ämpärin potpottavan, Kochinkukko siinä rouvansa kanssa tekee ruokatoimituksen vastaanottotarkastusta.

Päivä oli kaunis ja aurinkoinen, niin kuuma, että piti ihan takki heittää. Jäätelöäkin teki mieli eli ihan kevätkesän huippupäivä säätilan puolesta. Toukokuu on muutenkin yksi parhaista kuukausista. Kaikki on niin uutta, vihreässä on satoja sävyjä ja kukkien ylenpalttinen räikeys tuntuu vain piristävältä.  Mitä kirjavampi sitä parempi, pitkän harmaanruskean ja valkean kauden jälkeen vihreys, kirkkaus ja värit ovat tervetulleita.

Iso-J lähti vaihteeksi reissun päälle, me lähdetään sitten Nuorimmaisen kanssa perjantaina matkalle pohjoiseen.

Sitä ennen on paljon tehtävää, yksi mukavimmista on piipahdus parissa konditoriassa tutustumassa juhlakakkuvalikoimiin. Sen verran pidetään perinteistä kiinni, että juhlapöydästä löytyvät karjalanpiirakoiden ja munavoin lisäksi voileipäkakut, kermakakku ja muutama suolainen piirakka. Lisäksi juustokakkuja, moussekakku ja mitä nyt vielä keksitäänkin, Nuorimmaisen kotileipomo loihtii varmasti jotain pikkumakeaa, ehkä raparpericupcake -törsäkkeitä tai jotain, saa nähdä. 

Huomenna on Esikoinen taksvärkkipäivän merkeissä kotona eli pesemme tuvan ikkunat, verhot ja kaikki kaakelit ja muut seinäpinnat joita harvemmin tulee puunattua. Tuvan lehtikori on syytä käydä läpi, siellä on kerrostumina kaikkea viime joulun reseptileikkeistä vanhoihin Hesarin kuukausiliitteisiin. Puolivuotistyhjennyksen paikka.

Nyt vielä pieni pihakierros, sitten siirryn kuuntelemaan minkälaisia ääniä Nukku-Matti tänä iltana päästelee vai kolkkaako kerralla. Käki muuten on kukkunut varsin uutterasti, satakieltä ei ole kuulunut ja mustarastaskin luikuttaa jossain muualla. Yksi kyyhky hönkii surkeasti, nuo ovat niitä iltayön rentouttavia ääniä joita ihan ilokseen kuuntelee.

Pysy kuulolla, missä lienetkin!

Mummon väriläiskiä ja länttejä

Kevään räikeät värit