Haakka, kaakana

Siellä se liitelöö, kiekoo mennessään ja tekee upeita immelmanneja ja muita kuvioliidännän temppuja. Parhaimmillaan noita on liitänyt Torpan ilmatilassa viisi. Se on Haakka. Se on kaakana.

Torpan Haukka on kanssa kaakana kotoa. Täällä espoolaisuuden turvallisessa ytimessä. Kohtuullisen helposti pystyisin näkemään minkävärisessä kylpykauhtanassa naapuri tepastelee omassa talossaan mutta enpä taida vaivautua. Rauha kullekin.

Eilen ehdittiin kolmen minuutin myöhästyksellä lakitusseremonioihin. Oltaisiin oltu ajoissa, mutta ajoin yhden ympyrän väärin ja aikaa tuhrautui turhaan selvitellessä oikeaa reittiä.

Kolmekymmentä kirkasotsaista isänmaan toivoa sai painaa IB -lyyralla komistetut valkolakit päähänsä. Kyllä se on semmoinen tilanne jossa silmähikeä kertyy pienellä paineella silmänurkkiin ja kun Gaudeamus igitur kajahtaa, meinaa sydän pakahtua rintaan. Ei ollut eilinen poikkeus. Niin nuoria, niin täynnä mahdollisuuksia. Niin paljon itseluottamusta ja niin paljon toivoa.

Olkoon onni myötäinen ihan jokaisella lakkinsa eilen saaneella.

Tänään juhlittiin lisää. Lämminhenkiset perhejuhlat, komeana loistanut ylioppilas, säteilevä äiti, isovanhemmat, sisaret, veljet, serkut ja muu suku. Perhettä ja sukua viime kuukaudet seurannut suuri suru väistyi hetkeksi ja oli kuplivan ilon ja naurun aika.

Silti, kaikkien katseissa oli hetkittäin nähtävissä haikeutta. Kameran takaa näkee paljon. Joskus enemmän kuin jaksaisi katsoa, syvemmälle kuin olisi tarpeen kajota, yksityisyyteen.

Tehtiin Nuorimmaisen kanssa tänään pikapisto tuttuun kauppakeskukseen juhlien jälkeen. Länsimetronperhana oli tukkinut entiset tutut reitit ja kallista aikaa tärvääntyi uusien reittien hakuun. Saatiin mitä tarvittiin ja vielä vähän löytöjäkin.

Ilta on mennyt kuvasatoa peratessa, hyvin on syöty ja nyt alkaisi pitkä päivä vaatia vaaka-asentoa.

Huomenna lähdemme kurvailemaan takaisin kotiin. Siellä on miehissä värkätty saunaa. Homma on edistynyt, mutta saunomaan ei vielä pääse.

Nyt jo kerron, että yöllä ei tule syyskuun kilpisoturin esittelyä. Se ilmestyy sitten, kun pääsen kotona kääntämään uuden lehden. Se on sitten syyskuu. En totisesti anna syyskuun lyödä minua mattoon, minä perhana vielä sen selätän. Kovaa treeniä luvassa...

Mukavaa lauantai-iltaa, missä lienetkin. Kaakana?

Ketterästi, sairastuvalta

Peetusta aloitetaan. Poika otti osumaa ilmeisesti kissan tarjoilemasta viispiikkisestä, silmäluomi lurpotti, sitten se turposi ja sitten se pahka puhkesi.

Tuttua hommaa tuo paiseiden puhkonta joten en paljoa hätkähtänyt. Pienestä terrieristä möhnää tulee vähemmän kuin hevosesta.

Muistoksi näyttää jäävän arpi silmäkulmaan. Peetu on näiden maitolaiturikulmien kingi, arpinaama.

Esikoinen potee ties monetta päivää koulunaloittajaisallergiaa. Tai on siinä nyt sen verran kuumetta ja syvältä lähtevää yskää, että on saanut lojua kotona tämän päivän, eilen tuli kotiin puolilta päivin.

Ikävä homma, että nämä koulupöpöt nyt tälleen iskevät, voimalla päälle. Turha kai mainita, että Nuorimmaisella on ääni käheänä ja kurkussa takiaisia. Eihän tästä enää puutu kuin ensimmäinen täitiedote.

Itse opin kautta perskankkujeni tietämään mitä ovat supersarjat, triplana. Ne jotka eivät tiedä, voivat poiketa lähimmällä kuntosalilla kyselemässä ja kokeilla vaikka itse. Kaikenlaisia variaatioita sitä löytyykin, nimittäin tuhat ja yksi tapaa kyykätä ja tehdä ns. kohdennettua kovennettua berberiosastolle. Eilen olin sen verran väsähtänyt, että tarvitsin päivänokoset, tänään olin vielä vähän jäykempi ja huomenna en todennäköisesti omin jaloin kävele.

