Hei me hurmataan sut!

Termiitti työnsä ääressä eli terrieri riipii, raastaa ja repii.
Tämä selvä, tämä pikku viirupää on osoittautunut oivalliseksi Tupaterrierin kisällioppilaaksi ja liittyy torpan muonavahvuuteen parin viikon sisään.

Mammankulta *puspus* pikku söpönokka kameranpurija *puspus*

Asia on enää Perillinen N:n (muodollista) vahvistusta vaille selvä. Likka on ihan sulaa vahaa itsekin.

Pikkuisen tätä vanhaa kettua hirvittää se työ ja tuskien taival joka on edessä kun pikkualligaattorista koulitaan hyvätapaista perhekoiraa.

Epätoivoon ei ole kuitenkaan syytä, uskon ja tiedän, että jokunen työkalu ja pari jekkua on reppuun tarttunut elämäni koirien myötä. Ja onhan meillä apuna Nasse, mainio vanhempi mestari joka viimeistään haukahtaa viimeisen sanan.

Näillä mennään ja katsotaan mihin se riittää. Olkoon voima (ja kärsivällisyys) kanssamme.

Muilta osin perjantai kirjataan päiväkirjaan varsin tavallisena elokuun loppupuolen perjantaina. Heinäladot tuntuvat pullottavan, tänään jo toinen heinätekijä soitteli ja kehui tehneensä heinät sillä ainoalla poutaviikolla joka heinäkuun alkuun osui. Kumma juttu. Vasta yksi on sanonut, että veturalleen män, enin osa sadosta. Naapurin lehmätilallinen ei tehnyt lähipelloilta kuin yhdet paalit. Märkää ja vielä märempää. Eli valmiiksi mätää. Ei toinna paalata eikä muoviin kääriä.

Huomenna aamulla (jos ei sada), oman kylän heinäntekijä tuo ensimmäisen erän. Häneltä saimme viime keväänä superhyvää heinää ja vaikka sato ei ole sama eikä heinätekokelit varsinkaan suosineet, otan häneltä aluksi. Kertoi ihan suoraan, että yhden peltoalan heinät jäivät peltoon, ei niitä sieltä saanut millään koneella säädyllisen laatuisena. Joku toinen myisi niitä aivan pokkana priiman hevosheinän nimellä. Alan jo oppia näiden isäntien metkuja. Ja toisaalta, isännät tietävät, että niuho kaupunkilainen ei mitä tahansa vihreän ruskeaa ruokoa heinäksi kelpuuta.

En välitä ajatella kaikkia niitä kutsumanimivaihtoehtoja joilla nimeni on varmaankin tallennettu isäntien asiakasrekisteriin *köh-köh*

Muita ansioita olivat ne kaksi erillistä urheilukertaa jotka tänään puuskutin ja pakersin. Ensin temmelsin salilla niiden kauhean näköisten vekottimien parissa. Pahimmat Mr. Bean tilanteet alkavat olla menneisyyden häpeällisiin hetkiin vaipuvia kommelluksia ja nyt homma alkaa sujua. Enää en jumita itseäni istuinsäätöjen kanssa sardiinipurkkiasentoon. Onneksi painopakkaa ei voi pudottaa varpailleen, se on siellä koneen rungossa.

Ärsyttävän positiivisia tekstejä vilistää laitteiden näytöissä: Wellness means physical and mental balance... my ass. Vaivaa ja valitusta, hikeä ja linimenttiä. Ja hyvää mieltä itsensä ylittämisestä.

Illalla ennen saunaa kipaisin vielä Plösöjen tätien juoksukoulun oppimäärästä toisen viikon kolmannen oppitunnin. Perillinen N lähti potkulaudalla kirittäjäksi. Saipahan rimppakinttukin liikuntaa ihan huomaamattaan kun sätki mukanani puolentunnin keikan, varsin reipasta tahtia.

Sitä minä vaan ihmettelen, miksi kukaan lähtee juoksemaan sillä asenteella, että tässä mä nyt hölköttelen ja heiluttelen käsiä. Ihan vastaavan vaativan treenin voi tehdä varmaankin siellä kotisohvalla kun ojentelee kättään säännöllisin ajoin sipsipussin ja kaukosäätimen suuntaan. Nimittäin yksi aneeminen nälkäkurki nilkutti vastaan roikkorantein ja laahustavin askelin. Ja ihan oli perusterveen näköinen nuori nainen piukeissa trikoissaan. Miksei se vaikka googleta netistä youtubevideoita kunnollisista juoksutyyleistä ja koeta pyrkiä samaan? Eihän sillä ranteenheilutustyylillä tule kuin kipeäksi.

Kun meitsi hinaa ahterinsa liikunnan merkeissä ulkoilmaan, silloin edetään rivakasti ja askelletaan pontevasti. Juoksutyyli on suoraan Paavo Nurmen juoksukoulusta ja homma oikeasti etenee.  Minuutti kerrallaan. Nollasta minäkin aloitin ja nyt jo juoksen ketterästi kaksi minuuttia kerrallaan. Sitten tulee pakolliset kävelyminuutit (reipasta kävelyä) ja sitten taas juostaan, pontevasti.  Ensi viikolla urakkaan tulee lisäminuutit ja vähitellen pitäisi pystyä juoksemaan viisi kilometria ilman, että mikään ratkaisevan tärkeä verisuoni katkeaa päästä tai pumppu prakaa.

Toistaiseksi on ollut helppoa. Selkä on älynnyt pysyä ihan hipihiljaa eikä ainakaan vielä osoita minkäänlaisia räjähtämisen merkkejä.

Sauna kruunasi kaiken.  Leppoisaa puoltayötä, missä lienetkin. Minä kaadun petiin just nyt.

PeeÄäs, marraskuussa tullaan isolle kirkolle. Tänään tuli kutsu Hjallis Areenalle leffaan ja karjalan kunnaiden oman metakkabändin keikalle. Khylkhyl myö tullaan!