Työleirin Sunnuntai

Kuvat reilun viikon takaiselta etelän kiertueelta, ei täällä torpalla jouda nykyisin kameran kanssa haahuilemaan. Ennen syksyä ja syksyn sadekautta (huomaa ironia) olisi monta hommaa tehtävänä.

Sitäpaitsi vanha kunnon canuuna alkaa olla varaosakeräilijän unelma. Siis jos minä olisin varaosakeräilijä, ei minulta työsarkaa puuttuisi. Nykyisin se on enemmänkin riisuttu malli. Kaikki turha hely ja härpäke on karissut kuvaustilanteiden tiimellyksessä pois. Kukapa etsimen pehmustetta kaipaisi tai sitä jotain juttua sinne teleputken päähän? Varmasti jotain sellaistakin on hukassa, joka olisi olennaista kuvaamisen kannalta, mutta en minä tiedä mikä se jokin sellainen on.

Ja mitä ei tiedä hukanneensa, sitä ei osaa kaivata.

Tänään täällä on tehty töitäkin. Tokihan sunnuntaiaamu käynnistyi hitaasti ja monen kahvin voimin.

Sää oli vähän sitä sun tätä joten ruohonleikkuu keskeytyi sateen ajaksi ja työmaa siirtyi tallitiloihin.

Talli on nyt pesty ja kuivuu kovaa vauhtia. Huippuimuri on kieltämättä huippu. Onhan se toki mitoitettu jumalattoman isolle karjalle ja meillä se imuttaa vain yhtä neljäsosaa entisestä käyttötilastaan. Hentoisempi poni imeytyisi poistohormiin.

Lampaidenkin boksi on nyt pesty ja seuraavaksi pääsen sutimaan kalkkimaalia kivirakenteisiin. Lopulta maalaan valkoiset (!) karsinanseinät taas hohtavan valkeiksi. Niin valkeiksi, että hevosten kurapierut näkyvät oikein räikeästi herkkäsielujen silmiin.

Se on sitä inhorealismia joka pitää kintut tukevasti maankamarassa. Muistakaamme, että hevosharrastus ja kotitallinpito ovat vähemmän glamoröösi laji. Ainakin täällä syvällä Suomen maaseudulla. Hovitallit lienevät tahrattomia ja pölyttömiä aina. Eikä niiden asukit pasko seinille psykedeelisiä kuvioita.

Päivän paras juttu oli kummipoika (joka jossain välissä on varttunut aikuiseksi ja jolla on ajokortti ja kihlattu). Ja joka tuli visiitille. Mummo hääräsi suu messingillä kääretorttua ja kahvia ja muutkin herkut lisukkeineen tarjolle. Haistatin huilut ruokapäiväkirjalle ja otin tois kolmannenkin palan kääretorttua.

Tuntui ihan hassulta kun tajusin, että kummipoika on oikeasti ensimmäinen vauva jonka olen vaihtanut kuiviin vaippoihin ja joka on oksentanut härskin maitopuklun kummitädin paidalle. Ja nyt se sama vauva on karvainen iso miehenrohjo. Jolla on varmaan kohta oma vauva puklaamassa tätien päälle.
Elämä läiskäisi taas vähän realiteetteja silmilleni. Kiitos kiitos, ei olisi mitenkään tarvinnut näin avokätisesti muistuttaa.

Kummipojan visiitti sattui oivalliseen aikaan. Tämä päivä olisi ollut varsin raastava meille kaikille. Miksi? Koska huomenna on se päivä kun Äitikullalle asennetaan rytmikone rinnuksiin. Mummosta tulee beatboxaaja. Pakkohan se on mummon tanssia jatkossakin kun tahdit annetaan.

Arvatenkin Äitikultaa jänskättää, minuakin vähän jänskättää ja reipasta pitäisi esittää.
Oli siis mukavaa saada vierailijoita ja tekemistä. Tunnit eivät ole niin pitkät kun ne saa viettää hyvässä seurassa. Ja mikäpä mummolle mieluisampaa kuin lapsenlapsi jota harvimmiten näkee.

Eikä sovi unohtaa sitäkään seikkaa, että kummipojan isä on juuri se luikku joka EI näe tarpeelliseksi pitää yhteyttä. Onneksi pojasta polvi paranee ja paljon!

Näistä Inkoon sataman iltakuvista onkin hyvä lähteä purjehtimaan höyhensaarille. Aamulla herätys vinkuu jo kuudelta, sairaalan osastolla pitää olla kello 0700. Tasan.

Pyhäpäivä oli siltäkin osin mukava, ettei vieläkään tarvinnut avittaa Kullervo The Kukkoa ilmavoimiin siirtymisessä. Kukko sinnittelee elämänsyrjässä kiinni eikä näytä millään tavoin kituvalta. Murheellisen hahmon kukkohan se kuitenkin on, jolla aika käy vähiin. Saa elää jokaisen päivän jonka omin jaloin jaksaa vastaanottaa. Kiekaisua ei enää kuulu, eikä ole kuulunut aikoihin. Tänään se kuitenkin paimensi rouvansa pusikkoon, haukkapoikue hioo immelmannejaan ja muita taitolentokuvioita tilusten yllä. Erityisen hanakasti ne lekuttelevat kanatarhan yllä, naukuvat ja arvioivat kattauksen laatua.

Onneksi eivät ole osoittaneet suurempaa mielenkiintoa eikä yksikään ole intoutunut maistiaista hakemaan.

Patsymummo höntyilee päivittäin pihalla, on jostain syystä intoutunut ulkoilmaelämästä. Äitikulta kehuu kuinka Patsy on niin virkeä ja pirteä, minä kiusaan ja sanon, että se vain haeskelee sopivaa paikkaa johon henkensä heittää. Eikä haukkakaan sitä huoli. No vitsivitsi. Patsy on teräsmummokissa. Ja niin on Äitikultakin. Hyvin se huominen menee.

Hyvää yötä ja nättiä maanantaita. Mangsilla oli unikaveritkin talon puolesta, ihana!