Paitsi että on pikkuinen pakko kävellä. Ja ajaa autoa. Ja tehdä jotain siivoamista muistuttavia pakkoliikkeitä.

Niistä päivänokosista sen verran, että yksin ei tarvitse uinailla. Muuten ihan kivoja unikavereita mutta koiranpierunkärtsä on ihmisälyn tuolta puolen. Erityisesti kainalooni imeytynyt Nasse  on vanhemmiten heittäytynyt vallan estottomaksi ja päräyttää fanfaarinsa aina kun siltä tuntuu.

Kanalan väki on ihan vallatonta. Kiuruveteläiset kanaset eivät oikein tykkää uudesta kukosta vaikka samaa heimoa onkin. Haikailevat vanhan isäntänsä perään ja lentää liihottavat kuolemaa ja aitoja halveksuen pitkin pihoja. Tänään yksi hurja hyppelehti trampoliinilla.

Näitä kanalan uudelleenjärjestelyjä on kuitenkin pakko tehdä sillä kukot stressaavat talvikauden aikana ja ovat toistensa kurkussa kiinni jos suinkin mahdollista.

Helpompi oli koplata kiuruveteläiset kanaset toiseen laumaan. Ja tuo ylijäämäkukko päätyy valitettavasti pölkylle.

Tämän ihastuttavan kuvan haluan ehdottomasti vielä jakaa kanssanne. Sain syntymäpäiväkortin, Seijalta. Joka tämänpäiväisen tiedon mukaan lilluu jossain välimeren sinisillä aalloilla, tänään Mallorcalla, huomenna jossain muualla.

Nauti ystäväni lämpimistä aurinkoisista päivistä, vielä sinä saat loskassa ja räntäsateessa tarpoa.

Iso-J on tehnyt pitkän päivän pääkaupunkiseudulla. Huomenna  pakkaavat isänsä kanssa peräkärryllisen tavaraa mukaan ja huristelevat uudet saunanlauteet kyydissä torpalle. Ovat kuulema argentiinalaista lämpökäsiteltyä oksatonta haapaa. Tähän perään minuutin kunnioittava hiljaisuus.
Minä lupasin makaronilaatikkoa laudemestarille.

Perjantaiaamuna torpan naisväki karauttaa samaa kutostietä etelään. Tämä reissu vaikuttaa nyt niin aikataulutetulta, että tuskin ehdin kylkeä kääntämään kun on jo aika nousta ja rientää uusiin kinkereihin.

Tulen sitten syksymmällä kaverikierrokselle. Tehdäänkö megatreffit Olympiastadionille syyskuussa?

Nyt on pakko hinata raihnas kroppa omaan petiin ja toivoa, että aamulla on armo uus. Ainakin uusi treeni on huomenna(kin). Tehdään sekin nyt samaan syssyyn pois, yritän sitten loppuviikon siellä etelässä tehdä vaikka lenkkeilyä jos aikataulut antavat vapaata.

Nyt hyvää yötä ja hellurei.

Varjele veljeksiä tältä kohtalolta...

PeeÄääs:
pitää vielä erikseen mainita, säiden puolesta on ollut säkenoivän upeaa. Aurinkoa, lämpöä ja ihanaa!
Sain pestyksi kaikki lampaantaljat, vällyt ja villat. Enää kaksi hevosten sadenuttua odottaa pesua.

Toinen PeeÄäs:
minä olen nyt vihdoin löytänyt Spotify -palvelun ilot. Premiumasiakkaat saavat nauttia musansa mainoksetta ja kyllä sieltä löytyy treenimusat joka jampalle ja joka jumpalle kunhan vain oppii käyttämään hakuja. Tämä toi tänään virtaa:

Gym Class Heroes: The Fighter ft. Ryan Tedder

Elokuinen sunnuntai

Kuva napattu JRT -FB-yhteisön sivulta

Eiliset Peetun ilma-akrobatiatemput vaativat näemmä veronsa ja piski rojotti varsin tyytyväisenä soffalla. Nyt sillä kelmillä on uusi väijypaikka, takaeteisen (Se Remonttikohde) istuinpenkeillä on hyvä ja tukeva alusta vahdata takapihan tapahtumia ja kommentoida niitä russelimaiseen, hetkittäin hieman suulaaseen tyyliin. Peetu ei räkytä tyhjän takia, asiasta sanoo ja huomauttaa myös jos kissojen raksukuppi on hälytysrajan alapuolella.

Peetu on vähän niinkuin Sörsselson, wannabe handyman, jokapaikan höylä. Avustaa mielellään (vaikka ei pyydettäisikään) saunan koolinkien laitossa ja työntää muutenkin nokkansa jokaiseen koloon.

Sörsselsonhan yritti taannoin jopa näpistää aidankorjaajan vasaran ja ruuvinvääntimen, mutta jäi kiinni ns. housut kintuissa, koska korjaajan työliivi oli vankkaa tekoa ja kesti ponin hampaiden nykäisyt.

