torstai 16. elokuuta 2012

Tyhjäpää


Otsikko ei taaskaan todellakaan tee oikeutta näille kuville. Minä olen se tyhjäpää, yllätysyllätys?
Harvat ovat ne järkevät ajatukset jotka päässä tällä hetkellä pyörähtelevät, tyhjillään se pönttö kolisee, kuin tivolin karuselli sateisena päivänä.

Ottaa todella koville tämä arkeen laskeutuminen. Tänään piti elvytellä itseään päiväunilla, puolisen tuntia nukuin ja se on ihme. Päiväunien nukkumistaito jäi jonnekin pikkulapsiarjen tiimellykseen eikä ole takaisin tullut. Paitsi silloin kun olen kipeä. Ja nyt, kun olen ilmeisen väsynyt.

Päikkäreistä huolimatta yritän tässä sinnikkäästi pitää luomia auki vielä tovin.

Aamu oli ankea niin meille aikaisinherääjille kuin vieraspatjan runtelemalle Anoppiarmaallekin. Iso-J:n mamma ja isä tulivat torpalle eilen ja sekin on kyllä pienoinen ihme, että meinasivat ihan pari yötä viivähtää. Yleensä ovat kuin Hätä ja Hoppu, aina jumalaton kiire johonkin suuntaan. Tervetuloa vaan, meille mahtuu kyllä ja on niin kiva, kun jaksavat tänne saakka porhaltaa. Lähtökynnys on korkea joten arvostan ihan tositosipaljon. Kohtahan he taas lennähtävät takaisin andalusian auringon kärvennettäviksi ja seuraava tapaaminen on joskus hamassa tulevaisuudessa.

Siirryin tuvan ankeasta ilmapiiristä varsin mielelläni ulkotiloihin sillä hevosilla oli tänään koulupäivä. Ilohan sitä menoa on katsoa, kumpainenkin on edistynyt yllättävän nopeasti. Nyt maltti on valttia, tämä hitaastikiiruhtaminen on näköjään kova sana hevostemme kanssa.

Orvokki tuli kommentoimaan oppitunteja ja etenkin ponille päätti näyttää oikein pitkää kieltä, niillä kahdella on joku ihme vääntö. Aina illistelemässä toisilleen. Orvokki otti oikein keltaisen kortin käyttöön.


Iso-J ja vanhemmat kurvasivat kotiseutumatkailun merkeissä eteläiseen naapuripitäjään ja viihtyivät reissussa kauan, oli kuulema ollut mukava reissu.

Tälle päivälle ei muita ansioita. Kullervo The Kukko taitaa nyt suunnitella tosimielellä siirtymistä ilmavoimiin, raskas on askel ja habitus hento. Vaari M. veikkasi kukon olevan masentunut. Tai työuupunut. Tokihan kymmenen kanarouvan paimentaminen käy työstä. Monelle miespoloiselle yhdenkin paimentaminen ottaa liian koville *viheltelyä*

No, ansioihin voidaan ehkä kirjata yksi tiukkatahtinen kävelysuoritus. Puolikkaatkin tunnit lasketaan.

Tähän vielä vähän koiraenergiaa, minun omat energiavarastoni vaativat kipeästi lataamista, tyyny on paras laturi.

Höpö höpö ja huomenna lisää!






2 kommenttia:

  1. ... eikä mitään selitystä noista ärrierin pentujen kuvista! Pentulaatikkoa sitä on käyty sekottamassa, mutta noi on väärän rotuisia... Tiedän.

    Ja vinkkaisin, että pikaisesti piipahtavat anoppi ja appi on ihan siunauksellisia. Ajatteles jos ne parkkeerais täysihoitoon vaikka pariksi kuukaudeksi...?

    Meille piipahti kesä. Ihan helteiden kanssa. Kyllä on ollut työtä ja tuskaa hikoilla raadollisen työnteon parissa!

    VastaaPoista
  2. Tita, tässä on pakko ottaa huomioon Iso-J:n tunteet. Herkkä tilanne... :D Vähän sama vääntö kuin mitä teilläkin samasta aiheesta?

    Russeleiden maailma on outo. Niitä piskejä on kyllä monta kokoa ja mallia ja karvanlaatua ja kaikkea. Ärhähämpiä ja sitten niitä ukkonasyntyneitä "lapasia". Sen oikean löytäminen on tarkkaa puuhaa ja ajoitus ratkaisee monta asiaa.

    Lämmintä on ollut meilläkin. Eilen tuli pikainen sadekuuro ja nyt on pilvistä. Mutta vieläkin lämmintä. Tietää hyvää sienisadolle.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com