Toinen adventti

Koska kameran kortti on täynnä purkamatonta tavaraa, jatkan näillä puhelinräpsyillä. Kuvassa kaksi kynttilää.

Pienoinen paniikki nostaa jo päätään, mutta tulee se joulu yllättäen kuitenkin vaikka miten jo lokakuussa valmistelut aloittaisin. Paitsi en aloita. 

Kukaan ei meillä ole toistaiseksi nälkään kuollut sen enempää jouluna kuin muinakaan juhlapyhinä. 

Siispä otan vielä rennosti ja mallia Peetun ja Oscarin rentoudesta. 

Hiljaa mieltäni jäytänyt huono omatunto Ihmepojan talentin hukkaamisesta taitaa nyt saada helpotusta. Tai ratkaisun avaimet on ehkä paikallistettu. On se vaan niin mahtava, että Ponilla on vankka ihailijakerho ja eräs on ilmaissut halunsa jatkaa ponin kanssa siitä mihin syksyllä jäätiin. Ratsuttajan raskaudentila on siinä vaiheessa, ettei liitoliikehdintää ole syytä harjoittaa hevosella eikä ilman. Mutta saman tallin luottoihminen voi hyvin eikä ole yllätysvauvojakaan kuulema tilauksessa. 

Ongelma on taas kerran siinä, löytyykö Töttikselle tänne kotiin kaveri. Otan huomenna yhteyden Heidiin ja esitän kysymyksen. Varaudu ja mieti vastausta ;-)

Päivän aktiviteetteihin kuului agilitytreenit, Peetu sähläsi, minä kuvasin. Parin tunnin jälkeen sormet olivat tunnottomaksi jäätyneet mutta Peetun pölhöenergia suuntautui vihdoin tekemiseen ja hyvän radan tekikin. Ja se rata oli vaikea, nopean koiran ohjaaja sai tehdä hiki otsalla hommia käskyttääkseen oikeaan aikaan. 

Kameran kortille tallentui lähinnä tarkkoja otoksia puomeista joiden yli suhahti jokin valkea suhru, joissakin kuvissa saattaa valkoisesta suhrusta erottaa kirsun, silmät tai persauksen. Harvassa ovat ne otokset joissa suhru on tunnistettavissa russeliksi. 

Elämä on näemmä yhtä opettelua.

Kohti uutta viikkoa, hyvällä asenteella, missä lienetkin!