Tänään Sörsselson heittäytyi sangen simppeliksi. Vastapäivään esitti nättiä ravia ja kauniita siirtymisiä. Myötäpäivään mikään ei toiminut. Ei niin mikään. Puoli kierrosta ravissa meni hyvin ja sitten pitikin yrittää poistua näyttämöltä. Encore -aplodien toivossa?

Minä pystyin onneksi ennakoimaan tulevat tilanteet ja sain ponin pysymään suunnilleen siellä missä pitikin. Harmi vain, että juoksutusliina otti välillä vähän turhaa kireyttä ryntäilyn takia ja sehän tuntuu ponilla suussa. Ja mikä suussa sattuu, se aivosolussa muistetaan.

Onneksi saatiin lopettaa kohtuullisen nättiin hölkkäraviin ja pariin hienoon pysähdykseen. Huomenna on pakko ottaa kertausharjoituksia. Satulaa on turha selkään laittaa, ensin pitää toimia sovitun mukaisesti maasta käsin.

Tänään on saatu paljon aikaan vaikka välillä teki mieli kaataa pullollinen yskänlääkettä (viskiä) kurkkuun ja rojahtaa sohvaan. Siellä (kurkussa) nimittäin asusti äkäinen takiainen. Onneksi se hävisi jonnekin. Mäjähti varmaan riihen seinään, kun karjaisin kunnolla komentoa röyhkeille harakoille. Ne pirut ovat kesän aikana kutsuneet serkkunsakin meille asumaan ja mellastavat kanatarhassa kuin ... ööh... kotonaan? Se tuli nyt kuitenkin harakalle lähtö. Jos ei haukka heitä huoli, hengen vie nuoli. Jousipyssyt esille ja väijyyn.

Saunapaneelit on hölvätty pikkuväen toimesta (Äitikulta & Nuorimmainen) ja ne ovat todella nätin väriset nyt. Mustakin voi olla nätti. Voi se. Eikä kyse ole mistään pikkusievästä söpöstelystä vaan sangen jylhän värisestä helmiäiseen taittuvasta hiilenmustasta.

Mikäli sävellykseni nuotit osuvat kohdilleen, saunasta tulee tunnelmallinen. Ja se on saunalta paljon se. Paitsi savusaunalta joka on elämys itsessään. Aina.

Viimeisetkin tallin metalliosat (hankittiin vähän lisää rautaa karsinoiden rakenteiden suojaksi) on maalattu ja niitä pääsee asentelemaan heti kun seuraava vapaa hetki löytyy. Handyponylla ottaa kohta hampaaseenkin.

Muutenhan talli on lakaisua vaille valmis uuteen sisäruokintakauteen.

Tällä asenteella kohti maanantaita ja uutta viikkoa, slap ass for motivation!

Alkava viikko pitää sisällään runsaasti ajettavia kilometrejä, viikonlopun lakkiaisjuhlat Vantaalla ja kaikenlaista muutakin värkkäilyä.

Yhteistä perheen keskistä aikaa ei tulevalta viikolta liiemmin löydy joten täytyy yrittää panostaa niihin vähiin mitä irti saadaan.

Nyt mennään tälleen, sata lasissa.
Palataan jahka ehditään. Hilpeää maantaita, missä lienetkin!

Hiittäkö sä siinä hosut, valmiissa maailmassa ?!?

Lepakkoluolan lauantai

Elokuutamo, komia ja keltainen se on. Ja älyttömän hieno.
Perjantaina turattiin siellä sun täällä ja päivä vähän karkasi jonnekin puolivalmiin ja täyden välille. Illalla  nuttu oli ns. kuiviinrutistettu joten hiippailin vähin äänin yöpuulle.

Kävin minä Nuorimmaisen kanssa fillarilenkillä, se tuttu tanssilavan lenkki, n. 11 km polkaistiin. Minä jäin jälkeen kun kunto on vielä vähän lomalla.

Esikoinen ja Iso-J kokosivat jotain pahuksen pöytäsirkkeliä ja Esikoinen taisi ansioitua hommassa erityisen hyvin. Näppäräsorminen ja tarkkasilmäinen nippelinasentaja pääsee jatkossakin koneiden asennushommiin.

Tänään mentiinkin ns. sata lasissa koko lössi.

Torpanmäen pienimmät valtasivat Lepakkoluolan, sen missä normaalisti säilötään autot ja muut moottoroidut ja moottorittomat menopelit, potkukelkasta lähtien. Potkukelkka oikeassa reunassa, ruohonleikkurin yläpuolella kesäteloillaan. On tuolla hevosiakin pesty.

Sinistä soppaa saunapaneeleille. Pikkuisen oli usko koetuksella, kun minulle kirkkain silmin ja vilpittömin mielin vannottiin, että tuosta mustikkasopasta tulee kyllä hiilenmusta hennon helmiäinen pinta saunan paneelipuille.

