perjantai 26. joulukuuta 2014

Tapaninpäivä


Tapaninpäivän hevosajelut suoritettiin ratsain. Pehmoisessa hangessa oli kiva tarpoa ja Ihmepoika kokeili myös ilopomppuja. Kuski suistui kahdesti, ensin voltilla kaulan yli ja toisen kerran freestylelennolla. Töttis tepsutti tohkeissaan mutta pysyi nahkoissaan. 

Selkeästi tämä erittäin harvakseltaan tapahtuva liikunta ei riitä hevosille. 

Noh, kukaan ei vahingoittunut ja henkiset kolhut unohtuvat aikanaan.

Hauskaa Tapaninpäivää, missä lienetkin. 


PeeÄääs:
Ihmepojalta lähti possukäytöksen vuoksi blingipanta suitsista pois, tilalla ihan vakiowahlsteni. Siihen voi ehkä asentaa sen sinisen hälytysläikkävalon. Jätkällä on aina tilanne päällä...

8 kommenttia:

  1. Minäkin suoritin tapaninpäivän ajelun ratsastuksen muodossa. Siitä selvittiin, mutta sen jälkeen kaaduin hevosta taluttaessani, kun oli lumen alla jäinen lätäkkö. Vetäisin selälleni, onneksi oli testivoittajakypärä päässä ;) Mutta lääkärireissu siitä tuli silti ja nyt kirjoitan yhdeksänsormijärjestelmällä. Niin paljon sattui sormeen, etten edes ponin varusteita riisunut itse. Tuli nätisti nivelnesteet pihalle ja sormi on pallo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi hirvistys :(
      Saitko kunnon särkkärit? Pikaista paranemista.

      Poista
    2. Mää mitään särkkäreitä saanu, lääkäritäti kysyi onko kotona särkylääkkeitä ja vihjatakseni kunnon lääkkeiden tarpeista sanoin, että on nelisatasta buranaa (vink vink määrää tehokkammpaa), mutta eipä tuo määrännyt! Mokoma... Mutta toisaalta, eipä tuo sormi tänään enää itsekseen ollessaan ole juuri kipuillut, kunhan ei vain osu mihinkään.

      Poista
    3. Ihme pihtari lääkäriksi :(
      Hae nyt se spraymagnesium niskavaivaan.

      Poista
  2. Minun tapanihevostelut jäivät ikävä kyllä kaverin ähkyhevosen hoitoon. Onneksi pahin oli takana ja vesi sekä heinä maistuivat jo. Ja takapää tulosti onnekkaasti. Voi että ihminen voi olla onnellinen toisen paskasta :D Kesällinen varsa oli joutunut omaan karsinaan, mutta nuori orivintiö oli ottanut asian sangen lungisti. Lupasin viedä omat vanhat issikkakoon loimet nuoren varsan katteeksi. Kauppaan kuuluu kuulemma loimeen totutuskin, eli haastetta pukkaa...

    Nyt on Joulun vieraat kestitty, loppu on pelkkaa lomailua. Huomenna hoidan yhden hätätapauksen, joten vähän pitää ammattiakin harjoittaa. Johan sitä tulikin lomailtua ja apua kiivaasti tarvivia vain pitää auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ummetus on ikävä asia ja hevosella jopa kuolemaksi. Onneksi suolitukos aukeni ja tilanne päättyi onnellisesti.

      Jotenkin olen ihan tosi iloinen että joulun pakolliset kuviot on takana, nyt voi lomailla.

      Poista
  3. Kiitos kuvista - näillä on varsin piristävä vaikutus!
    (ja hillitten itteni enemmiltä uteluilta ;D )

    Niin, ja hyvää Tapanin päivän yötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä :D
      Se oli tuo ruipelo jota norjalainen tykki lennätti, minun bärsseni oli tanakasti suomitamman satulassa.
      Mutta on mulla taas vamma, vasen käsi paloi pari kertaa uunin suuaukossa... Että se tapaturmalaskuri nollattiin taas.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com