Ensimmäisen hölväyksen jälkeen tulos on vaatimaton. Mutta tuo olikin laimeammalla litkulla vetäisty pohja. Aamulla Pätkien tiimi hölvää toisen kerroksen ja sen pitäisi sitten tummua lähelle oikeaa sävyä.
Eikä toisella kierroksella enää lantrata vaan vedetään raakana.

Tässäkin asiassa vanha kunnon seeing is believing -sanonta pitää kutinsa.
Enkä minä lähde keskeneräistä työmaata ohjeistamaan. Väri oli kyllä illan aikana synkentynyt oikein lupaavasti joten on tässä vielä toivoa, paljonkin.

Ainakin saunajakkaroista tuli kerralla komian mustat, tismalleen oikea sävy. Eli upea. Just niinkuin pitääkin ja just niinkuin sieluni silmin saunan näen.

Peetupoloinen heräsi aamulla silmät killissä kuin Tähkän Laurilla, sillä syyskuun kyyllä.
Nukku-Matti taisi nakata kelpo kokkareen unihiekkaa Peetuun päin sillä oikea silmä oli aivan killellään, luomi turvoksissa. Silmä itsessään näytti ihan ehjältä ja valkea osa oli ihan terveen vaalea.

Päivän mittaan turvotus luomessa laski ja meno senkus kiihtyi. On se kyllä varsinainen pingispallo koiraksi. Käsittämättömiä pomppuja, kiepsahduksia ja voltteja ilmassa, maassa ja puolivälissä.

Koska minua väsyttää pelkästään tuon riehumisen katsominen, tyrkkään lopuksi jokusen kuvan ja hiihtelen itse petiin. Siivosin Torpan sisätiloissa sangen ansiokkaasti ja pesin neljä ... viisi koneellista pyykkiä. Sitä oli vähän kertynyt, koska pihan pyykkiteline sai Äitikullan toimesta uuden maalipinnan ja vanhat virttyneet narut nakattiin pois. Tänään asensimme uudet narut ja ne ovat nyt niin sinkeällä, että soi.

Saimme kahviseuraakin omenanpoimintareissulle piipahtaneilta ystäviltä. Nyt Iso-J istuu saunassa serkkunsa kanssa ja minä voin hyvinsyöneenä ja hyvinsaunoneena uppotua vällyihin.

Kiva päivä ja paljon hommia tehty. Ratsastamaan ei ehditty mutta se on huomisen agendassa heti puolen päivän jälkeen. Iltapäivällä olisi kiiruhdettava Peetun treeneihin ja itse luikahdan salille.

Mukavaa illan jatkoa, missä lienetkin. Älä kokeile näitä Peetun temppuja, saattaa äkkinäistä sattua leukaan.

PeeÄäs:

"On se kyllä ihan pitelemätön tuo Peetu"

Kaupunkilaisen valkosipulit

Siinä se pötköttää. Hetkeä aiemmin mullasta nostettu valkosipulisato vuosimallia 2013.
Ihan itse ensilumen satamisen jälkeen kolasin pellon paljaaksi, kuokin vaon, levitin hevosenlannat ja kuuntelin lenkkeilevien kyläläisten säälin sekaista hihitystä istukaskynsiä penkkeihin taputellessani.

Vaan sepä parhaiten nauraa jolla komeimmat valkosipulit!

Toveri Titalle olen paljosta velkaa. Ilman neuvojasi sato olisi yhtä surkea ja vähäpätöinen kuin aiempina vuosinakin. Nyt tein kaiken pilkuntarkasti, kannoin kesällä ruohonleikkurin silppua katteeksi, katkoin kauniit kurjenkaulat ja vahtasin naattien kellastumista.

Tänään oli sitten se aamu, jolloin Suuri Hetkeni koitti.

Esipesun jälkeen möllykät näyttivät tältä. Pulskia ja pontevia. Suurimmassa osassa kynnet sievästi supussa. Ne jotka harottavat auki, pääsevät talvehtimaan ulos kasvimaalle, muut päätyvät patoihin ja pannuihin. Lienenkö aiemmin maininnut, että kahvi on suunnilleen ainoa ravinto johon en laita valkosipulia? Valitettavan harvoin kaupoista saa kotimaista saati lähituotantoa. Kiinastahan ne valkosipulit näille selkosille rahdataan. Vaan nytpä olen tanakasti omavaraisuuden liepeessä kiinni tässäkin asiassa.

Pomot saapuivat työpaikalle. Peetu teki kaikkensa saadakseen edes yhden multaisen murikan näpistettyä. Sain olla tarkkana ja nopeana.

Peetulla on tuommoinen pidempi (8 m) solmio, sillä pikkujätkän itsehillintä ei vielä yllä tontin rajojen kunnioittamiseen.

Peeturukka tekee päivittäin säälittäviä benjijuoksujaan kohti kylätiellä hölköttäviä juoksijoita ja muita norkoilijoita.

No niin, sitten takaisin sadonkorjuuhommiin.

Juuret leikottu ja varret pätkitty määrämittaan. Kilon (vajaan, sillä söin osan) minä syksyllä istutin ja käsivaralla arvioituna tuossa on kolmisen kiloa valkosipulia, ehkä enemmänkin. Punnitan tarkemman lukeman sitten kun ovat kuivia.

Viimeisen huuhtelun ja liikojen kuorien poisriivinnän jälkeen tämä jäi jäljelle. Yhtään en heittänyt pois sillä aivan priimaa tavaraa koko satsi. Voi varjele miten veti suupieliä hymyyn tämmöinen aarre.

Mihinkäs nämä kuivumaan? Pitäisi olla kätevä valoisa, ilmava, katettu paikka. Ei voi virittää massavia kuivuritelineitä eikä jättää ihan maahankaan sanomalehdille pyörimään, ne pyörivät äkkiä Peetun toimesta pois ja jäävät sille tielleen.

Ja näin, kaupunkilainen kehittelee oman innovatiivisen ja kompaktin valkosipulin kuivaustelineen. Vie vähän tilaa, on helposti siirreltävissä ja muutenkin kuin tähän tarkoitukseen suunniteltu:

Hopsansaa, katsos kynsilaukkaa! Rämä vanha juureskori joutaa hyvin pariksi viikoksi tähän virkaan. Lajittelin satoni samalla syötäviin ja istukkaisiin. Panen istukkaiksi nuo vasemman reunan harakynnet, oikealla ovat syötävät ja säilytettävät muotovaliot.

Ei noilla vielä talvea pärjätä mutta ainakin pitkälle syksyyn. Saattaahan se olla niinkin, että maku on niin stydi, että vähempiin riittää tuomaan keitoksiin makua ja aromia. Sen tietää vasta kun pääsee maistelemaan.

Voi kun minä olen iloinen, tästä tuli Min Stora Dag.

Nyt on syytä rapsutella kynnenaluset puhtaiksi ja kiitää kaupunkiin. Iso-J lähti 05:30 kohti Kotkaa ja Haminaa, tulee illalla kotiin. Tekee tuommoisia kevyitä päiväreissuja... hullu se on.

Näihin kuviin ja tunnelmiin! *löyhyttää vienoa valkosipulin tuoksua*

Nyt riittää sairastaminen!

Sinne jäi Peetu tuoliin ihmettelemään kun tänään heitin treenikassin olalle ja kurvailin Esikoisen koulun kautta salille. Kieltämättä oli pikkuisen 'nilkka suorana' ajoa, malttamaton mieli kun ei olisi malttanut odottaa enää yhtään.

Voi hyvä ihme, että mulla oli hyvä fiilis kun kapusin pitkästä aikaa crossarin kyytiin ja ryhdyin lämmittelemään lihaksia. Ne heräilivät hyvin hitaasti kesäsiestaltaan. Jota suoraan sanoen, on kestänyt laittoman kauan.

Ihan tein varovaisen ja tunnustelevan treenin, tänään oli jalka-persausosaston vuoro. Eli yhtään ei otsasuoni pullottanut, eikä tärykalvo kerännyt painetta, niin köykäisillä painoilla tein.
Enhän minäkään nyt niin paukapää ole, että tietentahtoen lähden terveyttäni lääkekuurin aikana härkkimään.

Mutta korvatulehduksesta viis. Minun korvienvälykseni kaipasi tätä treeniä enemmän kuin välikorva (sisäkorva?) lepoa. Olo oli niin hyvä, että tästä ei voi seurata kuin nopea parantuminen. Eihän? Positiivisuus luo jotain mielihyvähormoneja ja ne voittavat pahat tulehuspöpöt, eikös niin?

Lupaan, etten nillitä yhtään, jos korva tästä äkeentyy. Itsepä läksin. Ja lähden muuten huomennakin. Ihan kevyesti vähän tumppuja verryttelen ja herättelen.

Esikoinen lähti tänä aamuna koulunsa seiskaluokkalaisten, luokanvalvojien ja tukioppilaiden kanssa ryhmäytymisreissulle. Sattumoisin samaan kurssikeskukseen jossa minä joskus viime vuosituhannen vuosikymmenillä kävin rippileirin.

Oltiin silloin niin fiksuja, että mentiin hiihtolomaleirille. Ei tarvinnut enää kesällä riparileirin kanssa sählätä kun homma oli jo hoidettu hyvissä ajoin. Voi meitä, oltiinpa me (jo silloin) aikaamme edellä!

Esikoisella oli kohtuullisen iso kassi yhden vuorokauden reissulle. Ja heti aamulla alkoi puhelin syytää listaa unohtuneista: Hammasharja! Shortsit! Musta toppi! Valkea Hollisterin paita!....  Ja niinpä minäkin pääsen tänään piipahtamaan kultaisen nuoruuteni muistoissa koska lähden tietysti viemään sitä pahuksen hammasharjaa. Taidan ihan kiusalla viedä isänsä kalsarit, mummon t-paidan ja pikkusiskon topin.

Hieno juttu tuo ryhmäytymisretki. En tiedä, minkä verran niitä järjestetään muissa kouluissa, minulle tuo oli ainakin ihan uusi juttu. Ajatuksena mitä mainioin.

Sain sen kauan vieroksumani virallisen kirjeenkin vihdoin värkättyä, joten voin kohtuullisen hyvällä omallatunnolla hautautua tallisiivoukseen. Heinävarasto täytyy tyhjentää ja putsata. Huomenna tulee hevosten pedikyristi ja siihen mennessä pitää olla valmista. Asianmukaiset desinfiointivehkeet on valmiina ja hevoset hoidetaan tallin eteisessä. Pikkuisen etukäteisjärjestelyitä ja kyllä hommat saadaan hoitumaan näinä poikkeusaikoinakin.

Jos illasta vielä energiaa riittää, täytyy pari loimea pestä. Topparotseja ei hevosille tarvittu viime talvena kuin parina päivänä, joten sitä pyykkiä ei ole. Tallitoppiksia ei tarvittu ollenkaan. Täytyy vain tuulettaa kaikki hyvin ja laittaa varastoon valmiiksi odottelemaan tulevia, vääjämättä kylmempiä vuodenaikoja.

Tänään paistaa aurinko. Niin nätisti ja lämpimästi, ihan kuin kesällä. Ja kesähän nyt onkin vielä.
Yöllä oranssinkeltainen kuu killotti kirkkaana kuin katulamppu suoraan makuuhuoneen ikkunaan. Siitä huolimatta tai ehkä juuri sen takia nukuin kuin tukki.

Se hyvä puoli tässä sairastelussa ja sen myötä elämäntahdin himmailussa on, että nyt tunnen ainakin levänneeni.

Sitä jaksaa taas ja hyvä niin, maailma ei ole vielä valmis. Työsarkaa riittää.

Mukavaa tiistaita, missä kuljetkin!

PeeÄääs:
heti tuli tottelemattomuudesta rangaistus ja sain kirjoittaa perskohtaiseen vikalistaani uuden kolhun. Onnistuin sitten jalkaprässin kiekkoja purkaessani tipauttamaan kymppikilon kiekon ja tietysti niin, että suurimman osuman otti vasemman koiven 'sisänilkka'. Kiva kökkyrä siihen ehti kohota ja vasta kotona muistin nämä K-K-K -ohjeet. SSStupid me!

Maanantain aurinkoinen aamu

Hyvää alkanutta viikkoa.
Torpalla paistaa aurinko ja mahdollisia sadekuuroja halveksuen kiikutin pyykit ulos kuivamaan. Tämä päivä menee kotioloissa, eläinlääkäri käy tsekkaamassa tilanteen ja lupasin päivystää. Sen teen mielelläni, sillä kotityölista on pitkä. Tallin vuosihuolto pitää saattaa finaaliin ja monta muutakin hommaa odottaa tekijäänsä. Maalauspensseleitä en saa vieläkään lykättyä santaan sillä vesivahinkokohteen ikkunanpuitteet vaativat kipeästi hiontaa ja maalausta.

Se on kyllä kumma miten yhden paikan kunnostuksen jälkeen viereinen 'ennen ihan ok' -paikka näyttää nuhjuiselta ja tympeältä. Ja tokihan uuden valkoisen paneelin vieressä ajan hampaasta osumaa ottanut ikkunanpoka näyttää hölmöltä.

Eilinen meni sekin ihan sutimiseksi. Hioin, rapsuttelin ja maalasin koko päivän tallissa. Lampaiden karsinan puuosat eivät lähde pesemällä puhtaaksi joten hiomiseksihan se meni. Villan rasva ja kaikki töhnä hankautuu äkkiä valkoiseen puupintaan. Nyt näyttää taas vallan mainiolta kun kaikki pinnat on maalattu vähintään kahteen kertaan.

Häikäisevä valkeus on muisto vain jahka poss... hevoset pääsevät takaisin tallifasiliteettien äärelle.
Tämä puhelinräpsy ei näytä parhaalla mahdollisella tavalla tallin nykytilaa, se on vielä valkeampi.

Talli kesäkuussa

Kohtaloa härnäten rohkenen kuvitella, että korvassa olisi vähän vähemmän painetta tänään. Hetkittäin jopa olen kuulevinani sillä. Jospa tämä ihan oikeasti kääntyisi paremmaksi. Lääkekuuria jatkuu vielä muutaman päivän, joten en ainakaan tänään lähde korvalääkärin juttusille.

Koetan nyt kerätä jostain inspiraatiota kirjallisten hommien tekemiseen, yksi ihan virallinen paperihommakin pitäisi tehdä. Hommahan on käytännössä aloittamista vaille valmis. Tai sitten ei. Juksasin, pitää ensin saada ajatukset jäsenneltyä kirjoitettavaan muotoon, sitten veivattua ne virkamieskielelle ja tarkistaa jokaikinen pilkun paikkakin.

Kuulostaa vaikeammalta kuin onkaan sillä oma vastahankainen asenteeni jarruttaa eniten. Palkinnoksi olen säästänyt kaivausretken valkosipulipenkille, pitää tutkia minkälaisia valkoisia aarteita sieltä mullasta löytyy. Ei sentään tryffeleitä.

Tätä tänään ja nyt tämä työtävieroksuva laiskuri ryhtyy oikeisiin hommiin.
Mukavaa alkanutta viikkoa, missä lienetkin.

Kansalaisopiston kurssitarjonnan helmi

 PeeÄäs: kuvioitu ja värillinen jesari... my ass!

Kohti järjetöntä ja sen yli

Buzz Lightyearia mukaillen, kohti järjetöntä ja sen yli. Se oli asenne kun otin tanakan otteen uuden canuunan muodokkaasta (ja painavasta) perästä ja lähdin tekemään tuttavuutta sen kanssa. Sää oli mitä sopivin. Aamun räikeä aurinko (huom. ironia) oli kadonnut tutuksi tulleen harmaan pilviverhon taa joten valo oli vähän levollisempi.

Weera repesi tolkuttomaan mäkätykseen, lampaan räkänauruun nähdessään minut ja kamerani. Ei kannustusta eikä hyviä ohjeita sieltä.

Järjettömän paljon erilaisia säätöjä, pieniä ja isoja nappuloita, menuvalikko pitkää pidempi kaikkine alisivuineen ja vielä lisää säätöjä. Äärettömästi säätöjä. Orvokkikin meni ihan vakavaksi ja vaikeni, tuo lampaan osaaottava ilme kertoo paljon epätoivostani. Kyllä ne vaistoavat, eläimet, milloin on totinen paikka.

Noh, vielä tästä noustaan kuin pultsari roskiksesta ja vielä minä otan selkoa tuon kameramöykyn puhumasta kielestä.

Hevoset pääsivät uuden laidunlohkon aitauksen ajaksi lankkutarhaan. Vähän ne ihmettelivät vaihtunutta maisemaa, mutta nopeasti ottivat tutut vahtimispaikkansa ja olivat taas tutun tylsämielisen näköisiä kaukaisuuteen tuijottajia.

Maanantaina eläinlääkäri saa tulla katsomaan Tötiläs-Potilaksen vointia. En juuri tiedä iljettävämpää puuhaa kuin mätäpaiseen puristelu ja katson, että se on tavallisen hevosenomistajan osaamisen ylärajoilla, ehkä jopa hieman sen yli.

Ehkä mätääkin iljettävämpää on se edesvastuuton osa hevosalan yrittäjistä jotka eivät tee asianmukaisesti ilmoitusta tarttuvista eläintaudeista. Tajusin juuri tänään, että minulle ei ole todellakaan kerrottu kaikkea Sörsselsonin vaiheista ennenkuin se jokunen vuosi sitten tuli meille kotiin. Melko tympeää tajuta, että se fiilis, ettei kaikki ollut ihan kohdallaan, osuikin oikeaan. Kyseessä oli varsin lyhyt ajanjakso joten mitään tuhoisaa ei ole tapahtunut. Paitsi moraalille, se on eräiden ihmisten osalta rojahtanut romukoppaan aikoja sitten.

Sörsselsonin varalle on kuitenkin jo suuria suunitelmia jahka tämä karanteeni aikanaan loppuu. Nuori Ihmepoika pääsee maneesin valoihin esittämään vierailevalle valmentajalle kapasiteettiaan. Ja sitähän riittää. Toi jätkä on vähän niinkuin aiemmin mainitsemani kamera. Helmiä sioille.

Niin vain helmetkin päätyvät joskus rahvaan käsiin ja tuosta pojasta pidetään kiinni, kaksin käsin. On se vaan niin valloittava persoona, lahjakkuutensa lisäksi. Minä jo luulin, että Herra Harmaata charmantimpaa hevosta ei ole, mutta nuorissa on tulevaisuus.

Voin vallan helposti kuvitella, kuinka Herra Harmaa Hevonen nyökyttelee kyömypäätään pilven laidalla ja hörhöttää hyväksyvästi nuoren junnun esityksille.

Tammalla taas on oma, hevosenkokoinen tehtävänsä opettaa minulle hevosen maailmasta niitä vaikeampia asioita. Yhteisymmärrystä ja samaan tavoitteeseen pyrkimistä. Kumpikin tarvitsee välillä tukea ja yhtä helppo kuin minun on nojata tamman kylkeen, toivon (joskus jopa uskon) olevani sille vankka tuki niinä päivinä kun hevosella kyntää syvällä. Onneksi niitä päiviä on ollut viime aikoina vähemmän. Ja vieläkin vähemmän. Pysyisipä tämä laskeva trendi vallalla kauan.

Koska sateet pysyivät enimmän päivästä poissa, Äitikulta pääsi marjapuskiin. Mehumaija pulputtaa ja paksua c-vitamiinipitoista nektaria syntyy talven flunssien ja pahispöpöjen varalle.

Otin kierroksen kasvimaalla ja totesin, että huomenna pitää ehdottomasti tiirailla valkosipuleiden tilannetta. Varret alkavat jo lakastua, uskoisin, että sipuli pulskistuu samaa tahtia. Toveri Tita varmaan ohjeistaa heti tämän luettuaan. Jään odottamaan.

Yrttejä pitää kiireesti kerätä kuivamaan. Chilit ovat vielä vihreitä, saisi tulla lämmin loppukesä ja alkusyksy että kypsyminen pääsisi hyvää vauhtiin. Sato ei missään nimessä yllä viimevuotisen tasolle. Chilikorissa alkaa nyt pohja paistaa eli melkein sadosta satoon olen niiden suhteen ollut omavarainen. Aika hyvin.

Nyt näkyy olevan tämmöistä typistettyä sorttia, ihme töpöhäntiä. Noilla ei joulua pidemmälle päästä.
Jos kellä lukijalla on chiliylituotantoa, olen enemmänkuin kiinnostunut a) ostamaan b) vaihtamaan sen vaikka omeniin.

Koko päivän pihan yllä on liidellyt ja naukunut haukka. Se asuu tämän mäen itälaidalla ja tuo poikasensa lentoharjoituksiin tilustemme ylle. Se tietää stressitason nousua kanalassa.

Kukot paimentavat rouviaan suojaan, tässä Kapteeni Gaddafi.

Tämä toistaitoisen näköinen vanha herra on edelleen hyvin karismaattinen kaveri. Ääntä ei tälle laulajalle ole suotu eikä kukaan ole sitä hänelle tohtinut kertoa. Joten Gaddafi laulaa vaikkei osaakaan. Kun samaan kuoroon liittyy vähänläntä Vappupilli, on kanalan suunnan kakofonia järjetön. Ehkä vielä hieman pahempikin.

Mutta kaikki tuo mekastus kuuluu Torpan takapihan äänimaisemaan. Olisi ihan hurjan outoa, jos kukkoja ei enää olisikaan. Ne ensimmäiset talvipäivät jolloin kukot eivät tule ulos, ovat outoja hiljaisuudessaan.

Kiuruveteläinen kiljukaula on kukkotrion ehdoton kingi mutta kaljun kaulansa takia niin pahuksen ruma, ettei sitä voi kuvata.

Yksi kukko meillä on liikana joten jos joku tahtoo komean sekarotuisen kukon, elävänä tai kuolleena, huutakoon hep. Ja äkkiä. Heti kun riihestä mystisesti kadonnut kirves löytyy, liikakukko päätyy pölkylle.

Korvassa sirittää tulehduksen riitasointu vieläkin, mutta ehkä hivenen vaimeammin kuin eilen. Toiveajattelua vai totta, sitä en uskalla arvata. Niin halpa (4,30 €) ja niin pahanmakuinen lääke on varmaan toimiva. Luulisi tautien lähtevän naapurustostakin.

Huomiselle olisi pitkä lista tehtäviä. Syytä napata piski kainaloon ja hiippailla vällyjen väliin.
Lepoahan sekin on, että luen unta odotellessani tunnin, pari kirjapinoani vähemmäksi. Sorruin taas kirjastossa ahneuteen ja kahmin liian monta kiinnostavaa tekelettä yöpöytäpinooni. Yksi koukuttavimmista on minulle aikaisemmin tuntemattoman kirjailijakaksikko Saari & Nummisen Musta höyhen.

Ehkä tuon kirjan nimen takia olen pitkästä aikaa nähnyt unta. Musta riikinkukko, ilman pyrstöä, seisoi ja katseli minua ja minä katselin sitä ihmetyksestä mykkänä. Se oli kuitenkin ihan selvästi photoshopattu lintu, liian kiiltävä, liian kaunis ja heltan kruunut kiiltelivät kultaisina, unessa oli pimeää ja musta kukko hehkui mustana. Outo uni. Enkä tapojeni mukaisesti muista siitä mitään muuta.

Tälleensä tänään. Hyvä päivä torpalla. Toivottavasti sinullakin, missä lienetkin.

Autotallin ikkunan kunniakaarti